sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Peikko 1v ja vähän muutakin

Niin se aika kuluu. Ihan vastahan pikku Peikkoa odotettiin syntyväksi ja nyt se on jo vuoden vanha. Tarkalleen ottaen siis jo hieman yli, kun on syntynyt 29.3. Ihan heti ei kyllä uskoisi. Selviä aikuistumisen merkkejä on ilmassa ja sitten niitä teinihirviö/murkkujuttuja. Aikuistumiseen taitaa kuulua se, ettei ruoka enää maistu samalla lailla kuin aiemmin. Osa jää kuppiin, eikä se (ruoka) muutenkaan tunnu juuri kiinnostavan. Murkkujuttuja taas on varmaankin vastaantulijoille rutiseminen ja luoksekutsujen noudattamatta jättäminen. Aina tarvii vähintään kahdesti käskeä, ennen kuin tulee luokse, vaikka kohti lähteekin ensimmäisestä kutsusta. Se vaan "unohtaa itsensä" matkalle tai juoksee ohi niin kuin ei olisi huomaavinaankaan. Peruskiltti kaveri se silti on yhä, keskittyminen muuhun kuin hajuihin nyt vaan on hiukkasen hakusessa juuri nyt.




Tottisjututkin on vähän nyt junnanneet paikallaan, kun on keskitytty lähinnä siihen keskittymiseen varsinkin häiriössä. Joskus toimii hyvin, joskus taas pienikin ulkopuolinen häiriö saa sen suurimman huomion Peikolta. Käskytkin on ihan unohtuneet lähes kokonaan, kun ei vaan keskittyminen riitä. Peikon mielestä tällä hetkellä joka ainoa käsky on "maahan", minne se putoaakin kyllä varsin vauhdikkaasti. Ainoa vaan, ettei se malta kuunnella sitä käskyä. Ihan sama siis mitä sille sanoo, aina se vaan menee maahan. Odotellaan siis murkkuiän loppumista, ettei tule tehtyä suuria virheitä. Mihinkään meillä ei ole kiire.




Maastossa pelittää kyllä ihan kohtuullisesti, vaikka kyllä sielläkin ne hajut saattavat häiritä keskittymistä. Edistymistä on kuitenkin havaittavissa, vaikkei nyt paljoa maastojuttuja vielä olla tänä vuonna tehtykään. Henkilöhaussa etsii nyt jo kaksi yhtäaikaa näyttäytynyttä haamua ja esineruudussakin esineet useinmiten tulevat ihan perille asti. Ainakin ne aina nostetaan. Välillä toki pitää yrittää leikkiä sillä esineellä ihan yksin, tuomatta sitä minulle leikittäväksi. Ja se on jopa kerran haukkunut ihan oikeaa maalimiestäkin! Ei kylläkään etsinnän yhteydessä, vaan erillisenä ilmaisuharjoituksena. Hieman oli epävarmuutta havaittavissa ja piti mielistellä, mutta se haukkui ihan kunnon äänellä. Tässäkin asiassa taitaa olla parasta odotella murkkuiän loppumista.


Sekalainen seurakunta lenkillä tänään

Ljúfur on liikkunut ahkerasti. On sillä lepopäiviäkin ollut, lähinnä silloin kun minulla on ollut treenit. Ja joitakin kevyempiä päiviä. Siltikin entiseen verrattuna se liikkuu reippaasti. Vaan paino ei vaan enää putoa. Ensimmäisen kuukauden aikana tippui ihan reippaasti painoa, mutta nyt on ollut jo muutaman viikon pysähdyksissä. Ilmat tietty on lämmenneet, eikä siis lämmön tuotantoon kulu energiaa ja sateistakin on ollut, joten pojat ovat viihtyneet sisällä pihatossa, eivätkä ole siis liikkuneet vapaaehtoisesti muuta kuin juomaan. Ei kai tässä muu auta kuin lenkittää ahkerasti ja toivoa parasta.




Ohjasajojutut sujuu ihan tosi hyvin, vaikka aika vähän ollaankin tehty. Kerta viikkoon olen pyrkinyt ohjasajamaan, mutta aina ei vaan jaksa. Se on kumminkin molemmille sen verran uutta puuhaa, että vaatii lähes täydellistä keskittymistä, eikä siihen väsyneenä aina pysty. Ollaan kuitenkin edistytty ja uskaltauduttu jopa poistumaan mukavuusalueelta. Eli olen vaihtanut puolta ajaessa, joka on molemmille vaikeaa, sekä olen ajanut ihan kokonaan takaa, eikä takaviistosta, kuten yleensä. Tuntuu pieniltä asioilta, mitä ne varmaan monelle olisikin. Meille ne on kuitenkin isoja asioita. Olemme myös tehneet hienoja ohituksia ajaen, sekä autoja että ihmisiä ja ratsukoita. En siis ole ottanut talutukseen enää. En edes silloin, kun "hirrvittävän epäilyttävä lastenrattaiden ulkoiluttaja" tuli vastaan. Vähän kierrettiin penkan kautta, mutta ohi mentiin ilman talutusta.




Ratsujutut ei sen ikävän episodin jälkeen sitä vastoin suju oikein ollenkaan. Selkään asti en ole edes yrittänyt, ihan on ollut työtä siinäkin, ettei kaveri sinkoa maata kiertävälle radalle pelkästään selkään nojailusta. Nyt ollaan sentään päästy jo makailemaan selkään poikittain, kun älysin kokeilla hommaa muualla kuin siinä tapahtumapaikalla, kentällä. Selkeästi siis on yhdistänyt ikävän kokemuksen enemmän paikkaan kuin itse asiaan. Metsässä nimittäin eilen sujui ihan hyvin. Ljúfur oli rento ja hyväntuulinen, sekä pystyi toimimaan eli ottamaan namia samalla kun makailin selässä. Sitä siis jatkamme vastaisuudessakin.




Noahin kanssa olen miettinyt ihan vakavasti hakuilun lopettamista, kun en jaksa vääntää sen ampumisen kanssa. Voisihan se olla, ettei tarvisi paljoakaan säätöä, mutta jotenkin ei vaan jaksa. Rally-tokoilu on muutenkin aika kivaa ja Noksulle sopivaa hommaa, joten siitä ei ollut tarkoitus luopua ja aksailemassakin varmaan joskus käydään. Harmi vaan, että Rally-kisoihin on niin vaikea päästä, että mitään tuloksia on turhaa siitäkään lajista odottaa. Siinä meillä sentään on vielä aikaa useampi vuosi metsästää niitä koulareita, joten vielä ei ainakaan periksi anneta. Jos nyt vaikka alosta ja avosta onnistuttaisi koulutustunnukset saamaan. Koiran osaamisesta ei pitäisi kiinni olla, kunhan vaan molempien pää kestää kisatilanteessa. Voi liikkeitäkin ollaan ruvettu treenaamaan, jos ei muuta niin huvin vuoksi, kun alemmissa luokissa ei haastetta oikein enää ole. Ylemmissä sitä riittääkin sitten senkin edestä. Jatkamme siis harjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti