Oivalluksia

Olin viikonloppuna paikallisen palveluskoirayhdistyksen pikkujouluissa, jotka oli järjestetty korona-ajalle turvallisimmalla tavalla tottiskentällä. Tarjolla pientä purtavaa ja koirille hupinumerona namipujottelua. Ei ollut yleisöryntäystä, mutta muutama vanha kaveri, joita en ole nähnyt vuosiin. Oli kiva juoruta. Samalla tein Lystin kanssa namipujottelun lisäksi myös tottista, kun nyt kerran kentällä oltiin. Namipujottelu meni alun säätämisen jälkeen oikein hienosti, kunhan saatiin juonesta kiinni. Avainsana oli lelu, joka menee ainakin lähes aina ohi ruoasta. Ei kiinnostanut Lystiä nakinpalat tai kissanruoka, kun oli lelukin tarjolla. Tottistreenikin meni ihan kivasti. Ei me ihmeitä tehty. Vähän pidempi pätkä seuraamista, kun oli tilaa ja jääviä sekä luoksetuloja. Seuraaminen on mitä on, siihen tarvii perehtyä nyt paremmin, kun vire ei vaan kestä, vaikka olisi mitä tarjolla. Jäävät, peruuttaen yhä, sujuvat hienosti ja luoksetulokin oli hieno. Ihan hyvässä mallissa siis, varsinkin treenimäärään nähden.

Mitähän tässä oikein tapahtuu?

Oltiin viime viikolla myös Kouvolassa treenaamassa. Kyselin joku aika sitten facessa treeniseuraa. Ei juuri ollut kannatusta, mutta yhden tarjouksen sain, johon toki tartuin. Yksin kun ei tahdo oikein motivaatio riittää. Oltiin siis viime viikolla koiraklubilla osittain samalla porukalla kuin viime talvena nosetreeneissä. Heillä on halli vuokrattuna ja sain kutsun mukaan. En siis aio joka viikko sinne ajella, vaan sen verran, että jaksaa taas kotona yksin puurtaa. 

Treenit nyt oli mitä oli, kun en ollut oikein suunnitellut, koska keskityin enemmänkin siihen, että Lystille uusi paikka ja tilanne, joten ylikierrokset taattu, eikä siis keskittyminen riitä mihinkään oikeaan työntekoon. No, olin väärässä. Se oli innoissaan, mutta keskittyi hyvin. Niinhän se yleensäkin tekee, nyt kun näin ajattelee, keskittymisongelma on enemmänkin minun päässäni. Noah kun myös kiihtyi uusissa tilanteissa, eikä sitten pystynyt keskittymään. 

Tehtiin kuitenkin kolme kierrosta. Ensimmäisellä vain jotain sivulletuloja ja muuta pientä, sen lisäksi että leikittiin. Toisella seuraamista ja jääviä, sekä merkin kiertoa ja kapulan pitoa. Kolmannella taas vaan leikkiä ja muuta pientä. Kolmas kerta oli jo liikaa, kun alkoi kiinnostua hajuista lattiassa, mitä ei yleensä tee. Siksi siis vain superhauskoja juttuja.

Väsynyt treenaaja

Näiden kahden eri koiraharrastusporukan tapaaminen näin lähellä toisiaan, sai minut taas ajattelemaan sitä, kuinka tärkeää onkaan tuntea kuuluvansa porukkaan. Ja se taas liittyy aika lailla ainakin minun kohdallani siihen, että ne arvot ja periaatteet ovat suurinpiirtein samoja. Toki muitakin syitä on, mutta tällä kertaa tämä oli lähinnä se, joka tämän oivalluksen aiheutti. Kouvolaan on aina kiva mennä treenaamaan, vaikka sitten olisi kuinka vierasta porukkaa paikalla. Siellä on kaikilla kuitenkin pääasia se yhteinen kiva puuhastelu koiran kanssa. Tavoitteita on, muttei väännetä kulmat kurtussa, vaan otetaan se koira huomioon. Vaikea selittää, mutta tuntuu hyvältä ja voi olla juuri sitä mitä on. PK-kentällä taas kukaan ei vahingossakaan sano mitään hyvää ihan noin vaan spontaanisti ja hallinta tuntuu olevan se tärkein juttu, keinolla millä hyvänsä. Ja jos et ole aktiivi harrastaja siinä sakissa, kukaan ei ole kiinnostunut pätkääkään siitä sinun koirastasi, oli se sitten minkälainen tahansa. Jotenkin sisäpiirijuttu enemmänkin. Siellä oli silloin myös kaveri tästä samalta kylältä ja hän oli ainoa, joka millään tavalla ylipäätään huomio Lystin tekemisen, saati että antoi positiivista palautetta muillekin. En ihmettele yhtään, ettei hänkään kyseisissä piireissä viihdy. Ja mainittakoon vielä, että ennen olen tosiaankin viihtynyt nimenomaan PK-kentällä ja niissä piireissä ja nyt halusin vaan kotiin. Onko syy tähän porukka, joka on aikalailla uusiutunut vai omien ajatusten ja toimintatapojen muutos, tiedä sitten. Lajia on silti ikävä, hyvin hyvin suuri ikävä.

Hevosten kanssa on vähän sama juttu. Vanhalla tallilla oli moni asia huonosti tai ainakin huonommin kuin nykyisellä tallilla. Siksi me muutettiinkin, kun poni ei enää voinut hyvin, enkä minäkään lopussa. Siellä oli kuitenkin myös sellaista porukkaa, jonka seurassa tuntui kotoisalta. Toki isolle tallille mahtuu porukkaa laidasta laitaan, mutta aika montaa on sieltä ikävä. Nykyään kaikki on sillä tavalla hyvin, että kaikki hommat hoidetaan viimeisen päälle, eikä tarvi varmasti huolehtia siitä, tuleeko poni hoidetuksi niin hyvin kuin mahdollista. Poni viihtyy ja porukkakin on ihan mukavaa, mutta kuitenkin on jotenkin ulkopuolinen olo, kun omat ajatukset hevosen kanssa harrastamisesta on niin kaukana muista kuin vain voi. Ratsastus kun tuntuu olevan ratkaisu kaikkeen ja sekin ajatus on yhä vallalla, että hevoset pelleilevät ja toimivat kyllä, kun vaan vaatii. Pitäisi olla napakampi, eikä kysellä hevosen mielipiteitä. Käynkin aika paljon illalla, kun talli on jo tyhjentynyt. Puitteethan on ihan huimat ja toisaalta viihdynkin, kun porukkakaan ei missään tapauksessa ole epämiellyttävää, kunhan ei tarvi toimintatavoista keskustella, koska sitten taas alkaa ahdistaa ja kun minua ahdistaa, niin sitten ahdistaa poniakin, eikä oikein mistään tule mitään.

Siellä ne on kaikki minun nelijalkaiset ystäväni, kun vaan tarpeeksi tarkasti katsoo.

Ponin kuulumisissa ei ole paljonkaan kertomista. Sen paino on mukavasti laskusuunnassa, vaikkakin on taas kerännyt jostain syystä nestettä. Ollaan liikuttu lähes päivittäin, mutta suurimmaksi osaksi maasta käsin. Ei vaan ole huvittanut tehdä mitään muuta. Sitäpaitsi silla tavalla saan koko porukan samaan aikaan lenkitettyä, eikä tarvi tuolla pimeässä ja kylmässä ylen aikaa kuljeskella. Selkäänkään en ole kiivennyt reilusti yli kuukauteen. Ajettu sentään ollaan silloin tällöin, 1-2 kertaa viikossa maksimissaan. Ei aina sitäkään. Eikä mitään kummoista lenkkiä silloinkaan, kun ei paljoakaan tuntia kauempaa tarkene kärryillä istuskella. Ja jos oikea talvi tulee, niin vielä vähemmän tarkenee. Nythän on kuitenkin vielä plussan puolella.

Kirkko juhlavalaistuksessa lauantaina (5.12.), Pyhtään keskiaikainen kivikirkko 560v.

Onneksi enää vain kaksi viikkoa ja pimeys alkaa paeta. Joulu ja uusivuosi kun on mennyt, niin sitten jo ollaan voiton puolella ja valo lisääntyy kokoajan kiihtyvällä tahdilla, eikä kevääseen ole enää kauaa. Jos sitä vaikka innostuisi taas tekemään jotain hyödyllistä tuon poninkin kanssa, joka kääntyy jo 7-vuotiaaksi. Mihin tämä aika oikein menee?

Pimeys laskeutuu

Se on sitten talviaika ja töiden jälkeen enää pari tuntia valoisaa, eikä pian enää sitäkään. Otsalamppu on kaivettu naftaliinista käyttöön ja koirien valopannat on ladattu. Koirat on saaneet myös heijastinliivit, joita Lystikin suostuu käyttämään lähes ilman protestointia. Aina se nyt pitää vähän yrittää vapautua kyseisistä vermeistä, mutta vain vähän ja vain ihan aluksi. PK-liivitkään ei enää aiheuta sen enempää taistelua, mikä on jo huimaa edistystä se. 

Hevoset alkavat olla talviaikataulussa ja onhan siinä ollut opettelemista minulle. Ne saavat enää päiväheinät pihalle ja porukka on jaettu kahteen laumaan ruokintatilanteen rauhoittamiseksi. Sisälle ne saavat aamuheinät kuuden aikaan ja iltapäiväheinät neljän viiden välillä, jolloin siis tulevat sisälle. Illalla saavat vielä väkkärit ja yöheinät. Ovat siis tosi paljon nyt sisällä, mutta peloistani huolimatta, Korppu voi oikein hyvin. Paitsi että sillä on kokoajan hiki. Sen vuoksi jouduin nöyrtymään ja ajelemaan sille vähän tuuletusaukkoja. Ei ne niin kauniit ole, mutta toimii. On sillä yhä aamuisin hiki, mutta päivällä ulkona ei enää hikoile seisoskellessa ollenkaan. Liikkeessä toki hiki tulee yhä helposti, mutta niin sen kuuluu tullakin. Vaan minkäs teet, kun karvaa on kasvatettu pihattolaisen tarpeiksi.

Vielä olen ehtinyt valoisalla lenkille, joskin välillä paluu menee pimeälle. Mielummin lenkkeilen valoisalla, vaikka saisinkin lyhennettyä ponin sisällä olo aikaa liikuttamalla sen vasta myöhemmin. Ja siihenhän se kohta väkisinkin menee. Voi kumpa olisi aina kesä. Vaan kun ei ole, vaikka lämpötiloista niin voisi luullakin.

Lystin tokokurssi on ohi, eikä olla juuri mitään sen jälkeen tehty. Tai no, kaikkea pientä ja helppoa silloin kun siltä tuntuu, muttei olla otettu mitään paineita oppimisen suhteen ja ollaan ihan suunnitellusti vietetty treenilomaa niistä jutuista. Ajatus oli tehdä vaihteeksi muita juttuja, mutta aika vähiin on sekin jäänyt. Yksin treenaamiseen ei vaan tunnu minulla motivaatio riittävän. Ollaan me tehty vähän sisällä nosen ilmaisua ja saatu pakka ihan sekaisin. Kyllä se ilmaisee joo ja etsiikin, mutta ei osaa oikein yhdistää näitä kahta. Etsinnässä ilmaisee kuten ennenkin eli pysähtymällä ja tuijottamalla minua. Ilmaisutreenissä ilmaisee vähän kaikkia objekteja. Tehtiin nimittäin äsken laatikkoetsintätreeni pihalla. Laatikkoja oli viisi ja se kokeili istahtaa jokaisella ja varmuudeksi vielä kaikille muillekin rojuille, mitä pihassa on. Yritettiin monesti, eikä onnistuttu, joten keräsin laatikot pois ja lopetettiin siihen, kun alkoi mennä jo ihan överiksi. Intoa oli kyllä jo alussa enemmän kuin järkeä, joten ei kai sitä muuta voi odottaakaan kuin sekoilua.

Esineruutua ollaan tehty kerran, eilen. Se meni kyllä ihan superhyvin. Talloin alueen ja vein esineet koirien ollessa autossa. Ennenkin on nähnyt autosta, mutta auton luukku on ollut auki ja on ollut suora näköyhteys. Nyt auto oli sivuttain parkissa luukku kiinni. Mutta sehän riittää, kun kyseessä on lelut. Riittäisi varmaan jo pelkkä tieto, että lelut on viety jonnekin jemmaan. Nyt kuitenkin näin. Alue noin 50x20 ja kolme esinettä, kaksi hanskaa ja rantasandaali, yksi ihan takana, kaksi n.30m. Hirveellä tohinalla etsii, tarkentaa hyvin ja lähtee niin vauhdilla takaisin, että toisella lelu ei ollut vielä kunnolla suussa ja putosi. Korjasi kyllä itse, koska lelu nyt vaan on niin tärkeä. Irrotukset tökkii yhä, vaikka välillä jo toimikin ihan kohtuullisesti. Vaan kyllä se vielä senkin oppii kunnolla.

Facebook päivitykseni reilun viikon takaa. Kun nyt vaan ei aina jaksa ymmärtää..

"Sarjassamme THE koiranomistajat. Lauantaina Kotkassa lenkkeillessä vastaan tuli täti koiransa kanssa. Koiraa ei meidän pojat kiinnostaneet, tätiä sitten senkin edestä. Heti meidät nähdessään, alkoi täti tulla lässyttäen kohti, samalla kaivellen taskustaan nameja. Käsi ojossa lähestyi. Parin metrin päässä ilmeisesti älysi, että yritän epätoivoisesti paeta ja kysyi saako niitä syöttää, edelleen lähestyen käsi ojossa. Juu, ei saa! Poistuin paikalta jättäen tätin höpöttämään itsekseen. Tänään kirkolla tuli vastaan mies koiransa kanssa. Meidät bongattuaan, lukitsi flexin ja jäi niille sijoilleen koiran maatessa keskellä pyörätietä meitä tuijottaen. Yritin kiertää penkan puolelta, mikä on vesakoitu ja risut jätetty eli saa kahlata puoleen sääreen risukossa näkemättä lainkaan mihin jalkansa laittaa, varsinkin kun katuvalot ei ihan sinne ulotu. Kun oltiin melkein kohdalla, pyyteli kovin kyllä anteeksi, kun heillä on niin kovin vaikeaa tämä ohittaminen. Ihanko se ajatteli, että se koira itse oppii ohittamaan kauniisti, kun ei elettäkään tehnyt, että olisi koiraa mitenkään edes huomioinut. Aikaa olisi ollut suoralla pyörätiellä, missä näki meidät jo satojen metrien päästä. No, me päästiin ohi kohtuullisen siististi kaikesta huolimatta. Sinne se jäi räyhäämään, minkä siis aloitti, kun ohitettiin, siihen asti vain tuijotti. Ei niitä siinä enää näkynyt, kun hetken päästä palattiin samaa tietä eli kai se iso mies sai viimein sen koiransa sitten kuitenkin siirrettyä. Parempi siis pysyä todellakin vaan metsässä, kuten fiksuna eilen teinkin ja niin aion tehdä myös huomenna."

Ja niin myös tein. Aika pitkälle ollaan nyt metsäiltykin, kun ei ole enää hirvikärpäsiä. Metsästäjiä kyllä on, mutta ne on yleensä tiedossa, vaikka kerran kyllä törmäsin yhteen tuolla "takamettässä", kun lähdin suoraan pihasta, enkä nähnyt mitään varoituskylttejä tietenkään. Mutta koska en ollut niitä myöskään kuullut, niin metsään menin.

Peikko on kipeä. Se on ollut jo jonkin aikaa jotenkin outo. Käytiin viime viikolla lääkärissä, mutta ei siellä oikein mitään selvinnyt. Vaikea kai se on mitään syytä löytää, kun en oikein itsekään tiedä, mikä siinä mättää. Onneksi on ihana eläinlääkäri, joka ottaa aina tosissaan, vaikka "se on vaan outo" olisi ainoa vihje, minkä saa. Saatiin kuitenkin molemmille nenäpunkkilääkkeet varmuuden vuoksi, kun ei oikein mistään mitään löytynyt. Eilen kuitenkin se sai illalla kipukohtauksen, kun hyppäsi alas tuolistaan ja yritti venytellä. Sitä sattui ihan tosissaan ja pienimmästäkin väärästä liikkeestä. Mitään selkeää kipukohtaa siitä ei löytynyt, mutta olihan se aika jumissa ja liikkui jotenkin kumman sidotusti. Annoin särkylääkkeen ja tilanne rauhoittui. Tänään se vaikutti ihan normaalilta, kokoajanhan se on esimerkiksi hyppinyt ja ollut ihan iloinen, mutta kun käytiin pieni lenkki, niin sitten taas jo vaikutti kipeältä. Huomiseksi on taas lääkäri varattu. Toivotaan, että selviää jotain hoidettavissa olevaa.

Tänään päätin, että kolmas koira tulee laumaan heti kun sopiva sattuu kohdalle, ettei tarvi Lystin yksin jäädä, jos jotain tapahtuu. Toivottavasti se ei ole edessä vielä, mutta parempi varautua ajoissa, ettei ole taas myöhäistä. Onko se mudi vai jokin muu, sen näkee sitten, mutta saman kokoluokan kaveri kuitenkin.

Lenkkeilyä ja laiskottelua

Aika laiskasti on tämä syksy lähtenyt. Tai mikä syksy. Kelit on ihan viime päiviin asti olleet varsin kesäiset. Nyt sentään jo lämpötilat laskeneet sieltä n.+20 normaalimmalle tasolle eli alle +10. Ja vettäkin on satanut. Ei kovin paljoa, mutta satanut on juuri sen verran, että kun hevoset yhä ovat saaneet olla laitumella, ainakin osan päivästä ihan lämpötilan mukaan, on jalatkin olleet kivan kuraiset, kun laitumelle vievä kuja on toki tallottu paljaaksi. Onneksi ne on helppo letkulla ja lämpimällä vedellä puhdistaa, omat kengät on sitten asia erikseen. Tarhahan on hiekalla, joten kun laidunkausi loppuu, loppuu myös kurajalkojen pesu ja sekin aika koittaa ihan tässä näinä päivinä. Hyvin kyllä huomaa ponista jo nyt, kun tulevat päivä päivältä aiemmin sisälle ja laidunaikaakin on jouduttu nyt muutamana päivänä rajoittamaan kylmien öiden vuoksi, että virtaa alkaa kertyä ja mörköjä näkyy siellä sun täällä. Vaan tottuu kai tuokin. Nyt vaan on vielä niin uutta, kun kesä on menty pitkillä tai jopa 24/7 ulkoiluluilla ja sitä ennen pihattoasukkina, niin ottaa se aikansa. Eikä lisävirta pahaksi tuolle laiskiaiselle ole, kun kuitenkin osaa kaikesta huolimatta käyttäytyä.

Lähinnä siis ollaan lenkkeilty koko porukalla, kun niin on päässyt itse helpommalla ja ajallisestikin mukavampi, kun se pimeä nyt kumminkin jo tulee melko varhain. Ei tarvi sitten ihan vielä pimeällä opetella taas ulkoilemaan. Muutenkin nyt vaan taas tuntuu olevan sellainen kausi, että parasta on kun ottaa ponin ja koirat ja heittää aivot narikkaan ja vain kuljeskelee pitkin metsiä. Nyt kun siellä taas voi kuljeskella, kun hirvikärpäset ovat kadonneet. Hyvää liikuntaa ponille, kun joutuu nostelemaan jalkojaan ja muutenkin pehmeä pohja on raskaampi toki kuin kovat tiet, mitä yleensä tallaillaan. Itselleni myös parempaa liikuntaa, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Harvakseltaan ollaan toki ihan töitäkin tehty, ajettu lähinnä, mutta satunnaisesti olen myös kiivennyt selkään. Aika vähiin on kyllä jäänyt viime aikoina, kun ei vaan jotenkin huvita. Ei sillä, ainahan se on ollut toisarvoista ja kun oikeastaan niin kauan kun omia on ollut, harrastaminen on lähinnä ollut talutuslenkkeilyä, niin ei sitä oikein muuta osaakaan. Vaikka nyt olisi sellainen hevonen, jonka kanssa voisi tehdä mitä mieleen juolahtaa. Kaksi edellistä kun on ollut jotain muuta. Tai olihan Limppu ihan osaavakin ratsu, mutta terveydelliset seikat estivät viimeisinä vuosina ratsastuksen lähes kokonaan. Joskus kiipesin tarhassa selkään hetkeksi tai lenkillä ja ohjasajettiinkin välillä, mutta muuten oli sekin enempi vain mamman pullapollena ja puutarhatonttuna. Kuten Ljúfurkin, joka toki oli ostettukin vain seurahevoseksi ratsuksi soveltumattomana.

Yhtenä iltana kun oltiin tultu Korpun kanssa kärryttelemästä ja se oli kovin hikinen, heitin sille loimen niskaan ja otin koirat mukaan ja lähdettiin vielä pellolle vähän jäähdyttelemään. Vaan pellollapa oli hirvi. Tai siis nähtiin me se jo tallin pihalta, eikä se ollut samalla pellolla minkä poikki kantattiin, vaan viereisellä, mutta kuitenkin. En kuitenkaan ajatellut sen haittaavan, kun onhan tuo nyt hirviä nähnyt hyvinkin läheltä, koska vanhan pihaton vieressä oli riistapelto ja hirviä parhaimmillaan aterioimassa toista kymmentä. Vaan aikalailla stressaantui poni ja olikin sellainen leija narun perässä, ettei varmaan ole ikinä ollut. Onneksi se on kiltti ja naru pysyy kokoajan ihan löysänä, mutta tarkkana sai olla, ettei ota lisäkipinää mistään. Koirat ei onneksi hirveen reagoineet, vaikka se vauhdikkaasti hetken meitä tuijotettuaan poistuikin takavasemmalle. Ja ponikin rauhoittui, kun päästiin kauemmaksi.

Sama pelto, eri ilta.

Koirien kanssa ollaan siis lenkkeilty lähinnä poni narun päässä tallin maastoissa. Joskus tallilta tullessa kirkolla, enemmänkin silloin kun ei vielä tullut heti jo pimeää. Omalla kylällä lenkkeilyt on jääneet kyllä aika minimiin, mutta ollaan me aloitettu pyöräily taas nyt kun Lysti alkaa olla täysikasvuinen. Pari kolme kertaa ollaan nyt käyty, max. kerran viikossa. Eikä mitään ongelmia. Eka kerta oli vähän vahinko, kun olin lähdössä yksinäni pyöräilemään ja koirat halusi mukaan. Ajattelin sitten kokeilla, vaikka kuvittelinkin siitä tulevan sellainen sekamelska, ettei tosikaan. Vaan yhtään ei hillunut Lysti, eikä yrittänyt esimerkiksi vaihtaa puolta, kuten kaikki aiemmat koirat on alussa tehneet. Ihan luonnon lahjakkuus tässä hommassa on Lysti. Vaan ei ole oikeastaan suuri ihme, niin paljon se tykkää juosta.

En tainnut viimeksi kirjoittaakaan, että käytiin näyttelyssäkin. Kotkassa oli syyskuun lopussa kaksipäiväiset pentunäyttelyt ja olin ilmoittanut Lystin molemmille päiville. Hirveästi ei näyttelyt nykyään jaksa kiinnostaa, mutta koska oli lähellä ja hyvää harjoitusta koronapennulle, niin mentiin sitten. Hirveän hienosti käyttäytyi Lysti, vaikka olikin aika ylikierroksilla alkuun. Kehässä kuitenkin osasi olla ja esiintyikin varsin hienosti, vaikkei sitä olla harjoiteltukaan. Molemmilta päiviltä tuloksena ROP-pentu (ainoana mudina tosin), hirvittävän hienot arvostelut ja roppakaupalla kokemusta. Ihan paras LysLys.

Tokokurssikin alkaa olla loppusuoralla. Enää kaksi kertaa jäljellä ja sitten ollaan taas omillamme. Tylsää. Lysti on edistynyt hienosti, vaikka tosi paljon onkin vielä tehtävää. Tietenkin. Mutta ehkä me joskus vielä päästään kokeeseen. Tai sitten ei. Eikä sekään ole katastrofi. Rally-Toko kokeeseenkin olisi kiva joskus päästä, vaikkei niitä juttuja olla tehty vielä ollenkaan. Ne nyt tulee helposti toko/tottispohjalta myöhemminkin, joten ei kiirettä. BH-koekin olisi suunnitelmissa, vaan saa nähdä. Ehkä joskus. PK-juttujakin olisi kiva päästä treenaamaan ja vielä kivempi olisi päästä kisaamaan, mutta kun ei ryhmiin pääse ja jälki ei kiinnosta, niin näillä mennään. Ja onhan tuo kyllä hurjan pieni, kun ajattelee metristä hyppyä ja 650g kapulaa, että ehkä on parempikin, että ne hommat jää suosiolla. Pääasia kumminkin, että molemmilla on kivaa. Tulokset, jos niitä tulee, on sitten bonusta.

Noseen ollaan nyt tehty ilmaisua ja treenattu korkeammalla olevia piiloja, kun ne tuntuu olevan vaikeampia sekä ilmaista että löytää. Kyllä siitä siis selvästi näkee, että nyt ollaan löydöllä, mutta kun olisihan se kiva, että olisi kumminkin selkeä se ilmaisu, niin ei jäisi tulkinnan varaa. Matalathan se ilmaisee tosi hienosti menemällä maahan, mutta korkeampia ei ymmärrä. Niitä siis nyt ollaan treenattu lähinnä sisällä, mitä aiemmin ollaan tehtykin tosi vähän, kun pihalla on ollut helpompaa. Nyt kun syksy ja pimeys on tullut, niin sisällä onkin kivempaa. Toistoja Lysti ei hirmusti kestä, kun se nyt vaan kuvittelee, että kun jo tuttuja juttuja tehdään uudestaan, niin sen täytyy tarkoittaa sitä, ettei se kelpaakaan ja alkaa sitten arpomaan kaikkia muita toimintoja, jos vaikka kelpaisi paremmin. Opettelua minulla on sen suhteen, että kuinka paljon voi "hinkata" tiettyä juttua kerrallaan. Ei kovinkaan paljoa, tuntuu ainakin nyt. Vaan ei kai sitä tarvikaan, jos tekee monta kertaa pieniä hetkiä päivän mittaan, miten joskus ennen olen tehnytkin. Nykyään vaan tuntuu, ettei ole tehnyt mitään, jos toimii samoin. Että sellaista tällä kertaa. Talvea ja lunta odotellessa, yritetään sopeutua pimeyteen ja kylmempiin keleihin.

Tämän hetken tärkeimmät

Se on sitten lokakuu ja illat pimenee niin hurjaa vauhtia, ettei perässä pysy. Loppukuusta kun niitä saamarin kelloja taas yhä vieläkin käännetään taaksepäin, onkin jo täysin pimeää ja saa taas kaivaa otsalampun naftaliinista ja asentaa päähän pysyvästi muutamaksi kuukaudeksi. Ei täällä maalla muuten mitään näe. Onneksi tallilla on iso kenttä ja paljon peltoja, niin ei tarvitse välttämättä koko talvena poistua kauaksi tallista, ainakaan viikolla. Ja koirathan voi aina lenkittää kotimatkalla kirkolla, missä on katuvalot. En minä silti pimeästä tykkää ja odotan jo kevättä, kun taas näkee muutakin kuin juuri ja juuri eteensä.

Lystin kanssa siis aloitimme tokokurssin ja sitä on nyt takana neljä kertaa. Ensimmäinen kerta meni vähän ylikierroksilla ja jouduttiin olemaan tosi kaukana muista, kun nyt ei vaan pikkukoiran keskittyminen muuten riittänyt. Siellä hallin takaosassa yksinään se teki tosi hienosti kaikki jutut, mitkä ekalla kerralla olikin jo meille ennestään tuttuja. Ahaa elämyksiäkin tuli, kuten esimerkiksi perusasennon suhteen. Ihan huippua, kun on joku joka kertoo, mikä menee pieleen, kun ei niitä itse yleensä huomaa.

Lysti 8kk, n. 46cm ja 14,5kg

Toisellakin kerralla kierrokset oli vielä aika korkeat, koska jännää, mutta nyt pystyttiin kuitenkin olemaan jo lähempänä muita. Sen jälkeen Lysti onkin jo ollut ihan oma itsensä ja pystynyt keskittymään hienosti huomioimatta kavereita juuri lainkaan. Aika isoja välejä pidetään kaikki, kun suurin osa koirista on kuitenkin nuoria ja kokemattomia. Viimeksi tosin kävi niin, että toinen koira tuli vahingossa lähelle ja keskittyminen katosi hetkeksi kokonaan. Vaan kun helpotettiin tehtävää, niin siitä se taas lähti sujumaan.

Ollaan opittu tosi paljon lyhyessä ajassa, molemmat. Lähes kaikesta ainakin on jo alkeet hallussa. Toki kotitreenit on siinä avainasemassa, mutta kun on kunnon ohjeet ja suunta, niin helppohan se on kotonakin treenata. Yllätyksiäkin on tullut, kuten esimerkiksi merkin kierto. Sitähän me pentuaikana yritettiin, mutten saanut Lystiä tajuamaan jutun juonta. Paitsi että, nyt se kuitenkin osasi sen. Sama juttu muutaman muunkin asian kanssa. Se tuntuu siis tarvitsevan taukoja, jotta oppi jäsentyy. Tällä viikolla ohjaajamme oli lomalla, mutta saatiin lupa mennä hallille treenaamaan itseksemme. Minä menin ja sain olla ihan itsekseen, mutta saatiinpahan ainakin hyvin tehtyä.

Eilen ja maanantaina Heinlahdessa perehdyttiin hyppyyn ja hyppyliikkeeseen enimmäkseen. Ensimmäinen kosketus hyppyesteeseen kun päättyi paniikkiin joskain käsittämättömästä syystä. Heinlahdessa kun tehtiin aksaesteellä maanantaina, ei ongelmia ollut, joten päästiin treenaamaan liikkeen tekniikkaa. Samaa tehtiin eilen, kun nyt ei ollut tokohyppykään erityisen jännittävä. Samoin eilen tehtiin merkin kiertoon tekniikkaa eli alettiin rakentaa ihan oikeaa tokoliikettä. Reilu puoli tuntia oltiin ja tosi hyvin jaksoi keskittyä, vaikka ei juuri taukoja pidetty. Nyt pitäisi vaan aktivoitua opettamaan lelusta luopuminen ja irrotus, että saataisiin jättää namit, kun ne ei kiinnosta tarpeeksi. Irrotus tuntuu nyt olevan todella vaikeaa, koska murkku. Ei sillä, että se helppoa olisi koskaan ollutkaan.

Meillä on ollut nyt aikalailla kaikki muu harrastaminen tauolla, koska aika ei vaan yksinkertaisesti kaikkeen riitä. Onneksi kuitenkin kurssin myötä on innostus taas kasvanut ja rajallisen ajan puitteissa treenataan kyllä tokoa, joka ei mitään erityistä järjestelyä tarvitse. Riittää kun on jotain palkkaa ja koira. Hienoa on silti huomata, että ei se oppi hukkaan ole mennyt, päinvastoin. Käytiin nimittäin tällä viikolla tapaamassa Lystin velipoikaa ja tehtiin samalla nosea. Lysti toimi niin hienosti, etsi ja ilmaisi ja vielä vieraalla hydrolaatilla ja sokkona. Ihan niin kuin sitä olisi joku salaa treenannut. Hyvä vissiinkin tehdä vain joskus ja jouluna, ettei herra kyllästy. Paitsi esineruutua kannattaisi ehkä treenata vähän useammin. Viimeksi nimittäin tyyppi keksi, että ihan hyvin voi tuoda kaikki esineet kerralla ja jos ei suuhun mahdu, on erittäin hyvä idea vaihtaa jo suussa oleva esine viimeksi löydettyyn. 

linkki reissun kuva-albumiin

Pääasia reissulla oli kuitenkin tavata veikkapoikaa ja poikien saada riehua keskenään. Ja kyllä ne riehuikin. Oli myös kiva vertailla veljeksiä nyt kun ovat lähes aikuisia. Viimeksi tavattiin silloin kun olivat ihan pieniä vielä. On ne kyllä erilaisia. Samanvärisiä, rotuisia ja pitkällä hännällä varustettuja energisiä kavereita, mutta muuten kovin erilaisia. Lysti on huomattavasti vilkkaampi ja leikkisämpi kuin veljensä Lakki, joka on tasaisempi ja enempi tosikko. Lysti on myös sosiaallisempi, mutta tähän taas varmasti vaikuttaa myös vanhemman koiran esimerkki. Peikko kun on myös varsin sosiaalinen ja ystävällinen kaveri, toisin kuin Lakin kämppäkaveri. Oli kyllä kiva reissu, vaikka suurin osa menikin autossa istuessa. Perillä oltiin kolmisen tuntia ja matkoihin meni noin 2,5 tuntia suuntaansa pysähdyksineen. Mutta kyllä kannatti.

Sitten on tämä herra pony, jonka jalkavamma näyttäisi olevan parantunut viimeinkin noin kahden kuukauden hoitamisen jälkeen. Tai no, saa se sen aina auki hangattua, kun siinä ei karvaa ole ja sitten vamman reunoilla olevat karvat menee takkuun, varsinkin kun siihen hölvää haavasraytä tai muuta vastaavaa tököttiä. Ja sitten se taas hautuu siellä takkujen alla, kun se ei anna oikein enää sitä aluetta hoitaa tai edes koskea. Mutta se liikkuu puhtaasti ja nyt ollaankin jo taas aika lailla normaalissa liikunnassa. Lämmintä on ollut ja karvaa jo reilusti, joten käyntilenkeistäkin tulee aika nopsasti hikiliikuntaa.

Kamburilla oli tällä viikolla myös tapaaminen eläinlääkärin kanssa. Hoidettiin hampaat ja katsottiin jalka ja sään vanha arpi, sekä tuikattiin rokotus. Jalasta eläinlääkäri totesi, kun olisin sen halunnut kuvauttaa, että jos vamma on tullut pari kuukautta sitten, niin se olisi jo jalaton, jos nivelessä jotain olisi. Ja vähän samaa mieltä olen minäkin, mutta silti oli huoli. Säkää on katsottu aiemminkin, eikä sitä nytkään saatu kuvattua, koska säätön poni ja röntgenlaitteessa siihen liian pienet tehot. Mutta eipä siitä ole haittaa ollut, joten kai me mennään samoin kuin ennenkin. Ellei sitten jotain oireilua ilmaannu. Epäilen kyllä. Onhan tuo arpi siinä ollut jo ennen ponin minulle tuloa.

Ja sitten suu. Piikkejä sille ei ole koskaan tullutkaan kuin ihan vähän ja ihan pieniä, joten sen suhteen ei varmaan tarvisi hoitaakaan kuin vuosittain. Mutta sillä on ollut diasteema ja kariesta. Nyt oli kuitenkin diasteema kadonnut, kun hampaat ovat asettuneet pysyviin vaihdon jälkeen paikalleen. Ja karieskin oli parantunut osittain ihan kokonaan ja osittain paranemassa. Yhdessä hampaassa oli vielä ihan paranematontakin, mutta tilanne on entiseen verraten kyllä ihan huippu hyvä. Vähempi sokerinen heinä ja runsaampi juominen varmasti on auttanut, kun mitään muutakaan ei oikein ole muutettu. Ja tosiaan juonut se on nykyisellä tallilla selvästi paremmin kuin entisellä tallilla, joka taas vaikuttaa esimerkiksi syljen määrään kaiken muun lisäksi. Ja karies on suoraan verrannollinen syljen määrään, monen muun asian rinnalla toki. Tyytyväinen saa olla. Kaiken tämän lisäksi, rauhoitettakaan ei tarvinut kuin reilusti alle puolet normaalista määrästä, kun ennen on tarvinut melkeimpä tuplat, kun tallissa olo on stressannut. Nykyisessä paikassa ei tätä ongelmaa ole, joten unikin tuli hetkessä ja pienellä annostuksella.

