lauantai 16. toukokuuta 2020

Oi ihana toukokuu

Perjantai (1.5.) vappupäivä. Ponin kanssa käytiin taas vaihteeksi pidempi lenkki, kun kerran oli aikaa. Yhteensä 10,7 kilometriä kipitteli poni vetäen perässään kärryjä sekä mammaa. Kävelyhän on tunnetusti paras rasvanpolttoaskellaji myös hevosilla, joten käveltiin. Mutta hölkkäiltiin myös, ettei ihan koko päivää lenkillä kuluisi. Niin ihana aurinkoinen keli oli, mutta ihan hiton kylmä, varsinkin kärryillä istuskellessa sen 1,5 tuntia, mikä meillä lenkillä vierähti.




Koirien kanssa käytiin päivällä metsässä lenkillä. Illalla lähdettiin sitten vielä kahdeksan aikaan kentälle käymään. Muutaman kerran olen sinne yrittänyt aiemminkin, mutta sattunut aina samaan aikaan kun siellä on ollut väkeä vapaana juoksevien koiriensa kanssa, niin olen sitten kääntynyt kannoillani ja palannut kotiin. Nyt oli tyhjää. Tein ensin pari nosekätköä kopin taakse, tarkoituksena testata missä mennään. Toisella kätköllä oli namit ja toisella ei. Mentiin sitten vähän kävelylle viereiseen metsään. Autolle tullessa kävi Peikko sitten syömässä namit sieltä piilolta, kun en ollenkaan ajatellut, että sitä mitenkään kiinnostaisi. No, kiinnosti. Ei kun uutta namia ja Lysti kokeilemaan. Se on siis kotona haistellut eukaa muutamia kertoja sisällä purkista ja pihalla näillä namikätköillä. Mutta koska herra turhautuu varsin nopeasti, en oikein ole päässyt puusta pitkään. Mielellään se etsii kyllä, mutta tajuaako se mitään koko hommasta, ei havaintoa. Siksi tämä kokeilu.


Kirkolla 29.4. 

Hyvin se etsi nytkin, vaikka en mene takuuseen tiesikö se, mitä etsi, vaikka lähtöhaju olikin. Sen verran voimakkaasti reagoi kuitenkin myös namittomaan piiloon, että siitä palkkasin ja namipiilohan siis oli toki helppo. Lisää hajun vahvistamistreeniä tarvitaan, mikä ei tietty ollut mikään yllätys, kun niin vähän ollaan tehty. Tehtiin sitten vielä puomin alastuloa niin että puomin toinen pää oli pöydällä. Innoissaanhan tuo kiipeilee, eikä tämäkään juttu sitä mitenkään ihmetyttänyt. 

Peikko teki teki vielä ihan pienen pienen pätkät seuraamista ja sillä oli ihan hirveän kivaa ja se seurasikin varsin taitavasti. Koskaanhan se ei ole oikeastaan oppinut kunnolla seuraamaan, koska se on aina poistunut paikalta, kun on yrittänyt nostaa kriteeriä, mutta nyt tuntui ihan siltä kuin siellä siltikin jokin juoni olisi hallussa. Hyvä mieli. Toki seuraaminen oli mallia kymmenen askelta namit kädessä, mutta kuitenkin. Ei se ole siihenkään aina pystynyt.

Lauantaina (2.5.) käytiin koirien kanssa vanhoissa maastoilumaastoissa lenkillä. Oli tosi lämmin päivä. Lystille ostettiin punkkipanta, kun muutaman punkin olen siitä jo joutunut poistamaan ja sen virittelin sille kaulaan ennen lenkkeilyä. Peikollahan on Bravecto otettu suun kautta jo maaliskuussa, joten se on säästynyt punkeitta, mutta sitä en uskaltanut pennulle antaa, vaikka sitä olisi kotona ollutkin. 




Juuri kun palattiin lenkiltä takaisin autolle, näin moottoritien toisella puolella poniporukan vanhalta tallilta. Hetken mietin ja kun näytti, etteivät vielä kotiin päin kantanneet, ajelin niitä vastaan. Oli kiva nähdä. Mielellään näkisin useamminkin, mutta harmittavasti se on aika vaikeaa toteuttaa juuri nyt. 

Kamburilla oli tänään kevyempi päivä, koska edellinen lenkki oli kuitenkin melko rankka. Parempi on nuoren saada palautua kunnolla välillä. Sitäpaitsi sillä pysyy mielenkiinto paremmin kun saa välillä levätä tai tehdä fyysisesti helppoja juttuja. Tänään siis ohjasajettiin pieni noin kolmen kilometrin mittainen lenkki tallin lähimaastoissa. Loppu ilta meni laitumen aidan rakennuksessa autellessa. Hepat rallitti sillä aikaa pikkulaitumen puolella aika hurjaa vauhtia. Voi kuinka se tekee hyvää ihan heille jokaiselle, eikä vähiten sille korvien välille.

Sunnuntaina (3.5.) oli vaihteeksi ratsuilu päivä. Käytiin ponin kanssa noin kuuden kilometrin mittainen lenkki teitä myöten. Käytiin joen toisella puolella ja mentiin vanhan sillan kautta. Kärryillähän ollaan siitä menty muutamia kertoja kyllä, eikä se ponista ole mitenkään jännittävää, vaikka silta on korkea ja kapea ja vähän huono muutenkin. Kuskia hirvittää joka kerta. Uskalsin silti ylittää sillan mennen tullen ihan selässä istuen. Tavattiin koiran ulkoiluttaja, joka kovasti ihmetteli, että eikös issikat ole yleensä pienempiä. No, onhan ne. Korppu nyt vaan sattuu olemaan vähän isompi. Omalla mittauksella 147 cm. Vertailuna meidän Ljúfur, joka oli vain 132 senttinen. Eikä ollut muuten ensimmäinen kerta, kun herättää ihmetystä.


Tätä näkyä on yhä niin hullua katsoa. Siis kun se on niin kapea, ei muuten.

Ponin palattua kavereiden luokse, lähdettiin koirien kanssa lenkille. Tallin lähellä joella, ihan melkein vieressä, on Suomen ainoat vielä toiminnassa olevat käsikäyttöiset sulut, Strukan sulut. En ole koskaan mennyt siitä yli, kun hevosen kanssa ei mahdu. Toisella puolella kyllä lenkkeillään, mutta sinne on kiertotietä neljän kilometrin matka. Nyt mentiin koirien kanssa yli toiselle puolelle ja tehtiin siellä pieni maaston tutkimuslenkki. Hakkuuta enemmäkseen, ei kivoja polkuja. Harmi, kun kaikki metsäpolut on pilattu.

Lenkin jälkeen odoteltiin vielä tallikaverin kanssa tovi, kun ei malttanut kotiinkaan lähteä. Viimein koitti hetki, kun portti isolle laitumelle avattiin. Hetki meni, ennen kuin tajusivat metsäsaarekkeelta jatkaa matkaa. Viimein Korppu älysi ensin ja muut seurasivat perässä. Mitään kovin suuria kevätjuhlaliikkeitä ei nähty. Se oli enemmänkin pää ruohoon ja sillä selvä. Muutaman kuvan kuitenkin onnistuin nappaamaan, juuri niistä harvoista liikkeistä.




Illalla käytiin vielä koirien kanssa pieni lenkki tässä lähimaastoissa. Niin kaunis ilma, vaikkei mitenkään kovin lämmin. Tehtiin Lystin kanssa myös nosea kotosalla. Purkkitreeniä ollaan tehty aiemminkin, mutta nyt ei taas keskittyminen oikein riittänyt, joten muutama reaktio yhdellä purkilla ja lopetettiin ajoissa. Muutenkin tuntuu, ettei LysLys näe hommassa mitään järkeä. Se etsii kyllä, jos on ihan piilot pihalla ja niissä namit, mutta purkkitreeni ei vaan kiinnosta kuin sen kerran tai kaksi. Kuten kyllä moni muukin asia. Mutta minä opin kyllä, miten tuon kanssa tehdään. Pääasia nyt kuitenkin on, että se haluaa tehdä ja siitä sitten edetään, miten edetään. Aika sen näyttää.


1.5.

Maanantaina (4.5.) sovellettiin taas ja treenattiin nosea pihalla. Tällä kertaa Lysti sai etsiä purkkia, kun se (etsiminen) nyt tuntuu kiinnostavan enemmän. Tehtiin siis niin, että oli yksi purkki jossa haju ja sitä sitten piilottelin pentu kainalossa ja lähetin kauempaa etsimään.  Tarkkana sai olla, että sai palkattua osumista. Se siis etsi innoissaan, mutta koska siellä on ne namit aina olleet, niin niitä etsi varmaan nytkin. Ajatus minulla siis tässä se, että kun palkkaan aina kun nenässä on oikea haju (tai ainakin luulen sen olevan, varmaahan en voi mennä vannomaan), se alkaisi ymmärtää, mitä tässä etsitään. Kun se purkkitreeni päättyy aina itkupotkuraivariin, enkä pääse siitä eteenpäin. Näin tuntuisi minulle paremmalta.




Sisällä tehtiin perusasentoa. Ensin päätin tehdä tämänkin toisin, mutta koska Lysti on Lysti, niin tähän nyt on päädytty ja näillä mennään. Hyvin se on kyllä tämän tajunnut ihan muutamalla treenillä ja tarjosi sitä jopa lenkillä ihan oma-aloitteisesti.  Tänään siis lenkkeiltiin vaan koirien kanssa omalla kylällä, tallilla en käynyt ollenkaan.

lauantai 2. toukokuuta 2020

Pikakelauksella kesää kohti

Pahasti nyt näyttää siltä, että maaliskuun loppu ja koko huhtikuu on kadonnut. Eli siis Paulus sovellus päätti, ettei enää pysty laskuttamaan, vaikka tähän asti on pystynyt ja on siis suljettu. Ja koska en enää tiedä mitä tehdä tai olla tekemättä, eikä kukaan vastaa viesteihini, en pääse päiväkirjaan ainakaan nyt, ehkä en ollenkaan koskaan. Ja koska blogin kirjoittaminen on aikapulan vuoksi jäljessä, jää kaikki tiedot siitä ajasta pois. Harmi. 

No, pentu on kotiutunut ja alkaa olla jopa ihan mukavan tai ainakin riittävän tottelevainen. Ongelmahan oli aluksi, ettei se antanut kiinni, eikä tullut pihalta sisälle. Saattoi olla vaikka kuinka kauan yksinään ulkona, koska ei nyt vaan kiinnostanut tulla sisälle. Varsinkin autoon menot oli hankalia, kun poistui paikalta heti kun tajusi, että autolla ollaan lähdössä. Ei sillä autossa ongelmia ollut, pois tuleminen oli ihan yhtä vaikeaa. No, nyt sen saa autoon hyvin ja pois tulee jo itse, eikä kiinnisaamisessakaan ongelmia ole enää ollut kun vaihdettiin palkka nameista leluun. Joo, ruoka ei niin kiinnosta, mutta lelut toimii aina.




Peikolla on ollut vaikeaa ja se karkaili ja on ollut täysin vahdittava, ettei katoa kun alkaa ahdistaa. Lysti on aika täpäkkä pakkaus ja on Peikon kimpussa terävine hampaineen kuin herhiläinen ja koska Peikko on kiltti, ei se osaa komentaa. Jos taas minä puutun, ahdistuu Peikko siitäkin. Tilanne on toki jo paljon parantunut ja ne jopa leikkii. Me tavattiin velipoikaakin tässä yhtenä viikonloppuna. Kovaa menivät. Kovin ovat erilaisia veljekset, vaikka on niissä samaakin. Lysti on tavannut myös muita kavereita ja kaikki on yhtä kivoja. Kovin reipas on hän ja tykkää kaikista koirista ja ihmisistä kovin.


Kavereita - Siiri, Molli, Luna, Lakki ja Edu.

Kovasti on Lysti myös kasvanut ja oppinutkin on yhtä ja toista. Rokotuksilla käytiin ja kylillä ollaan kuljeskeltu ja lemmikkieläinliikkeissä vierailtu. Koska korona ja kaikki on peruttu niin näillä nyt mennään. Se jaksaa jo ihan hyvin lenkeillä mukana ja on ollut nyt jo myös ponin kanssa lenkkeilemässä. Ensimmäinen kerta oli aika kaaoottinen, kun pentua kiinnosti poni ja ponia kiinnosti pentu ja kokoajan sai olla estämässä ja ohjeistamassa, mutta sen jälkeen on mennyt ihan hyvin. Vähän toki saa vielä olla varuillaan, ettei vahingossa jää jalkoihin, mutta melko rennosti saa jo kulkea kuitenkin. Tallilla se toki on myös vieraillut, sekä omalla että Pyölillä. Hevoset kovin kiinnostavat, paitsi valkoiset on kummallisia. Paimennustaipumuksia tuntuisi olevan. Mielenkiinnolla odotamme, jos vaikka joskus pääsisi kokeilemaan lampaille.




Ponikin on hyvin kotiutunut. Se on laihtunut ja reipastunut kovin. Aika kevyesti ollaan liikuttu nyt kun ei enää ole sellaista huolta sen painosta. On sillä lapaläskit ja ihraniskaakin vielä, mutta painoa on pudonnut nyt noin 50 kiloa ja vöitä on kiristetty neljällä reijällä. Hiukan on ollut huoltakin, kun myrskykelillä tein väärän ratkaisun, eikä se siis saanut loimea niskaansa ja meni sitten jumiin. Ja kun hammashuollon jälkeen alkoi kerätä nestettä, niin tarvittiin sitten jo ammattiapua. Hieroin sen ensin itse läpi kerran ja pahimmat paikat vielä pari kertaa uudelleen ja hölväsin arnikaa ihan urakalla ja helpottikin jo. Pyysin sitten kuitenkin kaverin hoitamaan, kun on opiskellut juuri O.T.E fascia käsittelyä ja tarvitsi harjoituskappaleita. Ja sieltähän löytyikin kaikkea mielenkiintoista ja hiukan jo saatiin lukkoja avattuakin. Poni on liikkunut sen jälkeen paljon paremmin. En ollut oikein huomioinut, että liikkuminen oli hidastunut ja esimerkiksi alamäet olivat olleet taas vaikeita. Samoin tuntui että arkoi etusiaan, mutta sekin oli vain jumitusta, kun nyt sekin on poissa.




Hevosilla alkoi laidunkausikin jo, kun lähilaitumen portit avattiin reilu viikko sitten. Ja voi kuinka ne nauttiikaan. Eihän siellä juuri syömistä ole, mutta onpahan ainakin puuhaa ja tilaa. Ihan normisti ne sieltä kuitenkin on jo hyvissä ajoin jonottamassa sisälle, vaikka ovatkin nyt jo myöhään ulkona. Töihin saa kyllä yleensä hakea peränurkasta ja takaisin syöksytään juoksujalkaa. Vaan se on vaan positiivista. Tiedänpähän ainakin että poni viihtyy. Eihän se juuri ole kavereiden luo juoksennellut viime aikoina. Nyt kun vielä tässä taas reipastutaan ja aletaan liikkua kunnolla, niin eiköhän siitä hyvä tule. Kunhan ei ihan hurjasti liho kunnon laitumella.