Jokavuotinen työhässäkkä on taas täällä ja sehän siis tarkoittaa sitä, että harrastusten kannalta helpot 7-15 työpäivät on hetkellisesti harvinaisia ja töissä juostaan kolmessa vuorossa tai milloin mitenkin. Lauma on onneksi sopeutuvaista sakkia, eikä epäsäännölliset nukkuma-/toiminta-ajat aiheuta suurta stressiä. Ei edes Limpulle, joka ensimmäisenä kotonaolovuotenaan stressasi todella voimakkaasti päivärytmin muutoksiin.
Ponipoikien painonpudotusprojekti ei ole edennyt. Treenejä on ollut siihen malliin, että hevosten liikutuksesta on joutunut tinkimään. Satunnaisia lenkkejä pitkin kylätietä. Jonkun kerran ollaan myös käyty metsässä irrottelemassa kun muuhun ei ole ollut aikaa. Limppu siis irrottelee, Ljufur kipittää kiltisti narun perässä. Ja kyllä pappaheppa muuten juokseekin. Välillä kevenee etupää, välillä takapää ja välillä lentää koko poni, naama iloisessa virneessä. Ensimmäisellä kerralla ei herra ehtinyt edes evästä hampsia kun oli niin kivaa. Viimeksi ei ihan irronnut kun syöminen veti enemmän puoleensa. Ja kamerahan oli tietty mukana juuri silloin kun Limppu otti rauhallisemmin...
Irtosi siltä vähän liikettäkin, mutten juuri kuvatuksi sitä saanut. Ainoa otos on vielä normaaliakin huonompi, mutta onhan ainakin jotain todisteaineistoa.
Painomittanauhaakin uskaltauduin käyttämään jokin aika sitten, eikä tilanne onneksi ollut yhtä huono kuin mitä pelkäsin. Painot ei olleet laskeneet, muttei myöskään nousseet. Uudet pienen pienillä reijillä varustetut heinäverkot on viritetty tarhaan ja toivon niiden hidastavan syömistä entisestään. Sitäpaitsi vanhat verkot alkoivat olla jo aikansa eläneet kun ahmatti Limppu oli hieman suurennellut aukkoja.
Ljufuria moiset uutuudet ensin hieman epäilytti, mutta ei sekään kauaa jaksanut ihmetellä kun selvisi, ettei heinää ollut muualla saatavilla.
Vaikka kyllä se kunnon heinä sentään on aina kunnon heinää. Värillä ei ole väliä, mutta vihreää sen olla pitää.
Noahin treenit jatkuvat ja ehkäpä jotain edistystäkin tapahtuu. Agility nyt ainakin sujuu kerta kerralta paremmin. Harmittavasti vaan parin seuraavan viikon ohjatut treenit jää meiltä väliin kun minulla on iltavuoro. Täytyy yrittää ehtiä itsekseen kentälle muutaman kerran, jottei tule liian pitkää taukoa.
Haussa on samat ongelmat kuin ennenkin, ihmiset on niin ihania. Kohtuullisesti se saa kuitenkin itsensä kasattua, eikä ole aikoihin syliin tunkenut. Viime aikoina on taas virtaa ollut enemmän kuin järkeä ja etsintä menee hieman juoksenteluksi, joten haamuilua on ollut ohjelmassa ajoittain, jotta saataisiin pistot hiukka suoremmiksi. Uutena mukaan kuvioihin ovat tulleet piilot, jotka useinmiten ovat avonaisina. Umpparitreeniäkin ollaan muutamaan otteeseen tehty, kuten jo viimeksi kerroinkin. Palkkaustakin on hieman tarkennettu ja koiraskoiralle ennen totaalisessa kiellossa olleet taisteluleikit on otettu kuvioihin. Se on siis palkattu yleensä heittämällä pallo, jonka kanssa on sitten saanut juoksennella pitkin metsää aikansa, jonka jälkeen tarjoaa minulle vetoleikit mielessä. Nyt on kuitenkin ohjattu leikki maalimiehelle ja joitain kertoja on palkattu jopa suoraan taistelulla. Ei siitä haittaa ainakaan ole tuntunut olevan, liekö sitten hyötyäkään.
Tasapuolisuuden vuoksi, muutama sana myös vanhoista rouvista, vaikkei niistä juuri kertomista yleensä olekaan. Mummokoirat kun keskittyvät lähinnä kotivahtina oleiluun, lenkkeilyyn ja syömiseen. Diiva on saanut välillä harrastaa ilmaisutreeniä pihalla Noahin siivellä kun Noksun kanssa ollaan vahvisteltu maalimieskäytöstä pihatreenien muodossa.
Maru alkaa olla kohtuullisen pitkässä turkissa ja kone pitäisi esiin kaivaa. Mutta kun aina on jotain muuta puuhaa niin ei ehdi. Ja kohta se on jo myöhäistä kun tulee kylmä ja talvi ja kaikkea.
Ljufuria moiset uutuudet ensin hieman epäilytti, mutta ei sekään kauaa jaksanut ihmetellä kun selvisi, ettei heinää ollut muualla saatavilla.
Vaikka kyllä se kunnon heinä sentään on aina kunnon heinää. Värillä ei ole väliä, mutta vihreää sen olla pitää.
Noahin treenit jatkuvat ja ehkäpä jotain edistystäkin tapahtuu. Agility nyt ainakin sujuu kerta kerralta paremmin. Harmittavasti vaan parin seuraavan viikon ohjatut treenit jää meiltä väliin kun minulla on iltavuoro. Täytyy yrittää ehtiä itsekseen kentälle muutaman kerran, jottei tule liian pitkää taukoa.
Haussa on samat ongelmat kuin ennenkin, ihmiset on niin ihania. Kohtuullisesti se saa kuitenkin itsensä kasattua, eikä ole aikoihin syliin tunkenut. Viime aikoina on taas virtaa ollut enemmän kuin järkeä ja etsintä menee hieman juoksenteluksi, joten haamuilua on ollut ohjelmassa ajoittain, jotta saataisiin pistot hiukka suoremmiksi. Uutena mukaan kuvioihin ovat tulleet piilot, jotka useinmiten ovat avonaisina. Umpparitreeniäkin ollaan muutamaan otteeseen tehty, kuten jo viimeksi kerroinkin. Palkkaustakin on hieman tarkennettu ja koiraskoiralle ennen totaalisessa kiellossa olleet taisteluleikit on otettu kuvioihin. Se on siis palkattu yleensä heittämällä pallo, jonka kanssa on sitten saanut juoksennella pitkin metsää aikansa, jonka jälkeen tarjoaa minulle vetoleikit mielessä. Nyt on kuitenkin ohjattu leikki maalimiehelle ja joitain kertoja on palkattu jopa suoraan taistelulla. Ei siitä haittaa ainakaan ole tuntunut olevan, liekö sitten hyötyäkään.
Tasapuolisuuden vuoksi, muutama sana myös vanhoista rouvista, vaikkei niistä juuri kertomista yleensä olekaan. Mummokoirat kun keskittyvät lähinnä kotivahtina oleiluun, lenkkeilyyn ja syömiseen. Diiva on saanut välillä harrastaa ilmaisutreeniä pihalla Noahin siivellä kun Noksun kanssa ollaan vahvisteltu maalimieskäytöstä pihatreenien muodossa.
Maru alkaa olla kohtuullisen pitkässä turkissa ja kone pitäisi esiin kaivaa. Mutta kun aina on jotain muuta puuhaa niin ei ehdi. Ja kohta se on jo myöhäistä kun tulee kylmä ja talvi ja kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti