maanantai 8. helmikuuta 2016

Ratsureima

Pääsin viimein lauantaina kokeilemaan satulaa liikkeessä, kun liukkaus oli hetkeksi poissa. Käytiin ensin lenkillä metsässä. Lenkin jälkeen laitoin "uuden" satulan selkään, ohjat riimuun kiinni ja kiipesin kyytiin. Hetken istuskelin ja odottelin suurimman trafiikin hälvenemistä. Kun kentällä juoksutuksessa oleva hevonen siirtyi pois, suuntasimme Ljúfurin kanssa sinne. Yllättävää kyllä, Ljúfurilla ei ollut juuri mitään ongelmia mennä kentälle tällä kertaa. Pari kertaa se pysähtyi kyselemään, "ollaanko oikeesti menossa", mutta jatkoi matkaa reippaasti kun pyysi. Korvat hörössä kipitti kentälle täysin rentona. Niin hieno poni.

Ei me kummoisia tehty. Muutama kierros kenttää ympäri, pari voltin tapaista ja pari pientä tölttipätkää, siinä se. Namia suuhun, rapsutuksia ja kiireesti alas, että varmasti jää ponille hyvä mieli hommasta. Minähän olisin jatkanut kyllä vaikka kuinka, mutta tällä kertaa näin oli viisainta. 


Kun vielä oli lunta ja pakkasta...

Nyt sitten taas sataa vettä ja räntää, eikä pakkasesta ole tietoakaan. Joka paikka on jäässä, eikä mihinkään taas pääse. Äkkiä tosin tiet sulaa, jos kelit tällaisena jatkuu. Sitä odotellessa...

Niin ja satula muuten tuntui tosi hyvältä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti