lauantai 29. lokakuuta 2016

Valo vähenee ja lenkit lyhenee

Hieno syksy on ollut säiden puolesta tähän saakka. Pimeä vaan tulee jo tosi aikaisin, eikä lenkkeilyyn iltaisin ole juuri aikaa valosalla, vaan on joutunut jo kaivamaan otsalampun talviteloilta käyttöön. Nyt sitten kun alkoi tiistaina sataa, ei se tunnu loppuvan lainkaan. Viikonlopuksi piti loppua, muttei tuo ainakaan vielä mitään loppumisen merkkejä osoita. Kevyt viikko siis ollut kaikilla. Koirat ovat lenkkeilleet lähes joka päivä jotenkin, hieman lyhyempää lenkkiä vaan ollaan tehty. Ljúfur on liikkunut tällä viikolla toistaiseksi kaksi kertaa, kerran koirien kanssa reilun puoli tuntia ja kerran Kamburin kanssa saman verran. Kambur kävi ohjasajolenkillä maanantaina, kun vielä oli poutaa ja sen yhden kerran Ljúfurin kanssa.




Koirien kanssa ollaan tehty sisällä vähän jotain. Lähinnä naksuteltu ihan alkeita itse toimintojen tarjoamiseen, mitä nyt sisällä pystyy tekemään. Peikollehan se on aina ollut luontaista, Noah taas ei vaan ymmärrä. Peikko on aina tarjonnut jotain toimintaa itse, kun on vaan malttanut odotella, kun taas Noah vaan istuu ja tuijottaa ja odottaa käskyä. Sen kunniaksi on sanottava, ettei se hevillä kyllästy odottamaan, kun taas Peikko turhautuu tai kyllästyy aika nopeasti. Nyt siis Noah opettelee tarjoamaan, luopuminenhan sille on jo opetettu muutama vuosi sitten ja sen se kyllä älysi hämmentävän nopeasti. Peikko taas on opetellut luopumaan, kun sitä on tähän asti koulutettu kuitenkin lähinnä houkuttelemalla, vaikkei se kovin hyvin olekaan toiminut. Kivaa on ollut.


Vanha kuva, muttei oikein uusiakaan ole

Kambur totutteli toissa päivänä loimeen. Eihän se siitä muuten millänsäkään ole, kuten ei mistään muustakaan, hieman pyrkii vaan sitä maistelemaan. Kokeilin sille Ljúfurin toista fleecevuorista sadeloimea ja jätin sen sitten lenkin ajaksi päälle. Vähän oli lyhyt, vaikka muuten olikin aika istuva, joten numeroa suurempia pitää jostain alkaa etsiä. Nyt menee vielä nuo Ljúfurinkin omat hätätilassa. 

Kambur on myös totutellut pimeässä liikkumiseen, missä ei ole mitään ongelmia ilmennyt. Ljúfurista on ollut suuri apu kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Metsäpolulla olevan ison ojankin yli tuli Ljúfurin perässä kuin vettä vaan, vaikka yksin en ole sitä siitä saanut tulemaan. Olihan sen tyyli hieman omintakeinen. Askel alaspäin, ponnistus suoraan ylös kaikilla neljällä jalalla ja vähemmän hallittu laskeutuminen vastalaidalle, mistä kiipeäminen ylös. Ljúfur vaan kävelee pohjan kautta toiselle puolelle, vaikka oli se kyllä sillekin vaikeaa aluksi.




Ratsuponin alkeissa ollaan nyt siinä vaiheessa, että olen makaillut mahallaan selässä koko painollani. Ei aiheuta reaktioita. Tätä ollaan tehty silloin tällöin, kun sattuu muistumaan mieleen ja näin tullaan jatkamaankin siihen asti, kunnes tulee ratsukoulutuksen aika. Saatan jopa käväistä selässä istumassa jossain vaiheessa, ei se siitä rikki mene, mutta varsinainen ratsukoulutus olisi aikomus aloittaa vasta aikaisintaan vuoden päästä pienellä totutuksella ja vasta nelivuotiskesänä sitten oikeasti. Kunhan nyt kasvaa ensin ja saadaan hissukseen kaikki valmistava treeni tehtyä. Kuten liikkuminen satulan kanssa, selkään nousu jalustimesta, varma paikallaan pysyminen selkään noustessa ja hakeutuminen korokkeen viereen itsenäisesti. Kaikkea tätä ja paljon muuta voi varsin hyvin tehdä rikkomatta kasvavaa ponia. Ja aikaahan on. Se on vaan niin nopea ja halukas oppimaan, että se oma malttaminen on se vaikein paikka.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Peikko (kuulumisia)

Peikolla menee lujaa. Siis ihan sananmukaisesti. Siitä on tullut jotenkin paljon itsevarmempi ja röyhkeämpi, sellainen ihan oikea mudi. Äänekkäämpikin siitä on tullut. Kiltti ja helppo se on vieläkin, mutta jokin vaan on muuttunut. Lähinnä se on kai se asenne tai jotain.

Pentunahan se oli ihan mudi, mutta sitten tapahtui jotain ja se alkoi paeta tai jäätyä aina kun sen kanssa yritti jotain harrastaa. Muutenkin se oli jotenkin vaisu ja kummallinen. Pistin murkkuiän piikkiin, vaan sitten selvisi että siltä oli katkennut kulmahammas jossain vaiheessa. Se siis tuntui olevan selkeä syy käytökselle ja kyllähän se siitä pikkuhiljaa paranikin, se käytös.




Sitten tuli se jalkavamma, johon ei ole vieläkään syytä selvinnyt. Mutta sen jälkeen on kaikki muuttunut. Miksi, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Onko poikien välillä tapahtunut jotain? Onko se jalan hoitojakso muuttanut meidän välistä suhdetta jotenkin? Vai onko se silloin saatu antibiootti viimein parantanut jotain piileviä tulehduksia siellä katkenneessa hampaassa tai jossain muualla? Jäkimmäistä epäilen eniten, siihen liitettynä sitten murkkuiän ohi meneminen ja aikuistuminen, mikä tuntuu tällä sisarussarjalla olevan hidasta. Vaikea sanoa, mutta en valita.




Näin jälkeenpäin ajatellen, olihan siinä kaikkea muutakin elämänmuutosta samaan syssyyn murkkuilun kanssa, mihin hyvinkin herkkätuntoinen paimen on voinut tällä tavalla reagoida. Ponit muutti pois pihasta talvella Peikon ollessa vajaan vuoden ikäinen ja arkirytmi muuttui täysin. Kesällä lähtivät sitten mummokoirat, jolloin myös koko laumarakenne muuttui, kun Noah joutuikin yht'äkkiä olemaan se vanhin, eikä kumpikaan oikein tiennyt kuinka toimia uudessa tilanteessa.




Nykyään Peikko leikkii eli lähinnä taistelee ihan suorastaan raivoisasti ja jaksaa ja jaksaa, kun aiemmin se kyllä otti leluun kiinni, mutta heti kun kerran antoi voittaa tai pyysi irti, kiinnostus loppui siihen. Liekö ollut jotain dominointiakin, tiedä sitten, mutta hyvä että nykyään leikki maistuu. Sille kelpaa myös namit ja molemmat toimivat myös sekaisin käytettynä. Se ei vieläkään kestä kovin paljon toistoja, mutta paremmin kyllä jo. Treenin pituuskin on kasvanut. Siinä missä vielä puoli vuotta sitten sen kanssa saattoi tehdä ehkä minuutin kerrallaan, enkä oikein koskaan onnistunut lopettamaan ajoissa, voi nyt jo tehdä ihan rauhassa ajattelematta ajan kulua ja onnistuu silti lopettamaan ennen kuin se kyllästyy.




Eihän me paljoa nykyään tehdäkään, mutta aina vähän jotain kuitenkin. Ehkä sekin vaan sopii Peikolle paremmin.

Arjessa Peikko on yhä kohtuullisen helppo. Malttamaton välillä, mikä tarkoittaa esimerkiksi lenkillä sitä, että kun sen kutsuu luokse syystä että tulee koiria vastaan, se kyllä tulee, mutta jos sitä ei sillä siunaaman sekunnilla laita kiinni se syöksyy sitten kuitenkin moikkaamaan. Onneksi se on kuitenkin sosiaalinen, muttei se silti kovin kivaa ole. Tällä viikolla se tosin yllätti. Oltiin tuolla ihmisten ilmoilla ja minulla koirat pyörätiellä vapaana, kuten aina. Tuli koiria ja väistettiin poikien kanssa niitä metsän puolelle, kun en vaan millään jaksanut ottaa niitä kiinni. Vastaan tulevien koirien isäntä sitten huuteli, että mihin ollaan menossa ja kun vastasin, syöksyi Peikko jo kauheaa kyytiä kohti heitä. Vaan pysähtyi heti kun huusin ja ihan pienen hetken mietittyään, tuli luo ja unohti vieraat koirat ja päästiin jatkamaan matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan pyörätietä eteenpäin, kun taas nämä kaksi muuta koiraa kanttasivat metsään, minne olivat menossakin. Hieno Peikko.




