"Vikke" Minniganin Hector

25.9.1999 - 29.4.2014

Hyvää matkaa pikku Vikke ♥

Vikke oli äitini coton de tuléar uros, joka tuli elämäämme pitovaikeuskoirana 5-vuotiaana. Vikke oli hyvin arka ja epävarma pikkukoira, joka vuosien myötä sai rutkasti itseluottamusta. Miehiin se ei kuitenkaan koskaan oppinut luottamaan. Ihanan reipas ja iloinen, loppuun asti leikkisä pikkukoira, on nyt tähtenä taivaalla, eikä sen koskaan enää tarvitse pelätä mitään.

Peikkoa tapaamassa

Kyllä, tänään oli ensitapaaminen uuden perheenjäsenen kanssa. Ja siinä se päivä sitten menikin. Ihan ei vielä ole tiedossa, kumpi pojista muutta meille Peikoksi. Ihan kumpi vaan kelpaa minulle. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ensimmäisenä syntynyt ja ruskeampi olisi dominoivampi ja selkeästi hakeutuu ihmisten seuraan enemmän kuin muut. Mutta kun ne kehittyy niin eri tahtia, että viikon kahden päästä tilanne voi olla ihan toinen. Menen todennäköisesti vielä parin viikon päästä kerran käymään. Sitten jo jaksavat touhutakin enemmän. Nyt neliviikkoisina nukkuivat aika suuren osan ajasta. Vaan ihania ne silti olivat. Ja tuoksuivat niin hyvälle.

Mustat tytöt ja toinen pojista unisina.

Erilainen nuori eli brindle tyttö ja ensimmäinen pojista vähän vähemmän unisina.

Samat tyypit.

Äiti ja pojat.

Nam!

Se toimii sittenkin!

Käytiin eilen Noahin kanssa ihan oikealla kentällä tottistelemassa. Ajeltiin siis Peippolaan yhdistyksen omalle kentälle, jotta voidaan vetää koko ykkösluokan kaavio läpi. Ja niin siis myös tehtiin. Suunnitelmana kisanomainen treeni, mikä toteutuikin lähes tulkoon, paitsi ampuminen ja muu häiriö puuttui. Niin ja ohjaaja unohti tasamaanoudon + luoksetulo otettiin uudestaan avuilla, kun ensiyrittämällä hiipi loppumatkan ja jäi vielä kauaskin. Toinen oli parempi ja siitä sitten jouduin pallo-palkkaamaankin, kun muuten mentiin laumapalkalla.

Eteenmenopallo oli viety jo ennen koiran autosta ottamista, samoin kuin noutokapula. Ei siis nähnyt pallon vientiä, mutta varmasti bongasi pallon jossain vaiheessa treeniä. Ainakin luulen niin. Vire Noahilla oli koko treenin ajan vähän matala, vaikka suorittikin hyvin. Toisaalta, se ei hirveästi haitannut, kun kuitenkin halusin vaan nähdä, missä mennään. Ja kun tiedän, että kisatilanne nostaa kuitenkin kierroksia, jopa liikaa. Toisaalta kuitenkin harmitti, kun koira ei tuntunut ihan niin hyvältä kuin haluaisin.

Siinä sitten kahlattiin kaikki liikkeet läpi reippaasti ja vuorossa eteenmeno. Pieni merkki kädellä ennen liikettä, samoin kuin Hertallekin aikoinaan, vaikka tiedänkin että se kisoissa on kiellettyä. Vaan ei se tuomarikaan kaikkea näe! Hyvin keskittyi seuraamisosuudessa, jonka jätinkin hyvin lyhyeksi, jottei kontakti ehdi tippua ja pääsin siitä naksauttamaan, samalla kun lähetin eteenmenoon pallolle. Ja sinne läks, lujaa. En ollut uskoa silmiäni. Jee, hyvä Noah! Eikä edes inhottavasti geelipallon kanssa saman väriset paikallamakuu tolpat häirinneet etenemistä, kuten ovat joskus tehneet.

Eteenmenon jälkeen vielä paikallamakuu, joka suoritettiin täydellisesti karvankaan värähtämättä. No, en minä sitä tietty katsellut, mitä nyt silloin tällöin vilkaisin, mutta ainakin silloin oli hievahatamatta samassa asennossa, mihin sen jätinkin. Istumaan nousu ei sitten sujunutkaan ja harmitti kun en palkannut jo suoraan loistavasta makuusta.

Nyt ei muuta kuin hillitöntä hauskanpitoa, samalla muutamaa pikkujuttua hioen ja kentälle heti kun ohjatut tottikset alkaa viikon päästä, jotta saadaan paukku- ja häiriösäädöt kohdilleen. Hyvältä näyttää. Kisat siis kutsuvat ensi kuun puolivälissä, ennen kuin pentu kotiutuu.

Päästäinen eiku...

Tästä se päivä lähtee. Hevosten aamuruuat valmiina tarjoiltavaksi.

Ljúfur kipittikin jo kovaa kyytiä vastaan, kun kuuli "kuppien" kolinan. Namia.

Limppua niin vielä väsytti, ettei se mitenkään jaksanut nousta ihan vielä..

..joten Limpulle tarjoiltiin aamiainen vuoteeseen.

Vielä vesiastioiden täyttö ja aamukahville.

Aamupalan jälkeen hengailtiin hetki, kunnes lähdettiin Noahin kanssa pitkähkölle pyörälenkille. Haettiin auto korjaamolta liki kymmenen kilometrin päästä.

Keli oli kohtuullisen komia, muttei vielä aamu kymmenen aikaan liian lämmin pyöräilyyn. Pihakoivu komeasti kukassa, niisk...

Kun auto sitten oli kotona, lähdinkin saman tien heinänhakureissulle. Joo, kätevämpää olisi jos olisi kärry, mutta kun ei ole. Lainakärrykin muutti omistajansa mukana pohjoiseen. Oma etsinnässä kyllä, vaan näin nyt mennään toistaiseksi.

Diiva otti aurinkoa sillä aikaa, kun kannoin heinät varastoon ja siivosin auton. Tuleepahan sekin tehtyä pakostikin säännöllisesti, kun sillä noita heiniä on nyt haettava.

Pienen lepo- ja ruokailuhetken jälkeen lähdettiin heittämään pieni lenkki. Täytyyhän mummokoirienkin päästä tuulettumaan.

Kevätkukat on niin parhaita, varsinkin juuri sinivuokot.

Ja ruohokin alkaa jo vihertää. Muutamassa päivässä on tullut jo paikoitellen paljonkin kasvustoa. Niin on lämmintä ollut.

Sveitsiläinen muunnelma lenkkeilystä...

Tämä tyyppi oli kotona odottamassa lenkille pääsyä, mutta joutuikin furminaattorin hyökkäyksen kohteeksi.

Vielä sitä lähtee, vaikka voiton puolella jo olemmekin. Ljúfurilta lähtee vielä kauttaaltaan, mutta Limpulta lähinnä enää vain lautasilta.

Tämäkään ei säästynyt furminaattorilta ja kesti sen kuin mies. Toimituksen jälkeen herra vetäytyi yksiöönsä päikkäreille.

Jätettiin sitten Limppu lepäämään ja lähdettiin Ljúfurin kanssa lenkille. Kameraa ei tullut mukaan, joten eilinen kuva kimppalenkin jälkeen saa nyt kelvata. Olipa kiva kun oli edes tämä yksi päivä aikaa viettää pääst Pääsiäistä!

Kisatreeniä ja esinemotivaatiota

Sunnuntaina oltiin lähes koko päivä Rotikossa treenaamassa. Vettä satoi ja tuulikin oli aikamoista, mutta seura ihan ykkösluokkaa. Eikä koiratkaan pelittäneet pöllömmin.

Aloitettiin tottiksella. Noahin kanssa tehtiin vaan eteenmenoa ja jotain pientä pelaamista siinä sivussa. Telineet otettiin pallolla ihan vaan kun ovat Noahille oudot. Vaikka ei se paljoa katsele mitä hyppää, kun se on niin kivaa. Vire oli hyvä. Virtaa oli, muttei mennyt överiksi. Eikä vesisade ja märkä kenttä haitanneet yhtään. Hyvä mieli.

Tottistelun jälkeen siirryttiin grillikatokseen makkaran paistoon. Treenikaverin uuden colliepennun syntymää juhlistimme mustikkakukolla ja vanilijakastikkeella. Nam. Peikonpoika saa samanikäisen tyttökaverin, kivaa! Ihan mahtava kesä tulossa.

