Lauantaina (14.9.) käytiin vaihteeksi pidempi kärrylenkki (6,8 km), kun nyt köhän aikana ollaan kävelty varsin maltillisia matkoja. Poni ei köhinyt juuri lainkaan, muutama yksittäinen yskäisy vaan, Otettiin pieni pätkä hölkkääkin. Korppu oli kyllä tosi väsynyt, mutta sen laitan enemmän laumamuutosten piikkiin. Ei varmaan ole osanneet ihan levätä normaalisti, kun on vähän tilanne päällänsä kokoajan. Rauhoittumaan päin onneksi jo kuitenkin.
Illalla käytiin vielä koirien kanssa lenkillä ihan kirkolla vaihteeksi. Keli oli mukava, vaikka uhkasikin alkaa sataa, muttei sitten alkanut. Tunti saatiin kulumaan ja koirat väsähti taas mukavasti, kun oli hajuja ja sai suurimmaksi osaksi kuitenkin olla myös vapaana.
Sunnuntaina (15.9.) olikin sitten sadepäivä. Vettä tuli ihan hurjasti koko päivän. Varmaan koko kesän ja syksyn sademäärä kerralla. Siltä se ainakin tuntui ja joka paikka lainehti. Päivä meni kotona löysäillessä. Piti kyllä tehdä kotihommia, mutten sitten tehnytkään. Lepokin tekee kyllä hyvää, mutta siitä tulee aina jotenkin huono omatunto, kun ei saa mitään aikaiseksi. Illalla mentiin kuitenkin Peikon kanssa tallille. Noah jäi kotiin, kun oli kovin väsynyt. Ei tuntunut panevan pahakseen, vaan ihan mielellään jäi. Käytiin sitten vaan 5-vuotiaiden kanssa heittämässä pikku lenkki.
Maanantaina (16.9.) Kambur pääsikin vaihteeksi kentälle jumppaamaan. Tehtiin maastakäsin jonkin verran siirtymiä, lähinnä käynti-ravi, myös laukannostoja. Laukannostot ei tänään sujuneet, mutta ravisiirtymät meni hyvin ja ravi ympyrällä muutenkin. Tehtiin myös peruutustreeniä ja harjoiteltiin väistöjä, sekä siirreltiin sisätakajalkaa alle. Laukannostoja lukuunottamatta meni oikein hyvin. Oltiin puolisen tuntia yhteensä.
Tiistaina (17.9.) en käynyt tallilla. Oltiin koirien kanssa pari tuntia metsässä sieniä etsimässä. Huonosti löytyi, mutta jotain kuitenkin. Mukavaa silti vain rauhassa kävellä ja katsella etsiskellen.
Keskiviikkona (18.9.) sitten taas tallillle. Pihatolle oli taas roudattu paali, joten odotettavissa oli, että poni on seissyt viimeiset tunnit paalilla ahtamassa itseensä heinää kaksin käsin. Poni pikaisesti mukaan ja kärryt perään, ajatuksissa pitkä lenkki. Kovin innoissaan se ei ollut lähdössä, sai ihan patistaa etenemään. Jossain neljän kilometrin kohdalla sitten tapahtui. Metsästä putkahti koira eteemme kääntöpaikalla. Todettiin se ensin vaarattomaksi, mutta jostain syystä muutamien askelten jälkeen Korppu päättikin sen olevan varsin pelottava. Tai ainakin joku oli varsin pelottavaa. Se steppasi hetken paikallaan ja sitten lähti. Siitä se ryntäsi kivikon poikki pakoon. Kärryn toinen rengas meni kiven päältä ja kärryt kallistuivat. Kun pyörä putosi kiveltä ja kärryt heilahtivat paikalleen, löin minä pääni puuhun ja putosin. Noustuani ei ponia näkynyt missään. Koiran isännän kanssa lähdettiin hänen autollaan etsimään, samalla kun soitin tallille. Tallilta oli soitettu lähes koko kylä etsimään, eikä aikaakaan kun poni oli paikallistettu. Oltiinkin jo aika lähellä. Siellä se söi tyytyväisenä ilman huolen häivää, täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Ei ollut hikinen tai hengästynyt, joten tuskin se ainakaan koko reilun kilometrin matkaa oli juossut. Toinen etutossu oli hukassa ja lampaankarva takapuoleni alta, mutta muuten yhdistelmäajoneuvo oli vahingoittumaton. Siitä ajoin sen kotiin, pari tallilaista tuli seuraksi, kun olivat jo lähellä meitä etsimässä.
Poni ei onneksi saanut mitään vaurioita. Itselläni oli vähän joka paikka kipeänä muutaman päivän ja järjetön pään särky, sekä kärryt vaativat pientä fiksausta, mutta muuten selvittiin erittäin vähin vaurioin. Onni siis oli mukana taas tässä onnettomuudessa tai sitten se rakas suojelusenkelini, joka on usein minut pinteestä pelastanut aiemminkin. Kiitos siitä. Taas.
Torstaina (19.9.) käytiin sitten vaan pieni lenkki koirien ja ponin kanssa kimpassa. Tarkoitus oli hieroa Korppu, mutta kun vuolin ensin kavioita aika kauan, niin poni ei enää jaksanut seisoskella, joten jätettiin hieronta ja lähdettiin lenkille. Ihan normaalille vaikutti herra hevoinen, minä liikuin buranan voimalla lähinnä ja silti teki tiukkaa.
Perjantaina (20.9.) lähdettiin sitten kokeilemaan, mitä poni sanoo kärryistä äksidentin jälkeen. En toki olettanut sen olevan niistä sen enempää moksiskaan, kun ei ole ollut aiemminkaan, eikä ollut silloin kotiin ajellessakaan. Eikä ollutkaan. Rauhassa kipiteltiin eteenpäin, kunnes hölkkäpätkän jälkeen käyntiin hiljennellessä alkoi vasemmasta pyörästä kuulua kovaa ääntä. Ajeltiin vielä hetki, mutta pakko oli kääntyä takaisin, kun ääni vain paheni. Tallin isäntä oli sitä mieltä, että laakerit menneet eli korjaukseen taitaa lähteä molemmat pyörät kerralla.
Lauantaina (21.9.) alkoi oma oloni olla jo aika hyvä, vaikka buranan avulla vieläkin toimin. Tallille siis ja ponille vermeet niskaan eli tällä kertaa satula. Edellisestä ratsastuksesta olikin jo mennyt aikaa reilu viikko. Hieman kömpelösti kipusin kyytiin, mutta muuten ei ollut ongelmia. Poni oli rento ja reipas ja harjoiteltiin käpsyttelyn lomassa myös hiukan väistöjä ja ravinostoja. Poni yllätti tätiratsastajan ihan kunnolla, kun väistöt sujuivat kuin vettä vaan lähes ajatuksen voimalla. Ei ne nyt virheettömiä olleet, ei lähelläkään, mutta se väisti eli siirtyi selkeästi sivuttaissuunnassa. Niin hieno poni.
Koirien kanssa käytiin illalla vielä juuri ennen pimeän tuloa lenkillä. Oli asiaa Citymarkettiin, joten käytettiin tilaisuus hyväksi ja lenkkeiltiin siellä. Tunnin lenkki ehdittiin ennen kuin pimeä laskeutui.
Sunnuntaina (22.9.) tehtiin pitkä kävelylenkki koirien ja ponin kanssa, kun oma jalkani alkaa viimein olla siinä kunnossa, että pystyy. Kyllä se alkoi loppumatkasta hiukan ilmoitella itsestään, mutta ihan silti vielä kävellä pystyi. Ihan luksusta, kun pahimmillaan varttikin oli liikaa ja nyt meni melkein kaksi tuntia ihan tuosta vaan. Huippua. Täytyy yrittää uskaltaa taas lenkkeillä enemmän, kun aika hyvin olen oppinut varomaan ettei kipeydy. Varsinkin nyt kun se on ollut jo pitkään parempi, enkä halua sitä kipua takaisin. Mutta tästä se taas lähtee. Ensi viikonloppua odotellessa.
Illalla käytiin vielä koirien kanssa lenkillä ihan kirkolla vaihteeksi. Keli oli mukava, vaikka uhkasikin alkaa sataa, muttei sitten alkanut. Tunti saatiin kulumaan ja koirat väsähti taas mukavasti, kun oli hajuja ja sai suurimmaksi osaksi kuitenkin olla myös vapaana.
Sunnuntaina (15.9.) olikin sitten sadepäivä. Vettä tuli ihan hurjasti koko päivän. Varmaan koko kesän ja syksyn sademäärä kerralla. Siltä se ainakin tuntui ja joka paikka lainehti. Päivä meni kotona löysäillessä. Piti kyllä tehdä kotihommia, mutten sitten tehnytkään. Lepokin tekee kyllä hyvää, mutta siitä tulee aina jotenkin huono omatunto, kun ei saa mitään aikaiseksi. Illalla mentiin kuitenkin Peikon kanssa tallille. Noah jäi kotiin, kun oli kovin väsynyt. Ei tuntunut panevan pahakseen, vaan ihan mielellään jäi. Käytiin sitten vaan 5-vuotiaiden kanssa heittämässä pikku lenkki.
Maanantaina (16.9.) Kambur pääsikin vaihteeksi kentälle jumppaamaan. Tehtiin maastakäsin jonkin verran siirtymiä, lähinnä käynti-ravi, myös laukannostoja. Laukannostot ei tänään sujuneet, mutta ravisiirtymät meni hyvin ja ravi ympyrällä muutenkin. Tehtiin myös peruutustreeniä ja harjoiteltiin väistöjä, sekä siirreltiin sisätakajalkaa alle. Laukannostoja lukuunottamatta meni oikein hyvin. Oltiin puolisen tuntia yhteensä.
 |
| Vanha kuva, mutta menköön nyt tämän kerran. |
Tiistaina (17.9.) en käynyt tallilla. Oltiin koirien kanssa pari tuntia metsässä sieniä etsimässä. Huonosti löytyi, mutta jotain kuitenkin. Mukavaa silti vain rauhassa kävellä ja katsella etsiskellen.
Keskiviikkona (18.9.) sitten taas tallillle. Pihatolle oli taas roudattu paali, joten odotettavissa oli, että poni on seissyt viimeiset tunnit paalilla ahtamassa itseensä heinää kaksin käsin. Poni pikaisesti mukaan ja kärryt perään, ajatuksissa pitkä lenkki. Kovin innoissaan se ei ollut lähdössä, sai ihan patistaa etenemään. Jossain neljän kilometrin kohdalla sitten tapahtui. Metsästä putkahti koira eteemme kääntöpaikalla. Todettiin se ensin vaarattomaksi, mutta jostain syystä muutamien askelten jälkeen Korppu päättikin sen olevan varsin pelottava. Tai ainakin joku oli varsin pelottavaa. Se steppasi hetken paikallaan ja sitten lähti. Siitä se ryntäsi kivikon poikki pakoon. Kärryn toinen rengas meni kiven päältä ja kärryt kallistuivat. Kun pyörä putosi kiveltä ja kärryt heilahtivat paikalleen, löin minä pääni puuhun ja putosin. Noustuani ei ponia näkynyt missään. Koiran isännän kanssa lähdettiin hänen autollaan etsimään, samalla kun soitin tallille. Tallilta oli soitettu lähes koko kylä etsimään, eikä aikaakaan kun poni oli paikallistettu. Oltiinkin jo aika lähellä. Siellä se söi tyytyväisenä ilman huolen häivää, täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Ei ollut hikinen tai hengästynyt, joten tuskin se ainakaan koko reilun kilometrin matkaa oli juossut. Toinen etutossu oli hukassa ja lampaankarva takapuoleni alta, mutta muuten yhdistelmäajoneuvo oli vahingoittumaton. Siitä ajoin sen kotiin, pari tallilaista tuli seuraksi, kun olivat jo lähellä meitä etsimässä.
Poni ei onneksi saanut mitään vaurioita. Itselläni oli vähän joka paikka kipeänä muutaman päivän ja järjetön pään särky, sekä kärryt vaativat pientä fiksausta, mutta muuten selvittiin erittäin vähin vaurioin. Onni siis oli mukana taas tässä onnettomuudessa tai sitten se rakas suojelusenkelini, joka on usein minut pinteestä pelastanut aiemminkin. Kiitos siitä. Taas.
Torstaina (19.9.) käytiin sitten vaan pieni lenkki koirien ja ponin kanssa kimpassa. Tarkoitus oli hieroa Korppu, mutta kun vuolin ensin kavioita aika kauan, niin poni ei enää jaksanut seisoskella, joten jätettiin hieronta ja lähdettiin lenkille. Ihan normaalille vaikutti herra hevoinen, minä liikuin buranan voimalla lähinnä ja silti teki tiukkaa.
Perjantaina (20.9.) lähdettiin sitten kokeilemaan, mitä poni sanoo kärryistä äksidentin jälkeen. En toki olettanut sen olevan niistä sen enempää moksiskaan, kun ei ole ollut aiemminkaan, eikä ollut silloin kotiin ajellessakaan. Eikä ollutkaan. Rauhassa kipiteltiin eteenpäin, kunnes hölkkäpätkän jälkeen käyntiin hiljennellessä alkoi vasemmasta pyörästä kuulua kovaa ääntä. Ajeltiin vielä hetki, mutta pakko oli kääntyä takaisin, kun ääni vain paheni. Tallin isäntä oli sitä mieltä, että laakerit menneet eli korjaukseen taitaa lähteä molemmat pyörät kerralla.
Lauantaina (21.9.) alkoi oma oloni olla jo aika hyvä, vaikka buranan avulla vieläkin toimin. Tallille siis ja ponille vermeet niskaan eli tällä kertaa satula. Edellisestä ratsastuksesta olikin jo mennyt aikaa reilu viikko. Hieman kömpelösti kipusin kyytiin, mutta muuten ei ollut ongelmia. Poni oli rento ja reipas ja harjoiteltiin käpsyttelyn lomassa myös hiukan väistöjä ja ravinostoja. Poni yllätti tätiratsastajan ihan kunnolla, kun väistöt sujuivat kuin vettä vaan lähes ajatuksen voimalla. Ei ne nyt virheettömiä olleet, ei lähelläkään, mutta se väisti eli siirtyi selkeästi sivuttaissuunnassa. Niin hieno poni.
Koirien kanssa käytiin illalla vielä juuri ennen pimeän tuloa lenkillä. Oli asiaa Citymarkettiin, joten käytettiin tilaisuus hyväksi ja lenkkeiltiin siellä. Tunnin lenkki ehdittiin ennen kuin pimeä laskeutui.
 |
| Ei mitenkään erityisen turvallinen tuo korvahuppu. Poni kun ravistaa niin lähtee sekä huppu, että suitset. Ei kiva. |
Sunnuntaina (22.9.) tehtiin pitkä kävelylenkki koirien ja ponin kanssa, kun oma jalkani alkaa viimein olla siinä kunnossa, että pystyy. Kyllä se alkoi loppumatkasta hiukan ilmoitella itsestään, mutta ihan silti vielä kävellä pystyi. Ihan luksusta, kun pahimmillaan varttikin oli liikaa ja nyt meni melkein kaksi tuntia ihan tuosta vaan. Huippua. Täytyy yrittää uskaltaa taas lenkkeillä enemmän, kun aika hyvin olen oppinut varomaan ettei kipeydy. Varsinkin nyt kun se on ollut jo pitkään parempi, enkä halua sitä kipua takaisin. Mutta tästä se taas lähtee. Ensi viikonloppua odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti