perjantai 21. elokuuta 2015

Takapakkia toisaalla, edistystä toisaalla, yhteensä siis ihan hyvää harrastusta

Kelit on olleet mukavan lämpimät viimeinkin. Tietysti, kun jo syksyä kohti mennään. Ei toki hellelukemia, ei täällä meillä. Muualla on niitäkin ollut. Sen verran lämmintä nyt kuitenkin, että polttiaiset ovat saapuneet ja poni kutiaa nyt enemmän. Siitäkin ollaan toistaiseksi selvitty ahkeralla rasvaamisella. Tähän mennessä ollaankin päästy helpolla, kun parin kolmen päivän välein ihottumarasva + päivittäin ötökkämyrkytys on riittänyt. Nyt rasvataan päivittäin tai muuten kutiaa ja siltikin kutiaa hiukkasen enemmän kuin aiemmin. Harja ohenee ja hännän tyvet lyhenee, mutta muuten ei juuri hankaumia ole. Eli ihan hyvä tilanne kaikesta huolimatta.


Huonolaatuinen kuva viime lauantailta, mutta vähän näkee tilannetta.

Sitäpaitsi Ljúfur on ollut kesäkarvassa ainakin kaksi kuukautta! Jonkinlainen ennätys sekin, sillä se ei ole meillä ollessaan ollut kesäkarvassa yleensä kuin enintään kuukauden, ennen kuin on alkanut jo kasvattaa talvivilloja. Edelliset kun on pudonneet ehkä heinäkuussa, elokuussa on jo talvikarvan kasvatus ollut hyvässä vauhdissa. Nyt tosin pudottaa kesäkarvaa ihan urakalla ja kasvattaa partaa eli varmaan alkaa kohta jo takkikin paksuuntua.

Nykyiset asumisjärjestelyt taitavat sopia Ljúfurille. Se on nimittäin ollut kuin eri poni laidunjärjestelyjen muuttumisen jälkeen. Lähes aina hyväntuulinen, lähtee mielellään lenkille ja on rento ja reipas. Se on myös hommissa taas se mukavan nöyrä ja miellyttämisenhaluinen poni, mikä se joskus oli, mutta mitä ei ole aikoihin näkynyt. Tykkään. Ollaankin siis edistytty ihan kivasti, kun ei tarvitse vääntää turhasta.




Ohjasajoa ollaan harrastettu sekä maastossa, että kentällä. Molemmissa toimii hienosti. Viimeksi tehtiin noin neljän kilometrin maastolenkki, eikä kertaakaan tarvinut keskustella oikeastaan yhtään mistään. Pysäytyksetkin alkaa sujua, niistä kun se on jostain syystä stressaantunut todella voimakkaasti, vaikka onkin aina noudattanut pyyntöä. Jotain entisestä elämästä tai jotain mitä minä olen aiheuttanut, en tiedä. Nyt onneksi on tilanne kuitenkin jo parantunut huomattavasti. Kentälläkin ollaan saatu tehtyä ihan oikeita tehtäviä, kuten maapuomeja ja pientä estettäkin. Siitä Ljúfur alkoi jopa ihan innostua. Ihan omatoimisesti haki jo loppuvaiheessa esteelle, vaikka ensin kiersi mielummin. Aika uuttahan se sille onkin. Kotona tehtiin jotain pientä satunnaisesti ja nyt kun on oikeaakin estekalustoa saatavilla, ollaan lähinnä tutustuttu hiukan jännittäviin esteisiin.




Operaatio maastomopokin edistyy. Pitkään tehtiin pelkkää selkäännousua ja harjoiteltiin maastakäsin liikkeellelähtöjä, kun meillä ei oikein tunnu olevan yhteistä (ratsu)kieltä. Pohkeestahan se ei ole liikkeelle meillä ollessaan lähtenyt. Viimeksi tehtiinkin sitten niin, että käänsin voimakkaasti ohjasta ponin päätä kohti jalkaani, joka taas johti siihen, että Ljúfur joutui astumaan askeleen sivulle, ettei mene tasapaino. Siitä yritettiin maiskuttamalla sitten samalla liikkeelle. Aluksi se selvästi stressaantui, "Apua, nyt mä liikuin. Tässä kuuluu seistä paikallaan." Rauhallisesti jutellen ja säästä rapsutellen, se kuitenkin rauhoittui nopeasti ja ei kun uusi yritys. Toistoja tuli aika monta, ennen kuin sillä selvästi lamppu syttyi ja se ymmärsi mitä haluan. Siitä se sitten lähti lampsimaan rennosti pää alhaalla ja korvat hörössä eteenpäin. Muutaman kerran pysähdyttiin pyynnöstä ja lähdettiin taas liikkeelle maiskutuksesta. Hieno poni. Matkaa kertyi kokonaiset 300 metriä, ennen kuin yhdistelmä satula-sortsit alkoi aiheuttaa kohtuutonta kipua kuskin jaloissa ja hyppäsin alas.




Peikko on taantunut taas murkkuilumoodiin eli ei kauheasti koulutusjutut kiinnosta. Jaksaa keskittyä ehkä 20 sekuntia häiriöttömässä ympäristössä eli kotona. Ääni siltä on kadonnut kokonaan. Ei hauku treeneissä, muttei myöskään kotona. Harmittaa, kun edistyi jo niin hyvin. No, minkäs teet. Nyt ei paljon muuta voi kuin odotella ja toivoa, että se innostus sieltä vielä löytyisi ja ääni mielellään myös. Treenit on pistetty aikalailla kokonaan tauolle. Ainoa melkein mitä tällä hetkellä harrastetaan on leikkiminen. Sisällä, ja välillä myös pihalla, saatetaan ottaa muutama metri seuraamista tai sivulletulo tai maahanmeno tai muuta pientä ja nopeaa, pitäen huolta siitä ettei Peikko vaan ehdi kyllästyä. Saa nähdä tuleeko siitä koskaan mitään. Toivoa kuitenkin on, kun paranihan tilanne jo kerran. Sitäpaitsi velipojalla oli ollut samaa ongelmaa, jota ei sillä enää ole. Kasvakoon siis Peikonpoika rauhassa toistaiseksi.




Noah on myös alkanut oireilla eli tyttöjen poismeno aiheuttaa ongelmia molemmille vasta nyt pienellä viiveellä. Noah käy ylikierroksillä lähes jatkuvasti ja on selvästi levoton muutenkin. Se on myös epävarma, mutta ymmärtäähän sen. Kun on ollut suurimman osan elämästään lauman nuorin, on varmasti vaikeaa asettua yht´äkkiä siihen vanhimman asemaan. Mutta eiköhän tämä tilanne tästä tasaannu, molempien osalta. Noah on treenannutkin, hakua lähinnä ja Rallya pihalla. Keskittyminen nyt ei ole ihan priimaa, mutta kyllähän se tekee. Parin viikon päästä olisi ohjelmassa taas rallittelu kilpailemistakin. Toivotaan koularia ja siirtoa ylempään luokkaan. Toinenkin koeanomus on vetämässä, muttei vielä tiedä, päästäänkö. Sitten varmaan seuraavaksi vasta Kouvolassa sennenmestikset ja olisihan tuossa loppuvuodesta Porvoossakin parit kisat. Vaan jos onni on myötä ja tähtien asento oikea ja onnistutaan kahlaamaan avoluokka kolmella kisalla läpi, jos siis alokkaasta saadaan ensin se siirtotulos, niin ei me ihan äkkiä vielä olla valmiita mihinkään voittajaluokkaan. Harjoitukset siis jatkuvat...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti