Kurakelit jatkuu

Maanantaina (17.2.) tehtiin taas vähän nosea. Laitoin hajun ja nameja sillä aikaa kun Peikko oli ulkona. Haju oli sellaisessa paikassa, että odotin Peikon bongaavan sen ohi mennessään. No, ei se bongannut. Vähän sitten hetsasin namilla ja lähetin etsimään. Sitten se löysikin ihan hyvin, söi namit ja ilmaisi kohteen. Eli ihan ok.

Tallillekin raahauduin, vaikka keli oli aika hurja. Koko päivän oli satanut ja myrskynnyt. Illaksi onneksi sade loppui, vaikka myrskytuuli jatkuikin. Poni oli niin läpimärkä, että harvemmin on ollutkaan. Kyllä sen iho onneksi oli kuiva paksun turkin alla, vaikka näyttikin uitetulta. Loimen heitin niskaan, jotta kuivuisi. Ilman kuitenkin oli ennustettu kylmenevän, enkä halunnut sen jäätyvän ihan koppuraksi, kun ei lämpimikseen voi nyt syödäkään. Lähdettiin sitten lenkille. Peikko tuli toki mukaan. Ihan vähän oli virtaa ponissa, mikä ei kyllä ole ollenkaan ihme, kun ei sen kanssa juuri mitään ole viime aikoina tehty. Onneksi nuorelle loma tekee hyvää, joten sen puolesta en jaksa stressata. Ei me kovin pitkää lenkkiä tehty, mutta kunhan nyt edes vähän käveltiin.

Tiistaina (18.2.) käytiin Korpun kanssa kärryttelemässä. Alkumatkasta se oli taas jotenkin omissa ajatuksissaan, eikä reagoinut oikein mihinkään mitenkään, ei apuihin eikä ympäristöön. Kohdattiin taas pelottava retkituoli metsätien varressa, mutta tällä kertaa hetken ihmeteltyään, jatkoi reippaasti matkaa. Vähän vaan mulkoili. Voi kuinka olin ylpeä, hyvä ettei itku päässyt. Se taisikin "herättää" ponin ja kotimatkalla jo vähän hölkkäiltiinkin ja yksi laukannostokin tehtiin, joka tosin tällä kertaa meni koikkaloikaksi. Kai se taas on jumissa tuolla savessa tarvottuaan. Sai sitten kotitallin tienhaarassa päättää, mennäänkö kotiin vai jatketaanko isolle tielle ihmettelemään liikennettä. Ja isolle tiellehän me sitten reippaasti kipiteltiin, paitsi minun päätökselläni kyllä käännyttiin siitä sitten takaisin päin, mistä Skorpan ei ollenkaan ollut samaa mieltä, vaikka kääntyikin ilman sen suurempaa vääntöä. 

Peikko pääsi vielä lenkille kun tultiin tallilta. Käytiin vaan tuolla takametsätiellä kierros, joka on reilun kahden kilometrin mittainen. 

Keskiviikkona (19.2.) käytiin Peikon kanssa Karhuvuoressa lenkkeilemässä. Olipas mukavaa kävellä tutuissa lenkkimaastoissa. Pyörittiin siinä entisen asuntoni kulmilla, käytiin koirapuistossa ja kantattiin sieltä ylös ja vesitornin metsän kautta takaisin autolle. Sieltä ajelin vielä Jumalniemeen.

Vesitornin metsässä. Alkoi olla jo hämärää, joten kuva on epäselvä, mutta mukava muisto silti.

Torstaina (20.2.) taas tallille. Mieli olisi tehnyt tehdä jotain muutakin kuin vain hoidella, mutta kun en vaan mitenkään jaksanut viettää suurinta osaa ajasta ponia pestessä, niin keskityttiin sitten vaan irtokarvojen irrotukseen. Ja sitä kyllä riittää. Karvanvaihto on nyt täydessä vauhdissa. Kentälle aioin vähän tekemään maastaratsastustreeniä, mutta yksi ratsukko ehti livahtaa sinne juuri kun olin hakemassa nameja taskuun, joten nappasin suitset pois ja palautin ponin pihattoon. Sai se toki ruoankin. Tuskin pani pahakseen. Peikon kanssa käytiin vielä sikalan lenkki tallilta tultua.

Perjantaina (21.2.) oli sadepäivä ja kävin Haminassa hakemassa puruja Korpun uuteen kortteeriin ja suolakiven tietty myös. Tarvii vielä katsoa heinäverkot läpi, jos tarvii ostaa uusia, niin vielä ehtii. Karsinaan ajattelin yöksi heinäverkkoa.

Lauantai aamuna (22.2.) sanoi minun selkäni itsensä irti tai ainakin se kramppasi niin, että taju meinasi lähteä, kun kipu oli niin kova. Koko päivä siis lepoa ja buranaa. Illalla kävin kuitenkin uudella tallilla kirjoittamassa vuokrasopimuksen ja sopimassa muuttopäivän, joka näillä näkymin on 1.3. Onneksi oli myskyinen päivä tämäkin, niin ei ihan niin paljoa harmittanut, ettei pystynyt mihinkään.

Tämä vaan on niin WAU. Keskimmäinen on Skorpanin kortteeri.

Sunnuntaina (23.2.) oli selkä jo parempi. Ei paljoa, mutta selkeästi parempi kuitenkin ja yönkin nukuin ihan kohtuu hyvin. Aamupäivän viihdyin sohvalla, mutta sitten alkoi olla tylsää, joten aloin siivota varastohuonetta. Sinne on tarkoitus saada mahtumaan ylimääräiset heppakamat tallilta. Pesin myös pyykkiä pari koneellista, kun onnistuin kaatamaan aamukahvit sohvalle. Kun sitten sain siivottua, hitaasti ja tuolia apuna käyttäen, istuin hetken ja lähdin tallille. Harmittavasti siellä oli sen verran rauhallista, ettei ollut ketään, joka olisi voinut hakea ponin minulle. Joka paikka on nyt niin mutikkoa, etten voi siellä tuon selän vuoksi nyt kävellä. En siis nähnyt ponia, mutta kamat sain tallin vintiltä roudattua autoon. Tallilta ajelin Siltakylään ja hiiviskelin Peikon kanssa pienen lenkin. Harmi, etten pystynyt enempään, kun kelikin oli tänään hyvä. Mutta eilen en olisi pystynyt siihenkään, joten ihan hyvä oli siis tämäkin. Kotona kannoin vielä kamat autosta sisälle, että mahtuu taas lisää. Aika rauhallisesti meni siis tämäkin päivä, vaikka se olikin huomattavasti aktiivisempi kuin eilinen.

Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma

Maanantai (10.2.) ei jälleen kerran jaksanut mitään. Töissä ja kotona. Edes Peikko ei päässyt lenkille. 

Tiistaina (11.2.) lähdin tallille melkein heti töiden jälkeen, jotta ehdin taas valoisalla lenkkeillä, kuten koko viime viikon jo. Ihanaa, kun tulee kevät. Kärrylenkille lähdettiin, heti kun sain ponin pestyä. Se oli yltä päältä kurainen, jalat, mahanalus ja reidet. Makaillut taas vissiin liian kanssa tuolla kuraisessa maassa. No, vettä peliin ja hetken päästä minulla oli kuraton, mutta märkä poni. Saatiin kuitenkin vermeet puettua ja kesätossutkin taas käyttöön, kun jäät ovat sulaneet. Ostin nimittäin taakse uudet isommat tossut ja myin vanhat pois. Samalla ostin myös säärystimet kaikkiin tossuihin. Tähän asti ollaan menty ilman, kun Kambur ei ole tykännyt niistä. Nyt on kuitenkin tullut niin herkullisia värejä tarjolle, että oli pakko kokeilla, jos sittenkin. Ja ainakin ensimmäinen kokeilu meni hyvin.

Käytiin 4,5 km lenkki heittämässä ja jopa hölkkäiltiin jonkun verran ja otettiin parit laukan nostotkin. Mitkä meni, by the way, ihan superhienosti. Laukka nousi heti ja pyöri hyvin. Äkkiä otin alas ja ravi jatkui hienosti sen jälkeen. Tähän asti se on aina seonnut jalkoihinsa ja heittänyt passille tai muulle sekasikiö askellajille ja se on pitänyt ottaa käyntiin ja siitä uudelleen raviin. Suurimmaksi osaksi me nytkin toki käveltiin, mutta enemmän tehtiin muuta kuin pitkään aikaan. Hyvä mieli jäi kyllä tästä lenkistä.

Peikon kanssa käytiin Hutikalla lenkillä tallilta kotiin ajellessa. Aika usein nykyään tulee lenkkeiltyä tuolla muualla kuin omalla kylällä, mutta koska pimeää ja katuvalot, niin näin nyt vaan on talvisin mukavampaa. Niin se on aina ollut. 

Keskiviikkona (12.2.) laitoin päivällä viestiä yhdestä tallipaikasta. Pihattopaikkaahan olen ponille etsinyt jo pitkään, muttei ole tullut mieleenkään edes harkita karsinapaikkaa. Nyt kuitenkin tuntuisi hyvältä ja olisi lähellä. Joten viestiä menemään. Tallille jäi taas menemättä, vaikka olin suunnitellut meneväni. Mentiin sen sijaan Peikon kanssa käymään Kotkansaarella. Käväisin Tokmannilla ja ajeltiin sitten Katariinaan lenkille. Hiton kylmä oli ja pimeäkin meinasi yllättää, mutta puolisen tuntia saatiin kulutetuksi meripuistossa kierrellessä siitäkin huolimatta.

Illalla tuli viesti, että pihattoon on taas tulossa uusi asukas ja se tulee jo heti seuraavana päivänä. Huoh. Mutta minkä minä sille voin.

Torstaina (13.2.) piti mennä tallille, mutta yllätys yllätys, en sitten mennytkään. Ei se poni minua siellä kaipaa, tulee sinne sitten kuka tahansa. Joten koira siis autoon ja kylille. Puuilon avajaiset tänään Kotkassa ja sinne suunta. Matkalla kuitenkin päätin muuttaa suunnitelmaa ja kurvasinkin lennosta Sutelan Lidlin parkkiin. Käytiin siitä ensin noin tunnin lenkki Peikon kanssa Kyminlinnan maastoissa. Lidlissä käynnin jälkeen, käänsin auton nokan vielä sinne Puuiloonkin. Loppuilta sitten kotona.

Perjantaina (14.2.) alkoikin heti aamulla ilmestyä faceen, että uusi pihattokaveri oli kadonnut yöllä pihatolta. Löytyi lopulta menehtyneenä. Mitä lie tapahtunut, muttei tehnyt mieli mennä tallille taaskaan, kun tiedän mikä härdelli siellä tulisi olemaan. Sitä en kyllä arvannut, että koko tapahtuma kaatuisi minun niskaani vielä illalla. Onneksi on tallipaikan katsominen sovittu huomiseksi. Peikon kanssa käytiinkin sitten pyöräillen katsomassa oikopolkua mahdolliselle uudelle tallille. Meiltä on sinne noin neljä kilometriä linnuntietä. Autolla tulee aika tarkalleen 10 km, kuten nykyisellekin tallille. Tuolta oikopolkuja pitkin tulisi noin 6 kilometriä, mutta sieltä ei pääse kuin kävellen/pyörällä, kun matkalla on puomi sulkemassa tietä ja polkuakin pieni pätkä. Yhdeksän kilometriä tuli lenkille pituutta yhteensä, kun käännyttiin puomilta tällä kertaa ympäri, että ehditään ennen pimeää kotiin. Ja ehdittiin.

Lauantainakaan (15.2.) en sitten mennyt tallille, vaikka taas piti. Kåiralalla oli mätsäri ja käveltiin Peikon kanssa sinne. Hetki hengailtiin ja pari tuttua tavattiin. Kun alkoi sataa taas vettä, lähdettiin kipittelemään kotia kohti. Jännitys oli ihan huima ja iltaa kohti paheni. Mutta tallipaikka oli aivan ihana ja tallinpitäjä mukava ja sinne me sitten muutetaan. Korppu pääsee ystäviensä luokse ja joutuu opettelemaan karsina-asukin arkea. Niin, Korpun vahna pihattokaveri ja bestis, Dali-poni, asuu nykyään siellä ja toinenkin tuttu hevonen, jonka kanssa Skorpan laidunsi hetken syksyllä 2018, sen jälkeen kun Ljúfur lopetettiin. Vanha jengi koossa taas. Olen niin iloinen. Kallishan se kyllä on, mutta vain parasta parhaalle ponille. Ja kai siitäkin jollain selvitään.

Ensikohtaaminen syksyllä 2018

Sunnuntaina (16.2.) heräsin jo aamuyöstä, enkä sitten oikein saanut enää unta. No, stressi teettää tuota, ei se mitään uutta ole. Positiivista on se, että olen ylipäätään nukkunut. Ruokahalua ei kyllä oikein ole, mutta se ei ole ollenkaan vaarallista. Vettä satoi taivaan täydeltä ja skippasin taas talleilun. Kotona vaan oltiin koko päivä. Puuilossa käväisin ja illalla pienellä lenkillä Peikon kanssa. Yritettiin myös vähän nosettaa pitkästä aikaa, muttei siitä taas mitään tullut. Paineistui. Sain sen kyllä vapautumaan ja yhden ilmaisikin, mutta sitten taas tapahtui jotain, Peikko jäätyi ja pakeni tuoliinsa. Anaalit tyhjensin, oikea ei oikein tyhjene itsestään. Liekö se taas nipisti vai jotain muuta, mutta ei nyt tullut taas mitään hommasta kyllä. Harmi, ettei taida nyt olla siihen uuteen koiraankaan enää varaa.

Parempaan päin mennään

Lauantaina (1.2.) käytiin Peikon ja Skorpanin kanssa lenkillä. Kipiteltiin umpimetsässä ja poluilla, sekä ihan tiellä. Hiki tuli kaikille, ainakin minulle ja Korpulle. Korppu heitti omatoimilenkinkin metsässä, kun se pääsi irti. Mentiin polulla ja Korppu käveli edellä. Vauhti kiihtyi, minä horjahdin märällä liukkaalla pohjalla ja samalla lipesi naru käsistä. Sinne vilahti poni mutkan taakse alamäkeen aika vauhdikkaasti. Ei se kauas juokse yleensä, joten kävelin rauhaksiin perässä ja siellä se mutkan takana seisoi ja katsoi ihmeissään, kun akka könysi luokse. Se oli aidosti yllättynyt siitä, etten ollutkaan tullut sen mukana. Hassu poni. Nappasin narusta ja matka jatkui.

Tältä ponin ilme nykyään useinmiten näyttää. Iloinen? Not. 

Ennen lenkille lähtöä, sai poni rallittaa irtona laitumella kavereiden kanssa. Sattui niin sopivasti, että tallikaveri oli juuri viemässä omiaan juoksemaan, kun olin menossa Kamburia hakemaan ja kysyin, saako minun Kamburkin tulla mukaan geimeihin. Se sopi ja sinne vilahti poni isoveljensä ja kahden shettisvarsan (3v ja 4v) seuraksi. Ihan kivaa vaihtelua ja saipahan ainakin vähän irrotella, kun nyt luntakin oli taas hetkeksi ilmaantunut.

Sunnuntaina (2.2.) oli viimeiset Kåiralan nosetreenit ainakin tällä erää. Mentiin jo ajoissa, jotta ehditään kunnolla lenkkeillä ennen treenejä. Paitsi Peikko oli sitä mieltä, ettei tänne olla lenkkeilemään tultu ja kanttasi tomerasti takaisin päin heti kun oli saanut tarpeensa tehtyä. Käveltiin kuitenkin vielä toiseen suuntaan hetki, ennen kuin menin valmistelemaan hajuja.

Peikko teki kaksi kierrosta. Ensimmäisellä oli laitettu namit toiselle hajulle, toisella ei ollut. Kovasti kiinnosti lattian hajut (matto), mutta kun sai oikean hajun vähän vahingossa, tarkensi hyvin ja ilmaisi kun oli ensin syönyt namit. Toisenkin ilmaisi, kunhan sain sen ensin irti maassa olevasta hajusta siinä ihan vieressä. Ihan hyvin meni, vaikkei intoa ollutkaan niin kuin toivoisin. No, tähän on tyytyminen. Toisella kierroksella ilmaistiin vielä yksi haju, jonka myös sai vähän vahingossa, minkä jälkeen kyllä tarkensi ja ilmaisi. Ihan ok treeni kaikkinensa, vaikkei ehkä ihan super.

Maanantaina (3.2.) tehtiin sitten Korpun kanssa pitkä kärrylenkki. Kerrankin olin ajoissa liikkeellä eli heti töiden jälkeen, joten koko lenkki selvittiin valoisalla, kun sitä valoisaakin on jo ihan mukavasti iltaisin tarjolla. Kilometrejä kertyi 7,5 ja aikaa kului 1,5 tuntia. Hirvittävän kylmä tuuli oli ja kuski joutui kävelemään välillä, koska kärryille meinasi oikeasti jäätyä. Poni päästeli ilmaa ihan urakalla noin puolet matkasta ja näki myös mörköjä vähän samassa suhteessa. Lumiukko esimerkiksi oli varsin pelottava ilmestys menomatkalla. Kun ilman tulo loppui, mörötkin kummasti katosivat. Ajoittain oli aika liukasta, mutta onneksi oli nastatossut alla, niin ongelmitta saatiin kipitellä. On ne kyllä huiput, vaikkei tänä talvena paljoa käyttöä niillä ole ollutkaan. No, menevät vielä varmaan ainakin yhden talven, jos ei kahtakin.

Käytiin vielä tallilta tullessa Peikon kanssa pieni puolen tunnin lenkki tuolla kaupan ympäristössä. Kivempi siellä katuvalojen loisteessa on lenkkeillä, kuin kotona otsalampun kajossa.

Tiistaina (4.2.) käytiin kimppalenkillä molempien poikien kanssa. Poni oli varsin vaisu, eikä ruokakaan oikein meinannut maistua. Annan sen aina syödä heinää ennen lenkille lähtöä hetken, niin ei tarvi tyhjällä mahalla liikkua. Lenkillä se kuitenkin lopussa piristyi taas ja sitten jo söikin.

Keskiviikkona (5.2.) käytiin Korpun kanssa taas kärryttelemässä. Nyt matkaa noin 5 kilometriä ja käynnissä edettiin. Paljoa muuta ei olla aikoihin tehtykään. Onhan se kuitenkin parasta rasvanpolttoa, eikä myöskään liian rankkaa ylipainoiselle ja huonokuntoiselle ponille. Kun yhtälöön laskee vielä kovat tiet, niin säästyypähän jalatkin pahemmilta vaurioilta. Nyt tehtiin kyllä kotimatkalla pientä siirtymistreeniä. Käynnistä raviin, pari askelta ravia, käyntiin, pari askelta käyntiä ja taas raviin, pari askelta taas ravia ja käyntiin, pari askelta taas jne. Toistettiin muutamia kertoja. Tekee hyvää syville vatsalihaksille ja on myös ihan hyvää treeniä pääkopalle, kun joutuu keskittymään kuuntelemiseen. Yleensä kun me molemmat vaan katsellaan maisemia ja edetään miten edetään.

Peikon kanssa käytiin taas tallilta tullessa lenkillä Huutjärvellä. Se alkaa olla aika lailla oma itsensä viimein. Se on nyt syönyt hyvin jo jonkin aikaa ja ollut muutenkin reipas ja iloinen. Ei se kyllä juuri muuta syö kuin kypsennettyä vähärasvaista lihaa, jossa lisukkeena psyllium, pellavansiemenrouhe, yrtit ja marjajauhe. Välillä kuivaruokaa kylkeen, mutta yleensä ei. Toivotaan, että tilanne jatkuu yhtä hyvänä.

Torstaina (6.2.) käytiin Peikon kanssa pienellä lenkillä illalla kauppareissulla. Samalla reissulla pyörähdin myös Pyölillä pikaisesti. Muuten lähinnä löhöiltiin. Ei vaan jaksanut muuta. Peikko sai etsiä kotona nameja, joka nyt sujui ihan hyvin. Edellisellä kerralla se paineistui siitäkin ja hyppäsi vaan tuoliinsa turvaan. Muuten ollaan tauolla etsintähommista ainakin tämä viikko.

Perjantaina (7.2.) käytiin taas ponin ja koiran kanssa kimppalenkillä. Nyt oli ponikin pitkästä aikaa taas ihan melkein oma itsensä. Ehkäpä elimistö alkaa tottumaan tai jotain, en tiedä, olo nyt kuitenkin tuntui olevan selvästi parempi kuin vähään aikaan. Hyvä niin.

Lauantaina (8.2.) oli kiva yllätys aamulla, kun päästin koiraa ulos. Yöllä oli satanut lunta ihan reilusti. Alkoihan se jo illalla kyllä, mutta määrä oli yllätys. Tallille kun starttasin puolilta päivin, oli lämpötila noussut jo nollaan ja siitä vielä lämpeni, joten nyt jos koskaan kannatti nauttia lumisesta ulkoilukelistä, kun sitä kerrankin oli enemmän kuin pari senttiä. Lähdettiinkin Korpun kanssa kärryttelemään. Tänäänkin oli hyvä päivä ja poni vieläkin parempi kuin eilen. Tehtiin taas noin viiden kilometrin lenkki ja pieni hölkkäpätkäkin otettiin. Aika kenkku keli oli siitä syystä, että lumen alla oli paikoittain todella jäistä ja kun sinne jäähän asti ei nastat yltäneet, vähän jalka lipsui ponilla. No, ihanaa silti että edes hetken oli talvista. Lenkin jälkeen heitin Korpulle loimen niskaan, hyppäsin pitkästä aikaa selkään ja käytiin vielä kipittelemässä vartin lenkki lähimaastoissa. Olipa kivaa. Poni oli rento ja ilma mitä parhain, vaikkei aurinko näyttäytynytkään. Kyllä sitä ensin vähän kiukutti, kun luuli raukka jo työnsä tulleen tehdyksi, mutta parin hännän huiskahduksen lisäksi, muuta ei kuitenkaan keksinyt tehdä. Pitkin ohjin naruriimulla mentiin koko matka.

Sunnuntaina (9.2.) oli lumen tilalla jo sohjoa ja jäätä, kun koko yön oli satanut vettä. Mutta olipa edes yhden päivän talvi ja vieläpä viikonloppuna. Korpun kanssa tehtiin maastaratsastustreeniä pitkästä aikaa. Kenttä oli jäinen, mutta nastoilla pystyi oikein hyvin toimimaan. Keskityttiin lähinnä asetukseen ja taivutuksiin, kunhan poni ensin rentoutui. Alussa oli taas tosi jännittynyt ja säpsy. Ei me oltu kauaa, ehkä 10-15 minuuttia. Lopussa vielä hiukan väistettiin ja poni alkoi ehkä hiukan tajutakin jutun juonta. Lähdettiin sitten vielä tekemään pieni lenkki Peikon kanssa.

Aika laiska päivä oli kyllä. Illalla käytiin vielä Peikon kanssa Jumalniemessä asioilla ja siellä pyörähdettiin samalla vähän kävelyllä. Niin se viikonloppu taas vierähti. Ihan liian nopeasti, jos minulta kysytään.

Tervemenoa tammikuu

Maanantaina (27.1.) olin kerrankin reipas ja olin tallilla jo valoisalla. Ja valoisalla ehdittiin lenkillekin. Vaikka puolessa välissä jo pimenikin niin että tarvittiin otsalamppua, niin olihan sentään kivaa kuitenkin. Kärryttelemässä siis käytiin Kamburin kanssa. Uusi silavyö tuntui hyvältä, myös ponin mielestä, mutta olisi saanut olla vaikka numeroa lyhyempi. Vanha kuminen on kokoa M (60cm) ja tämän toki ostin sitten L (70cm) kokoa. En vaan ottanut huomioon vanhassa ollutta pehmustetta, joka söi pituutta eli samanmittainen neopreeninen ilman erillistä pehmustetta olisi ollut riittävä. Ja toki myös vanha kuminen ilman pehmustetta, mutta se taas nipistelee ja herkkä poni reagoi siihen voimakkaasti. Näin siis hyvä. Käytiin melkein viiden kilometrin lenkki lumipyryssä. Ihan laitettiin nastat alle. Olisikohan ollut toinen kerta tälle vuodelle. Ei ole paljoa lisäpitoa kaivattu, kun ei ole ollut talveakaan.