Sitten hakuilemaan. Noah teki kisanomaisen treenin, kuten suunnittelinkin. Tiesin kuitenkin maalimiesten sijainnin. Vasemmalle tyhjä pisto - ylitys - oikealla etukulmassa (melkein) umpipiilo - vasemmalla (etukulmasta 20m) avoin maalimies - oikealle tyhjä - vasemmalle tyhjä - oikealla avopiilo. Kaikilta maalimiehiltä otin hallintaan, mikä toimikin varsin hienosti. Ekalla palkkasin heti kun maalimies tuli piilosta. Toisella palkkasin vasta keskilinjalla, kun meinasin unohtaa kokonaan. Ei se kyllä Noksua haitannut. Kolmannella maalimies palkkasi kun kömpi piilosta. Hyvin liikkui ja intoa oli ihan kiitettävästi. Vauhti ei hiipunut yhtään. Vähän menee pistot taaksepäin, eikä ihan vähääkään. Miten niin Hertan pikkuserkku? Ihan samoin teki Herttakin, eikä sitä saatu koskaan korjattua. Koiraskoiralla ehkä on vielä toivoa, kun ei olla vielä ongelmaan juuri puututtu.

Hyvin meni päivä ulkoillessa sateesta huolimatta. Aamulla lähdin kotoa kymmenen maissa ja takaisin olin ilta kuuden huitteissa. Vielä koirien kanssa pieni pyörähdys metsässä ja illemmalla hevosten hoito. Ei tarvinut paljoa nukkumattia huudella.

Tänään käytiin ruutuilemassa. Pyörällä polkaistiin kolmisen kilometriä ampumaradan maastoon. Noah juoksi alkumatkan vapaana ja kyllä se juoksikin. Narussakin hölkötti menemään niin että sain taas polkea ihan kohtuullisen reippaasti. Hiki tuli. Perillä koira puuhun kiinni ja ruutua tallomaan. Sitten jo valmiiksi juostessa kuumunut koira, joka oli nähnyt tallomisen ja kuumunut vielä lisää, etsimään esineitä. Ja hyvin muuten etsikin. Löysikin helposti ja nopeasti ja vire oli hyvä, tietenkin. Näitä jos nyt jonkin aikaa tekisi, niin eiköhän se motivaatio taas palaudu paikalleen. Ehkäpä sittenkin yritän sinne kisoihin jo toukokuussa...

Hitaasti eteenpäin

Viikko on mennyt hitaasti. Ihan en malttaisi odottaa pentujen tapaamista, enkä montaa muutakaan asiaa. Kuten sitä, että kumpi pojista on Pikku Peikko. Ja mikä Pikku Peikon nimi oikeasti tulee olemaan. Ja minkälainen se tulee olemaan. Ja tuleeko Noahista isä vai ei. Ja voihan aikajana tai joku muu juttu, joka nyt ei kulje eteenpäin yhtään mihinkään.

Miten se hidas viikko sitten on mennyt. No, lenkkeillessä lähinnä ja on me vähän treenattukin. Noah on ihan eri koira, kuin muutamaan viikkoon. Virtaa on vaikka muille jakaa ja mieli hyvä. Mikähän sillä oikein oli? Lenkilläkin mennään niin että heikompia hirvittää. Ja treenit sujuu. Ollaan tehty eteenmenoa. Ja sitten eteenmenoa. Ja vähän hakua. Ja ruutuakin. Vähän myös rallya. Ja piha-aksaa. Ja ollaan pyöräilty ja... Poneja on raapattu päivittäin ja kyllä kai se irtokarvan määrä väheneekin. Molempien selässäkin olen keikkunut ja Ljúfur on lenkkeillyt koirien kanssa. Tänään jopa ratsastin Ljúfurilla pienen pätkän ensimmäistä kertaa ikinä, eikä ponilla ollut mitään ongelmia. Ongelmat on enempikin minulla korvien välissä. Vaan pienin askelinkin pääsee päämäärään, vaikkakin hitaasti.

Limppu taitaa olla enempi eläkkeellä, kun ei sen jalat vaan enää ole kunnossa, eikä aina oikein mahakaan. Ja onhan sillä jo ikääkin, ensi kuussa 23v. Se saa liikkua sen minkä itse haluaa ja mielellään tekee. Heti jos sitä kiukuttaa eli selvästi jossain on jotain vialla, saapi olla ihan joutomiehenä. Kunhan sillä on vaan hyvä olla. Tänään ei ollut. Pihatreeniä tehtiin ja kaveri kävi kuumana tarhassa ja Limpun hermo ei pitänyt ja se uhkasi lähteä käsistä. Pyörittiin sitten portilla pienellä ympyrällä niin, että minulla meinasi lähteä taju ja niin kai Limpullakin, kun se sitten aika nopeastikin päätti olla välittämättä Ljúfurin intoiluista. Käveltiin vielä muutama kerta pihatietä edestakaisin, ennen kuin herra pääsi tarhaan. Hirveä hiki meinasi vallan yllättää kaikessa stressaamisessa ja vettä menikin aimo määrä "treenin" jälkeen, joka kesti ihan kokonaiset 20 minuuttia.

Kohti auringonlaskua ♥

Noahin treenit sitten... Niin sitä eteenmenoa. On keskitytty nyt lähinnä kunnon intoon päästä pallolle eli ei mitään kikkailuja. Pallo on näkyvästi heitetty kentän laitaan koiraa vähän härnäten ja sitten on saanut juosta. Torstaina päästiin jo ihan täysi matka ja vauhti oli hyvä ja eteneminen suoraa. Kyllä se siitä.

Ruutu tehtiin takamettässä eilen ja hyvin meni. Ihan ei vire ole kotona sama kuin vieraammassa paikassa ja autolla mennessä, mutta ihan ok kuitenkin. Palautukset oli taas hitaita eli täytyy taas keskittyä enempi pelaamiseen palautuksen jälkeen, kun nyt ollaan ihan otettu luovutus ja eikun uutta etsimään. Vaan ei huono olleenkaan.

Haussa tehtiin tällä kertaa taas vain hallintatreeniä maalimiehellä. Yhteensä kahdeksan imaisua, joilta kuudelta otin hallintaan ja kuljetin koiraskoiran keskilinjalle, kahdella maalimies palkkasi kun olin lähistöllä. Hyvin alkoi sujua, eikä edes yhtään ennakoinut. Selvästi oli kuitenkin huomattavissa, että kun olo on nyt ok, on tahto myös tapissaan eli tarvitsi aika kovat käskyt, toisin kuin edellisessä vastaavassa treenissä. Itse palkkasin satunnaisesti kuljettaessani, joko heti sivulle otossa tai vasta keskilinjalla tai jossain siinä välissä. Huomenna ollaan menossa Rotikkoon ja luvassa on tottista ja hakua. Varmaan otetaan ihan kunnon kisarata -tyyppinen treeni palkoilla. Ei me ehkä ihan kumminkaan toukokuussa olla kisavalmiita, mutta ei se niin vaarallista ole. Mennään sitten myöhemmin, jos jonnekin mahdutaan vielä myöhemmin kesällä. Keväällä on niin paljon helpompi päästä kisoihin, kun muutkin koirat ovat vielä talven jäljiltä keskeneräisiä.

Lopuksi vielä todistetta geelipallon ylivoimaisuudesta. Se on vaan niin suosittu lelu meidän laumassa lajista riippumatta. Noah pyysi mainitsemaan, että kaikesta huolimatta geelipallot ovat hänen omaisuuttaan, eikä ollenkaan typerien kavioeläinten, vaikka ne niitä yrittävätkin välillä omia. Eivät tosin edes yrittäisi, jos hän saisi päättää. Niih! Mutta kun meillä päättää mamma.....

Pentusemma

Koskaan ei voi liikaa varautua, joten jo jonkin aikaa sitten ilmottauduin Mia Skogsterin pentuseminaariin Piskipajalle. Kyseistä  koulutusta voin ehdottomasti suositella, vaikka kokonaan operantisti kouluttavilla saattaakin tulla ahdistuksen aiheita eteen. Nimittäin vaikka Mian koulutusmetodit perustuvatkin yksinomaan koiran motivaatioon ja haluun tehdä ihmisen kanssa, koiraa silti myös kielletään tarvittaessa tai jopa puututaan fyysisesti huonoon käytökseen. Mia on tehnyt koirillaan uskomatonta tulosta jo vuosia ja mielenkiinnolla odotin päivää, jonne pääsy meinasi ihan viime metreillä peruuntua, kun autoni ajatteli sanoa sopimuksen irti. Kiitokset ihanalle luottokorjaajalle, pääsin kuin pääsinkin paikalle, vaikka auton lopullinen korjaus tapahtuukin vasta parin viikon kuluttua.

