torstai 31. maaliskuuta 2016

Pieniä ilon aiheita

Ilmat ovat olleet ihanan keväiset, joten ulkoilua on ollut ohjelmassa tuntitolkulla joka päivä. Eilen ei ollut ihan niin kaunis päivä, joten aamusta suuntasin koirien kanssa hallille. Ensin käytiin lenkillä. Aurinko ei näyttäytynyt, joten ei tullut hikikään. Halliin pääsi ensimmäisenä Noah. Sen kanssa aloitettiin Rallylla ja ihan hirvittävän hyvin keskittyi koiraskoira agilityesteiden seassa, mikä ei ole ollenkaan sanottua. Aina ei vaan pysty. Nyt pystyi. Oikealla seuraamista ja muutama temppu oikealla, sekä peruutusta. Peruutuskin alkaa toimia. Vihdoin! Jippii! Niin hyvä mieli. Eikä aksaillessakaan, sitten Rallyn jälkeen, tarvinut kuin kerran muistuttaa, että kuuluu keskittyä, eikä vaan sinkoilla päättömisti sinne tänne. Kontaktitkin sujuivat ilman mitään vääntöä.




Peikkokin oli hyvä. Yhtään ei keskittynyt hajuihin tai muuhunkaan, vaan otti heti omatoimisesti kontaktia oven sisäpuolella. Muutamia esteitä sai suorittaa ja vauhdilla suorittikin. Vähänhän se juoksenteli minne itse halusi, muttei haittaa, kunhan tekee reippaasti ja vauhdilla omasta halustaan. Ensin palkkaantui hyvin lelulla, mutta kun vire alkoi hiipua, vaihdettiin lennosta nameihin ja homma jatkui yhtä vauhdikkaasti kuin siihenkin asti. Paljoa ei tehty, ettei ehdi kyllästyä. Vaan tämäkin on jo voitto. Hieno Peikko.




Ljúfurin kanssa ollaan lenkkeilty ahkerasti ja koska karvaa on ja lämpöä on riittänyt, hiki on tullut. Vähän ollaan extremeäkin harrastettu ilman omaa syytämme, mutta onni on ollut matkassa, eikä mitään peruuttamatonta ole päässyt käymään. Sunnuntaina lähdettiin reippaina maastoon. Rennosti käppäiltiin eteenpäin, kunnes kuski havaitsi kovaa, ilman omaa kuskiaan, vastaan kiitävän ponin. Äkkiä alas selästä ja ponia kiinni ottamaan, joka antoikin hyvin kiinni. Poni palautettiin kuskille ja matka jatkui. Hetken talutin, kunnes kiipesin takaisin kyytiin. Olin niin ylpeä ponistani, joka jatkoi rennosti matkaa, ilman mitään näkyvää stressiä ja tehtiin mukava lenkki.


Maanantain talutuslenkiltä

Eilenkin oli mutkia matkassa. Ensin uhkasi alkaa sataa ihan kunnolla juuri kun oltiin lähdössä, vaan selvittiin kuitenkin matkaan. Ensimetreillä tuli vastaan rämisevä traktori hiabin ja peräkärryn kanssa kapealla tiellä. Selvittiin ohi hyvässä järjestyksessä, vaikka kuskia hirvittikin. Matka jatkui, kunnes metsäpätkällä lähti ponilta yht'äkkiä etujalat alta, kun maa vajosi. Hetki kynnettiin turvallaan, mutta matka jatkui keskeytymättä eteenpäin ja poni oli hetkessä takaisin jaloillaan. Vähän säikähdettiin molemmat, muttei kauaa jaksettu murehtia, mitäänhän ei käynyt. Kunnes hetken päästä maa petti taas alta ja Luippiksen toinen etunen putosi routakuoppaan. Loppumatka mentiinkin varovasti. Melkein jo tallilla, oli se vastaan tullut traktori kasaamassa puukuormaa ja meteli oli kova. Ohi päästiin hieman hyppien ja tallille saavuttiin puolijuoksua. Olin taas niin ylpeä ponista, joka ei tuntunut saavan mitään traumoja, vaan oli ihan oma itsensä lenkin jälkeen.


Kotimatkalla ennen jännittävää traktoria.

Kamburin kanssa ollaan jatkettu tutustumista. Pari päivää pidettiin ihan vapaata, kun kakara alkoi olla aika väsyneen oloinen kaikesta uudesta. Kävin vain tarhassa harjailemassa, kun sitä karvaahan lähtee. Eilen sitten taas kaivettiin Kakara tarhasta ja harjattiin ihan puomilla kuten isot hevoset konsanaan. Paikallaanolo on yhä vaikeaa, mutta muuten kyllä sujuu. Esimerkiksi jalkojen ylhäällä pitelemisestä ei ole tarvinut keskustella sen ensimmaisen kerran jälkeen kertaakaan.




Ensin mentiin kentälle. Kakara irti, jos olisi vaikka juossut. No ei juossut. Juoksutusraipalla aloin sitten sivelemään varsaa ympäriinsä ja muutamaa askelta ja pientä ihmettelyä enempää ei reaktioita syntynyt. Rauhallinenhan se on kaikessa, mutta aina jaksaa silti yllättää. Hieman harjoittelimme myös "pohkeesta eteen"- alkeita eli raipalla kosketus kylkeen, raipan poisto heti kun vähänkään liikahti. Älysi nopeasti. Viisas varsa.




Lähdettiin vielä kävelylle ja nyt olikin ihan innostunut 2-vuotias narun päässä, viime kerran 20-vuotiaan sijasta. Pientä loikkaa ja muuta intoilua ja ihmettelyä. Normaali varsa siis. Naru pysyi kuitenkin löysällä, eikä se syliinkän yrittänyt eli ihan hyvin meni. Takaisin kantattiin metsän poikki ja sekös olikin Kamburin mielestä mielenkiintoista. Yhtään ei ehtinyt loikkia, kun kaikkea piti ihmetellä ja maistella ja haistella. Melkein meinasi hiki tulla, kun pohjat ovat aika pehmeitä ja huonoja liikkua juuri nyt. Varsinkin metsässä.




Autojen ohituskin sujuu muuten varsin mallikkaasti. Hiukan ne aiheuttaa ihmetystä, muttei mitään jännitystä. Puomillakin seisoi nätisti, vaikka tallin isäntä ajoi traktorilla ohi ja vielä takaa päin. Toki olin valmistautunut ja rapsuttelin harjalla sään kohdalta juuri samalla hetkellä, mutta olisihan se silti pelännyt, jos siihen taipumus olisi. Voi kun minä niin tykkään tuosta kakarasta.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Peikko 2v

Peikolla on tänään syntymäpäivä. Peikko täyttää kokonaiset kaksi vuotta ja on siis nyt virallisesti aikuinen. Ja kyllähän se jo aikuiselta koiralta näyttääkin. Korvien väli ei sitten ihan niin aikuinen olekaan. Vaikka ainahan se "aikuisempi" on ollut kuin kaverinsa Noah. Onnea Pikku Peikko!




Voihan pikku Peikko ♥ Kuvassa 7 viikkoa vanhana

Peikko noin puoli vuotiaana.

Noin vuoden vanhana.

Ja noin puolitoista vuotiaana.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kakarakuulumisia

Kolme kokonaista päivää on nyt elämää takana varsan kanssa. Eikä muuta voi sanoa kuin että kyllä on itsevarma kaveri tämä tyyppi. Mikään ei hirvitä ja kaikki kiinnostaa. Minkäänlaista eroahdistusta ei ole ainakaan toistaiseksi havaittavissa. Ihan reippaasti lähtee kauemmaskin tallista tutkimaan maailmaa, eikä edes takaisin ole kiire. Leevin kanssa tulee erinomaisesti juttuun. Pari päivää meni ihmetellessä ja varsa oli selvästi väsynyt. Eilen jo riehuivat niin että lumi pöllysi. Hyvä mieli.


Kakara pitäisi mitata. Leevin säkä tällä hetkellä 155cm (takaa 159cm), Kamburin arvio tällä hetkellä 135cm. Tästä näkee, ettei kokoero kovin huima ole.

Kutsumanimeä ei kakaralle ole vielä muodostunut. Se on vaan Kambur tai Kakara. Ja Kakaraksi saattaa jäädäkin, kun sillä nimellä siitä on puhuttu jo pitkään. Vaikkei se kakara tietysti aina ole, vaan nimi se on sekin. 

Pikku hiljaa ollaan nyt tässä tutustuttu toisiimme. Ensimmäisenä päivänä vaan harjailtiin ja hengailtiin kentällä. Toisena päivänä seurusteltiin tarhassa pihaton siivouksen yhteydessä, johon Kambur osallistui aktiivisesti. Harjaus suoritettiin pihalla ulkotallin eteen kiinnitettynä. Hyvin osasi olla sidottuna, vaikkei ihan paikalllaan kyllä malttanut koko aikaa seistä. Jalatkin nosteltiin ja kaviot puhdistettiin. Hyvin nousi, muttei olisi malttanut kauaa pitää. Ei kuitenkaan onnistunut rimpuilemalla pääsemään pinteestä ja viimeinen menikin jo hyvin.