Ollaan me Korpunkin kanssa vähän treenattu. Ollaan harjoiteltu tuntumaa ja kokoamista, lähinnä ratsain, mutta välillä myös ajaen tai ohjasajaen. Hirveän hienosti se jo ihan itse tulee tuntumalle kun keräilee ohjia käteen, mutta yhtään jos liian kovaa ottaa, niin sitten se kyllä nyppää ohjat kädestä hyvin pikaisesti. Ei ole huono asia se, vaikka välillä vähän ärsyttääkin. Ihan hetkittäin ja askeleen kahden ajan, saattaa selkäkin nousta, kun oikein keskitytään molemmat. Aina ei jaksa poni enkä minäkään ja silloin ei treenata. Vaan kyllä se siitä etenee vähemmälläkin. Tölttikin on alkanut sujua jo pidempiä pätkiä kerrallaan ja tuntuu ajoittain erittäinkin hyvältä ja puhtaalta. On se kyllä hieno, vaikka itse sanonkin. Ainakin hieno maastomopo, jos ei muuta.

Jalkavammoja ja uuden oppimista

Loman jälkeen on arki ollut aika paljon kiireisemmän tuntuista kuin ennen lomaa. Kummallista, mutta totta kuitenkin. Ei siis olla ollenkaan niin ahkerasti esimerkiksi treenailtu. Sitäpaitsi, ponin suunniteltu loma vähän venähti, kun satutti jalkansa. Joten melkoisen tasapaksua on elämä taas ollut. 

Töihin palattuani oli tarkoitus siis pitää ponilla lomaa ensimmäinen viikko, koska tiesin olevani väsynyt ja ponikin oli työskennellyt normaalia enemmän koko kesälomani ajan. Tämä toteutuikin. Viikon päätteeksi oli Korpulla myös jäsenkorjaus ja sen jälkeen vielä muutama ylimääräinen kevyempi päivä. Lenkkeiltiin koirien kanssa kyllä, muttei vielä ihan töihin ryhdytty. Ehdittiin sitten käydä kahdesti kärryttelemässä ja kerran maastossa ratsain, kunnes löysin vasemman etujalan polvitaipeesta ruhjeen. Ei se tuntunut paljoa vaivaavan ensin. Vähitellen alkoi poni kuitenkin arkoa ja liikkua varoen, sekä oli selvästi epäpuhdas liikkeessä. Loma siis sai jatkua. Jalkaa kävin hoitamassa. Muutaman päivän päästä oli poni selvästi kipeä. Se vain nuokkui yksinään turpa maassa, haukotteli ja väänteli naamaansa eli selvästi oireili myös mahaansa. Kuumetta ei ollut. Aloitin sitten taas chian syöttämisen, jos vaikka hiekkaa olisi. Psylliumia en usko Kamburin syövän, kun on sen verran ruokarajoitteinen noin niin kuin muutenkin.

Oli mahavaivojen syy sitten mikä tahansa, niin ainakin se helpotti ja poni piristyi pikkuhiljaa. Jalka vaan ei ottanut parantuakseen, joten soittelin eläinlääkärille. Hän ei tietenkään ehtinyt tulla katsomaan, mutta ohjeisti ottamaan yhteyttä klinikalle, jos tilanne ei yhtään lähde helpottamaan. Pelotti mennä tallille. Puhelin oli suurinpiirtein valmiina klinikan numeroa myöden. Poni narun päähän ja muutama pyörähdys kentällä ja kas kummaa, Kambur liikkui jo hieman paremmin. Voikohan jo huokaista? Ja kyllä vain. Päivä päivältä tilanne parani ja nyt liikkuu jo puhtaasti, vaikkakin vamma on vieläkin paranematta. Sitä hoidellaan ja liikutaan kevyesti. Ollaan käyty keskimäärin neljän kilometrin kevyillä kävelyillä tavalla jos toisellakin. Eilen ohjasajaen, mutta myös kärryillä tai ratsain.

Laumaan on tullut pari uutta tammaa ja yksi on lähtenyt. Porukkaa on nyt siis kahdeksan turvan verran. Tilanne tosin on vain väliaikainen ja väki vähenee jossain vaiheessa taas kuuteen, mutta tällä hetkellä nyt näin. Eilen tuli uusin tulokas ja pari viikkoa sitten edellinen. Edellisen tulo meni Korpulla vähän tunteisiin ja se oli toisena aamuna hyökännyt ihan kunnolla tamman päälle. Tiedä sitten oliko värillä osuutensa asiaan, tamma kun on kimo, mutta kovin outoa käytöstä tämä oli tuolle aina kaikkien kaverille. Ehkäpä liittyy entisiin kokemuksiin ennen muuttoa tai sitten johonkin ihan muuhun. Ken tietää. Tammakin on kyllä aika "määräilevä". Nyt kuitenkin on tilanne rauhallinen ja sellaisena toivottavasti myös pysyy.

Tässä tilanne eilen, heti sen jälkeen kun uusin tulokas (vasemmalla) oli päässyt laumaan.

Koirat on viettäneet aika rauhallista elämää myös. Ollaan me lenkkeilty ja vähän treenailtukin, mutta ihan liian vähän kyllä. Kivaahan se olisi, mutta kun ei ole tuntunut riittävän energiaa siihen. Lysti on kuitenkin ihan edennyt kivasti sen puitteissa mitä nyt tehty ollaan. Olen ilmoittautunut tokokurssille, joka alkaa ensi viikolla, joten toivon sen antavan hiukan intoa taas tehdäkin jotain. Jännittää. Kolme kertaa ollaan käyty myös koirakoulussa.  Ensimmäinen kerta oli jotain ihan kamalaa. Lysti sinkoili ja veti vaan kavereiden luokse, eikä siihen saanut oikein mitään kontaktia muuta kuin ihan hetkittäin. Tilanne toki oli outo ja paikkakin vieras ja Lystihän jännittäessään menee vähän kiehumistilaan, joten varmaan siitä oli tässäkin kyse. Pidettiin kuitenkin hiukan taukoa ja seuraava kerta tutulla kentällä menikin sitten ihan super hyvin. Viimeksi sitten jotain siltä väliltä, vaikka toisaalta väläytteli ihan uusia puoliakin, kuten esimerkiksi tarjosi oma-aloitteisesti seuraamista, kun piti vain kävellä kauniisti.

Pari kertaa ollaan käyty myös mätsäreissä. Ensimmäisen kerran Katariinassa molempien koirien kanssa hengaamassa ja Lysti oli taas ihan mahdoton. Sinkoilua ja kiljumista. Nailonhihna ei ollut kovin kivan tuntuinen kädessä. Rauhoittui kuitenkin kun oltiin aikamme siinä hengailtu ja käyty uimassakin, joten hyvästä harjoituksesta meni. Toisen kerran oltiinkin ihan osallistumassa ja LysLys yllätti olemalla varsin rauhallinen ja hyvinkäyttäytyvä kaveri, joka osasi esiintyä ihan ilman harjoittelua oikein oivasti. Pöydäälle pyysin sen saada nostaa, jotta sitäkin päästiin treenaamaan. Se oli vähän jännää, muttei se mitenkään panikoinut ja antoi itsensä kopeloida hyvin. Tätä täytynee kuitenkin harjoitella. Tuloksena sininen nauha ja sinisten pienten pentujen voitto. Ei huono.

Vaikka omatoimitreenit onkin olleet aika vähäisiä, ollaan me kuitenkin jotain tehty. Tottiksen alkeita kotona, nosen ilmaisua kotona, taukomattoa kotona, noseakin ja esineruutua, mutta vähemmän niitä, kun vaatisi aina enemmän panostamista. Yhteistreeneissä ollaan käyty paristi. Kaverin kanssa tehtiin kerran hieman henkilöhakuakin. Pari kierroasta, yhteensä viisi pistoa. Maalimiehellä lelu, jonka kanssa käveli piiloon ja minä päästin sillä hetkellä perään, kun mm juuri hävisi näkyvistä. Sovittiin, ettei sen tarvi leikkiä maalimiehellä, jos on liian jännää, mutta mitä vielä. Niin leikki kuin ei mitään ja sai tuoda sitten lelun minulle leikittäväksi lisää. Ja hyvin irtosi ja etsikin. Olisi se siinäkin ihan hyvä, jos treenaamaan pääsisi. Harmi, ettei ainakaan nyt pääse. Ilmaisuakin otettiin sen verran, että kokeiltiin haukuuko vierasta. Minuahan se haukkuu varsin topakasti ja haukkui se vierastakin. Hieno junnu.

Nosetreenit 8.8. Kouvolassa, kuva Anna Piitulainen

Tehtiin samalla kerralla myös nosea. Tein muutaman piilon heti kentälle mentyämme ja jokainen sai sitten vuorollaan ne etsiä. Lysti oli hyvä, innokas ja löysikin hyvin. Kaikkia ei sille otettu, vain helpoimmat. Vaikka se on sellainen sählä, niin hämmästyttävän hyvin se taas jaksoi keskittyä ylimääräisestä ihmisestä huolimatta. Peikkokin teki, muttei sitä kiinnostanut kuin kaikki muut hajut. Onneksi se kuitenkin oikean hajun bongattuaan sen ilmaisi ja pääsin palkkaamaan, joten ihan hyvä treeni sillekin.

