Uusi koti, uusi arki ja superponi

Sunnuntaina (1.3.) oli vihdoin ponin muuttopäivä. Paniikki oli ollut aikamoinen, mutta nyt hyvin nukutun yön jälkeen, oli olo jo onneksi parempi. Jännitti toki, mutta sillä tavalla normaalisti. Tallille läksin jo hyvissä ajoin, että sain loput kamat pakattua autoon. Aikaakin jäi, ennen kuin kaveri tuli ja laitettiin koppi auton perään ja yhdistelmä valmiusasemiin. Sitten hakemaan ponia. Pihatolla oli taas edellisenä päivänä tehty muutoksia. Viimeksi tullut oli siirretty talliin ja tallista yksi tuore ruuna pihatolle. Kun päästiin perille, huomattiin että myös laidun oli nyt käytössä. No, ei kai siinä mitään. Poni riimuun ja suorinta tietä koppiin. Ajatus oli peruutella ponia muutaman kerran ulos ja sisälle, mutta koska lumi, oli lastaussilta sen verran liukas lumisten kavioiden alla, että yhden liukastumisen jälkeen, päätin laittaa sen suoraan koppiin. Se sujui hienosti, vaikka olikin jännää. Kun sitten koppi suljettiin, stressaantui poni todella selvästi ja tuntui pahalta jättää se sinne. Matka meni kuitenkin hyvin. Ajettiin hiljaa ja ponikin oli kohtuullisen rauhallinen. Oli se saanut takapuomin alas ja itsensä edestä irti, mutta löytyi kuitenkin perillä kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, eikä sillä ollut edes mikään kiire ulos.

kuva Fanni Snellman

Käveltiin suoraan pihan läpi talliin. Tallissa tyyppi sai hiukan tutustua paikkoihin ja sitten se lykättiin muiden luo tarhaan. Ja sinne se sujahti ilman mitään draamaa ja otettiin oikeastaan heti porukoihin. On se vaan niin huippu jätkä. Ja voi kuinka se näytti tyytyväiseltä. Katseltiin siinä aikamme ja kun ei oikein mitään ihmeellistä tapahtunut, lähdettiin viemään koppi takaisin. Kun koppi oli paikoillaan, hyppäsin omaan autoon ja hurautin takaisin uudelle tallille. Ensin toki kipitin ponin luo ja kun totesin tilanteen olevan yhä rauhallinen ja ponin tyytyväinen, lähdin kantamaan kamoja sisälle. Ihan luksusta muuten, kun jokaisella on oma kaappi, missä on kaksi satulatelinettä, kaksi suitsitelinettä ja ylähylly, mihin mahtui koko meidän loimilaatikko ja jäi vielä tilaakin.

Ystikset jälleen yhdessä. Tämänkin kuvan otti Fanni.

Kambur, Dali, Meki ja Liekki, kuvasta puuttuu edellisenä päivänä muuttanut Oiva. Tämä kuva myös Fannin käsialaa.

Aikani hengailtuani, lähdin kotiin lepäämään. Söin ensimmäisen kerran koko päivässä, otin 1,5 tunnin unoset ja söin vielä vähän lisää. Illalla palasin vielä tallille siiheksi, kun hepat otettiin sisään. Tarha on ihan tallin takana ja porukka kulkee vapaana omille paikoilleen ilta ruokiensa ääreen. Korppu tuli reippaasti porukan etunenässä sisälle, yritti ensin pesariin heinäkasseille, mutta siitä houkuttelin sen kädessäni olevalla ruokakupilla karsinaansa. Yritti se ensin samaa tietä takaisin, mutta kun kielsin ja suljin oven, jäi se sinne ihan rauhassa syömään ruokansa ja napostelemaan heiniään. Hämmentävän tyyni oli kaveri. Ikinä en olisi uskonut. Kannattaa luottaa intuitioon.

@Fanni

Maanantaina (2.3.) heräsin ihan järkyttävään päänsärkyyn, eikä kotona tietenkään ollut yhtä ainutta särkylääkettä. Tulipahan ainakin selväksi, että pitkäaikainen stressi on viimein lauennut, joten tämä oli tavallaan hyvä päänsärky. Lähdettiin sitten Peikon kanssa asioille. Ensimmäinen pysähdys lähimmällä apteekilla, nappia naamaan saman tien ja matka jatkui. Käytiin Puuilossa ja sen jälkeen pienellä lenkillä Jumalniemen "hakuradalla". Jossain vaiheessa loppui päänsärkykin.

Tallille lähdin vasta iltapäivällä. Ensi töikseni roudasin vielä vähän tavaraa ja järjestelin kaappia fiksummin. Ajatus oli, etten tee Korpun kanssa mitään sen kummempaa. Harjaan ja sen sellaista. Vaan poni oli niin rento, että otin sen ensin tarhojen väliin harjattavaksi, sitten mentiin vähän tutustumaan pihaan ja käveltiin kentän viertä tiellä edes takaisin, kun mitään stressin oireita ei vieläkään ilmennyt. Kun sitten kaveri läksi omansa kanssa lenkille, tungettiin mukaan. Poni oli ihan oma itsensä koko matkan. Se saa kyllä mielen tueksi yrttejä (Chia de Gracia Stress away), tiedä sitten onko apua. Ihan sama nyt kuitenkin, kunhan mieli on hyvä. Ikipäivänä en olisi uskonut, että kaikki sujuu näin kivuttomasti. On se huippu heppu.

Tämmöiset tyypit oli vastassa kun tulin tallille. Ihanaa kun tarha jatkuu etupihalle asti ja hevoset näkee jo kun ajaa pihaan.

Tallilta tullessa käytiin vielä Peikon kanssa kunnon lenkki apsilta. Keli oli vieläkin hieno, kuten koko päivän. Minulla jalka vähän vihoitteli, kun pari rankkaa päivää takana, mutta ei se juuri jaksanut edes harmittaa, kun muuten oli niin hyvä mieli.

Tiistaina (3.3.) olin reipas ja puhdistin valjaat ja vaihdoin niihin puhtaat pehmusteet. Katsoin myös vähän vielä tavaraa tallille vietäväksi. Heijastimia ja sen sellaista. Nyt alkaisi olla kaikki tarvittava siellä missä pitää. Tallille lähdin vasta iltapäivällä. Vieläkin on kovin voipunut olo kaikesta stressistä, joten lepäilyksi menee. Nyt otinkin Korpun sisälle hoidettavaksi. Kovin oli jännittävää olla yksin tallissa ja kun minäkin poistui välillä varustehuoneeseen, niin melkein tuli jo hätä. Pysyi se hyvin kuitenkin paikallaan, kun juttelin sille kokoajan, vaikka en ollutkaan näkyvissä. Ponin rennosta mielentilasta vakuuttuneena, laitettiin silat selkään ja lähdettiin ohjasajolenkille.

Varsin rento kaveri oli lenkilläkin ja hirvittävän hyvin kuulolla. Vähän se huuteli, kun kantattiin poispäin tallilta ja samoin sitten kun lähestyttiin tallia lenkin lopuksi. Kovin oli kuitenkin innoissaan ja uteliaasti suhtautui uusiin maisemiin. Se jopa ehdotti menoa poispäin tallilta ja niin me sitten mentiin. Yhteensä matkaa kertyi neljä kilometriä ja aikaa kului noin 50 minuuttia. Hyvä mieli tuli.

Nyt kun heinä on hyvälaatuista kuivaa luomuheinää, on ero ponissa huomattava, vaikkei aikaa ole kulunut kuin muutama päivä. Turvotus on poissa, pömppömaha kadonnut ja ilmavaivat tiessään. Puhumattakaan siitä, ettei poni ole ollut näin rento pitkään aikaan kuin mitä nyt. Sillä on selvästi hyvä olo, vaikka kaikki on uutta ja aihetta stressiin olisi. En voisi olla iloisempi.

Peikon kanssa tehtiin heti tallilta tullessa pieni lenkki omalla kylällä, ehkä jotain puoli tuntia. Pimeäkin jo alkoi tulla, kun tallilla jäin vielä suustani kiinni lenkin jälkeen ja kannoin kamojakin talliin ja järjestelin niitä paikoilleen.

4.3. kenttään tutustumassa.

Keskiviikkona (4.3.) myrskysi taas. Tallille hurautin jo heti aamusta, kun ei vielä satanut. Ajatus oli käydä vain tutustumassa kenttään, mutta käytiin sitten myös pieni lenkki heittämässä Peikon kanssa. Nyt kun tämä reitti oli jo tuttu, oli ponilla hieman huolestunut ilme, vaikka hyvin rennon oloinen olikin. Uusilla reiteillä aina uteliaisuus voittaa ja kaikki muu unohtuu. Vai liekö johtui siitä, että kohta olisi päiväheinäaika. Päiväheinille poni ehti kuitenkin juuri ajoissa, kun tilan isännän ja heinäkassin kanssa mentiin samalla ovenavauksella. Kentällä tehtiin pieniä helppoja harjoitteita, kuten ravia pyynnöstä ja sisätakajalan siirtoa. Hyvin keskittyi. Sai poistua halutesaan paikalta ja tehdä mitä lystää. Ainoastaan aitojen pureskelun kielsin, kun jo valmiiksi pureskeltuina ne kovin kiinnosti. Hyvin kuitenkin pysyi mukana ja kuulolla. Koko reissuun meni noin tunti, kun otin ponin suoraan tarhasta ja palautin sinne suoraan. Täyden palvelun tallissa, kun hevoset myös harjataan aamuisin ennen ulosmenoa, ei mennyt aikaa edes siihen.

Hirveän hienosti on kyllä alkanut ponin uusi elämä. Itsellä taitaa olla enemmän sopeutumista. Vaan ei kai tässä kiire ole. Ihan äkkiä kun ei olla tuolta mihinkään muuttamassa.

Hervoton vettä räntää lunta vaakatasossa sade alkoikin sitten sopivasti kun kotiuduin. Keliä uhmaten, käytiin kuitenkin Peikon kanssa Haminassa. Tarkoitus oli hakea purua, mutta koska hetki sitten ollut metsäteollisuuden lakko, ei purua ollut saatavilla. Turha reissu siis. Mutta onneksi on loma, niin ei niin haittaa.

Illalla tehtiin vielä Peikon kanssa kotona vähän nosea vaihteeksi. Innostin sitä namilla ja riehuttiin ja tehtiin temppuja. Hajulle ensin ihan vierestä, palkkaus ja riehuntaa. Uusi lähetys kauempaa samoilla kuvioilla. Muutaman kerra kun teki, päästiin jo aika kaukaa lähettämään. Intokin kesti ja homma toimi oikein hyvin.

Hiljakseen kohti tulevaa

Maanantaina (24.2.) olin osan päivästä töissä hiipimässä, kun piti opastaa tuuraja. Päivällä kävin lääkärissä ja sieltä kotiin ajellessa Pikantissa ostamassa heinäverkon. Lepoa kotona ja myöhemmin tallille. Ilma oli sen verran kylmennyt, että elättelin toiveita päästä ihan pihatolle asti. Ja pääsinkin. Vaikka vielä olikin savista, niin pinta oli kuitenkin jäässä ja pahin vesi valunut ojiin, joten nappasin piikkisuan, riimun ja ruokakupin mukaan ja hiiviskelin pihatolle varovasti. Onneksi poni tulee juoksujalkaa portille kutsuttaessa, joten riimu päähän ja portin ulkopuolelle syömään. Samalla harjailin irtokarvoja ja annoin sen laiduntaa kuivaa heinää pellosta. Heitin vielä koko porukalle kuivaa heinää, ennen kuin lähdin kotiin. Olipa piristävää.

Peikon kanssa käytiin vain vähän pyörähtämässä takamettässä tallilta tullessa. Alkoi olla taas jo sen verran raihnainen olo, ettei tehnyt mieli kokeilla muuta.

