Talvista on ollut

Niin talvista, ettei ole juuri pystynyt mitään tekemään. Pakkaslukemat on pysytelleet 20-30 välimaastossa kolmisen viikkoa. Ja jos pakkanen onkin välillä ollut jopa alle kympin hetkellisesti, niin sittenpä onkin tuullut suorastaan myrskyisästi. Mikä taas tarkoittaa sitä, että kylmä on silti ollut kuin hitto, pakkaslukemista huolimatta.

Pakkasrajaksi on vakiintunut aika lailla -20, nimittäin koirien lenkkeilyn osalta. Sitä kylmemmässä alkaa Peikko nostella tassujaan. Noah pärjää hyvin, kuten ennenkin, mutta on sekin saanut takin niskaansa. Noah ei oikein arvosta. Ljúfurilla ei ole ollut ongelmia. Hyvin on tarennut. Heinää on kokoajan tarjolla, lähes kokoajan sula lämmin vesi (pahimmilla pakkasilla pääsi välillä jäätymään), olkipeti pihatossa ja hyvä ystävä seurana. Puhumattakaan paksusta turkista. Ei ole ponipoikaa palellut. Ja kevyesti ollaan liikuttukin, vaikka vapaapäiviäkin on tullut normaalia enemmän.

Koirat on viettäneet treenitaukoa. Sisällä ollaan tehty jotain, mitä nyt on pystynyt. Peikko alkaa olla aika mukavan innostunut ja elättelenkin toiveita rally-kisoista viimeistään keväällä. Noah on oppinut aika hyvin tekemään temppuja oikealla. Peruutus alkaa myös olla jotenkin kasassa, samoin kuin puolen vaihdotkin. Ehkä senkin kanssa pääsee keväällä korkkaamaan voi-luokan. Ei siis ihan hukkaan mennyt pakkasjakso ollenkaan.

Ljúfurkin on treenannut ratsujuttuja. Ja on edistynytkin oikein hienosti. Nykyään se jo päristeleekin, vaikka olen selässä eli on todellakin rentoutunut. Se kun ei päristele jos on yhtään jännää, vaikka muuten kova poika päristelemään onkin. Eilen hengailtiin ohjasajolenkin jälkeen jonkin aikaa myös selästä käsin ohjattuna pitkin pihaa. Maastoon päinkin läksi ihan innoissaan korvat tötteröllä, kunnes naapurin kohdalla päätti, että nyt riitti ja kääntyi kotiin. Annoin sen kääntyä tällä kertaa. Aika lähelle kenttääkin jo pääsimme ja siellä onnistui rauhassa seisoskelu, vaikka hälinääkin oli aikalailla. Pihassa nimittäin pyöri joukko poneja ja lapsia, sekä kentällä irtojuoksutuksessa olevan suokin omia ihmisiä. Josko sitä viimein pääsisi ihan oikeaan maastoon, ihan omalla ponilla.

Eilen viimein lauhtui täällä meilläkin ja olinkin ulkona lähes koko päivän. Tänäänkin on tullut ulkoiltua. Koirien kanssa reipas lenkki päivällä ja myöhemmin ponin kanssa pitkä ohjasajolenkki. Hiki tuli ponillekin. Se kun ei voi vähentää vaatetta, vaikka on yli 20 astetta lämpimämpää kuin vielä toissapäivänä. Huomenna pitäisi vielä olla hyvä keli ja sitten jo alkaakin sataa vettä eli huomenissakin on ohjelmassa kunnon lenkkeilyä. Sateella voi sitten mennä vaikka salille lenkkeilemään, kun sitten on tiet taas niin jäässä, ettei Ljúfurin kanssa ainakaan pääse mihinkään. No, kohta on kesä kevät ja muut murheet. Näillä mennään nyt.

Sukututkimusta

Olen aina ollut kiinnostunut perinnöllisyydestä ja sitä kautta sukutauluista. Tähän asti yleensä lähinnä koirien sulutauluista, mutta WorldFengurin löydettyäni, yhä enenevissä määrin, myös hevosten eli tässä tapauksessa issikoiden sukutauluista. Olipa vaan niin hirvittävän mielenkiintoista löytää tietoja omasta paksumahaisesta karvakorvastaan, josta tiedän muutenkin kovin vähän syntymäajan lisäksi. Paitsi, että eihän sekään ole tarkka, rekkareissa lukee ainoastaan syntymävuosi. WorldFengurissa ei ole edes sitä, villinä ja vapaana kun on kaveri aikanaan syntynyt, mutta on siellä paljon muuta.

Tässä siis perustiedot, mistä todellakin puuttuu syntymäaika. Sitäkin olen miettinyt, että onko Ljúfur niin vanha kuin sanotaan, mutta koska tämän mukaan se on kuitenkin ruunattu jo vuonna 1998, niin ei se ainakaan ennen vuotta 1997 ole voinut syntyä, mikä taas on syntymävuodeksi merkitty. Samoin olen miettinyt Ljúfurin väritystä, kun se ei ihan puhtaan värinen ole ja väri vielä tuntuu muuttuvan koko ajan. Rautiaalta se näyttää, mutta mitä se sitten oikeasti on perimältään, ehkä rautias ehkä ei. DNA-tutkimus selvittäisi sen, mutta enköhän minä selviä ilmankin.

Ljúfurin vanhemmat - Isä näyttäisi olevan kulomusta ori, jolla on jälkeläisiä 99 kappaletta ympäri maailman, muutama myös Suomessa. Se on kuollut vuonna 2014 30-vuotiaana, eikä sitä ole missään vaiheessa ruunattu. Harmittavasti kuvaa ei tietokannassa ole. Emä taas olikin hyvin mielenkiintoinen, varsinkin värinsä suhteen. Se on nimittäin tumma ruunivoikon kirjava. Muutenkin vanhempien värit hiukan yllättivät. Ljúfurhan on siis rautias, jossa on nykyään enenevissä määrin valkoista sekakarvaa. Siinä on myös tummempiä läikkiä ja jouhet ovat vaalenneet niin, että häntä on lähes väritön. Emästäkään ei kuvaa löydy. Se on kuollut vuonna 2012 22-vuotiaana.

Ljúfur viime kesänä

Emän vanhemmat ovatkin sitten ainoat, mitä emän puolelta sukutaulusta löytyy. Niiden vanhemmat varmaan ovat olleet rekisteröimättömiä tai muuten vaan ei ole voitu todentaa taustoja, kun issikat ovat kuitenkin aika vapaasti joissain paikoissa lisääntyneet. Emänisä on ollut väriltään ruunivoikko ja emänemä ruunikon kirjava. Kummastakaan ei paljoakaan tietoja löydy.

Isän puolelta löytyykin sitten enemmän. Isänisä on ollut kulomusta kantakirjaori, joka oli syntynyt vuonna 1973. Isänemä on myöskin ollut kulomusta, jolla on ollut tähti. Siitä ei syntymäaikaa löydy, mutta sekin on ollut kantakirjattu.

Ljúfurin isänemä Hrafnhildur frá Saudárkróki kovin pitkän kuskinsa kanssa.

Isänisän isä on ollut vuonna 1964 syntynyt kulomusta kantakirjaori, joka on elänyt vanhaksi. Tiedoston mukaan se olisi kuollut vuonna 2001, mutta epäilen, että tämä ei ehkä ihan ole paikkansa pitävä tieto. Pitkäikäistä sukua näyttäisi kuitenkin Luippis olevan, mikä tietysti ilahduttaa minua kovin. Isänisän emä on myöskin ollut väriltään kulomusta ja sekin on ollut kantakirjassa.

Ljúfurin isänisänisä Sörli frá Saudárkróki. Hassusti näiltä on lähes kaikilta tukat leikattu ratsutyyliin lyhyeksi.

Sitten Ljúfurin isänisän isänisä joka on myös isänisän emänisä, sekä löytyy myös Ljúfurin pihattokaverin Odinin taustoista. Se on hallakonkimo kantakirjaori, jolla jälkeläisiä on ollut myös jonkin verran, tietokantaan niitä on merkitty 111.

Ljúfurin isänisän isänemä taas on ollut kulomustan kirjava kantakirjaan merkitty vuonna 1952 syntynyt tamma. Sille on merkitty syntyneen 11 varsaa.

Ljúfurin isänisän isänemä Sida frá Saudárkróki. Ihan hirvittävän sievä minusta.

Isänisän emänisä siis oli tämä samainen jo aiemmin esitelty kimo ori. Isänisän emänemä taas on ollut kulomusta kantakirja tamma, jonka syntymäajasta ei ole tietoa. Sillä on ollut kuusi jälkeläistä.

Isänisän emänemä Ragnars-Brúnka frá Saudárkróki. Aika huiman kokoiselta näyttää kuski, eikä ratsukaan niin kovin tyytyväiseltä näytä. Kuvakulma tosin on aika hassu, joten voi kyllä vääristää mittasuhteita.

Isänemän isä vuonna 1971 syntynyt musta kantakirjattu ori, joka jossain vaiheessa näyttää olevan viety Ruotsiin. Jälkeläisiä sille on rekisteröity 250 Islannissa, Ruotsissa ja Suomessa. Suomessa jälkeläisiä on 15.

Isänemän isä Odinn frá Saudárkróki. Tästäkin tykkään kovin, hieno kuin mikä ♥

Ljúfurin isänemän emä on ollut taasen kulomustan kirjava tamma. Hämmentävän paljon näitä kirjaviakin täältä löytyy. Suurin osa taustoista on kulomustia tai kulomustan kirjavia, vaikka ylläreitäkin on eteen tullut. Rautiaita ei kuitenkaan ole, ennen kuin vasta 5-6 polvessa. Tämä tamma oli syntynyt vuonna 1968 ja arvosteltu kahdesti ihan hyvin pistein (8,03 ja 8,31). Jälkeläisiä näyttäisi olevan 15 ja jälkeläisarvosteluistakin on tullut yli 8 pistemääriä.

Hrafnhetta frá Saudárkróki, isänemän emä

Isänemän isänisä oli kulomusta, joka on ollut myös Ljúfurin isänisän isä ja esitelty jo aiemmin. Isänemän isänemä taas on ollut väriltään voikko laukilla. Paljoa ei tästä tammasta tietoa löydy. Jälkeläisiä rekisteröity 7 kappaletta.

Isänemän emänisä on vuonna 1970 tapaturmaisesti kuolleeksi merkitty kulomusta ori, jolla jälkeläisiä on ehtinyt syntyä 67 kappaletta.

Isänemän emänisä Eyfirdingur frá Akureyri

Isänemän emänemä on ollut jo aiemmin esitelty Sida frá Saudárkróki, joka siis on myös Ljúfurin isänisän isänemä.

Näitäkin kauemmas suvussa pääsee kyllä, mutta harvemmasta on enää kovin paljoa tietoa olemassa. Nimet kyllä, mutta ei esimerkiksi värejä tai syntymäaikoja tms.

Kumma juttu, mutta jotenkin olen näkevinäni noissa paljonkin samoja piirteitä omani kanssa ja jotenkin minusta tuntuu myös, että ymmärrän ehkä himppasen verran paremmin Ljúfuria näiden taustojen perusteella. Vaikka eihän tällainen tietokanta luonteista kerro, mutta kyllä kuvista pystyy hiukan päättelemään sitäkin. Tai niin ainakin voi kuvitella. Mielenkiintoinen matka tämä kumminkin on ollut ja saanut minut hullaantumaan entistä enemmän näihin islantilaisiin kavioeläimiin.

Rauhaiseloa

Pakollista lenkkeilytaukoa on tullut tässä vietettyä aika pitkälti tämä viikko, kun on noita pakkasia pidellyt. Kyllähän minä vielä lenkkeilisin, mutta koirien tassut on meinanneet jäätyä. Noah ei niin ole tassujaan nostellut, kun on jo toki pakkasiin tottunut, mutta Peikko.. Peikolle pakkaset on ensimmäiset, kun viime talvi oli leuto, joten sen varpaat meinaa jäätyä. Ja koska tuntuu kurjalta, se pyörii jaloissa ja tuntuu vielä kurjemmalta. Kun sen saa juoksemaan, niin sitten se ei pysty enää pysähtymään, koska huomaa ettei palele. Ei siis oikein saa sitten edes tarpeitaan tehtyä. Kuten ei kyllä Noahkaan, koska sen pitää vaan pyöriä ja hinkata takkia kadoksiin, siinä tietenkään onnistumatta. Ei sitten olla kauheasti ulkoiltu.

Alkuviikosta päästiin vielä ihmisten ilmoille lenkille.

Noah ei koskaan ole kerännyt mitenkään erityisesti virtaa, vaikkei niin aina olisi puuhaa ollutkaan. Mutta Peikko, niin taas se Peikko. Se alkoi jo muutaman päivän lenkkeilytauon aikana hyppiä suurinpiirtein seinille. Ei nyt ihan sananmukaisesti, mutta aika rasittava se oli, kun olisi kokoajan pitänyt olla jotain tekemässä.