Pari muutakin yhteistreeniä on nosessa tehty. Elokuun alussa oltiin taas Kouvolassa treenaamassa. Lystille eka kerta sisällä ja vielä vieraassa paikassa, vierailla hajuilla, vieraan tekemillä piiloilla. Se olikin tavoistaan poiketen hiukan jännittynyt ja keskittymiskyvytön, eikä oikein tuntunut tajuavan mikä oli homman nimi. Se teki kuitenkin kaksi kierrosta ja sille helpotettiin hieman treeniä piilottamalla purkki, mihin on jo rutiinia enemmän kuin pelkkiin tarroihin. Saatiin kuitenkin jotain hyviäkin löytöjä, mutta ennen kaikkea hyvää harjoitusta jatkoa ajatellen. Tuollaisia sisätiloja kun on aika vähän tarjolla.

Enemmän kiinnosti kuvaaja kuin purkki tuolla laatikon ja kaapin välissä. Kuva Anna Piitulainen

Peikkokin teki ja se taas oli ihan tosi hyvä, innokas ja iloinen ja myös löysi. Sille vain yksi kierros, ettei vaan mene överiksi ja kyllästy. Kotimatkalla lenkkeiltiin Korian sillan kupeessa joen piennarta ja nautittiin auringosta. Mukava päivä, vaikka pitkä. Aamulla lähdettiin jo kahdeksan jälkeen ja illalla oltiin kuuden jälkeen takaisin kotona.

Kuva Anna Piitulainen

Toisenkin kerran oltiin Kouvolassa nosettamassa. Tällä kertaa ulkona vanhoilla kotikonnuilla ja lähes äitini ikkunan alla vanhalla varuskunta-alueella. Siellä Lysti oli ihan super hyvä ja tehtiin sokkonakin yksi alue, mistä molemmat piilot löytyivät hienosti. Ilmaisu oli mallia etsinnän lopetus ja ohjaajan tuijotus, mikä toki oli selkeä, mutta ei ehkä paras mahdollinen. Siitä innostuneena ollaan kotona harjoiteltu maahanmenoa, vaikka en olekaan ihan vakuuttunut sen ilmaisun toimivuudesta, mutta kunhan edes joku opittu toimintamalli olisi olemassa.

Tänään olisi tokoluento (aito aktiivisuus, kouluttaminen ja palkkaus) Ruukissa, mihin siis olen menossa kurssille myös. On nämä jänniä, kun en missään ohjatuissa treeneissä ole vuosiin ollut, paria tämän kesäistä koirakoulu kertaa lukuunottamatta tai nosetreenejä, joissa ollut kaveri ohjaajana ja menty vähän kimppatreeni meiningillä enemmänkin. Ja koirakin on uusi ja osaamaton. Intoa kyllä riittää, molemmilla. Saa nähdä, mihin se kantaa vai tuleeko koko hommasta katastrofi.

Lomapuuhia, osa kaksi - the dogs

Niin, koirat. Peikko ei ole juuri tehnyt mitään erikoista, ihan niin kuin nyt ei yleensäkään. Se on voinut nyt kyllä jo pitkään hyvin, eikä pentukaan enää ahdista kuin hetkittäin, silloin kun sillä (pennulla) sattuu känkkäränkkävillihetki. Närästys on pysynyt poissa eli ruokinta taitaa olla balanssissa viimein ja elämä muutenkin. Tassujakaan ei ole yhtään nuollut, mikä todistaa, ettei kipuja ole. Tassujen kuolan värjäämä ruostevärityskin on poissa.

Lysti sen sijaan on lenkkeilyn lisäksi myös treenannut ahkerasti, kun kerrankin on ollut aikaa. Ollaan käyty myös milloin missäkin lenkillä, sekä möllikisoissa hengaamassa. Koirakoulut on olleet tauolla tämän kuukauden, koronatauosta huolimatta, kuten joka vuosi, joten häiriötreeniä ollaan käyty möllikisoissa tekemässä. Homma alkaa toimia aika kivasti jo ja muutenkin toki aika on tehnyt tehtävänsä.

Esineruututreenit ollaan aloitettu vihdoin, vähän niin kuin loman kunniaksi. Pitänyt on pitkään, mutta se on vaan jäänyt, kun aina väsyttää, eikä oikein ole aikaakaan. Treenit on menneet ihan hyvin ja intoa piisaa, kunhan unohtaa ällöt pk-liivit päällään. Ne aiheutta vielä toistaiseksi itkupotkuraivarin ja keskittyminen hiukan kärsii, kun niistä pitää yrittää päästä eroon keinolla millä hyvänsä.

Ollaan kokeiltu vähän erilaisia tapoja tehdä, että löytyisi se juuri tälle tyypille sopivin tapa. Ensimmäinen kokeilu oli kotona niin, että vein esineet valmiiksi metsään tallotulle alueelle Lystin ollessa tällä välillä autossa. Sitten vaan lähdettiin yhdessä kävelylle metsään. Luotin siihen, että se reagoi, kun saa hajun esineestä ja niin kävikin. Kun esine sitten löytyi, ei se sitä ensin toki ymmärtänyt minulle tuoda ja tarvittiin hiukan apua, mutta kun se sitten minulle tuli, leikittiin hurjasti. Toinen oli vähän samaan tapaan, mutta niin että koira näki autosta kun kävelin metsässä tallomassa ja viemässä esineet. Silloin lähti jo hyvin itsekin etsimään. Tästä jalostettiin systeemiä niin, että en enää lähtenytkään mukaan, vaan Lysti sai etsiä ihan itse. Tämäkin toimi hienosti ja esineet tuotiin leikittäväksi. Kokeiltiin vielä sellaistakin konstia, että vietiin yhdessä esineet, mutta tämä ei oikein ollut hyvä systeemi. Lysti ei meinannut millään ymmärtää lähteä etsimään. Kun sitten älysi, ja ihan itse ratkaisi kyllä, niin esineet kyllä löytyi ja tuotiin vauhdilla. Ollaan myös huviteltu heittelemällä esineitä metsään talon takana ja vaihdettu sitten esine taisteluleikkiin lennosta. Parasta ikinä jos Lystiltä kysytään. Saapahan ainakin kasvatettua motivaatiota, jos ei muuta. Vaikka eipä sillä motivaatiosta puutetta ole ollut muutenkaan.

Lemppari palkkalelu

Viimeisellä lomaviikolla päästiin treenaamaan myös niin, että appari vei esineet. Tämä oli ehdottomasti parhaiten toimiva konsti, toki Lystilläkin oli jo pohjalla muutama treeni.  Ensimmäisellä kierroksella vietiin aina yksi esine kerrallaan. Yhtään ei haitannut ylimääräinen ihminen ruudussa, vaan esineet tulivat vauhdilla. Toisella kierroksella ensin yksi esine, sitten jo kaksi kerrallaan. Sekin sujui hämmentävän hyvin. Toiselle lähettäessä, hetken mietti ja sitten läksi, etsi ja löysi. Hieno pentu.

Tottistreenit on olleet lähinnä mallia, mennään kentälle ja kun Lysti ottaa kontaktin tai vielä mielummin vaatii toimintaa, sitten leikitään. Ollaan me jotain pientä ihan tehtykin, mutta ei se silti vielä mitään osaa. Tai no, osaa se istua käskystä ja tulla sivulle pienin avuin. Maahanmeno on mallia käsimerkki, mutta sillä menee kyllä hyvin. Vaan ehtiihän sitä myöhemminkin.

Lomalla myös reissattiin. Koirien kanssa käytiin ekalla viikolla kotiseuturetkellä Loviisa - Porvoo - Loviisa. Porvoossa kävin Dog & Cat:ssä, mistä mukaan tarttui pojille pannat 1,-/kpl ja Lystille uusi palkkalelu ja valjaat. Muutaman muunkin pysähdyksen kautta, päädyttiin lenkkeilemään Porvoon vanhaan kaupunkiin. Aurinkoinen ja lämmin keli verotti hiukan koirienkin intoa ja Lystikin jaksoi käyttäytyä varsin mallikkaasti pitkästä hihnakävelystä huolimatta. Se kun on hihnassa ihan hävyttömän vähän, kuten tietty Peikkokin, mutta Peikko sentään osaa kävellä hihnassa. Ja koska Peikolla on hajunsa, se ei edes tylsisty, toisin kuin Lysti, joka ei ainakaan vielä ole mitenkään erityisen kiinnostunut hajuista. 

 

Käytiin me Kouvolassakin äitiäni moikkaamassa ja Lysti osasi käyttäytyä sielläkin jollain tapaa. Raputkaan kolmanteen kerrokseen ei tuottaneet ongelmia, toisin kuin Peikolle, jolle ne on yhä hiukan jännittävät. Onneksi oli kuitenkin pennulle omia leluja mukana ja myös puruluita viihdykkeeksi, kun se on sen verran kerkiäväinen, että oli ehtinyt jo varastaa lankakerän ja aamutossut, ennen kuin sain edes kenkiä jalasta. Aamutossut joutui loppujen lopuksi nostamaan tiskipöydälle, kun keittiön pöydältäkin ne haettiin leikittäväksi.