Kyllähän se vieläkin saattaa tehdä niin, että kutsuttaessa se jää vaan paikalleen tuijottamaan ja heiluttamaan häntää, muttei tule luokse ja jos se näin päättää, ainoa keino saada se oikeasti tulemaan, on heittäytyä aivan pelleksi. Komentamalla se ei takuulla tule. Näitä tulee onneksi todella harvoin enää nykyään.

Noahia se välillä haastaa ihan urakalla, mutta ainakaan toistaiseksi, Noah ei näytä ymmärtävän yskää. Sitäpaitsi, puutunhan minäkin siihen jos alkaa näyttää uhkaavalta. Ja kyllähän Peikko yhä Noahia kuitenkin kunnioittaa ja väistyy kyllä pienestäkin vihjeestä jos Noah niin haluaa. Noah ei vaan yleensä ymmärrä missä mennään, vaan siitä on vaan kiva leikki, kun toinen hyökkäilee ja murisee ja yrittää astua. Mikä on ehkä hyväkin, niin ei sitten tule moisesta mitään tilannetta, mikä vaan pahentaisi tilannetta. Toivottavasti ei jatkossakaan.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Noah (kuulumisia)

Noah tiputtaa karvaa ja näyttää tällä hetkellä aika laihalta ilman paksua turkkiaan. Lihakset on kyllä ihan hyvässä kunnossa ja selvästi erottuvat, kun ei turhaa karvaa ole peittämässä niitä. Eihän sillä koskaan ole sellaisia lihaksia ollut kuin esimerkiksi Diivalla parhaimmillaan oli. Se on niin erimallinen ettei sen lihakset ole ollenkaan kauniin pyöreitä vaikka se liikkuisi kuinka. Sillä myös on aina kestänyt tosi kauan kehittää minkäänlaisia lihaksia, toisin kuin Diivalla, joka teki lihasta pelkillä remmilenkeilläkin.


"Puutöitä" metsässä viime viikolla

Muuta Noah ei sitten paljoa ole tehnytkään kuin lenkkeillyt. Harrastukset on aikalailla olleet tauolla ohjaajan motivaatiokatkoksen takia. Rallya ollaan pienesti tehty pihalla ja kyllähän se osaa. Harjoituksen puutteen takia on tosin aika epävarma, mutta intoa on sitten senkin edestä. Peruutus on yhä vähän hakusessa, eikä oikealla seuraaminen ole ilman apuja vielä sellaista kuin haluaisin, muuta kuin hetkittäin, mutta kyllä noilla taidoilla jo tulos pitäisi saada. Temput kuitenkin onnistuu jo lähes yhtä hyvin oikealla kuin vasemmallakin. Harmi ettei ohjaajalla riitä kiinnostus. No, jos vaan terveyttä piisaa, niin onhan tässä vielä vuosia aikaa.


Ystikset ♥

Esineruutua ollaan tehty pari kertaa pyörälenkin yhteydessä. Hyvinhän se pelaa. Intoa on, mutta myös järki pysyy mukana, joten esineet löytyvät pikavauhtia. No joo, onhan se nyt kokeneelle koiralle helppoa, kun katselee ihan aitiopaikalta mihin ne esineet viedään, mutta kun hyvin piilottaa, joutuu kuitenkin tekemään hieman töitä paikallistaakseen.




Hallilla ollaan käyty satunnaisesti ja silloin Noah on aina päässyt ilottelemaan esteillä. Keskittymistä on vaadittu, mutta muuten on saanut rämpättää virheistä välittämättä. Kivaa on ollut.

Hieman on ollut huoltakin. Noah on ollut ajoittain hyvin selkeästi epäpuhdas liikkeiltään. Paikallistaisin ongelman oikeaan etuseen, muttei sieltä ole mitään selkeää löytynyt. Ainoa ongelmakohta on ollut rinnassa, missä on ollut lihasjumi, mutten minä sitä ole osannut "katsoa" kuin viimeksi, joten en tiedä onko se ongelman ydin vai oliko vaan sattumaa. Ongelma esiintyy ainoastaan ravissa, kävellessä on ihan puhdas, eikä asia ole sitä itseään tuntunut vaivaavan. Yleensä asia on havaittavissa yhden päivän ja/tai lenkin ajan ja katoaa sitten itsekseen, tullakseen taas takaisin jossain vaiheessa. Saattaa olla koko lenkin ajan tai ilmestyä vasta loppu vaiheessa.




Pyörälenkeistä ja lenkeistä Ljúfurin kanssa Noah kiihtyy yhä ihan uskomattomiin lukemiin. Varsinkin, jos on joutunut olemaan paljon kotona "yksin". Lähtö on aina yhtä huutoa ja vaikka se tietää, että pitäisi rauhoittua, jotta päästään matkaan, se ei vaan pysty. Kyllä se siitä sitten rauhoittuu, kun matkaan päästään ja saa suurimmat energiat purettua. Sitä ennen se on aika hermojakiristelevä lenkkikaveri kyllä.