Kuva Fanni Snellman

Lenkilläkin ollaan käyty. Eilen ihan tiellä asti. Nätisti kävelee löysässä narussa, muttei juurikaan malta minua vielä kuunnella ja häilää vähän sinne tänne ihmettelemässä kaikkea. Lapsi mikä lapsi ja hyvin utelias lapsi. Pysähtyminen on myös hakusessa ja vielä enemmän paikallaan pysyminen. Niihin nyt keskitytäänkin ensi alkuun. Tärkeitä taitoja molemmat. Eilen tehtiin kentällä pientä treeniä. Sama jatkui sitten kävelyllä. Naruriimu oli eilen päässä ja ideana vähän hakea molemmille sellaista sopivaa tapaa toimia. Pysähtyminen jo alkoikin sujua paremmin. Kyllä me opitaan vielä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Tässä hän on

Hän on täällä, Kambur frá Nevala. Eilen illalla kuuden maissa ajoi tallin pihaan auto kera kopin ja uuden ystäväni. Kopista sain purkaa reippaan ja hyvänkokoisen jäykkäjalkaisen varsan, joka vertyi hetkessä kun ympärillä oli niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Pitkä matka oli kaverilla takana, mutta hyvin oli tyyppi siitä selvinnyt.

Hetki käveltiin pihalla ja lykättiin tyyppi nopeasti uuden kaverinsa seuraan. Sinne se käveli reippaasti, moikkasi kaverinsa suokkiruunan 4v ja jatkoi tarhan tutkimista rauhassa. Muutama rauhallinen juoksuspurtti nähtiin ja sen jälkeen kaverukset asettuivat heinätarjoilun ääreen nautiskelemaan. Niin fiksu varsa!


Kambur ja Leevi





Hyvillä mielin jätin kakaran uuteen kortteeriinsa kotiutumaan. Ihan en heti malttanut kuitenkaan kotiin lähteä vaan autoin vielä iltatallissa myöhemmin. Ihan ei jaksanut Kambur vielä pieneen ruoka-annokseensa keskittyä, kun ympärillä tapahtui kaikkea niin kiinnostavaa. Leevin kuppi sitten kiinnosti kyllä.

Tänään meninkin jo heti aamusta tallille auttamaan aamutallissa, jotta pääsin näkemään miten Kambur reagoi, kun karsinoissa asuvat hevoset viedään ulos. No ei paljon mitenkään. Kävi aidalla moikkaamassa ja poistui takavasemmalle heti kun heinätarjoilu alkoi pelata.


Ilmari ja Poku tutustumassa uuteen naapuriinsa

Näin hyvin pojat mahtuvat saman "pöydän" ääreen

Olin luvannut siivota karsinat, joten siinä oli samalla hyvä mahdollisuus tarkastella kakaran toimia. Karsinoissa meni aikaa reilusti normaalia kauemmin, kun jäin aina välillä tuijottelemaan tarhapihatolle päin. Ja olihan siinä kaikkea muutakin, kuten kengittäjä esimerkiksi. 

Hommat tehtyäni hain kakaran tarhasta ja ajattelin harjata. En halunnut laittaa sitä kuitenkaan kiinni mihinkään tai sulkea karsinaan, joten naru kädessä yritin epätoivoisesti harjalla sohia sinne päin, kun varsa vaan meni tohkeissaan tutkimaan kaikkia mahdollisia paikkoja. Eihän siitä tietenkään oikein mitään tullut. Kakara siis kentälle vapaaksi purkamaan energiaa.








Aikansa kenttää tutkittuaan ja muutaman spurtin otettuaan, tuli se luokseni ja pysyi lähes hievahtamatta paikallaan nautiskelemassa harjauksesta. Hyvin sain harjattua ihan koko ponin päästä varpaisiin ja selvittyä harjan ja hännänkin. Vähän se yritti samalla hoitaa minua, kun teki niin hyvää, mutta lopetti kun kielsin.


Kädessä tukko irtokarvoja, en siis roiku ponin harjassa kiinni :)

Harjauksen jälkeen käveltiin vielä pieni lenkki piha-alueella. Nätisti käveli kakara löysällä narulla, eikä edes yrittänyt ohitella. Katseli vaan korvat hörössä uteliaana ympärilleen. Ei innostunut edes, vaikka Leevi ottikin aika spurttia tarhassa. Hieno lapsi! Tykkään.

