Kuulumisia kuvina

Ljúfur on oppinut kulkemaan reippaasti ulos ja sisään. Se viihtyykin huomattavasti enemmän sisätiloissa kuin Limppu, vaikka ulkona molemmat suurimman osan aikaa ovatkin. Eikä Ljúfur suinkaan tyydy vain kävelemään verhoista läpi, vaan heittää ne kiukkuisesti syrjään päästäkseen sinne minne haluaa.

Limppukin on sopeutunut hyvin ja viettää aikaansa myös piha-alueella makaillen tai muuten vain maailmanmenoa katsellen. Limpusta on pihattoelämän myötä tullut myös läheisriippuvainen ja napanuora kiristää helposti, jos vaikka Lúfur lähtee lenkille. Yhtenä aamuna heräsin Limpun hysteeriseen huutoon, kun se oli kadottanut Ljúfurin. Poni löytyi parinkymmenen metrin päästä torkkumasta, mutta jostain syystä Limppu ei ollut sitä huomannut. Usein aamulla pojat löytyvät makailemasta vierekkäin tyytyväisinä.

Limppu näyttääkin usein tältä, kun se on makaillut märässä turveliejussa. Monta kertaa päivässä saisi olla karstaamassa kuivunutta kuraa ponista.. paitsi jos sataa kokoajan, saattaa tyyppi joutua olemaan päiväkausia turvepanssarissa. Hyvinpä tuo kurakuorrutuksesta huolimatta tuntuu voivan tai ainakin paksusti.

Limppu on ollut muutenkin varsin pätevä, lukuunottamatta sitä yhtä lenkkeilykertaa, jolloin se päätti juosta ihan yksin kotiin. Ystävällinen autoilija oli sen sitten pyydystänyt keskeltä tietä portin pielestä ja sitonut auton vetokoukkuun kiinni. Tyynesti raahasin sen takaisin paikkaan, mistä karkasi, vaikka herra yrittikin ehdotella kotiin palaamista ihan urakalla. Kotimatkalla ei hikisellä ponilla ollut enää yhtään kiire. Sen jälkeen ollaan käyty lenkillä pilkkopimeässä myrskytuulen puhaltaessa, eikä Limpulla ole ollut mitään ongelmia pysytellä rentona. Satulankin se on saanut kerran selkäänsä ja minut satulaan. Pihalla tosin vaan, mutta pimeässä ja tuulessa parin vuoden tauon jälkeen ihan kelpo suoritus sekin. Ja tuntui muuten yllättävän hyvältä ja kotoiselta istua satulassa...

Koirat ovat lenkkeilleet otsalampun valossa viikolla iltaisin ja lähinnä metsässä päiväsaikaan viikonloppuisin.

Marukin on ollut lähes aina metsälenkeillä mukana ja ihan hyvää vauhtia se vielä jaksaa painattaa, vaikka ei ihan nuorempiensa vauhdissa enää pysykään.

Noah on treenannut milloin mitäkin. Kentällä on pari kertaa pyörähdetty tekemässä eteenmenoa ja yritetty ketjuttamalla saada hommaan joku tolkku. Viimeksi eka kerta meni plörinäksi, kun koiraskoira A-esteen jälkeen juoksikin eteenmenossa paikallamakuukylteille, jotka on saman väriset kuin rakas geelipallo.

Toinen kerta sujui jo paremmin ja oikea kohde löytyi vain hieman kaartaen. Hyvä siitä tulee. Hakuilut on sujuneet hyvin, vaikka on tehty jo haastavampaakin rataa eli tyhjääkin on juoksutettu enemmän kuin yhden piston verran. Yhtään "kosketusvirhettä" se ei ole tehnyt taas pitkään aikaan, vaikka välillä on tuntunut turhautuvan ihan huolella. Kuten tänäänkin kun meillä oli hiukkasen erimielisyyttä ensimmäisen piston suunnasta ja herra joutui ottamaan useammankin uusinnan ennen kuin olin tyytyväinen.

Noah kävi myös sydämen kuuntelussa Kouvolassa Sennen yhdistyksen Kymenlaakson alaosaston järjestämässä sydänluentoillassa. Tarpeellista ja kiinnostavaa tietoa kardiomyopatiasta kuin myös eu:sta (virtsateiden kehityshäiriö) ja sydänspesialistin sydämen kuuntelu. Ei ollut turha reissu, kun Noksun sydänkin todettiin terveeksi. Samalla tapasin myös ihka ensimmäisen kerran kaverin uuden pennun, ihanaisen pienen buchinartun. Pentukuume kasvaa....