Kovaa kyytiä kohti syksyä, vaikka ei olisi niin väliksi

Syksyä kohden mennään kovaa vauhtia. Muutama hyvinkin syksyinen päivä on jo ollut, kylmää ja sateista. Ja mikä pahinta, valon määrä vähenee huimaa vauhtia. Eilen jäin iltalenkillä suustani kiinni ja suorastaan järkytyin, kun pimeä meinasi yllättää, eikä kello ollut vielä yhdeksääkään. Hyvin ehdin kuitenkin kotiin ennen pimeää ja hämärässä näki vielä ilman otsalamppua laitella hevosten tarhaheinät valmiiksi aamua varten. Mutta kyllä masentaa. Minä en vaan pidä pimeästä.

Muttei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Nimittäin syksyssä. Meidän "treenipelto" on tänään puitu ja päästään taas ponien kanssa kenttäolosuhteisiin treenailemaan pitkästä aikaa. Ellei sitten ala taas satamaan urakalla ja pelto menee niin märäksi, ettei sinne voi mennä. Nyt on ihan hieno keli, vaan on se satanutkin.

Käytiin äsken Ljúfurin sekä Diivan ja Noahin kanssa lenkillä. Samalla käväistiin siirtämässä laitumen aita taas pois tieltä kun pellon omistajan tarvii päästä siitä ajamaan nyt kun puinti on käynnissä. Pysähdyttiin myös Limpun vanhan kotitallin tyhjillään olevalle kentälle vähän pyörittelemään. Onhan sinne roinaa kertynyt, mutta sen verran on tilaakin, että siinä vielä yhden ponin juoksuttaa. Siinä sitten oli pari koivun rankaa maassa keskellä kenttää ja kun Ljúfur niistä niin reippaasti meni yli, niin innostuin sitten vallan sitä hyppyyttämään. Vaikka parikymmensenttisen esteen ylitystä nyt ei juuri hyppäämiseksi voikaan sanoa, oli sillä selkeästi kuitenkin siinä ihan idea. Katsoi tarkasti, missä este oli ja yhtä tarkasti astui tai hyppäsi yli. Ei yrittänytkään kiertää tai kieltäytyä menemästä. Ja näytti olevan ihan kivaakin. Olipahan ainakin vaihtelua.

Noahin kanssa oltiin aamupäivästä hakutreeneissä. Ihan ei ollut täydessä terässä koiraskoira ja virheitäkin tuli, mutta käytös oli kuitenkin kohtuullisen hienoa. Ensimmäinen maalimies oli n.10m tyhjän piilon takana ja ai että olikin vaikeaa päästä piilosta ohi. Kuinkahan monta kertaa lähetin ja aina piilolta koira kaarsi radan suuntaisesti eteenpäin. Itse etenin ja vasta kun lähetin piilon vierestä, meni koirakin sinne minne pitää ja maalimies löytyi. Toisella puolella maalimies oli piilossa, piilo aika lähellä keskilinjaa. Hiukka oli ilmaisu epävarmaa ja pätkivää, mutta ihan ok kumminkin. Palkkaus suoritettiin piilolta siten, että käskin koiran maahan ja kun maalimies alkoi kömpiä piilosta ulos, palkkasin itse pallolla. Eihän se meinannut ensin älytä, että palkka tuleekin minulta, vaan pyrki maalimiehelle. Ihan sai reilusti nenän edessä palloa heilutella, ennen kuin älysi. Tämä siis siksi, kun tuppaa piilolta palkkauksessa olemaan aika röyhkeä.

Yhteensä otettiin viisi maalimiestä, joista yksi joutui tulemaan pois, kun sai naamapesun. Loppua kohti ilmaisuja lyhennettiin. Kaikki olivat valmiina. Treeni sujui kokonaisuutena ihan hyvin, mutta aika kovasti Noah kyllä väsähti. Normaalisti jaksaa kyllä painaa sata lasissa vielä viimeisellekin maalimiehelle, mutta nyt alkoi himmailla jo kolmannen kohdalla. Ehkäpä treeni sisälsi tällä kertaa sen verran enemmän aivotyöskentelyä vaativia yksityiskohtia, että väsytti pienen koiraskoiran... tai ehkä se vaan keskittyi...

Perjantaina ei ollutkaan agility-treenejä. Oli perjantai-ryhmien möllikisa-pakkotyötä tarjolla. Aika vähän oli porukkaa, mutta vähänlaisesti mölleissä on ollut porukkaa koko kesän. Ihan kivaa silti. Marukin kävi vähän hengailemassa ja tapaamassa tuttuja. Ja Noah tapasi tulevan morsiamensa. Ensin olikin koiraskoira varsin innoissaan, Cerin juoksu kun oli juuri loppunut ja hajut varmaan vielä voimakkaat. Vaan kun tuli hammasta, totesi että nää on taas näitä ja keskittyi muihin puuhiin.

Eilen käytiin reipas pyörälenkki. Tarkoitus oli ajella Noahin kanssa Pyhtään saaristomarkkinoille Lökören rantaan reilu seitsemän kilometrin päähän, hengailla siellä jonkin aikaa jotta koiraskoira jaksaa juosta takaisin ja ajella sitten rauhassa kotiin. Ja sinne ajeltiinkin, mutta hengailu jäi, kun alueelle ei saanutkaan viedä tänä vuonna koiria. Samantien siis nokka kohti kotia. Vaan ei me ihan tauotta ajeltu, sillä pysähdyttiin kaupalle ostoksille. Noah sai koirien herkkutikkuja ja kuski marja-hedelmä smoothien. Niillä eväillä sitten jo jaksoikin kotiin asti. Ja hyvin jaksoi Noahkin. Vielä tuossa kolmentoista kilometrin kohdalla spurttailikin ihan kunnolla, kun annoin luvan juosta. Suurin osa matkasta taittui kuitenkin rauhallista ravia jolkotellen. Tai no, alkumatkasta ei niinkään rauhallista. Loppumatkasta malttoi jo ihan hölkkäilläkin. Eikä se järin väsyneeltä vaikuttanut kotonakaan. Nukkuihan se tovin, mutta sen jälkeen oli taas ihan kun ei olisi missään ollutkaan. Ja lähti vielä iltakävelyllekin yhtä vauhdikkaasti kuin aina.