Tänään päästiin kuitenkin lenkille, kun aamun -30 lukemista pakkanen lauhtui iltapäivään mennessä kahteenkymppiin. Ei palellut Peikonkaan tassut. Minulla oli lähtiessä hiukan varpaat ja sormet jäässä, mutta hyvin ne suli kävellessä. Kyllä muuten olikin onnellinen pikku piski, kun pääsi lenkille. Varmaan maailman onnellisin. Se juoksi ja sinkoili aina välillä jarruttamatta suoraan syliin häntä vimmatusti heiluen. Onneksi se ei paina kuin 16 kiloa, vaikkei se siltikään kivalta tunnu, kun juoksee suoraan päin.

Lenkkimaisemia tänään, harmi ettei huurteiset puut juuri erotu.

Ponikin on päässyt aika helpolla. Sitä ei kyllä ole palellut, mutta koska minä olen jo umpijäässä tallille päästessä, ei jotenkin vaan ole ollut kauheasti inspistä lähteä mihinkään pidemmälle. Pieniä lenkkejä ollaan tehty lähimaastoissa tai muuten vain hengailtu. Virtaa Ljúfurissa on ollut kuin pienessä kylässä, kuten aika monessa muussakin kaviokkaassa näillä pakkasilla. Ihan kiva minusta, vaikka voihan se olla, että vielä muutan mieltäni. Tänään ei tehty yhtään mitään. Itse olin kyllä tallilla, kun olin luvannut avustaa tallitöissä. Eläinlääkärin piti tulla iltapäivällä, mutta hänen(kin) autonsa oli sanonut itsensä irti, kuten niin monen muunkin näissä pakkasissa. Pyydystettiin sitten vain pikku Suloa, joka oli päättänyt ulkoistaa itsensä tarhasta.

Loppiaislenkillä, -24 C

Auringonlasku tänään tallilta lähtiessä

Onneksi tällä viikolla on ollut kaikkea muuta uutta ja ihmeellistä, mihin ei eläimet tällä kertaa ole kuuluneet, niin ei ihan niin paljoa ole harmittanut, kun ei ole lenkkeilemään päässyt. Tämäkin uusi harrastus tulee ehkä jatkumaan ainakin toistaiseksi, kun kerrankin on aikaa. Kelitkään ei tähän niin paljoa vaikuta.

PS. Tällä hetkellä -18 C ja lunta sataa. Huomenna pääsee pitkälle lenkille!!

Pakkasta piisaa

Nyt on muuten kylmä. Ihan liian kylmä. Lenkkeily ei ole kivaa näillä keleillä, kun koirienkin tassut palelee. Ainoa joka nauttii on Ljúfur. Mitä kylmempi sen parempi. Turkkia vaan pörhölleen ja aina tarkenee. Minä en tarkene. Nytkin -24 ja meri auki, joten tuntuu vähintään -34 pakkaselta. Muistan hyvin vuonna joskus, kun tulin Mikkelistä Joulun vietosta. Mikkelissä oli -27, kirkas auringonpaiste ja upeat lenkkeilykelit. Tehtiin pitkiä lenkkejä. Täällä oli -6, enkä kilometriä pidemmälle päässyt kun olin jo ihan umpijäässä. Että niin se avoin meri vaikuttaa. En tykkää.

Eilen en lenkkeillyt mitenkään ihmeesti, vaikkei ollut edes näin kylmä vielä, vain -20. Aamupäivästä tehtiin poikien kanssa lumitöitä ym pihalla tunnin verran ja ulkoilutettiin kameraa. Sormet kohmeessa kuvat onnistui miten onnistui, mutta tulihan taas vaihteeksi otettua muutama räpsy.

Tätä mieltä Noah on takista. Yrittää hankaamalla päästä siitä eroon.

Tallillakin käväsin, mutten ihmeemmin mitään tehnyt. Sielläkin ulkoilutin vain kameraa ja rapsuttelin poniinia. Se olikin varsin seurallisella tuulella eilen. En meinannut kuvia saada, kun tyyppi oli koko ajan tunkemassa syliin.

Yleisnäkymää tarhoille, hepat päiväheinillä

Toisesta suunnasta

Arkipuuhia

Olisikohan vaihteeksi aika ihan kuulumispostaukselle. Joulukuun mukamas-Joulukalenterin jälkeen on tapahtunut yhtä ja toista, vaikkakaan ei mitään kovin suurta tai ihmeellistä.

Aattona siis oltiin Kouvolassa äitini luona illalla. Äidilläni on ollut marraskuulta asti pitkäaikainen hoitokoira, 11-vuotias bichon frise narttu Fiona. Ihan mukavan tuntuinen koira, mutta aika tottumaton muihin koiriin. Räyhää ulkoillessa ja sen sellaista. Omani jäivät siis ensin autoon. Myöhemmin lähdimme yhdessä kävelylle, jonka jälkeen myös Noah ja Peikko pääsivät sisälle. Fiona räyhäsi aika lailla koko illan enemmän tai vähemmän, mutta pojat olivat onneksi fiksuja ja käyttäytyivät moitteetta jättäen Fionan rauhaan. Peikko leikki yksikseen lelulla ja Noah tarkkaili tilannetta hieman ahdistuneena, mutta rauhassa kuitenkin. Ylpeä voi olla. Kovin olivat väsyneitä molemmat kun myöhemmin kotiuduttiin. Ja niin oli varmasti Fionakin, kun piti kokoajan vahtia.

Tapanina oltiin sovittu tallilaisten kanssa kimppamaasto ja minäkin olin lupautunut mukaan ratsain. Vaan kuinkas kävikään. Tapaninpäivän aamu valkeni myrskyisenä ja poni oli aika pörheänä jo pihatolta tullessa. Ja koska en halua huonoja kokemuksia ratsastuksesta ponille, enkä myöskään itselleni, vaihdoin suunnitelmaa ja lähdin mukaan ohjasajaen. Ja hyvä niin. Molemmilla säilyi hyvä mieli, eikä tullut edes kylmä, kuten muille loppumatkasta, kun lämpökin painui pakkaselle. Kiva reissu oli ja ponin kierroksetkin laskivat hyvin jo alkumatkasta.

Lähtöä odotellessa. Rautiaat läsipäät, yli 160 säkäinen suokkiruuna Oiva ja 132 säkäinen Luippis.

Illalla käväistiin koirien kanssa ABC:llä ja samalla otettiin ilo irti valaistusta parkkipaikasta ja treenattiin. Noah teki oikealla seuraamista ja puolenvaihtoja. Meni hyvin. Noah oli reipas ja innoissaan ja juuri sopivassa vireessä keskittyäkseen kunnolla, mutta suoritti silti vauhdilla. Oikealla seuraaminen vaatii vielä oikean käteni epänormaalin asennon avuksi, mutta koiran asento ja paikka on jo aika hyvä, kun meinasi alkuun vähän poikittaa. Ihan suora ei ole vieläkään, mutta lähellä. Sitäpaitsi se pystyy jo tekemään "kylttitemppuja" myös oikealla, mikä on merkki siitä, että alkaa oikeasti osata, eikä vaan kulje mukana.

Peikkolainen taas teki seuraamista ihan normitavalla ja luoksetuloja. Ja varsin hyvä oli Peikkokin. Virettä oli kerrankin riittävästi ja se suoritti iloisesti ja oikein. Toki palkkailin kohtuullisen tiiviiseen tahtiin ja lopuksi vielä leikittiin lelulla, jotta jäisi mielikuva, että homma loppui kesken. Hyvä mieli jäi molempien poikien treeneistä. Käytiin vielä pikku lenkki treenihetken päätteeksi. Näitä pitäisi harrastaa useammin, nyt kun on aikaakin.

Ratsuilujuttuja tehtiin sitten tapanin jälkeisenä päivänä, kun ei kerran edellisenä pystytty. Tehtiin selkäännousuja pihalla, ennen kuin lähdimme lompsimaan kohti uusia seikkailuja satula selässä, kuski kuitenkin jalkamiehenä. Käpsyteltiin ihan reipas lenkki ja ajatus oli nousta selkään kotimatkalla. Vaan niin kovasti tuntui olevan muitakin liikkeellä, että meinasi jäädä tekemättä. Autoja, tallilaisia maastossa ja naapuritallilaisia maastossa. Selkään kuitenkin kiipesin, tosin suunniteltua myöhemmin, ja kipiteltiin tallin suuntaan reippaasti ja rennosti. Kunnes naapurin pihalla paloi roskat ja ponitkin olivat pellolla ja pienelle issiponille iski jänskä. Tulin alas. Varmaan turhaan, mutta parempi niin.