Käytiin tässä jokusen aikaa sitten koirien kanssa vähän juoksuttamassa pikkupoikia eli Kamburia ja Suloa. No, juoksi siinä samalla vähän Ljúfurkin, vaikkei ymmärtänytkään ihan että miksi. Mentiin siis koirapoikien kanssa pihatolle ja koska varsat ovat varsin kiinnostuneita moisista otuksista, ne syöksyivät heti kohti, Peikko pakeni ja Noah kiihtyi ihan muuten vaan ja sitten mentiin. Homma olisi vielä ehkä jopa toiminut, mutta koska Noah on Noah, niin sehän ei kauaa jaksanut edellä juosta vaan pysähtyi ja yritti kertoa kohtuullisesti kiroilemalla varsoille, ettei häntä nyt huvita leikkiä. Ja koska varsat ei ollenkaan älynneet jutun juonta, vaan juoksivat silti kohti, olisi tullut osumaa, jos en olisi puuttunut peliin. Päälle ne olisi juosseet. Sulo varsinkin alkoi loppujen lopuksi hyökkäillä ihan kunnolla ja jatkettiin sitten turvallisesti aidan takaa vielä hetki, kunnes ponilapset hiukan rauhoittuivat. Saivatpahan ainakin kaikki liikuntaa, vaikkei ehkä ollut kauhean hyvä idea sitten kuitenkaan.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Maastotaitavat

Sunnuntaina oli omalla tallilla pienet leikkimieliset maastotaitokisat. Ponitytöillä oli viikonloppuleiri ja niille se lähinnä oli ohjelmassa, mutta muutkin tallilaiset saivat kutsun. Pakkohan se oli osallistua, kun niin kovasti muutenkin sellaisesta haaveilen joskus tulevaisuudessa. Viimeiset ja ainoat kisakokemukset hevosen kanssa on 70-luvulta, kun osallistuin muutaman kerran ratsastuskoulun (Marjoniemen ratsastajat) sisäisiin estekisoihin. Menestystä ei tullut, kun en onnistunut ratsastamaan (luetaan matkustamaan) yhtään hyväksyttyä tulosta, mutta olenpahan ainakin osallistunut.


Kuvia ratsastuskoululta 70-luvulta (nyysitty täältä). Alhaalla oikealla pieni kimo welsh mountain ruuna April Star, rakas hoitoponini.

Sunnuntaina siis reippaana aamupäivästä tallille ja ponit pihatosta. Harjaus ja molemmat odottelemaan ulkotallin karsinoihin. Kambur ei arvostanut. Puuhasteli sen verran, että jouduin vähän korjailemaan myöhemmin. Se kun onnistui jotenkin irrottamaan suolakiven, kun oli ensin nuollut sen märäksi, ja pyörittelemään sen sen jälkeen turpeessa. Se seisoskeli myös vesisaavissa, joten vesikin meni vaihtoon, kun oli hieman mustaa. Samoin kuin herran etujalatkin. Huoh.


Lähtö puomilta (vas. kuvan ulkopuolella), kentän ja tarhojen välistä (oik.) takaportille, sen avaus ja sulkeminen, ensimmäiseltä valkoiselta pytyltä oranssin kartion siirto toiselle pytylle, kävely levyn (lankku) yli, puomikuja, pujottelu (renkaat) ja ulos kentältä, pihassa vielä pressun ja laudan ylitys, pieni vauhtilenkki ja samat lauta ja pressu taas ja takaisin puomille.

Kambur suoritti radan meidän pojista ensimmäisenä. Hiukan harkitsin että olisin suorittanut ohjasajaen, mutten sitten kuitenkaan. Taluttaen siis mentiin. Hieman oli perässä vedettävä kaveri, mutta muuten tosi kiltti ja reipas. Suurin virhe oli ohjaajan virhearviointi puomikujalla, jonka sai suorittaa myös hypyn kautta. Kambur kun yleensä hyppää kaikesta yli ennemmin kuin kävelee, niin hypystä yritettiin. Vaan tällä kertaa se sitten juuri ja juuri nosti jalkojaan sen verran, että yli pääsi, mutta puomi putosi. Puomikujalta ei siis pisteitä muuta kuin hyvästä yrityksestä.




Sitten Ljúfur. Hetken harkitsin jopa ratsain suorittamista, mutta koska Luippis on herkkä kaveri ja varsinkin portin aukaisu selästä käsin olisi todennäköisesti ollut sille liikaa, niin päädyin ohjasajamaan. Ja olihan se portin aukaisu jännää ohjasajaenkin, mutta me selvittiin. Levyn päältä Se ei suostunut kävelemään ollenkaan, enkä jäänyt sitten jauhamaan turhaan ja stressaamaan ponia. Puomikuja ja pujottelu meni hienosti, pressu ylitettiin loppujen lopuksi taluttaen, mutta ylitettiin kumminkin, kun perässähän se tulee mihin vaan. Laudan se kiersi mennessä kokonaan, tullessa astui parilla jalalla yli, pressu taas taluttaen.




Olin kyllä niin tyytyväinen molempiin. Varsinkin Ljúfur oli reipas, eikä pelännyt ollenkaan niin paljoa kuin ajattelin. Tosin me käytiin kentällä tutustumassa jo hieman etukäteen ja pihalla olevat esineetkin se näki jo pihatolta tullessaan, mutta kuitenkin. Eihän se pressuja tai lankkuja/lautoja ole koskaan pelännyt, aina on niistä yli kävelty tarpeen vaatiessa. Mutta kun moiset jutut oli yht'äkkiä ilmestyneet sinne minne ne ei kuulu, niin se on Ljúfurista jännittävää. Vaan näillä mennään ja hyvin mennäänkin.




Ljúfurin kävin pikaisesti vielä ohjasajamassa laitumella ja Kamburin radalla eli tehtiin pujottelu ja kierrettiin kuivurinmäen lenkki. Kimpassa vielä pieni talutuslenkki pellon ympäri ja ponit takaisin pihattoon. Olipa kiva päivä.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Kambur (kuulumisia)

Kamburin elämässä tapahtuu tällä hetkellä eniten. Se kun vasta opettelee monitoimiharrastehevoseksi ja mamman maastomopoksi ja on tietty vasta ihan alkutaipaleella kaikessa.




Kambur on kasvanut ja kehittynyt kesän aikana tosi paljon. Se alkaa olla ihan ison pojan näköinen jo. Rintakin on levinnyt, puhumattakaan muista ulottuvuuksista, kuten mahasta. Harjakaan ei enää ole varsakihara vaan alkaa jo etäisesti muistuttaa ihan oikeaa harjaa.

Korppu treenaa kerran pari viikossa ison pojan juttuja ja käy ehkä pari kertaa lenkillä, joko Ljúfurin seurana tai vaan mamman kanssa kaksin. Suurimman osan se kuitenkin viettää vain hengaillen kavereiden kanssa pihatossa ja keskittyy olemaan varsa.




Karva kasvaa Korpullakin hurjaa vauhtia kaiken muun lisäksi ja se tietty vielä korostaa sen kokoa. Tämän hetken arvio säältä 137cm lautasilta 140cm, mutta siis vain arvio. Hyvän kokoinen kaveri kuitenkin. Ei oikein enää yletä "roikkumaan selässä" kuten ennen. Minulla on siis ollut tapana nousta harjapakin päälle seisomaan ja sieltä kumartua selän yli rapsuttelemaan. Ollaan siis harjoiteltu selkään nousun alkeita näin. Nyt joutuu jo kunnolla varvistamaan, että ylettää yhtään sinne selän päälle. Lähinnä silti tuntuu, että menee vain nojailuksi.


Kambur ja hieman taaempana Ouska, jonka säkä alle 130cm (itse mitattuna 128cm hokkikengässä)

Jalat alkaa nykyään nousta jo ihan tosi hyvin ja myös pysyä ylhäällä. Jopa se oikea etunen, joka yhä on se vaikein. Vissiin alkaa jo tympiä siinä kohtaa koko touhu. Samoin paikallaan seisominen hoidettaessa on aikalailla hallinnassa, ihan aina ei vaan malta. Hyvin jää yksinkin puomille kun haen jotain sisältä. Eikä se enää näyki/pure, mitä teki alkuun aika reippaastikin. Ei ilkeyksissään vaan ihan leikillään, muttei se silti sallittua ole. Karsinassa on ihan nätisti, kunhan luukku on suljettu ja poispääsy näin estetty. Avonaisesta luukusta yrittää kiivetä ulos. Ei sitä silti puristele olla ihan yksinkään tallissa. Taluttaessa ei ongelmia ole oikein ollutkaan, vaan se on toiminut aina hyvin. Yrittäähän se ajoittain napsia evästä, mutta muuten käyttäytyy moitteettomasti. Eikä pelkää juuri mitään.


Supersurkea kuva lenkiltä 11.10. Mitähän ne pojat oikein suputtaa.. Ljúfur on ihan huippu lenkkikaveri Kamburille, kun ei järkyty mistään. Tälläkin lenkillä ohitettiin ihan vierestä "kaivinkone/mikäliekuopankaivuuvehje" työssään, eikä kumpikaan korvaansa lotkauttanut.

Kaikki arjen rutiinit siis sujuvat kuten kuuluukin ja vielä paljon muuta. Ollaan nyt tehty aina silloin tällöin ihan kunnollisiakin ohjasajolenkkejä harjoitusaisoilla tai ilman ja homma alkaa toimia niin kuin pitääkin. Joskus joutuu keskustelemaan enemmän suunnista, mutta useinmiten mennään vaan korvat hörössä reippaasti eteenpäin. Edestä tulevat autot ohitetaan suvereenisti, takaa tulevat ovat hieman epäilyttäviä. Kerran tyyppi vähän riehaantui kun pellolla oli tilaa ja muutamat pukitkin nähtiin, mutta hyvin se käsissä pysyi ja taisi jopa oppia jotain. Ainakin sen jälkeen on jalat pysyneet maassa ja järki päässä. Parempihan nämä hommat onkin keskustella tässä vaiheessa ilman kärryjä.




Ajoponin urakin on hyvässä mallissa. Kaksi kertaa on ollut kärryt nyt perässä. Viimeksi tehtiin tiellä parin kilometrin lenkki, kun kentälle ei mahtunut. Lähdettiin taluttaen, siirryttiin ohjasajamaan ja pian jo ihan ajamaan. Ravipätkäkin otettiin. Niin fiksu varsa. Osa matkasta ohjasajettiin, osan istuin kyydissä, eikä mikään aiheuttanut ihmetystä. Siitä se lähtee. Ajatus olisi nyt tehdä talvella harvakseltaan treeniä myös kärryn kanssa, ehkä kerran pari kuukaudessa, jotta pysyy mielessä ja edistyykin. Keväästä sitten aktiivisemmin, kun on taas jo ikää enemmän.




On se vaan niin helppo kaveri. Kaikki käy. Ja vaikka se oma tahtokin löytyy, on se silti kuitenkin kiltti ja kuuliainen. Myös se piirre löytyy, mihin jo Ljúfurissa ihastuin aikanaan ja miksi issikka oli se ykkösvaihtoehto nytkin. Jotenkin niissä vaan on joku sisäänrakennettu työmoodi, joka löytyy heti kun ollaan oikeissa töissä. Kamburkin muuttuu kuin eri hevoseksi heti kun sillä on tehtävä. Se on jotenkin niin tohkeissaan ja tärkeänä ja yrittää ihan täysillä. Taluttaessa on utelias varsa, jonka pitää maistaa ja haistaa kaikkea, mutta kun on "töissä", kaikki tämä unohtuu. Huippukaveri!

tiistai 11. lokakuuta 2016

Ljúfur (kuulumisia)

Ajattelin kirjoitella hieman yleisiä kuulumisia jokaisesta lauman jäsenestä erikseen, kun usein tulee vain pintapuolisesti raapaistua sieltä täältä. Plus että, päivät aikalailla ovat kuitenkin toistensa kaltaisia, eikä mitään suurta koskaan tapahdu, joten eipä tässä kauheasti ole postausten aiheitakaan tarjolla. Ja kun kirjoittaminen nyt kuitenkin on minusta kivaa. Eikä edes haittaa vaikkei kukaan näitä lukisikaan, ovathan muistissa ihan itseäni varten.

Ensimmäisenä vuorossa lauman vanhin, ja myös pisimpään ilonani ollut, Ljúfur.

Ljúfurilla menee ihan hyvin. Paino on pysynyt hyvin hallinnassa, vaikka siis ovat yhä tavallaan laitumella, kun pihatolta on vielä vapaa kulku laitumen puolelle. Eihän siellä mitenkään hurjasti syötävää ole, mutta onhan ainakin puuhaa. Ja onhan noilla vapaa kuivaheinätarjoilukin, muttei sitä kovin paljoa kulu. Neljä poikaa on porukassa, kolme issikkaa ja shettis, ja näillä suurpaali kestää jopa kaksi viikkoa. Ei siitä per nokka silloin kovinkaan paljoa kerry, jos laskee että paali on sen n.200kg ja vuorokausia siis 14 ja syöjiä se neljä. Kännykkäni laskukoneen mukaan määrä olisi vain noin 3,5kg/vrk/hevonen. No, paalit on kotitekoisia ja hiukan erikokoisia kaikki keskenään ja voivat siis olla huomattavasti painavampiakin kuin tuo 200kg, jopa tuplaten. Silti heinämäärä hevosta kohden on hyvinkin maltillinen.