Neljässäkymmenessä koirallisessa vuodessa on ehtinyt oppia yhtä sun toista, vaikkei minulla läheskään kaikille asioille ole hienoja sanoja opittuna. Päivän aikana tuli siis noin yksi kolmannes vanhan kertausta, toinen kolmannes uutta ja loput sitten asioita, jotka on niin iskostuneet selkäytimeen, etten edes ymmärrä osaavani mitään ihmeellistä. Nämä on niitä normi arjen juttuja, jotka tulee tehtyä enempää ajattelematta rutiinilla siinä sivussa, normaalia elämää eläessä. Siinä esimerkiksi Mian näyttäessä omalla kolmekuisella pennullaan kynsien leikkausta tai kertoessaan muusta, minulle itsestään selvästä, oli hyvää aikaa katsella muita osallistujia. Ja vaikka ymmärränkin, ettei nämäkään asiat ole uusille tai uudemmille koiranomistajille ollenkaan itsestään selviä, tuntui silti hullulta, että niitä pitää ihmisille opettaa. Kun minusta vaan tuntuu, että ne jutut kuuluu jotenkin jo ihmisen tehdasasetuksiin, eikä niitä siis erikseen tarvi opetella.

Noah 6kk harjoittelee seuraamista imuttamalla

Ruualla kouluttaminen on minulle aika tuttua, kun kaikki koirani olen ruualla enempi tai vähempi kouluttanut. Jotkut kokonaan ja kuten Noahin, osittain. Vaikka tuli siinäkin joitain ihan uusia juttuja esille. Lähinnä hienosäätöä, asioita joiden en ole ymmärtänyt vaikuttavan lopputulokseen niin voimakkaasti. Kuten käden asento ja paikka imutusharjoituksissa. Ylemmässä kuvassa siis ihan viturallaan, joten ihan on turha ihmetellä miksi koiraskoira tuppaa edistämään seuraamisessa, vaikka se ihan hyvässä paikassa näyttääkin tuossa olevan. Tätä täytyy siis ehdottomasti harjoitella ennen pennun kotiutumista.

En ole myöskään ymmärtänyt, että pentu pitäisi erikseen opettaa ahneeksi, kun kaikille pennuilleni on kuitenkin ruoka hirmuttoman hyvin kelvannut. Nälällä pelaaminen tietty on tuttua, mutta se ei, että ennen kuin aletaan tehdä mitään, opetetaan pentu tavallaan varastamaan ruokaa kädestä eli kasvatetaan motivaatiota ruokaan. Samalla pentu oppii targetin eli käden ja että sitä kuuluu seurata. Vasta kun pentu ei anna periksi tavoitellessaan ruokaa kädestä ja hakee vielä sen saatuaankin kontaktia saadakseen lisää ruokaa, on aika aloittaa itse koulutus. Peikon poika taitaa siis ensimmäiset viikkonsa meillä saada ruokansa ainoastaa minun kädestäni.. tai ainakin niin kauan, kunnes on tarpeeksi motivoitunut työntekoon :D

Noah 6kk, leikkiä ohjaajan kanssa

Leikkimisessä onkin sitten enemmän opittavaa, oikeastaan kaikki. Minä en ole tottunut käyttämään lelua kouluttamisessa ja tunnen itseni sen kanssa tosi tontuksi ja kädettömäksi. Noahille se on kuitenkin ehdottomasti paras palkka, joten olen vaan joutunut opettelemaan sitä. Eilen sain paljon ahaa-elämyksiä leikkiin liittyen, mutta harjoittelua se vaatii ja paljon. Sitäpaitsi huomasin myös, että olen minä jotain oppinutkin, koska huomasin muiden tekemiä virheitä leikissä. Ei se silti tarkoita sitä, että itse osaisi.

Muutamia asioita mitä tuli esille, vähän niin kuin tiivistelmä päivän annista.

Huolellinen pohjatyö pentuna kannattaa tehdä

- seuraamisessa

- luoksetulossa

- noudoissa

- eteenlähetyksessä

Tärkeimpänä motivaatio ja halu työskennellä ohjaajan kanssa, seuraamisessa myös paikka ja noudossa takaisinpaluun vauhti.

Muita tärkeitä pennulle opetettavia asioita.

- ohjaajan kunnioittaminen

- fyysisen käsittelyn sietäminen

- rauhoittuminen

- hallintakäskyt (Ei, Tänne, Odota, Irti)

- vieraiden koirien ohitukset

- nenätyöskentely

Vältä

- liian teknistä opettamista

- koeliikkeiden harjoittelua (Mia aloittaa omillaan vasta noin 2-vuotiaana koeliikkeiden harjoittelun)

- tärkeiden vaiheiden ohittamista

- liiallista stressiä ja pakotteilla aktivointia

- rajattomuutta ja turvattomuutta

Noah ja cottoni Ulla "välitunnilla" aika tarkalleen neljä vuotta sitten (4.4.2010)

Päivään kuului teoriaosuuden lisäksi Mian oman 3kk vanhan malipennun osaamisen esittelyä eli lähinnä pientä seuraamista imuttamalla ja leikkimistä. Sekä kahdeksan harjoituskoirakkoa, pennut iältään 4kk-1v. Mielenkiintoista oli ja päivä venähtikin suunniteltua pidemmäksi. Halli oli kylmä, muttei sekään haitannut ja aika meni hämmästyttävän nopeasti. Aamulla lähdin kotoa puoli kahdeksan pintaan ja kotona olin suurin piirtein 19.20 iltasella eli sellainen 12 tunnin rupeama. Siinä kun vielä hoiteli hevoset ja koirat ja ravitsi itsensä, niin ei tarvinut kauheasti nukkumattia enää huudella.

Viikon vaiheet

Noah tuntuisi olevan kunnossa. Mikä sillä oli, ei ole minulle selvinnyt, mutta olemus verrattuna viime viikonloppuun on täysin toinen. Täysin levossa se oli lauantai aamun treenien jälkeen tiistai iltaan asti. Täysin levossa siis tarkoittaa sitä, ettei erikseen lenkkeilty tai treenattu, ulkoilut hoitui pihahommien yhteydessä. Pihalla ollaan kuitenkin aika paljon eli ihan paikallaan kaveri ei ollut. Mitään ihmeitä ei ilmennyt, ilmavaivoja ja väsymystä. Ei se pihalla paljoa liikuskellut ja sisällä nukkui. Tiistaina käytiin puolen tunnin remmilenkki ja lenkillä tyyppi vaikutti ihan normaalilta. Kotona kuitenkin väsytti. Keskiviikkona käytiin jo normilenkki eli suurin osa vapaana, kesto vajaa tunti. Vaikutti jo aika normaalilta kotonakin. Tehtiin sitten vielä esineruutu takamettään. Toimi hyvin, tosin treeni oli super helppo eli näki esineiden viennin.

Eilen oli hakutreenit ja hiukka olin vielä kahden vaiheilla päivällä, lähdenkö ollenkaan, mutta niin hyvältä vaikutti koiraskoiran kunto, että mentiin sitten kuitenkin. Viisi maalimiestä valmiina. Ensin ilmaisu + haltuun otto + palkaton (sai palkan minulta mennessä keskilinjalle), kaksi suoraa palkkaa, ilmaisu + palkka maalimieheltä kun olin tulossa, suorapalkka piilosta. Hirvittävän hienosti toimi Noah ja intoa oli vaikka muille jakaa. Se tuntui jo autosta ottaessa ihan eri koiralta kuin viimeksi. Kyllä se siis vaan kipeä oli, vaikken tiedäkään mistä. Hirveän huono omatunto on, kun en sitä heti tajunnut. Nyt on kuitenkin kaikki kunnossa. Tänään on jo yritetty saada Diivaakin leikkimään ihan urakalla.

Pikku Peikko on kohta jo viikon ikäinen. Kovasti odotan, että kasvavat vielä jonkin viikon ja luonteet alkavat erottumaan enemmän. Kovin on tasainen ja vahvan näköinen pentue. Ja niin mukavan pirteä pentukasa, kun kahden mustan lisäksi on kolme keskenään eriväristä kaveria. On kovin mielenkiintoista seurata, minkälaisiksi värit muotoutuvat ajan myötä. Ja minkälaiset turkit kavereille tulee. Kuvissa näyttäisi että tytöt olisivat kunnon kiharoita ja pojat sitten vähemmän, mutta mikä on totuus, selviää myöhemmin. Äidilläänhän on hyvä kihara turkki, isän turkki on erilainen. Täällä lisää pentusista, ketä kiinnostaa. Pentupäiväkirjaan päivitellään satunnaisesti pentueen kehityskulkua.