Kaikki kentällä otetut kuvat on ottanut Fanni Snellman. Kiitos!

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Jännän äärellä

Ne hevostelijat, jotka minut tuntevat, myös tietävät, että olen jo pitkään haaveillut varsasta/nuoresta hevosesta, jonka saisi ihan itse pilata kouluttaa. Alkuperäinen ajatus oli, että sitten joskus, kun talolaina on maksettu jne. No, kaikki ei aina mene niin kuin suunnittelee..

Jo aikaa sitten bongasin netistä myynnissä olevan vuotiaan, joka kolahti ja kovaa. Mietin ja mietin ja käänsin ja väänsin, mutten saanut mitään päätettyä. Sitten varsa "katosi" kasvattajan sivulta ja ajattelin sen löytäneen kodin. Harmitti, mutta eipä tarvinut enää miettiä. Samalla sain myös jonkinlaisen päätöksen aikaiseksi. Jos työt jatkuisivat vuoden vaihteen jälkeen, voisin sitten jonkun varsan itselleni etsiä.




Työt eivät sitten jatkuneet, mutta varsan kuva ilmestyi takaisin sivuille. Auts! Tämä aiheutti taas kasvavaa varsakuumetta ja pähkäilyä. Viimein otin härkää sarvista ja yhteyden kasvattajaan. Kyllä, varsa oli vielä myytävänä ja kuulosti kaiken lisäksi varsin kivalta kaikin puolin. Apua, mitä minä teen. Vähän niin kuin 50/50 tilanne. Harmittaisi takuulla jos en kakaraa ostaisi ja todennäköisesti myös jos sen ostaisin, kun rahat ei riittäisi enää yhtään mihinkään. Vaan kun ikää tulee, enkä halua eläimiäni kiertoon. Hevonen kuitenkin voi elää hyvinkin kolmikymppiseksi. Pitäisi toimia jo. Vaikeaa, eikä sitten kuitenkaan niin vaikeaa..

Huomenna se sitten tulee, uusi ystäväni. Nyt jännittää. Paljon.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Jäät lähtee vai lähteekö?

Niin ne ilmat taas kylmenivät ja kaikki paikat menivät jäähän. Onneksi tiet ovat suurimmaksi osaksi kokonaan sulat, joten pakkanen ei ole päässyt niistä luistinratoja muokkaamaan, mutta kovia ne on. Ja pätkittäin myös niitä luistinratoja. Ilma on muuten onneksi ihan hyvä, aurinko paistaa ja sillee. Tykkäsin kuitenkin enemmän alkuviikon +10-keleistä kuin näistä -5-keleistä.


Hikinen tyyppi alkuviikosta lenkin jälkeen

Nyt ei sitten kauheasti Ljúfurin kanssa liikuta, muuta kuin taluttaen, koska liukkaus. Viime viikonloppuna päästiin kuitenkin viimein elämämme ensimmäiselle yhteiselle maastolenkille porukassa. Ajatus on ollut, mutta aina on joko aikataulut tai kelit olleet meitä vastaan. Tätä me ollaan just kaivattu. Edellä hyvänkokoinen ja reipasliikkeinen suokki, niin ei tarvi Luippistakaan paljon eteen pyydellä. Vauhtia oli ehkä jopa himppasen enemmän kuin järkeä, mutta hyvinhän tuo silti aina käyttäytyy. Askellajeista ei aina voinut ihan mennä takuuseen, muttei sillä ollut väliä, niihin ehtii keskittyä myöhemminkin. Liukkaissa paikoissa kuskia hirvitti, kun poni kaahotti, mutta pystyssä pysyttiin. Kotimatkalla sitten jalkauduin loppu matkan jäätiköiden ajaksi ja käveltiin molemmat omin jaloin takaisin tallille.


Lenkin jälkeen on mukava vilvoitella hikistä pintaansa.

Koirat ovat päässeet aloittamaan pyöräilykauden ja minä siinä sivussa tietysti myös. Pari kertaa ollaan nyt käyty. Noah vaan kuumenee siitä sen verran reippaasti, ettei ihan jokapäiväistä puuhaa ole kyllä. Treeni intokin alkaa nostella päätään ja ollaankin käyty pari kertaa hallilla ja oman kylän koulun pihalla treenaamassa. Rallya lähinnä, mutta vähän aksaakin. Kyllä vaan valon lisääntyminen kummasti piristää elämää. Lenkitkin ihan varkain pitenee pitenemistään.



sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Sekalaista sepittelyä

Auringonlasku tässä iltana eräänä. Ihanaa kun on niin pitkään jo valoisaa.