Lysti oppi myös kunnolla uimaan loman aikana, kun muutama hellepäiväkin siihen mahtui. Ainahan se on tykännyt vedestä ja on nuohonnut kaikki lätäköt ja kuraojat, sekä kahlaillut meressäkin, mutta uinut se ei ole. Se on jännittänyt sitä kohtaa, kun jalat irtoaa pohjasta, mikä on aika tyypilistä kokemattomille. En vaan muistanut sitä, kun appenzellithän on menneet aina veteen enemmänkin väkisin ja uineet se enempää harjoittelmatta, eikä niille ole tarvinut koskaan mitään heittää, kun ne on uineet ilmankin. Nyt sitten hellepäivinä käveltiin venerannasta, jossa melko jyrkästi syvenevä ranta, vähän matkan päähän matalaan rantaan. Siellä Lysti meni kuin vahingossa uimaan, kun vesi syveni niin maltillisesti, ettei se edes huomannut kun pohja katosi. Kun vaan siellä käytiin ahkerasti, alkoi se loppujen lopuksi mennä muualtakin, kun sai varmuutta lisää.

Nyt on palailtu töihin ja aikaa on taas huomattavasti vähemmän yhtään mihinkään. Vaan eiköhän tämä taas tästä, kunhan vauhtiin pääsee. 

Lomapuuhia, osa yksi - the pony

Loma on jo melkein lusittu, kun maanantaina kutsuu työt. Nopsasti meni kolme viikkoa ja vaikka nyt tuntuu, että olisi ollut sittenkin ihan hyvä idea lomailla koko neljä viikkoa, niin syksyllä kiitän, kun on vielä se viikko tähteellä.

Mitä me sitten ollaan puuhailtu. Korppu the pony on liikkunut paljon. Ihan liian paljon, jos Korpulta kysytään. Vaan suunnitelmissa on antaa sen lomailla koko ensi viikko, jos ei kokonaan niin ainakin kunnon töistä. Niinpä se siis joutuu joustamaan lakisääteisistä vapaistaan hiukan näin väliaikaisesti. On sillä nytkin ollut jotakuinkin yksi vapaa per viikko, sekä kevyempiä talutuslenkkipäiviä tai vastaavia. Ja koska se kuitenkin yhä lähtee mielellään mukaan, niin ei kai se kärsinytkään ole. Se kun kyllä osaa kertoa, milloin jokin mättää. Silloin se kävelee tyynen rauhallisesti sivummalle, kun näkee riimun kädessäni. Silloin yleensä peruutetaan etukäteissuunnitelmat ja tehdään jotain hauskaa eli yleensä lähdetään lenkille koirien kanssa. Ollan me joskus jätetty kokonaan harrastamattakin. Minusta kun ei ole ollenkaan kivaa harrastaa vastahakoisen eläimen kanssa, kun siitä tulee vaan paha mieli kaikille. Harrastuksen pitää olla mukavaa jokaiselle osapuolelle ja jos se ei ole, jotain pitää silloin muuttaa tai sitten lopettaa harrastaminen.

Korpun kanssa on onneksi aika hyvin onnistuttu pitämään kivaa, varsinkin nyt kun ei ole enää ihan niin huimaa huolta ylipainosta ja voi lenkkeillä rennommin. Ja lenkkeilty siis on, koska on ollut aikaa. Kärryillä ollaan tehty pitkiäkin lenkkejä ja ollaan alettu myös hölkkäillä enemmän. Ei se silti oikein hikoa, mikä on huolestuttavaa, kun hellettäkin on ollut liki kolmenkympin lukemia pahimmillaan. Kävin Horselinessä Porvoossa reilu viikko sitten, ajatuksena ostaa Glucogardia, kun sitä kovin on metabolisille suositeltu. Vaan kotiin tulin ihan toisen rehun kanssa, jota taas myyjä suositteli. Nyt siis kokeilussa Spillers Lite + Lean Balancer, jonka pitäisi auttaa aineenvaihduntaan kiihdyttävästi. Toivomme että auttaa.

Ratsastettukin on, vaikka ötökät on olleet hiukan kiusana tässä puuhassa. Pellolla on ollut paarmoja ja metsässä muitakin ötököitä. Tiellä on ollut rauhallisinta näiden kannalta, mutta kyllä sielläkin on jonkin verran hermoilua ollut havaittavissa. Kärryjen kanssa toki on ötökät kiusana myös, muttei haittaa vaikka olisikin, kun itse istun siellä kärryillä. Ratsain otettiin kerran ihan kunnon laukkaspurttikin, kun ensin metsän poikki mennessä oli itikoita ja metsätielle päästessä sitten vielä paarmojakin. Poni oli kovin stressaantunut ja sai sitten viimein tarpeekseen ja lähti kuin mikäkin laukkahevonen. Kyllä sen kiinni sai, muttei se olisi enää kävellyt lainkaan, joten katsoin parhaimmaksi tulla alas taluttamaan. Viimein rauhoittui, kun käännyttiin ympäri ja tultiin pois metsästä. Käytiin sitten vielä ihan rauhallinen käyntilenkki tiellä. Ihan turha taistella, kun mielentila on tuo mikä oli. Sitäpaitsi, olen yhä ylivarovainen sen suhteen, ettei se vaan vahingossakaan yhdistä moista tunnetilaa ratsastukseen tai ylipäätään mihinkään ihmisen kanssa toimintaan.

Käytiin me kesäretkelläkin. Oli siis kavereiden kanssa treffit kirkolla kyläkahvila Onnissa kahvittelun merkeissä. Suoriuduimme kaikki kolme paikalle ratsain, minä itsekseni ja kaverit kimpassa. Oli kivaa ja niin hyvää treeniä ponille kaikkinensa. Hiukan se sähläsi paikanpäällä, koska se nyt vaan sählää, silloin kun on vähän jännää ja samalla kauhean mielenkiintoista ja kivaa. Kotimatkalle lähdettiin kaverien peesissä ja alkumatka sujuikin reippaasti, mutta rauhassa ilman mitään kuumenemista, vaikka joutuikin kävelemään jonon viimeisenä. Aiemminhan se on kiihtynyt moisessa tilanteessa niin, ettei ole meinannut käsissä pysyä. Nyt sitten kiihtyivätkin vaihteeksi kaverit. Kun sitten käännyimme omaan suuntaamme parin kilometrin jälkeen, aiheutti sekin vain pientä hidastelua ja pari hirnahdusta ja kotitallille pääsimme varsin hyvässä järjestyksessä. Minulle vaan kävi pieni äksidentti selästä tullessa, kun ponin jotenkin liikahtaessa juuri kriittiseen aikaan, minulta meni tasapaino ja kiepsahdin pää edellä selälleen sepelille. Ei siinä mitään, onhan näitä käynyt, mutta sitä en ymmärrä, että muistoksi tästä kuperkeikasta jäi kipeä jalka. Eikä siis selkä, kuten olisi voinut kuvitella. No, nyt se on jo melkein kunnossa, eikä aiheuttanut kuin sen loppu päivän lepäilyä, kun ei pystynyt kävelemään edes Buranan voimalla.

Korppu on myös treenannut ihan oikean ratsun asioita. Ei me kentällä vieläkään olla viihdytty kyllä. Viimeksi tehtiin tiellä siirtymistreeniä. Ensin pientä kokoamista, sen minkä se nyt kokoamaan vielä pystyy, ja käynnin hidastusta samalla ja siitä sitten joko ravi tai töltti, kun alkoi käydä hidastelu hankalaksi. Niin mielellään silloin ottikin nopeamman askellajin, joka oli tietysti helpompi vaihtoehto kuin koottu/hidas käynti. Eikä erehtynyt kertaakaan askellajista eli olemme siis molemmat oppineet jotakin. Tänään tehtiin samaa harjoitusta ohjasajaen, mutta vain ravisiirtymillä, kun en ole opettanut tölttiä ajaen. Hyvin meni tänäänkin ja ihan hetkittäin käyntikin näytti juuri siltä kuin kuuluu ja poni myötäsi hyvin ohjalle. Hetket oli vielä niin pieniä, etten ehtinyt edes naksauttaa, ennen kuin tilanne oli jo ohi, mutta siitä se lähtee. Hyvä siitä tulee. Paitsi että se on jo. Ainakin jos minulta kysytään.

Toukokuusta kesäkuuksi

Ei tässä oikein ole ehtinyt kirjoittelemaan, kun jotenkin aina on vaan niin paljon kaikkea, vaikkei sitten oikeastaan kauheasti mitään. Illat vaan menee tallilla ja koirien kanssa lenkkeillessä ja sitten onkin jo niin väsynyt, ettei jaksa mitään. Pikakelauksella siis mennään taas ja varmasti varsin pitkälle eteenpäinkin. Itselle olisi kiva, kun olisi ihan oikea päiväkirja, mutta kunhan nyt edes jotain saa tännekin.

Kambur the pony on viettänyt aikaa laitumella kavereiden kanssa. Isolla laitumella ehtivät olla vajaan kuukauden, mutta koska on ollut kovin kuivaa ja ruoho ei siis oikein kasva, joutuivat muuttamaan toiselle lohkolle (tai oikeastaan kolmannelle) noin viikko sitten, että tämä edellinen lohko saisi kasvaa rauhassa. Uudella lohkolla olikin sitten niin hyvät apajat, että ensimmäisenä päivänä oli kaikki illalla aika kipeitä, kun olivat ahtaneet itsensä niin täyteen. Nyt sitten laiduntavat kolme kertaa päivässä pari kolme tuntia kerrallaan ja muun ajan viettävät tarhassa. Ei mitenkään huono järjestely minusta. Paino on nimittäin taas hiukan nousussa, mikä toki ei ole ihmekään, mutta mitä se olisikaan jos laiduntaisivat kokoajan.

Tässä maistellaan vaihtelun vuoksi joen antimia toukokuun puolivälissä.

Liikkunut Korppu on sekä ratsain että ajaen ihan kohtuullisen ahkerasti viimeaikoina. Talutuslenkkejäkin on koirien kanssa tehty ja muutamasti käyty myös ohjasajolenkkeillä. Hirmu huonosti se hikoaa, tiedä sitten onko aineenvaihduntaongelma vai vain hyvä kunto, kun lenkit nyt on kuitenkin aika kevyitä olleet. Reippaasti se liikkuu kyllä. Ja kavereiden kanssa riehuu, plus juoksee aika vauhdilla aina takaisin laitumelle lenkin jälkeen. Pisimmillään lenkit on siinä kymmenen kilometrin luokkaa keskimäärin ja lyhyemmillään kolmesta neljään. Tavallisin matka on kuusi kilometriä ja kaikkein pisin lenkki oli viime viikonloppuna, kun kierrettiin täältä meidän kylän kautta ja isoa tietä takaisin, yhteensä 12,9 km. Ratsain pisimmät lenkit on olleet siinä kuusi kilometriä, nämä pisimmät on kärryillä ja lyhyimmät taas vastaavasti taluttaen. Hirmu hyvin se kyllä voi, että ehkä ei kannata olla huolissaan moisesta pikku asiasta, vaikka välillä nestettä kerääkin ja ei siis kunnolla hikoile. Pikkuvikoja, vai miten se nyt olikaan.

Käytiin ihan kylilläkin tässä taannoin. Oli siinä ihmisillä taas ihmettelemistä, vaikka liikkuu tuolla muutkin hevostensa kanssa.

Ollaan nyt ihan jopa jonkin verran yritetty treenata ratsujuttuja. Kerran ratsastin jopa kentällä. Ei se nyt mitenkään erityisen hyvin mennyt, kun kaveri huusi tallissa ja poni kävi vähän kierroksilla. Kyllä se jotakuinkin meni sinne minne piti ja siinä askellajissa, mitä pyydettiin, vaikka ajatukset oli ihan muualla. Pari maastolenkkiäkin on mennyt vähän levottoman ponin kanssa, kun on ollut jostain tuntemattomasta syystä stressaantunut. Minusta ei ole mitenkään mukavaa ratsastaa ponilla, joka on juuri ja juuri siinä rajoilla, onko se käsissä vai ei, eikä siihen saa oikein mitään kontaktia. Onneksi näitä päiviä on harvoin, todella harvoin ja onhan kyseessä kuitenkin vasta kuusivuotias, joten sallittakoon hänelle ajoittaiset känkkäränkkäpäivät. Silloin kun on hyvällä mielellä, sujuu asiat jo tosi hyvin. Tasapaino on kehittynyt hurjasti ja tölttikin onnistuu jo kuskin kanssa kohtuullisesti. Ravi menee jo hyvin ja laukkakin nousee, muttei vielä pysy. Kerran saatiin hiukan enemmän kuin vain nosto, vissiinkin viisi askelta, mutta kyllä sekin siitä, kun vaan treenataan. Ja jos sillä olisi parempi kuski, tuskin ongelmia olisikaan. Vaan näillä mennään ja koska tykkään enemmän opettaa asioita kuin vain ratsastaa, niin tuskin tilanne tulee edes muuttumaan. Opitaan sitten samalla molemmat.

Lystin kanssa oli taas välillä hiukan ongelmia. Se kun oli aluksi tosi hankala saada kiinni, varsinkin kun tajusi, että ollaan lähdössä autolla jonnekin. Homma alkoi jo sujua, mutta sitten iski mörkökausi ja taas sitä jahdattiin tuntitolkulla tallille lähtiessä. Monesti se päätti mielummin jäädä yksin kotiin kuin tulla mukaan. Lakkasin sitten yrittämästä ja vähän aikaa toimittiin niin, että se laitettiin hihnaan, niin ettei päässyt itse päättämään yhtään mitään. Siinä sivussa harjoiteltiin autoon menoa. Nykyään se hyppää autoon ihan itse ja ilman hihnaa. Jotenkin tämä kaikki liittyi kiipeämiseen/hyppäämiseen/korkeisiin paikkoihin, kun samaan aikaan tajusin, ettei se koskaan hypännyt mihinkään. Sohvallekin olisi kyllä päässyt, muttei vaan tullut. Rappujakaan ei halunnut kulkea. Mistä lie johtui, vaikea sanoa, mutta kun sitten Karhulassa lenkkeillessä vedin sen väkisin rappuihin, se jotenkin tajusi, että niin voi tehdä ja nyt se sitten hyppii ja kiipeilee ihan liiankin kanssa. Tulee esimerkiksi portista yli ihan sukkana kun tulen töistä.

Kaveritreffejäkin on Lystillä ollut. Laittelin faseen kyselyä olisiko halukkaita leikkikavereita tarjolla ja aika paljon niitä ilmaantuikin. Nyt ollaan tavattu samanikäinen dobberinarttu sekä bortsunarttu. Kivaa on ollut. Tekee hyvää juosta ja painia ihan luvan kanssa, ettei tarvi sitten olla ihan kokoaikaa Peikon kimpussa. Ja Peikko kiittää. Lysti on leikkinyt ihan nätisti, eikä ole yhtään edes yrittänyt isotella, vaikka vähän uhmaikää pukkaakin. Tottelematon se kyllä niissä tilanteissa on ja on ollut myös aika kierroksilla jopa pari päivää näiden leikkihetkien jälkeen, mutta eiköhän se siitä tasoitu, kun tapaa lisää kavereita.

Ollaan me Lystin kanssa vähän treenattukin. Ei se vieläkään oikein mitään osaa, mutta kun vaan jaksetaan jatkaa, niin kai se joskus jotain oppiikin. Kauheesti kivaa sillä on aina ja sitten menee överiksi ja tuntuu, ettei mikään uppoa, mutta kun vaan itsepäisesti jatkaa harjoitusta, rauhoittuu pentukin ja kas, yht'äkkiä se onkin oppinut. Ainakin jotakin. Vaan eipä sen ole väliä, matka kun on minusta aina se mielenkiintoisempi kuin se lopputulos. Eli kiva on treenata, vaikkei mitään niin saisikaan valmiiksi ja pikkuhiljaa osasista rakentuu jonkinlainen kokonaisuus kuitenkin. Sen näkee sitten mihin se johtaa. Jos vaan hakua pääsisi treenaamaan, olisi varmaan eri meininki. Mikään muu kun vaan ei ole yhtä tärkeää, joten tekeminenkin on vähän sellaista harrastelua vailla päämäärää. Pääasia kuitenkin että on kivaa.

Käytiin me tässä koirakoulussakin. Koronarajoitukset kun alkavat lieventyä, on koulutukset taas alkaneet tai alkamassa. Niinpä mekin ajeltiin paikalle kun koirakoulu alkoi. Koirakoita oli paljon ja touhu ei ehkä niin turhan tarkkaa, lähinnä sellaista puuhastelua, mutta kivaa oli. Ei me siis Lystin kanssa mukaan menty, hengailtiin vaan siellä reunamilla ja tehtiin omia juttuja. Hirmu hienosti se jaksoi keskittyä pikku tehtäviin ja ylipäätään minuun. Taitava LysLys. Paljon pidettiin taukoja ja Lysti oli autossa aina silloin. Ei ihan maltti riittänyt vielä rauhoittumiseen, jos ei tehty mitään ja alkoi helposti hinkumaan muiden luokse. Autossa oli ihan rauhallinen. Vaan pikku hiljaa etenee tämäkin varmasti.

Sitten on Peikko. Peikko, joka vaan kulkee mukana. Se on nyt ollut aika hyvä. Maha on ollut ok, eikä sitä ole mitenkään erityisesti ahdistanut mikään. Joskus on huonoja hetkiä ja se väistelee vähän kaikkia ja kaikkea, mutta ylipäätään se kuitenkin on suurimman osan ajasta ihan normaali koira. Vaan onhan meidän elämäkin ollut aika rauhallista. Rauhallista siinä mielessä, että samat rutiinit toistuu päivästä toiseen lähes samanlaisena. Aamulla ylös, ruokaa ja ulos. Päivällä yksin kotona. Illalla tallille ja sen jälkeen lenkille. Joskus lenkkeilyä tallilla ponin kanssa tai ilman. Treenata sen ei ole tarvinut. Joskus jotain pientä on joutunut palkan eteen tekemään ja se on Peikon mielestä ihan ok. Ihan oikea työnteko on yhä nounou, joten ei sen tarvi, ellei se välttämättä halua. Onneksi se on varsin tyytyväinen juuri tällä tavalla, kun saa vaan lenkkeillä. Tai vaikka ei saisi edes lenkkeillä. Ihan paras Peikko se on, vaikkei se mikään mudi olekaan rekisteripapereistaan huolimatta. Tai siis toki on, vaikka luonne onkin jotain ihan muuta kuin perusmudilla. Vaan nytpä minulla on sellainenkin mudi, minkä takia minä mudiin olen päätynyt. Ihan sellainen perus rääväsuu minä itte tyyppi. Tykkään.