Odin ja Sulo paalin viimeisten rippeiden kimpussa ja meidän pojat seurustelemassa... ja nameja kerjäämässä.

Kun nyt paino pysyy hallinnassa ja kuntokin on ihan ok ja lihastakin on tullut kiitettävästi, ollaan hieman hellitetty kuntoilutahtia. Kun ennen ei juuri vapaapäiviä pidetty, vaan jollain tavalla liikuttiin päivittäin, on Ljúfur nyt saanut pitää keskimäärin kaksi vapaapäivää viikossa. Toki lenkit ovat vastaavasti usein rankempia kuin ennen, kun kuitenkin osittain selästä liikutetaan ja vauhtia on siten mahdollista pitää enemmän. Tämä systeemi tuntuu sopivan kaikille. Ljúfur lähtee aina mielellään lenkille ja jaksaa liikkua hyvin. Viileämmät kelitkin tietty vaikuttavat positiivisesti. Minulla jää kahtena päivänä aikaa keskittyä vain Kamburiin tai johonkin muuhun, kuten paskanluontiin. Saatanpa jopa pitää kokonaan ponivapaan päivän, ehkä.


Ollaan siirrytty jo osittain "talviaikaan" eli heijastinriimu käytössä lenkkeillessä maastakäsin. Kuva eiliseltä lenkiltä koirien kanssa.

Talvikarva alkaa olla jo aika hyvässä pituudessa tai ainakin paksuudessa. Niinpä aurinkoisina päivinä, joita on ihanan paljon tänä syksynä ollutkin, saattaa poni olla hikinen jo pihatosta hakiessa. Kesäihottuma voi huonosti eli poni sen suhteen hyvin. Pahin ötökkäaika on ainakin toistaiseksi selätetty ja rasvaamista on voinut harventaa roimasti, melkein jopa lopettaa kokonaan. Eikä poni kutia silti. Ötökkämyrkkyjäkään ei ole tarvittu viikkoon. Yrttiseos menee vielä ja saa mennäkin kunnon talveen asti. Ihan kohtuullisesti muutenkin selvittiin tämä vuosi. Keväällä pääsi hankaamaan harjansa, kun ötökät tulivat yhdellä rytinällä hetkessä ja myöhästyin rasvauksen aloituksessa, mutta esimerkiksi häntä ei ole ollut kertaakaan vielä tässä vaiheessa vuotta näin hyvässä kunnossa kuin nyt. Hieman on pyllyn päällä ja lavoissa kavereiden rapsutteluista aiheutuneita rupia, kun pikkupojat nyt varsinkin purevat aika kovaa, mutta muuten iho on kauttaaltaan hyvässä kunnossa.


Kuva otettu 9.10. Ei näy enää plussapallomahaa paljoakaan takaa katsottuna. Ei huono.

Pihattolauma tuntuisi olevan tällä hetkellä täydellisen toimiva ja toivotaankin että sellaisena myös pysyy. Kaikki rapsuttelevat milloin kenenkin kanssa ja Sulo-shettis saa porukan joskus jopa juoksemaan. Issikat kun nyt vaan ei millään viitsisi, jos ei ole ihan pakko. Tilaa on ja liikuntaa saavat kaikki ihan kiitettävästi, vaikkei niin liikuttaisikaan. Liekö toimivasta porukasta vai heinän (vähistä?) sokereista vai jostain ihan muusta johtuvaa, mutta Ljúfurin maha on ollut erittäin hyvässä kunnossa jo pitkään. Ei edes matolääkkeet saaneet tilannetta muuttumaan, kuten yleensä. Mistä sitten johtuikaan pidempiaikainen löysä maha ponilla joka siihen saakka oli ollut lähinnä liian kovamahainen, se on nyt kuitenkin mennyttä. Ja herra vaikuttaa tyytyväiseltä, mikä on tärkeintä.




Sunnuntaina juoksutin Ljúfurin laitumella ja kyllä se juoksikin. Ihan vähään aikaan en ole sen niin hyvin nähnytkään liikkuvan, kun kentällä ei oikein mahdu riittävän suurella ympyrällä menemään. Pellolla kun liikkuu itse mukana, saa tosi ison ympyrän aikaiseksi. Hiki siinä kyllä tulee. Ensin poni esitti hienoa ravia erittäin pitkällä rennolla askeleella kokoajan kiihdyttäen vauhtia, kaunista laukkaa pienestä vihjeestä ja tämä molempiin suuntiin ilman mitään epäpuhtauksia. Laukasta yritti passille vasemmassa kierroksessa, mutten antanut sen mennä. Välikäyntien jälkeen mentiin kohtuullisen nättiä tölttiä pätkät ja vielä ravia, molempiin suuntiin tietty, laukka ei oikein enää irronnut. Käytiin vielä pieni jäähdyttelylenkki kun hikeä pukkasi ja hengästytti. Eilen olikin Luippiksen vapaapäivä kaikesta ohjatusta toiminnasta. Tänään taas urheillaan.

lauantai 1. lokakuuta 2016

Synttärit ja viisi vaihdetta

Noah Nopsutti the Appenzeller täyttää tänään jo 7 vuotta. Mihin ihmeeseen tämä aika oikein on kadonnut. Vastahan se meille lennähti.