Vähän tärähtänyt kuva, sen verran hämärää jo kuitenkin, ettei valo riittänyt.

Tallilta tullessa ehdittiin vielä ihan kunnon lenkki Peikonkin kanssa heittää, kun oltiin ajoissa liikkeellä ja siltikin oltiin ihan ajoissa kotonakin. Kun vaan aina jaksaisi. Vaan kun yöunet jää aina liian lyhyiksi, on työpäivän jälkeen vähän pakko elpyä aikansa, ennen kuin kykenee mihinkään.

Minullahan on ollut nyt siitä kesäisestä Noahin sairastumisesta asti käynnissä jonkinlainen pennun etsintä. Ei ole ollut helppoa, kun kiinnostavia pentueita, tai mudipentueita nyt ylipäätään, ei vaan kovin usein ole tiedossa. Nyt kun sitten kävi niin kuin kävi ja Noah ei enää ole uutta pentua kouluttamassa, kuten oli ajatus, into vähän laantui. Yhdestä pentueesta jo kyselin ennen Noksun pois menoa, mutta se meni mönkään ja pentuja ei tullut. Alkuvuodesta aktivoiduin jälleen ja facessa kavereilta kyselin apuja, jos joku vaikka sattuisi tietämään jotain. Ja tiesikin. Hyviä vinkkejä sain. Yhdelle kasvattajalle laitoinkin jo heti viestiä, mutta hän ei ole ehtinyt vastata ja muualta kuulinkin, että suunniteltua pentuetta oltiin siirretty hamaan tulevaisuuteen. Yksi pentue meni mönkään jo ennen kuin ehdin ottaa yhteyttä ja nyt laitoin vielä yhdelle kiinnostavan pentueen kasvattajalle viestiä. Jännää.

30.1. Hutikan uimarannalla

Tiistaina (28.1.) oli talliton päivä. Hävyttömän paljon on näitä nykyään, kun tallille nyt vaan ei ole enää aikoihin ollut kiva mennä. Poni voi huonosti ja ilmapiiri on huono. Ja vaikka kuinka olisin menossa, en sitten vaan tule menneeksi. Tänään siis en mennyt. Mentiin Peikon kanssa asioille. Jumalniemessä käytiin pieni lenkki ja samalla Mustissa & Mirrissä herkkuostoksilla ja muuten vaan hengaamassa. Kotimatkalla pysähdyttiin Kennel Rehulla nosettamassa. Laitoin magneettipurkin ritilärappuun kiinni. Ensin yritin innostaa lähtöhajulla Peikkoa, joka oli hiukan nuiva, siinä kovin hyvin onnistumatta. Hieman paineessa lähti etsimään ja löysikin, muttei osannut ihan tarkentaa. Ja kun en sitten heti hyväksynyt ja kun koira ei keksinyt paikkaa mihin tökätä kuononsa, painui se maahan. Hieno poika. Piilo oli n. 20 sentin päässä ja kohdensi sen kyllä, kun oli ensin saanut palkan. Kovin innostui löydöstä ja tähän olisi ollut hyvä lopettaa, vaan en taas tehnyt niin. Siirsin hajua. Peikko paineistui enemmän ja ei kyennyt enää tekemään mitään. Seisoi vaan ja tuijotti. En tehnyt mitään, katselin vaan muualle. Hiipien se lähti liikkeelle, sai hajun kuin vahingossa, paikallisti ja ilmaisi. Siitä taas innostui ja heiteltiinkin nameja oikein urakalla. Pari kertaa se palasi ilmaisemaan. Jes. Hyvä treeni, kaikesta huolimatta.

Nose"reppu" Kouvolan treeneissä

Ja me saatiin postia kasvattajalta, jolla pentue syntymässä viikolla 9. Nyt vaan odotellaan, josko sieltä syntyy meillekin uusi lauman jäsen. Jos ei, jatketaan etsintää. Tälle vuodelle on kuitenkin tiedossa vielä ainakin kaksi kivaa pentuetta ja voihan niitä ilmestyä lisääkin.

Keskiviikkona (29.1.) käytiin molempien poikien kanssa kimppalenkillä, mutta jouduttiin kääntymään kesken kaiken takaisin, koska oli niin liukasta, enkä ollut laittanut Korpulle tossuja. 

Torstaina (30.1.) käytiin Peikon kanssa lenkillä Huutjärvellä ja tehtiin samalla Siltiksellä mielentila-/tunnetilatreeniä. Lenkin jälkeen käväisin kaupassa, jonka jälkeen otin Peikon autosta valjaisiin ja kontaktista leikittiin ja heiteltiin nameja. Toistettiin toiseen kertaan hetken odottelun jälkeen. Toivotaan, että on apua tai ettei ainakaan olisi haittaa. Tuon koiran kohdalla kun mikään ei ole mahdotonta.