Ja toinen pakkasten aikaan aiemmin talvella, silloin kun pimeä yllätti jo ihan liian aikaisin.

Kuten sanottu, Ljúfur on lenkkeillyt ohjasajaen. Hassu kuvakulma, poni näyttää aivan norsulta.. tai ainakin sairaan lihavalta. Ei se ole, hieman vain mahakas, muttei todellakaan noin paksu.

On se liikkunut ratsainkin. Tässä ikuistettuna eilen varustehuoneen ikkunasta. Kentältä oltiin just tultu ja zoomailin surkeaa istuntaani peilikuvasta. Ja joo, ei ole kypärää. Tuhma minä!

Hieman toinen kuvakulma.. ja kesäihottumaisen kuiva harja.. Kohta se taas alkaa, huoh. Rasvat on valmiina odottamassa ja ihottumayrtit tilattu. 

Koirat on lenkkeilleet nyt enemmän ihmisten ilmoilla, kun ovat taas terveitä. Tämä eiliseltä Karhulan jokipuistosta.. tai tarkemmin joen vastarannalta, puistoa näkyy taustalla.

Tämäkin kuva on eiliseltä ja paikka sama. Eilen ei käyty hallilla, mutta toissapäivänäpä käytiin. Molemmat pojat oli aika päteviä. Peikolla on ollut ohjelmassa pientä jääkauden poikasta ja kas, työtkin maistui ihan eri tahtiin.. tai sitten oli vain oikea tähtien asento tai jotain.. 

On Luippis lenkkeillyt satunnaisesti narun päässäkin.

Ulkotallin edessä hoidettavana. Taustalla friisiruuna Jilke.

Loppukevennys, pikku Sulosta on tullut jo näin iso poika ♥

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kevättä kohti

Pahalta näytti kevään tulo vielä viikko sitten, mutta nyt näyttää jo lupaavalta. Räntäsade on kutistanut kinoksia kummasti ja lämpöasteet yölläkin ovat pitäneet huolen lopusta. Kyllä se kesä tulee tänäkin vuonna!

Koirapojat ovat kunnossa. Kun yskä loppui, palattiin normaaliin arkeen asteittain lenkkejä pidentämällä ja nyt menevät jo kuin ei olisi mitään koskaan ollutkaan. Tämä viikko kun vielä yritetään välttää koirakontakteja, niin eiköhän tauti ole sen jälkeen historiaa. 


Lenkillä helmikuun puolessa välissä

Ljúfur on alkanut pudottaa karvaa. Varma kevään merkki sekin. Viikko sitten ei lähtenyt vielä juuri ollenkaan, nyt jo ihan reilusti. Onneksi sitä ei tänä vuonna ole lähellekään niin paljoa kuin yleensä, joten se on ehkä jo ennen laidunkautta kesäkarvalla. Yleensähän se pudottaa viimeiset talvikarvan rippeet joskus Juhannuksen tienoilla ja heinäkuussa jo aloittaa uuden kasvatuksen.




Ljúfur on viimeaikoina liikkunut lähinnä ohjasajaen tai ratsain, kun pohjat on olleet hyviä. Meillä on myös pellolle aurattu lenkki, jota pitkin on hyvä lasettaa vaikka vähän kovemmallakin vauhdilla. Lenkillä on pituutta 800 metriä ja tallin pihasta matkaa on noin 200 metriä. Sitä ollaan käytetty hyväksemme jonkin verran. Varsinkin hämärällä on kiva mennä vain pellolle, niin ei pimeä pääse yllättämään. Vähän ollaan kentälläkin pyöritty ja kuivurin mäkeä ympäri (tallin piha-alueella oleva 100-200m pitkä lenkki). Lähinnä ilman satulaa nämä, kun kuskin tasapainoa täytyy parannella. Ja hyvää tekee ponillekin välillä vähän taipuillakin.




Viime viikonloppu meni tallilla tuuratessa, kun tallinpitäjäpariskunta oli mökkeilemässä. Kivaa hommaa minusta, vaikka tällä kertaa ei ihan ilman vaurioita selvittykään. Minulla on hokinreikä polvessa ja polvi sekä toisen jalan reisi mustana. Ljúfurin pihattokaveri oli hiukan eri mieltä siitä, kuka kulkee ja mistä. Päästiin loppujen lopuksi yhteisymmärrykseen ja on sen jälkeen väistänyt minua pyydettäessä ihan nätisti.