Noah 8vk juuri kotiutunut pitkän matkan jälkeen ja pöllöenergiaa on mielin määrin.

Silti meinaa välillä väsy yllättää..

Ihan se on yhtä nuorekas kuin aina ennenkin. Ei ole harmaantunut, hieman tan-merkit ovat vaalentuneet kyllä. Kaikki aikaisemmat appenzellini ovat alkaneet harmaantua tosi aikaisessa vaiheessa, kuten osalle käy. Noah pitää hyvin värinsä yhä. Ja vauhtinsa. Se ei hidastu, vaikka ikää kertyy. Sitä vieraammat luulevat aina Peikkoa (2v) nuoremmaksi. Vaikka kotioloissa Noah on kyllä tosi rauhallinen, se aina kiihtyy kun tapaa ihmisiä. Vaan näillä mennään. Ja on se onneksi kuitenkin oppinut jo jollain tapaa käyttäytymäänkin.


Noah torstaina kaverinsa kanssa

Tämäkin kuva tältä viikolta, meidän lenkkiporukka ♥

Synttärisankarille on tänään suunnitteilla pitkää lenkkiä tutulla porukalla (katso edellinen kuva) ja ehkäpä esineruutua ja/tai rally-tokoa. Saas nährä ny. Toistaiseksi otetaan kaikki vielä rennosti.


Noah n.1,5 vuotta ja omintakeinen makoilutyyli

Kambur kasvaa ja kehittyy. Tässä tällä viikolla ollaan taas käytetty painomittanauhaa ihan mielenkiinnosta ja syystä että tänään olisi hevosten matolääkityksen vuoro. Ljúfurin paino oli himpun verran alle 400 kilon eli lukema mittanauhassa näytti 396kg. Ihan hyvät lukemat, vaikka onkin tässä syksyllä hieman lihonut. Kamburin lukemat taas olivat aika lailla arvioidut eli mittanauha näytti kiloja olevan n.345.




Ollaan nyt taas juoksuteltu, yleensä pojat juoksee kimpassa, jotta juoksevat paremmin, mutta on Kambur myös harjotellut ihan narun päässäkin juoksemista. Samalla on siinä askellajeja tarkkailtu ja harjoiteltu niille sanoja. Ljúfuriltahan löytyy viisi vaihdetta, vaikkakin ne on aika sekaisin nykyään. Ravia on vaikea löytää ja töltti on kaikkea muuta kuin puhdasta. Passille se joskus heittää laukasta vapaana tai juoksuttaessa, muttei sitä ole ratsastettu muuta kuin ehkä vahingossa. Ja laukkakin on varsin passitahtista.




Kambur käyttää lähinnä kolmea perusaskellajia ja ne sillä onkin varsin hienot ja isohevosmaiset. Tölttikin löytyy, mutta lähinnä silloin kun hidastaa ravilta käyntiin tai kun käyntivauhti tuntuu liian hitaalta, muttei jaksa juosta (kuten yleensä, laiska kun on). Hyvin satunnaisesti kumminkin, eikä koskaan pitkiä matkoja. Nätiltä näyttää sekin ja olenkin ollut sitä mieltä, että neljä hienoa askellajia sillä olisi. Ja niin olen salaa toivonutkin. Onhan se helpompaa minulle kokemattomalle ja muutenkin. Vaan nyt se on väläytellyt pari kertaa niin selkeää passia, että toivo taitaa olla turha. Laukalta sekin heittää varsin passitahtiseen askellajiin, mitä ei ikinä muuten käytä. Ljúfurhan on kaikissa askellajeissa hyvin passitahtinen.




Että sellaista sitten. Aika näyttää. Se mikä on varmaa, on että passia ei tulla kummallakaan koskaan ratsastamaan, muuta kuin jos itse sitä väkisin tarjoavat. Liian vaativaa taitaa olla minulle ja rankkaa hevosille. En niitä missään nimessä rikkoakaan halua. Ljúfurillakin on vielä monta käyttövuotta edessä, kunhan terveenä pysyy. Vaan Kamburin kohdalla ei tarvitse moisia vielä vuosiin edes miettiä, kasvakoon nyt ensin rauhassa.