Tämä kuva oli jo edellisessä postauksessa, mutta koska on juuri kyseiseltä lenkiltä, niin...

Pihassa sitten jatkettiin selkäännousutreeniä ja ajattelin käydä vähän myös kentällä pyörähtämässä ihan ratsain. No, ei käyty sitten, koska Ljúfurille iski paniikki ja stressi heti kun lähdimme sinne suuntaan, enkä halunnut pakottaa sitä. Kilttinä poikana se olisi sinne kyllä viimein mennyt, muttei se olisi johtanut mihinkään. Me ehditään harjoitella sitä ihan ajan kanssa. Mitähän sille kentällä on oikein tapahtunut? Tehtiin sitten maastoon lähtöjä eli kipiteltiin naapuriin päin pienen matkaa, käännyttiin takaisin pihalle, toistettiin ja joka kerta mentiin aina pidemmälle. Eipä siinä ollut ongelmia, mutta harjoitus ei silti ole koskaan pahasta.

Vuoden 2015 viimeinen auringonlasku

Uusi Vuosi meni kaikilla ihan hyvin. Ljúfuria kävin vain pikaisesti moikkaamassa juuri ennen pimeän tuloa ja ennen paukuttelun alkamista. Rauhallisia olivat kuulemma olleet kaikki pihattolaiset, tallissa asuvat hevoset olivat stressanneet sitten enemmän. Uuden vuoden päivänä Ljúfur pääsi ohjasajolenkille ja oli hiukan levoton, muttei kuitenkaan mitenkään suuremmin vaikuttanut stressaantuneelta. Reipas oli kyllä.

Koirat kävivät tallille mennessä kylillä lenkillä, eikä yhtään paukkua kuulunut. Hämmästyttävän hyvin toimi tällä kertaa aikarajoitus. Ensimmäiset pamahdukset kuulin klo 17.51 eli lähes ajallaan ja ne loppuivat heti puolen yön jälkeen. Yhtään en kuullut ennen, enkä jälkeen Uuden Vuoden. Hienoa!

Vuoden toiseksi viimeinen lenkki

Loppu ilta menikin rennoissa merkeissä kotosalla. Kahdeksan aikaan käytiin poikien kanssa vielä vajaan parin kilometrin pissalenkki. Silloin paukkui jo ihan kiitettävästi, muttei nuo onneksi reagoi. Noah ei pidä paukuista, muttei ulkona ehdi niistä välittääkään ja Peikko saattaa ensimmäisiä haukahdella, mutta harvemmin sekään ulkona sitä harrastaa. Lähinnä sisällä, kun se kuvittelee, että joku tulee, kun sillä tavalla kolisee. Nukkumaankin käytiin jo ennen yhtätoista. Heräsin kyllä pahimpaan paukkeeseen puolilta öin ja Noahkin tuntui silloin vaihtavan paikkaa, mutta molemmat nukuimme pian uudelleen. Että se siitä vuoden vaihtumisesta. Vaan vaihtuu se, vaikka ei valvokaan.

Näin rennoissa tunnelmissa pojat paukkeessa peuhasivat keskenään.

Eilen saatiin viimeinkin lunta myös tänne etelärannikolle. Ei sitä paljoa ole, vaikka lähes koko päivän satelikin, mutta onpahan maa valkoisena. Eilinen päivä menikin lähes kokonaan tallilla, kun olin luvannut auttaa tallitöissä. Tallinomistaja oli kaverina hevosenhakureissulla ja autoin isäntää aamutallissa. Ja kun saatiin porukka ulos ja pihattolaiset ruokittua, olikin ohjelmassa paskanluontia pidemmän kaavan mukaan. Puolen päivän jälkeen kotiin syömään ja päikkäreille. Kolmen jälkeen takaisin tallille ja oman ponin ja koirien kanssa lenkille. Sitten vielä avustus sisäänotossa, Ljúfur takaisin pihattoon ja sitten ehdinkin vielä nähdä uuden tulokkaan, ennen kuin pakenin kotiin sulattelemaan jäätyneitä jäseniäni.

Kuva on tämän päiväiseltä lenkiltä ja otettu aika pimeässä vähän ennen neljää, muokattu sitten koneella valoa lisää. Näkyy nyt kuitenkin, että lunta on :)