Tiistaina (25.2.) käytiin Peikon kanssa Kotkassa. Kävin viemässä pulloja Lidliin ja samalla kaupassa siinä. Siitä ajeltiin Väksylle, minne jätin auton ja tehtiin Peikon kanssa vajaan tunnin rauhallinen lenkki Kyminlinnan valleilla. Ilma oli ihana. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpötila nollan tienoilla. Ei harmittanut yhtään, vaikka liikkuminen hidasta olikin.

Aikani kotona lepäiltyäni, lähdettiin vielä käymään tallilla. Nyt oli jo niin kuivaa, ettei tarvinut vaihtaa edes saappaita jalkaan. Ja sain kuin sainkin ponin pitkästä aikaa tuotua ihan pihaan asti. Jes! Siinä sen harjailin ihan rauhassa ja kun vielä oli valoisaa, lähdettiin tekemään pieni kävelylenkki Peikon kanssa. Ei me käyty kaukana, varmaan reilu kilometri yhteensä. Aikaa siihen kului puolisen tuntia. Poni oli selkeästi ihan mielissään, mutta kuten nykyään usein, sen verran stressaantunut, että purkaantui känkkäränkkänä. Nappaili minua, jos yritin rapsuttaa rinnasta ja hyökkäili Peikon kimppuun. Ihan kivaa silti, eikä Peikkokaan ottanut osumaa, kun on onneksi niin ketterä väistämään. Ja maha- sekä säkärapsut poni kyllä hyväksyi eli maha vaan taas oireili. 

Keskiviikkona (26.2.) en käynyt tallilla. Järjestelin hieman ponin muuttoa ja siivosin kotona. Lenkillä käytiin treenihallin takana olevassa metsässä. Oli mukavaa. Reilu tunti käveltiin metsässä mukavassa kelissä. Illalla lähdettiin vielä uudestaan pienelle lenkille. Tällä kertaa kaupunkikävelylle Karhulaan. Ei me siellä kauaa kävelty, mutta olipahan taas jotain uutta tai harvinaisempaa ohjelmassa. Siinä välissä tehtiin kotona nosea. Ilmaisua tehtiin lähinnä ja se meni hyvin niin kauan kun haju oli lähietäisyydellä, eikä sitä tarvinut etsiä. Heti kun siirsin kauemmas, Peikko poistui taas paikalta. No, sai poistua ja minä siivosin kamat kasaan ja lopetettiin siihen.

Torstaina (27.2.) lähdinkin sitten jo ajoissa tallille. Peikko jäi tällä kertaa kotimieheksi. Poni pihatolta ja koska nyt jo kaikki paikat on mukavasti jäässä, oli myös ponin jalat kuivat ja siistit. Toki kuivunutta savea oli ja sitä harjailin ja leikkasinkin joistain paikoista ihan urakalla, muttei tarvinut pestä, joten saatiin tossut jalkaan helposti. Lähdettiin siis pitkästä aikaa ajamaan, kun kelikin oli mitä mainioin. Suunnittelin pitkää lenkkiä, mutta metsätyöt eräällä peltotiellä estivät suunnitelman tehokkaasti ja matka jäi sitten vain vajaaseen viiteen kilometriin. No, sen verran hikosi poni, että varmaankin ihan hyvä näin.

Ponin palattua pihattoon, roudasin taas ylimääräistä kamaa autoon ja kotiin. Miten ihmeessä sitä onkin kerääntynyt niin paljon. Suurin osa ihan turhaa tai ainakin sellaista harvoin tarvittavaa tai vaan varalla olevaa. Huoh. Vielä sitä on jäljellä ja rehut siihen päälle. No, siitä selvitään kyllä. Ponin kuljetus ja kotiutuminen huolestuttaa eniten. Ja niistäkin selvitään. Näin ainakin uskon.

Illalla käytiin vielä Peikon kanssa tunnin lenkki Hutikalla, juuri ennen pimeän tuloa. Kaupassa kun kävin lenkin päälle, sieltä ulostullessa oli jo ihan pimeää. Mukava lenkki ja yhä mukava keli.

Perjantaina (28.2.) päivä valkeni jälleen aurinkoisena. Niinpä lähdettiin jo aamupäivästä Peikon kanssa lenkkeilemään. Ajettiin autolla ampumaradalle ja käveltiin sieltä lähes uudelle tallille asti. Noksun kanssa tuolla tuli pyöräiltyä usein, mutta nyt ei olla moneen vuoteen käyty. Kovasti oli sieltäkin metsää kaadettu, mutta metsätie ja polku olivat kuitenkin entisellään. Niin ihana ilma ja vaikka pikkupakkanen, niin auringossa oli lähes liian lämmin vaatetukseen nähden.

Siellä on tällaisia muinaisjäännöksiä, kuten tämä rautakautinen kalmisto eli tuo kiviröykkiö tuossa etualalla.

Tallille läksin vasta iltapäivällä. Ja kun poni vaikutti varsin leppoisalta, niin heitinpä pitkästä aikaa ihan satulan selkään ja suunnattiin maastoon. Aurinko paistoi yhä, mutta tuuli oli yltynyt ja tuntuikin todella kolealta sellaisissa paikoissa, missä ei aurinko paistanut. Noin tunnin lenkki kuitenkin heitettiin. Menomatkalla harjoiteltiin vähän väistöjen alkeita, istunnalla ja kaulaohjalla ja saatiinkin joitain sivuttaissiirtymiä aikaiseksi. Ei ne vielä mitään oikeita väistöjä ole, mutta hyvä alku kuitenkin. Risteyksestä olin ajatellut mennä vasemmalle, autiotalolle, mutta Korppu ehdotti oikealle ja sinne sitten mentiin. Arvasin kyllä, että mäki kallioille olisi jäässä, kuten olikin ja mäen alta käännyttiin takaisin. Pienesti kyllä joutui suostuttelemaan, koska poni olisi halunnut jatkaa ja iski pieni kiukku ja känkkäränkkä. Vaan siitä selvittiin. Kotimatkalla otettiin pientä hölkkäpätkää ja ohitettiin traktori molemmat omin jaloin. Tulin siis alas ennen ohitusta, kun en halunnut ottaa riskejä. Traktori siis tyhjensi puukuormaa mäellä kotitallin tiellä. Hyppäsin sitten ohituksen jälkeen takaisin kyytiin ja jatkettiin vielä ylimääräinen lenkki pellon ympäri.

Lauantaina (29.2.) herätyskello soitti jo aamulla varhain. Nukuin kuitenkin niin huonosti, etten sitä odotellut, vaan nousin jo aiemmin. Oli vuosittainen heppamessupäivä. Peikon kanssa käytiin aamulla pieni pissalenkki lähitiellä, kun sillä oli pitkä päivä edessä yksin. Sitten bussiin ja kohti Helsinkiä ja messukeskusta. Rankka päivä huonosti nukutun yön jälkeen, mutta kaikkinensa silti oikein mukava. Parasta antia ehdottomasti issikoiden askellajiklinikka, jonka jouduin harmillisesti jättämään hiukan kesken, koska bussille piti ehtiä, sekä tuttujen kanssa juoruilu ja hengailu. Ostoksia en juuri tehnyt, pari halpaa otsapantaa ja pesusetti tarrasi matkaan Hevarilta, yhteensä 15 euroa, sekä st Hippolytin heppanameja kaksi pussia kympillä.

Sukulaisponi, tamma Urta frá Nevala, samasta isästä kuin Korpun emä. Pieniä olivat kaikki issiponit, hyvin pieniä.

Talvi oli tullut taas käymään messupäivän aikana ja lumisissa maisemissa ajeltiin takaisin kotia kohti. Kotona olin kahdeksan jälkeen illalla, eikä oikein mitään enää jaksanut. Yhteentoista jaksoin sinnitellä, mutta sitten oli pakko antaa periksi. Aikalailla heti taisin nukahtaa, kun pääni tyynyyn painoin ja nukuinkin hyvin aamuun asti.