29.1.

Perjantaina (31.1) käytiin Peikon kanssa lenkillä vain omalla kylällä. Tallille piti taas mennä, mutten saanut mentyä. Harmittaa ja ahdistaa. Kun ennen menin tallille rentoutumaan, nyt tarvitsen vapaapäiviä tallilta rentoutuakseni ja pystyäkseni menemään sinne taas. Uutta paikkaa olen etsinyt, mutta kun en haluaisi kuitenkaan muuttaa poniani minne tahansa, en oikein osaa päättää. Pihattopaikkoja on, muttei ihan lähellä. Joten vaatii hiukan harkintaa. Nyt siis taas vaan kotoiltiin koiran kanssa. Noseakin yritin. Tein sisälle pari piiloa, muttei se oikein toiminut. Ei ollut yllätys. Toisen ilmaisi, kun laitoin sinne namia, toista ei edes yrittänyt ja purin piilot pois. No, jos koira ei opi, niin ainakin minä opin. Uutta pentua odotellessa..

Jäsenkorjausta ja nosetusta

Maanantaina (20.1.) lenkkeilivät pojat taas yhdessä. Ei me pitkää lenkkiä tehty, mutta jotain nyt kumminkin. 

Tiistaina (21.1.) tehtiin Peikon kanssa nosea. Pihalle laitoin pari magneettipurkkia, Peikko istui autossa sen ajan. Hyvin etsi ja innoissaan, vaikka oli hihnassa ja minä vielä kaaduinkin kerran. Ei paineistunut, ainakaan näkyvästi, ja ilmaisikin hyvin. Omalla pihalla se toimiikin jo hyvin ja ulkona nyt ylipäätään. Sisällä etsintä vaatii vielä paljon, jotta näyttää tai tuntuu samalta. Illalla Peikko kävi vielä pienellä lenkillä lähimaastoissa.

Korpun kanssa käytiin kärryttelemässä. Poni oli tosi stressaantunut pihatolta hakiessa, pälyili ja säpsyi. Rauhoittui kuitenkin jo matkalla tallin pihalle. Tehtiin pieni noin neljän kilometrin lenkki reippaassa käynnissä. Ei tarvinut käskeä, poni liikkui ihan itse. Lenkillä se vaikutti kuitenkin ihan rennolta ja hyväntuuliselta, vaikka liikkuikin reippaasti.

Keskiviikkona (22.1.) rentoiltiin. Peikon kanssa pieni lenkki illalla, muuten vain kotoilua. Torstaina (23.1.) tehtiin taas Korpun kanssa kärrylenkki. Lunta, tai räntää kai lähinnä, pyrytti rankastikin lähtiessä, mutta helpotti kotimatkalla. Reippaasti edettiin taas, muttei ehkä ihan niin ponin omalla moottorilla kuin edellisellä kerralla. Peikon kanssa käytiin Siltakylässä lenkillä tallilta kotiin ajellessa.

Perjantaina (24.1.) olikin ponilla pitkästä aikaa treffit jäsenkorjaajan kanssa. Saavuin tallille jo ajoissa, jotta saan rauhassa kuivatella ja puhdistella ponia. Vaan tällä kertaa se oli ajatellut mammaa, eikä ollut kurainen tai märkä. Jäi siis aikaa sen verran, että käytiin pienellä kävelyllä Peikon kanssa. Itse hoidossa Korppu käyttäytyi tosi hyvin. Se on rauhoittunut paljon ja osaa jo seisoa tallissa stressaamatta suuremmin. Alussa syötin sille heinää, mutta kun päästiin pahimpiin paikkoihin ja käsittely teki kipeää, niin syöminen jäi. Antoi hyvin kuitenkin hoitaa, pureskeli vaan karsinan ovessa roikkuvaa loimea. Hoidettavaa siis oli, mikä oli odotettavissakin. Se on taas kasvanut, mikä on todennäköisesti aiheuttanut myös ne liikkumisongelmat, kompuroinnin ja jäykkyyden. Jäsenkorjaajan ensireaktio olikin ponin nähdessään, että ompas se taas kasvanut. Ihan samoja oireita oli ollut myös hänen omalla vuotta nuoremmalla vuonisruunallaan, joka oli myös kasvanut tällä tavalla hullusti keskellä vuoden pimeintä aikaa. No, meillä nyt toivottavasti alkaisi olla kasvut kasvettu, johan se alkaa olla hevoskokoinen. Ja kuusivuotiaskin jo!

kuva Marika Terä

Lauantaina (25.1.) lähdettiin Peikon kanssa jo aamulla kohti Kouvolaa. Ensin kurvattiin Puuiloon, mistä kävin hakemassa Korpulle uuden pidemmän vyön siloihin. Samalla käytiin Peikon kanssa pienesti kävelyllä. Sieltä sitten itse treenipaikalle. 

Peikko teki kolme kierrosta yhteensä päivän aikana. Se oli kovin innoissaan ja suorastaan veti sisälle. Tuttu paikka ja se jo varmaan tiesi, että olisi nameja tarjolla. Ensimmäisellä kerralla oli haju piilotettu vaaterekkiin. Peikko etsi innoissaan ja löysikin aika hyvin. Ilmaisi hyvin, vaikkakin vähän sivusta. Todennäköisesti haju jotenkin kulkeutui voimakkaasti siihen kohtaan, koska vaikka näytin oikean paikan, Peikko vaan ilmoitti että eikun se on täällä, anna nyt jo sitä namia. Yksi toinenkin koira teki samoin. Se tosin kokeneempana osasi tarkentaa. Etsinnän jälkeen tajusin, että kappas, tehtiin ensimmäinen sokkoetsintä eli en siis tiennyt etukäteen piilon paikkaa. Jatkettiin siitä vielä, muttei Peikkoa sitten enää oikein kiinnostanut muu kuin hajut maassa.

Toisella kierroksella kokeiltiin laatikkoetsintää. Ei sitä nyt taas kiinnostanut enää kovin hyvin, mutta löysi kyllä ihan niin kuin ohimennen. Ei ilmaissut kuin hieman hidastamalla. Otettiin uudelleen siihen lähelle ja sitten pysähtyi siihen pienesti ja palkattiin. Hengailtiin vielä pitkin poikin ja Peikko sai haistella. Häiriöhajualueella reagoi kissanhajuun, muttei muuhun. 

kuva Marika Terä

Viimeisellä kerralla tehtiin sitten namietsintä. Yhdellä alueella oli kaksi piiloa, joille käytiin laittamassa namit sillä aikaa kun hain Peikon autosta. Se oli niin innoissaan, että vaikka yritin käyttää sitä pissalla, ei se malttanut. Harvinaista koiralle, joka elää hajujen maailmassa ja merkkailee voimakkaasti. Nyt ei olisi kyllä niitä nameja tarvittu, mutta toki ne hyvät olivat vahvistamassa oikeaa mielentilaa. Innoissaan siis oli ja etsi, eikä muut hajut häirinneet. Se vielä namit syötyään tarkensi hajut ja ilmaisi ne, mistä sai toki myös palkkaa. kerrankin sai yhteistreeneistä palata tyytyväisenä, kun koira oli kokoajan pysynyt iloisena. Parasta.

Kotimatkalla illalla pysähdyttiin Karhulan Lidlillä ja käytiin siitä reippaalla lenkillä. Kylmä oli kuin hitto, mutta teki tosi hyvää, kun koko päivä oltiin kuitenkin oltu sisällä. Tai minä olin sisällä, Peikko autossa, mutta kuitenkin. Pitkä päivä, aamulla lähdettiin ysin aikoihin ja illalla seiskalta takaisin kotona.

Sunnuntaina (26.1.) käytiin ensin aamupäivällä Peikon kanssa tallilla. Ajatus oli vain lapata lantaa ja syöttää poni, mutta koska sillä oli niin selkeitä ähkyoireita, lähdettiinkin lenkille. Se kuitenkin kakkasi, joten varmaan vaan ilmaa mahassa, mutta oli mitä oli, kipeä se oli. Käveltiin sitten Peikon kanssa pieni lenkki, osittain umpimetsässä. Korppu oli tosi stressaantunut ja sinkoili sinne tänne, mikä ei ole ihmekään, kun kerran mahaa koski. Tallille palattuamme, päästin sen vielä hetkeksi kentälle juoksemaan, jonka jäleen se tuntui viimein rauhoittuvan. Iltapäivällä tulisi pihattoon uusi kaveri, joten uskalsin viedä sen takaisin, kun ajattelin sen sitten kuitenkin taas liikkuvan normaalia enemmän. No, ei se ollut liikkunut eli maha oli ollut sitten vieläkin kipeä.

Kuvakaappaus videolta

Iltapäivällä nosetettiin taas Peikon kanssa. Vuorossa siis taas Kåiralan treenit. Tällä ketaa tehtiin Peikon kanssa ensin namitreeni. Neljä hajua oli piilotettu matalalle ensimmäiselle alueelle ja niillä namit. Hienosti toimi Peikko. Ihan samoin kuin edellisenäkin päivänä, syötyään namit se myös ilmaisi piilot nenäkosketuksella ja sai niistä vielä lisäpalkkaa. Toisella kierroksella tehtiin samat piilot ilman namia ja Peikko ilmaisi hienosti niistä kolme. Intoa ei ihan yhtä paljon ollut, mutta mielentila oli kuitenkin ihan hyvä. Sai vielä palkaksi haistella koko tilan läpi. Näytin sille samalla yhden yläpiilon, jonka se ilmaisi hyvin. Olipas kiva viikonloppu.