Viikko on mennyt hiljaiseloa vietellessä. Tallille en päässyt, koska hevostaitokurssi vei viimeiset rahani, joten vapaa-aikaan on kuulunut ainoastaan koirien kanssa lenkkeily. Hirveästi ei harmita, koska luntakin satoi aika lailla ja sitten taas vettä eli kelejä on pidellyt. Ja kun Kamburin jalkakin vaati aikaa parantuakseen, sai Ljúfurkin lomaa samalla. Sitäkään ei varmaan harmittanut.
Siihen kurssiin sitten. Ei mitään uutta auringon alla eli tuttua juttua, olihan tämä jo neljäs tai viides kerta Vepsän opissa. Demohevosia oli kaksi, toinen juntti ja jäärä, toinen vähän adhd-nuori. Erilaisia siis, mikä olikin mielenkiintoista. Kuten sanoin, uutta asiaa ei tullut, mutta paljon muistui mieleen jo unohdettuja juttuja. Jopa sellaisia on päässyt unhoittumaan, mitä aktiivisesti Limpun kanssa käytettiin. Samoin tuli taas oivalluksia siitä, mihin kaikkeen näitä tuttuja työkaluja voi käyttää. Kuin myös siitä, mikä on tälläkin hetkellä pielessä. Pieniä asioita ja helppoja korjata, onneksi. Aika meni nopeasti ja tuttuja oli paljon, joiden kanssa jutella luppoajalla.
Ihan supersiistiä oli huomata, mistä kaikki omat ajatukset ovatkaan peräisin. Karin suhtautuminen asioihin on aikalailla yhteneväinen omani kanssa. Onko ihme, kun hän on ne minulle joskus opettanut! Kuusi seitsemän vuotta sitten käytiin aktiivisesti vuonisporukan kanssa Karin luona oppia saamassa. Ilman niitä tuskin olisin Limpun kanssa koskaan edes pärjännyt. Siksihän sinne alunperin lähdinkin, kun omat keinot oli jo käytetty, eikä mistään tullut mitään. Paljonhan minä teen asioita myös omalla tavallani, mutta pohja on näissä Karin opettamissa jutuissa. Siihen on sitten keräilty itselleni ja hevosilleni sopivia asioita sieltä sun täältä.
Tästä taas päästäänkin sitten siihen, mikä taas on viime aikoina tullut selvästi esille ja mikä ärsyttää minua suuresti.. Ihmisten vaikeus ottaa mitään uutta vastaan. Kun vaan tehdään niin kuin on aina tehty, koska nyt vaan niin kuuluu tehdä. Mitään ongelmia hevosten käytöksessä ei edes huomata tai ainakaan myönnetä. Selitetään vain suu vaahdossa kuinka kummallista on kun nykyään tarvitaan jotain Vepsiä ja muita, kun ei enää niiden hevosten kanssa pärjätä. Ja kyllä hän vaan osaa itsekin, siihen ketään gurua tarvita. Sehän on hienoa, jos näin on. Vaan kun suurimmaksi osaksi tuntuu, että ihmiset ovat ihan pulassa noiden hevostensa kanssa, niin miksi ei sitten voi tällaisiin tapahtumiin osallistua. Ihan silläkin uhalla, että saattaa jopa oppia jotain. Jos asenne on tällainen, niin tuskin kovin äkkiä sitä parannusta on odotettavissakaan. Onneksi on myös ihmisiä, jotka osaavat ottaa sitä oppia vastaan. Eihän siitä mitään haittaakaan ole, kun jokainenhan kuitenkin ihan itse päättää kuinka toimii sen omansa kanssa. Ja parastahan se onkin tehdä asiat tavalla, mikä tuntuu omalta.
No, narinat sikseen. parantamisen varaa on minunkin hevosten käsittelyssäni ja paljon onkin. Vaan ehkä sitä joskus vielä oppii. Näin ainakin toivon. Valmiiksihan eläinten kanssa ei koskaan edes voi tulla, aina riittää oppimista, mutta jos edes perusasiat alkaisi olla hallinnassa.
Tallillekin olen taas päässyt käymään parina päivänä. Kambur ei enää näytä ontuvan, ainakaan käynnissä. Perjantaina käytiin molempien kanssa kimpassa pieni lenkki. Ljúfurissa oli virtaa vaikka muille jakaa ja yritti kokoajan ohitella. Kotiiin kääntymisen jälkeen se taas jäkitti, kun olisi halunnut vielä jatkaa. Kamburissa en huomannut oikeastaan mitään eroa normaaliin. Hassu varsa, kun ei kerää virtaa eikä mitään, vaan kaikki on aina okei. En valita, just täydellinen.
Eilen uskaltauduin sitten valjastamaan Skorpanin pitkästä aikaa ja käytiin noin kolmen kilometrin lenkki kävellen. Olipa kivaa ja Kamburkin liikkui reippaasti ja mikä parasta, myös puhtaasti. Raville heitti kerran, mutta se ei oikein luonnistunut, vaan vaihtui lähes heti tölttiin. Täytyy se käydä vielä kunnolla läpi jumien kartoittamiseksi. Vaan voiton puolella ollaan ja se on hyvä se.
Pieni hauska juttu vielä tähän loppuun. Tapasin siellä kurssilla entisen työkaverin, jonka kanssa sitten tietty tuli päiviteltyä kuulumiset. Kerroin hänelle, että minulla on nykyään varsa ja kuvailin, että minkälainen se luonteeltaan on. Aivan spontaani reaktio tähän oli "Just samanlainen kuin sinä!" Enpä ole itse huomannut, mutta pitää kyllä paikkansa aika pitkälti. Ilmankos se tuntuukin niin omalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti