tiistai 30. huhtikuuta 2013

BH Noah - kuvatuksia

Ilmoittautumassa. Huomaa Noahin tukeva istuma-asento. Herra istuu sananmukaisesti persiillään ;)

Tästä se lähtee. Paikallamakuu on suoritettu ja ohjaaja keräilee itseään valmistautuessaan seuraamis-liikkeeseen..

Tiukka etukeno ja tuima ilme, ehkä tästä sittenkin selviää hengissä.

On se vaan niin pätevä ♥


Lisää kuvia BH-kokeesta löytyy järjestäneen yhdistyksen albumista eli TÄÄLTÄ


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

BH Noah

Eilen oli viimein se päivä, kun motivaatiopuutoksesta vuosia kärsinyt koiranohjaaja palasi koetoiminnan pariin. Edellisestä kerrasta onkin aikaa jo 7,5 vuotta eli ehkä oli jo aikakin. Olimme siis Noksun kanssa Haminassa BH-kokeessa. Hämmästyttävän hyvä mieli oli aamulla Haminaan ajellessa, yhtään ei jännittänyt, lähinnä olin vain innoissani. Pientä jännitystä pukkasi kentälle päästyäni ja ilmoittautuessani paikallaolijaksi. Mutta ei mitään pahaa.

Meillä oli suoritusnumero neljä, joten urakkamme oli edessä jo toisessa parissa. Ensimmäisen parin arvostelun aikana otin koiran autosta. Noah oli tosi rauhallinen ja hyvässä mielentilassa. Ilmoittautuminen meni hyvin, vaikka sitä vähän jännitin kun ei olla koskaan edes kokeiltu. Siitä sitten paikallamakuuseen. Ja siitä alkoikin minun paniikkini. Mielleyhtymiä Hertan kisa-ajoilta, jolloin ei koskaan voinut olla varma, pysyykö vaiko eikö. Ja Noahan kyllä pysyy. Paikallamakuussa ei siis huomautettavaa. Perusasentoon nousi vasta toisella käskyllä, kun ohjaaja ei jännitykseltään saanut ensin annettua kunnon käskyä, minkä myös koira olisi ymmärtänyt.


Kuva Korripäivästä viime viikonlopulta, kun olemme poistumassa omasta osuudestamme. Kuvan ottanut Raili Toikka.

Yksittäisliikkeisiin sitten. Seuraaminen taluttemessa. Vire hyvä, mutta ohjaajan jännityksestä johtuen, painoi taas aika voimakkaasti, mistä arvosana laski erittäin hyvään. Muuten ei huomautettavaa. Vapaana seuraaminen oli täysin samanlainen. Kehuja tuli erinomaisesta kontaktista, joka pysyi koko liikkeen ajan. Istuminen, ei huomautettavaa. Ohjaaja vaan pysähtyi hintsusti liian pitkäksi aikaa. Samoin myös maahanmenossa. Mutta kun en ole oppinut pysähtymään kyseisissä liikkeissä, niin piti oikein keskittyä ja sitten meni vähän överiksi. Luoksetulossa Noah teki jonkun ihme mutkan loppuvaiheessa ja päätyi siis hyvin vinoon loppuasentoon, josta tuntui olevan vaikeuksia löytää perusasentoon. Muuten ihan hyvä ja energinen luoksetulo. Erittäin hyvää ja erinomaista oli arvostelu. Ja tottisosuus kirkkaasti hyväksytty.

Koiraan olin erittäin tyytyväinen. Itseeni en ihan niinkään. Jännitin ihan liikaa, enkä saanut itseäni rentoutumaan, vaikka kuinka yritin. Noah toimi jännityksestäni huolimatta erinomaisen hyvin ja handlasi itselleen täysin vieraan tilanteen upeasti. Mehän emme siis ole käyneet kentällä yhteistreeneissä kuin kerran, joten koetilanne oli Noahille todellakin täysin uusi. Mikä varmaan myös lisäsi jännitystäni, kun minulla ei ollut aavistustakaan, miten Noah tulee tilanteessa reagoimaan tai toimimaan. No, se teki tasan sen, mitä sille on opetettu ja vähät välitti mistään muusta. Täydellinen koira ♥


Korripäivästä tämäkin. Leikkiä maalimiehen kanssa. Kuvaaja sama.

Kaupunkiosuudella olin sitten jo rentoutunut, enkä jotenkin osannut ottaa hommaa tosissani, joten Noahkaan ei ottanut minua tosissani. Se siis yritti moikkailla ihmisiä aluksi kohtuullisen hallitsemattomasti. Muutenhan se kyllä osasi käyttäytyä. Hyväksytty tulos kuitenkin, joten ei me pienistä olla. Eniten päivän aikana mieltä lämmitti sekä arvostelevan tuomarin "Mahtava koira"-lausahdus, kuin katsomossa olleen vanhan PK-tuomarin kehut. Molemmat olivat sitä mieltä, että painaminen johtuu siitä, että tuo haastaa minua ja myös palkkaa itse itseään sillä nojaamisella. Molemmat tunsivat Hertan ja myös arvostelivat sen kokeessa erinäisiä kertoja, joten odotukset Noahin suhteen tuskin olivat korkealla ja kun se sitten olikin vietikäs, yllättyivät. Ihan sama, kehuja on aina kiva kuulla. Vaikka tiedänhän minä ilman niitäkin, että minulla on mahtava koira, jonka kanssa tulee olemaan ilo kilpailla sitten joskus.



maanantai 22. huhtikuuta 2013

Perjantain aksaa ja sunnuntain hevonpaskaa

Normitreenit siis perjantaina ja yhtään ei edes menneet pöllömmin. Mitä nyt koiraskoira ampuili vähän käsille kun kiihtyi ja joutui kerran "ravistamaan" moiset aatokset pois. Ne sitten kyllä palasivat kun väsähti treenin loppupuolella, mutta onneksi ei enää kuitenkaan pure. Raivostuttavaa se silti on, kun ei silloin yhtään keskity etenemiseen, vaan ainoastaan kartturin käsien metsästämiseen.




Alku ei vaikuttanut kovin lupaavalta. Ensin Noah ei meinannut pysyä lähdössä ja sen saikin palauttaa pari kertaa paikalleen. Viimein päästiin suht sujuvasti matkaan, paitsi että kartturi oli kolmos esteen jälkeen jo hukassa. Otettiin aikalisä ja kävin radan katseella läpi, että jos vaikka osuisi oikealle esteelle seuraavalla yrityksellä. Ja osuttinhan me, tosin neloselle suunnittelemani kuvio, ei ihan onnistunut ja koira hyppäsi esteen edestakaisin. Jatkettiin sinnillä kuitenkin loppuun asti ja taidettiin pudottaa joku rima, muuten selvittiin maaliin kunnialla. Lisätreeniä vähän 3-4 kohdassa ja alkoihan sekin sujua.

Viimeisellä kierroksella koutsi kaivoi kameran salaa taskusta ja saatiin todistusaineistoa kun kerrankin onnistuttiin tekemään ihan puhdas rata. Sitä tosin edesauttoi koiran hienoinen väsymystila, joten vauhti oli aika maltillinen normaaliin verrattuna. Vähän se kyseli, niin kuin väsyneenä yleensäkin, ja myös loikki näpeille. Täysillä kierroksilla etenee paremmin.

TÄSSÄ sitä sitten olisi, videoevidenssiä. Ehkä kannattaa skipata äänet, ettei tarvitse kuunnella kiljumistani.


Tältä näytti eilen, nyt lunta on vielä vähemmän

Kevät tarkoittaa muutakin kuin lumien sulamista ja ilmojen lämpenemistä. Nimittäin paskanluontia ja pyöräilyä. Molemmat aloitettiin eilen. Ja sitä hevonpaskaahan talven jäljiltä riittää. Metsätarhassa kasaumat keskittyvät aika hyvin pelkästään poluille, mutta mukavan haasteellista sen siivoaminen silti on. Montaa kottikärryllistä en jaksanut kiikuttaa, kun yöllä oli pukannut mukavasti jonkin sortin tautia, joka tänään sitten paljastui angiinaksi. Mutta tulihan aloitetuksi.

Olihan minulla reippaita pikku apulaisiakin.


Noah keskittyi lähinnä kuraltäköissä puljaamiseen

Ja Ljúfur muuten vaan yritti osallistua kaikkeen



Diiva viihdytti itseään operaatio paskanluonnin ajan syömällä sitä eli auttoi siis omalla tavallaan. Samoin teki Maru. Vaikka ehti Maru vähän ottaa aurinkoakin.




Noahin kanssa käytiin sitten heittämässä pieni pyörälenkkikin. Ihan pikkasen aiheutti kiihtymistä koiraskoirassa. Se rakastaa pyörälenkkejä. Alkumatkan se huusi suoraa huutoa minun yrittäessä epätoivoisesti hillitä vauhtia. Ja sain kuin sainkin sen pysymään ravilla. Tiukkaa se teki ja hetkeksikään kun hellitti, heitti se heti laukalle. Eipä tarvinut ensimmäisen 1,5 kilometrin aikana juuri polkea, kun Noah hoiti tuon etenemispuolen. Toinen puolikas meni jo hiukka rauhallisemmissa merkeissä eli minun haluamaani vauhtia ilman säätämistä. Yksi nopeampi pätkä otettiin, muuten hölköteltiin Noksun ravivauhtia koko komeat 3 km. Ei olisi minun takapuoleni tainnut kestääkään pidempää reissua näin kylmiltään. Noah olisi kyllä juossut.

Myöhemmin kävin vielä pienen lenkin metsässä ja metsätiellä Ljúfurin ja "appelsiinien" kanssa. Ja voi kuinka niillä olikin hauskaa. Noah juoksi kuin heikkopäinen pitkin poikin ja Lurppa heitteli pukkia alkumatkasta ihan alvariinsa. Ja ah sitä onnea, kun löytyi hyvä lumipaikka, mihin pikku poni sai taas kellahtaa piehtaroimaan. Kyllä tulikin taas hyvä mieli.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Havaintoja ja leikkikoulua

Paljon on taas saanut pieni ihminen oppia viimeksi kuluneella viikolla. Ensimmäinen havainto ilmaisukäytöksestä. Sunnuntaina oltiin hakutreeneissä ja ensimmäistä kertaa kotitreenien alkamisen jälkeen, otettiin ilmaisut metsässä. Ja kuten taisin jo kertoakin, kaikki ei mennyt kuten elokuvissa. Tiistaina sitten kauppareissun yhteydessä ajoin taas metsään, kun lumet kuitenkin oli jo silloin aika hyvin huvenneet. Vähän ensin tottisteltiin tiellä ja eikun metsään ilmaisua treenaamaan. Noah toimi hyvin, mutta kävi kohtuullisilla kierroksilla, tuli tosi lähelle ja haukku tuntui jopa painostavalta. Viimeinen ilmaisu otettiin vielä tiellä autolle mennessä ja kas kummaa, koiran mielentila olikin ihan toisenlainen ja ilmaisukin rauhallinen ja pysyi riittävän kaukana. Se siis putkiaivona ei osaakaan ihan täysin yhdistää juuri opittua käytösmallia metsässä tapahtuvaan henkilöhakuun, vaan pitää sitä kai jonkinlaisena erillisenä tottisjuttuna. Onneksi se on helppo siirtää metsään, kun sen on nyt havainnut.


Vanhasta videosta napattu klippi

Toinen havainto tottiksesta. Olen nyt taistellut viime kesästä asti Noahin luoksetulo-ongelman kanssa. Siihen asti homma toimi niin kuin pitääkin, kunnes viime kesänä alkoi himmailla. Se siis lähtee täysillä, hidastaa raville kahta kolmea metriä ennen minua ja tulee hitaasti ihan hyvään loppuasentoon. Välillä jää vähän väljäksi kyllä, mutta korjaa itse. Kaikkea on kokeiltu ja tuleehan se vauhdilla kun on palkka tyrkyllä. Syytä tähän hidasteluun en ole keksinyt, ennen kuin nyt.

Oltiin torstaina kaupoilla ja päätin sitten ihan ex-tempore huristella vanhoille kotikonnuille tottistelemaan ja vähän lenkkeilemäänkin. Edellisessä pihatreenissä luoksetulo oli toiminut hyvin ja vähän jo olin hajulla, mistä kiikastaa, joten toimin sen mukaisesti. Ja niin kuin usein, aika pienestä olikin juttu kiinni. Jossain välissä, en tiedä milloin, on minun käskyni muuttunut tylsäksi ja totiseksi ja koiralle onkin iskenyt epävarmuus. Kun nyt kiekaisin luoksetulokäskyn kuten pentuaikanakin, niin johan toimi. Noahin ilmekin oli ihan toisenlainen. Yes, tän jutun mä tiedän, tää on kivaa. Ongelma helposti hoidettu, kunhan vaan muistan jatkossakin "kiekua".




Samalla reissulla tein myös muutaman muun havainnon, kuten että minun vanhat lenkkimaastoni onkin rakennettu täyteen omakotitaloja, eikä urheilutalon kenttäkään ole enää entisensä ja että minulla on vaan niin mahtava koira ♥ Tottistelun jälkeen nimittäin lähdettiin lenkille, eikä päästy kovinkaan pitkälle kun Noah pysähtyi nostamaan koipea. Ei sinänsä mikään erityinen juttu, mutta tällä kertaa sillä oli ihan rehellisesti hirmuinen pissahätä. Lasetti nimittäin jonkun tovin ja kun siitä selvisi, kyykistyi pikaisesti tekemään toisenkin tarpeensa. Ja niin vaan hyvin teki hienoa tottista, vaikka takuulla oli epämiellyttävä olo. Super mahtava koira ♥

Leikkikoulussa olimme tänään eli Korrin Juhan hakumaalimieskoulutuksessa. Olihan taas avartava päivä. Kolmetoista koirakkoa, joista suurin osa ihan vieraita minulle. Aamun teoriaosuuden jälkeen, siirryimme harjoituksiin. Jokainen ohjaaja toimi maalimiehenä jonkun toisen koiralle. Koiran palkkaus oli SE juttu tänään ja tulipa hyviä havaintoja kun oli niin erilaisia koiria. Yhtä lukuun ottamatta kaikille oli kuitenkin yhteistä se, että ne leikkivät mielellään. Ja tämä yksikin, eli Noahin suuri rakkaus naapurin Kerttu, saatiin leikkimään ensimmäistä kertaa elämässään vieraan ihmisen kanssa. Minulle sattui leikitettäväksi aika kuuma nuori mali, joka ilmaistessa pyrki näpeille. Minä selvisin siitä ilman vaurioita ja koira jopa leikki mielellään, vaikka ohjaaja sanoi ettei se tuo palloa, vaan omii sen mielummin itselleen. Olen siis tainnut vähän oppia leikkimään...


Tämä on myös videosta napattu. Noksun omatoimista leikkimistä eli pallonpyöritystä.

Noahille otettiin myös yksi ilmaisu ja sehän käyttäytyi varsin mallikkaasti, vaikka maalimies olikin peloteltu pahimman varalle. Juhan mielestä homma on oikein hyvin kasassa, eikä siitä kuulemma kannata kauheasti enää huolehtia tai ottaa stressiä. Palkkaukseen suositteli pallon heittoa koiran yli, jota ehdottomasti kokeillaan heti huomenna. Hieman väsynyt oli koiraskoira, kun oli istunut autossa aamusta saakka ja oltiin vasta viimeisenä koirakkona harjoituksessa. Se siis leikki kyllä ja oli innoissaan pallosta, mutta aika äkkiä menetti mielenkiintonsa ja alkoi haistella meheviä hajuja, tosin vasta siinä vaiheessa kun oli saanut voittaa pallon. No, eipä tarvinut ainakaan nolata itseään repimällä väkisin palloa koiran suusta, joka ei sitä halua luovuttaa.

Ihan uutta asiaa ei kauheasti päivän aikana tullut, mutta paljon vanhaa palautui mieleen ja ymmärrän nyt hieman paremmin koiraani ja muutamaa muutakin koiraa. Sekä huomasin, että suurimmaksi osaksi ollaan kuitenkin tehty oikein, eikä ilmaisuongelmista siis tarvi täysin syyttää itseään. Vähän minulle taisi myös selvitä syy niiden alkamiseen. En vain ole ymmärtänyt, miten suuri vaikutus pienellä asialla voi olla.


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Se on täällä, kevät ♥

Ainakin melkein. Muutama vuorokausi on nyt menty kokonaan plussalämpötiloissa. Aurinko on paistanut ja vettäkin satanut, mutta yhtä kaikki, lumet sulaa kohisten.






Laiska viikko on ollut. Lenkitkin on olleet lyhyitä, eikä oikein olla treenattukaan. Mitä nyt jotain pientä silloin tällöin eli lähinnä ollaan käyty ohimennessä tuossa kylän koulun pihalla vähän pitämässä hauskaa Noahin kanssa. Kerran ollaan tehty ilmaisuja pihalla, samalla alettiin treenata myös piiloilmaisua taas. Noah on ollut koko viikon jotenkin outo, jotenkin ihmeellisen rauhallinen, jopa väsyneen oloinen. Ei siinä mitään sairauden oireita ole havaittavissa, lämpökin on ollut normaali. Tiedä sitten, vaikuttaako lämpimämmät kelit vai liekö se on aikuistunut kerralla kokonaan. Normaalia miellyttämisenhaluisempikin se on ollut. No, tänään oli jo "parempi" päivä selvästi. Virtaa ainakin oli lenkillä taas ihan normaalisti.

Tänään tehtiinkin vähän pidempi lenkki kokoonpanolla Ljúfur, Diiva ja Noah. Ljúfurilla oli virtaa vaihteeksi ihan enemmän kuin tarpeeksi. Kauhea vauhti päällänsä oli pienellä paksulla ponilla. Pölöenergiaa ei kuitenkaan ollut, ihan vain ylimääräistä energiaa. Kyllä se siitä sitten rauhoittui kun hikeä alkoi pukkaamaan ja kunto loppumaan. Reipas se oli kuitenkin loppuun asti. Noah taas keksi, että kas, ojissa ei ole enää jäätä ja vettäkin vallan sopivasti. Plumpsista vaan ja siellä oli koiraskoira. Juokseminenkin maistui sen jälkeen kummasti kun oli pulahtanut kylmään veteen vähän vilvoittelemaan.


Pojat lenkillä ♥





Aamulla käytiin vähän hakuilemassa, eikä ollenkaan hyvällä menestyksellä. Jokaisella maalimiehellä sai kerran hakea pois, toisella kerralla vasta toimi niin kuin piti. Ei se mitenkään suuresti jyrännyt päin tai punkenut syliin, mutta nuolaisemassa oli ihan pakko käydä. Aika monta otettiin ja viimeisellä vasta alkoi selvästi miettiä taas jutun juonta. Jäi sitten hyvinkin kauas ilmaisemaan, mutta ei se minua haittaa, kun se sieltä kumminkin taas valuu sujuvasti lähemmäs. Torstaina uudestaan. Nyt täytyy vaan taas muistaa treenata kotonakin.

Perjantaina oli agility. Nyt onkin pari kertaa ollut kahden viikon treeniväli, joten virtaa oli odotettavissa. Ja olihan sitä, muttei ollenkaan niin paljon kuin odotin. Ennen ja jälkeen ratatreenin, tehtiin "henkilöryhmää" eli hengailtiin juoruavan porukan ympärillä ja seassa. Itsekin jäin juttelemaan ja vaadin Noahin kokoajan kontaktiin samalla. Hyvää keskittymisharjoitusta. Paikallamakuutakin otettiin niin, että jätin Noksun makaamaan takapuoli lähes aidassa kiinni, aidan takana heti oli rataan kuuluva putki, johon useampikin koira sujahti väärään päähän, mikä aiheutti ohjaajalla äänenkorottamista. Vielä kun verkkaava koira ohjaajineen meni välillä hyvinkin läheltä, olikin harjoituksessa jo haastetta. Hyvää häiriötreeniä tämäkin. Vähän yritti vilkuilla välillä, mutta hämmästyttävän vähän ja siitäkin heti kielsin murahtamalla. Paikallaanhan se pysyy kyllä eli siitä ei tarvinut huolehtia, kunhan kontakti säilyi.

Johanna oli rakennuttanut meillä helpohkon kolmosluokan radan. Ihan kiva rata, eikä ollenkaan niin vaikea kun miltä ensin vaikutti.


Tällaisen ratapiirroksen "lainasin" treenikaverin blogista

Ja tämän piirsin itse seuraavana aamuna muistista

Noah eteni osittain ihan hyvin, mutta esimerkiksi keinua se ei meinannut hahmottaa millään. Pyöri vaan kysyvänä ympärillä, vaikka kuinka käskin. Keinulta Noah irtosi hyvin putkeen asti, joten minun ei tarvinut kauheasti liikkua ennen suoraa putkea. Siinä kohtaa olinkin sitten jo totaalisen myöhässä kun en luottanut että koira putkeen menee, jos lähden etenemään kohti hyppyä 16 jo kun koira on hypyllä 14. Hyvinhän se sinne sujahti, kun sitä sitten erikseen kokeiltiin ja minäkin ehdin hyvin ohjata seuraavat esteet. Niinpä.

Kepeille meno oli oikeastaan ainoa paikka rataantutustumisessa, mikä tuntui vaikealta, mutta hienosti meni sitten sekin. Puolivalssilla kääntyi koiraskoira varsin sujuvasti kepeille. Puomin alastulossa sitten kävikin joku väärinymmärrys, joka aiheutti hillitöntä hihittämistä sekä kartturissa että koutsissa. Noahilla siis käytetään kontakteilla käskyä "alas", jolla se hienosti hidastaa kontaktille yleensä. Nyt sitten se hyppäsikin samalla sekunnilla kun käsky kävi, sananmukaisesti alas puomin sivuun. Poing, "katso nyt, enkö ollutkin etevä" . Hups, en minä nyt ihan tuota tarkoittanut... Hillittömän hihityksen laannuttua, otettiin vielä toinen kierros. Koira oli hyvä ja teki juuri niin kuin ohjasin, mutta kun minä olen vaan liian hidas, niin aina jää vähän harmittamaan, kun ei vaan pysty, vaikka kuinka haluaisi. Kai se on johonkin juoksukouluun suunnistettava, jos aikoo joskus virallisiin kisoihin osallistua...


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Poneista...

Nyt kun kelit ovat olleet parhaat mahdolliset, on taas mennyt lenkkeily ajoittain hieman överiksi. Ljúfurin, Diivan ja Noahin kanssa on tehty viikonloppuisin kahden kolmen tunnin lenkkejä, sillä seurauksella että minun polveni on taas kipeytynyt. Limppu ja Maru ovat päässeet helpommalla, mutta liikkumaan ovat joutuneet nekin. Kesäaikaankin kun taas siirryttiin niin illatkin on valoisia liki yhdeksään eli aikaa on ihan mukavasti liikkua ja treenatakin.

Eilen oli tarkoitus tehdä Limpun kanssa jotain pientä pihalla, mutta koska se on meistä molemmista tylsää, muutettiin suunnitelmaa ja lähdettiin käymään postilaatikolla. Ja kun Limppu oli niin kovin hyväntuulinen ja rento, päätettiin jatkaa vielä siitäkin pidemmälle. Ekat 500 m päästiinkin ihan mukavissa tunnelmissa, mutta sitten alkoi herra hevoisen stressitaso taas nousta. Kun vielä naapurin auto pysähtyi taakse ja sieltä nousi ihminen, jolla vielä oli meille asiaa, niin eipä enää pitänyt Limpun hermo ja poni yritti poistua paikalta pelästyttäen naapurin rouvan pahanpäiväisesti. Rouva kuitenkin toipui nopsasti ja saatiin takaisin tullessa poimia heidän portiltaan mukaan kassillinen kuivia leipiä.

Matka jatkui samoissa merkeissä ja kilometrin kohdalla jo käännyttiinkin ympäri, koska en uskaltanut sinkoilevaa ponia viedä liukkaaseen alamäkeen. Se kun oli jo kerran meinannut mennä kunnolla nurin. Viimeiset sadat metrit ennen kotia mentiin onneksi ihan rennoissa tunnelmissa taas, joten kaikesta huolimatta molemmille jäi hyvä mieli lenkistä. Limppu oli ihan hikinen kaikesta stressaamisesta, vaikka parin kilometrin kävely ei muuten hikeä pintaan olisikaan saanut.




Kotona vaihdoin ponia lennosta ja nappasin vielä Diivan ja Noahin mukaan ja palasin kylän raitille. Ljúfur oli oma reipas itsensä, mutta pöllöilyenergia oli onneksi jäänyt kotiin tai tipahtanut edellisellä lenkillä matkasta, kun ponin kaikki etujalat pysyivät koko matkan mukavasti maan tasossa. Mörköjäkään ei näkynyt tällä kertaa. Kotimatkalla piti taas pyörähtää muutama kerta selän kautta ympäri kun hikihän hepulle oli kävellessä tullut, vaikkei tällä kertaa reilu tuntia pidempää lenkkiä tehtykään. Tiet on kuitenkin aika raskaat kulkea. Osittain pehmeää hiekkaa, osittain jäätä ja sohjoa ja kun aurinko vielä porottaa kirkkalta taivaalta, on paksu talviturkki vähän liikaa. Hiki tuli minullekin, vaikka olinkin vähentänyt vaatetusta jonkin verran.




Siinä taas kävellessä tuli mietittyä noiden poikien eroja. Kun Limppu stressaantuu tai pelästyy, se pukittaa ja yrittää poistua paikalta. Ljúfur taas samassa tilanteessa yleensä vain pysähtyy paikalleen pörisemään. Kun sitten ihan vallan kunnon tilanne tulee, Ljúfur nousee ennemmin pystyyn kuin pukittaa. Ljúfurilla on myös hauska tapa innostuessaan käyttäytyä ennenminkin kuin vuotias orivarsa, eikä 16-vuotias ruuna, mikä se todellisuudessa on. Etujalat huitoo ja pää heiluu ja tyypillä on niin hiton hauskaa pyöriessään mamman ympärillä yrittäessään haastaa leikkiin. Herra islantilaiselta kun on vähän jäänyt väliin se luokka koulussa, missä on opetettu että ihminen ei ole sama kuin hevonen ja ihminen ei välttämättä tykkää kun sitä kohdellaan hevosena. Minua silti vain naurattaa kun vaaraahan tuosta ei missään tilanteessa ole. Aina se pysyy käsissä, eikä nyt ihan ihollekaan yleensä tunge. Limppu jos käyttäytyy edes vähän vastaavalla tavalla, kuten se tuossa viime viikolla lenkkeillessä tekikin, minua ei naurata yhtään. Niin hyvin se on saanut mamman tempauksillaan pelästytetyksi, että paniikki iskee ihan selkäytimestä heti kun Limppu vähääkään tekee muuta kuin kävelee rentona pää alhaalla.

Siltikään minua ei yhtään arveluta nousta sen selkään tarhassa ilman minkäänlaisia vermeitä. Päinvastoin. Jos on huono päivä tai muuten vaan väsyttää ja laiskottaa, mikään ei piristä niin hyvin kuin hetki oman rakkaan ponin selässä ihan ponin ehdoilla, yrittämättäkään tehdä muuta kuin vain rentoutua ja nauttia. Justiinsa tuossa viikolla yhtenä päivänä siellä taas istuskelin rapsuttelemassa kutiavaa ponia. Tarhaan mennessä väsytti eikä yhtään olisi huvittanut lähteä lenkille, mutta kun hyppäsin alas selästä, olin taas pirteä ja nappasin samoin tein toisen poniinin ja koirakset matkaan ja painuin baanalle. Hevosissa vaan on uskomaton voima.


Torkkuva poniini ♥


... ja vähän koiristakin

Tai ainakin Noahista, joka oli taas tänään varsin pätevä. Ilmaisutreeniä kotona on nyt tehty reilu kuukausi ja kaksi kertaa sinä aikana käyty kimppatreeneissä tarkistamassa tilanne. Ensimmäisellä kerralla ei vielä kauheasti edistystä ollut havaittavissa. Tänään oli toinen se kerta.

Normaalikuviot alkuun eli koira autosta ja itse ensin yksi ilmaisu. Matka oli lyhyt ja päinhän se perhana tuli, varmaan vahingossa, mutta kuitenkin. Kyynärpää eteen ensihätään ja ylös "piilosta". Uusi yritys ja sitten sujui. Pelipaikalla, eli tällä kertaa kentällä, ensi yritys meni susille kun Noahia kiinnosti hajut maalimiehen takana olevassa lumipenkassa, mikä on todella harvinaista. Maalimies ylös, Noah pois ja uusi yritys. Sitten toimi. Toinenkin toimi. Ja vielä kolmaskin. Maahankin meni ihan heti. Hieno poika. Ainoa mikä on nyt tullut mukaan kuvioihin, näiden "kotiläksyjen" myötä, on appenzelliulvonta ennen kunnon ilmaisun aloitusta. Sitähän se ei ole tehnyt ennen, kuten ei Diivakaan koskaan. Itseasiassa kumpikaan ei harrasta sitä juuri muutenkaan. Hertallahan se oli hyvinkin normikamaa. Kokeissakin ilmoitin aina tuomarille, että koira ilmaisee ääntelemällä. Se ulvoi aina vähintään kaksi kertaa, ennen kuin alkoi kunnolla paukuttaa. Mutta Noah ei siis sitä harrasta, ennen kuin nyt. En vielä ole osannut päättää kannattaako huolestua...


Kameramiehen ilmaisemista eli kyseessä kotitreenit tänään päivällä

Ei niin järin onnistunut otos, mutta hauska :)

Hihna roikkuu mukana syystä että, se oikeissa hakutreeneissäkin roikkuu mukana, jotta saan koiraskoiran poistettua maalimieheltä helposti turhia säätämättä. Jos siis tarvii. Tänään ei tarvinut, paitsi siis kun se haisteli vaan maata, niin silloin tarvi. Mutta syliin menemisen takia ei tarvinut. Nyt on kyllä varsin toiveikas olo ensi kesän suhteen. Ehkäpä, ehkäpä...

Eilen käytiin Agri-reissun yhteydessä vähän tottistelemassakin pitkästä aikaa ihan oikealla tottiskentällä. Noah oli sielläkin varsin pätevä, vaikka vire ei ollutkaan ihan niin hyvä kuin yleensä. Mutta se on aamu-uninen ja aamulla on aina vähän vireessä toivomisen varaa. Parannusta on tosin tapahtunut paljonkin kun minäkin olen oppinut nousemaan ajoissa ylös viikonloppuisin ja eilenkin olin jo puoleen päivään mennessä Haminan keikan heittänyt ja sinnehän on meiltä puolen tunnin ajomatka. Vaan kun lähempää ei turvetta saa niin ei auta kuin ajaa. Samalla reissulla kävin myös Heppatarvikkeessa ja siis siellä tottiskentällä ja vielä ihan oikeassa kaupassakin ja bensaakin otin mennessä.

Kentällä ei tehty mitään ihmeellisyyksiä. Vähän seuraamista, pysäytykset, luoksetulo ja eteenmeno suoraan pallolle. Eka istu käsky ei mennyt perille asti ja Noah jäi seisomaan epävarman oloisena. Käsky oli varmaan jotenkin epäselvä tai muuten omituinen, koska se ei selvästikään vaan ymmärtänyt. Uusintayritys tuotti kuitenkin toivotun tuloksen. Muutkin sujui just niin kuin pitää, käytiin vaan vähän tasoa läpi. Jos joku päivä vaikka ihan oikeasti treenais...