sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Yllätystalvi

Ilmojenhaltija järjesti mukavan yllätyksen pitkään jatkuneen jatkuvan vesisateen jälkeen. Perjantaina satoi lunta. Ei sitä kovin paljon kertynyt, vaikka sitä hetkellisesti tuli hyvinkin sakeasti. Pakkastakin on pidellyt, öisin jopa kymmenen asteen verran, joten lumi on myös pysynyt.


Noah ja Diiva hieman riehaantuivat ja vetivät hullunrundia pitkin pihaa hyvän tovin. Metsässäkin käytiin pyörähtämässä ja nauttimassa ensilumesta.

Maru otti vähän rauhallisemmin.

Ljufur nauttii lumesta ja pakkasesta ja ötökkävapaasta olotilasta. Ei tulisi sisään ollenkaan 

Limppu näyttää olevan talvesta samaa mieltä kuin minäkin. Ei nappaa.

Märkä oli vielä perjantaina lumen alla.

Eilen olin aamuvarhaisesta iltapäivälle kolmosen haku-kokeessa "töissä". Töissä on lainausmerkeissä siksi, että yhdestätoista koirakosta vain neljä tuli tottikseen kentälle, joten henkilöryhmän palveluksia ei juurikaan tarvittu. Päivä meni kuitenkin joutuisasti hyvässä seurassa ja pikkupakkasessa, kauniista auringonpaisteesta nauttien. Kolmea hyväksyttyä tulostakin saatiin juhlia. Olisihan niitä saanut olla enemmänkin, mutta yllätystalvi taisi tehdä tepposensa koirille ja epäonnistumisia maastossa tuli enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Kiva päivä kumminkin.

Kisoihin olisi itselläkin tehnyt mieli jo pitkään, siksihän Noahkin on oikeastaan hankittu. Nyt taas kun vuosien kisatauon jälkeen pääsi haistelemaan ilmapiiriä, niin kisainto senkun kasvaa kohisten. PK-kisoissa vaan on niin mieletön ilmapiiri. Ei sitä enää muistanutkaan.

Tulevia kisoja odotellessa on treenattu ja Noah on ollut ihan pätevä. Ilmaisut on pysyneet ihan hyvin kasassa nyt jo monessa treenissä eli nykyinen systeemi taitaa sopia tuolle koiralle. Piilotreeni jatkuu muun ohessa. Viikko sitten omissa treeneissä tehtiin kokeilu. Piilo oli n.20 metrissä ja keskilinjalle selkeästi näkyvissä. Maalimies valmiiksi piiloon ja piilo kiinni. Lähetys ja Noah juoksi suoraan piilolle, mutta totesi hajusta huolimatta ettei siellä mitään maalimiestä ole ja jatkoi etsimistä. Huomasi kuitenkin hyvin äkkiä, ettei hajua ollut muualla ja palasi piilolle. Pyöri ympäri, eikä meinannut millään muistaa, mitä siinä oikein olisi pitänyt tehdä. Tuijotteli minua, josko olisin auttanut. Turha toivo, itse oli ratkaistava. Kyllä se haukku sieltä viimein tuli, mutta aikaa siinä meni. Hyvä harjoitus.

Torstaina tehtiin pikatreeni illalla parin kaverin kanssa tuossa ihan lähellä. Kävin näyttämässä lähellä kun maalimies ryömi piiloon ja laittoi luukun kiinni. Lähetys keskilinjalta. Taas pyöri ympärillä ja mietti, mutta ratkaisi tilanteen jo huomattavasti nopeammin. Hieno poika!

Ehkä siitä vielä kisakoira saadaan.




torstai 18. lokakuuta 2012

Pätevä poni

Ai miten niin huomaa, että olen lomalla? Harvemminpa sitä joka päivä muuten mitään päivitettävää on, saati että ehtisi päivittää. Kivahan sitä kirjoitella olisi muutenkin säännöllisesti, kun kirjoittamisesta olen aina pitänyt, vaan aika on rajallista. Töistä kun kotiutuu puoli neljän jälkeen, tekee tallityöt, syö/tekee ruokaa, lenkittää kaikki sitä tarvitsevat nelijalkaiset ja yrittää vähän vielä jotain treenatakin, tekee iltatallin ja ehkä jotain kotitöitäkin joskus, onkin jo aika painua nukkumaan. Kello kun kumminkin soi joka aamu viiden huitteissa. No, itsepähän olen osani valinnut. Enkä siis valita.

Tänään ei ole satanut ihan koko päivää. Aamulla paistoi jopa aurinko. Niinpä nappasin herra islantilaisen ja appelsiinit narun päähän ja lähdin lenkille, suuntana Limpun entisen asuinpaikan kenttä 2,5 km:n päässä. Ratsastuskenttänähän se ei enää ole ollut vuosiin, mutta vielä siellä jotain voi tehdä, vaikka kentän reunat ovatkin täyttyneet jos jonkinmoisesta "tavarasta".

Ljufur käyttäytyi matkalla hyvin, ei hampsinut evästä tai ei ainakaan juurtunut joka kerta paikalleen jos jotain hampsasikin. Kyllä naruriimussa vaan on kummaa taikaa. Kentällä oli tarkoitus tehdä jotain ihan koulujuttuja ohjasajaen kun tuolla tienpäällä kaikki on niin erilaista. Helppohan se on kääntyä suuntaan X kun tiekin kääntyy suuntaan X tai väistää tien laidasta toiseen. Kentällä joutuu sekä kuski että poni keskittymään tosissaan.

Kentälle päästyämme aloin virittelemään ohjia ajoa varten, mutta Ljufur ehdottikin ympyrätyöskentelyä. Kerrankin olin kuulolla ja suostuin herran ehdotukseen. Poni siis ympyrälle. Käynnissä suunnanvaihtoja ja poni oli hyvin kuulolla, kunnes iski virtapiikki ja sitten mentiin. Olin juuri kaivanut kameran taskusta, joten ensimmäinen spurtti tuli ikuistettua vähän niin kuin vahingossa.




Yritin spurtin jälkeen saada esiin edes hieman jotain tunnistettavissa olevaa askellajia, mutta ihan ei mennyt niin kuin suunnittelin. No, löytyi se käynti sieltä sentään kumminkin. Muutaman kunnon spurtin jälkeen löytyi sitten viimein se kaunis ravi, joka tuolla herralla on. Muutamat kierrokset molempiin suuntiin reipasta ravia, kunnes viimein ryhdyttiin oikeisiin töihin.

Ensin kenttää ympäri, ohjasajaen siis. Vähän olikin vaikeaa mennä suoraan kun aidoista ei ollut apua. Kun se sujui, tehtiinkin koko rata leikkaa ja vaihdettiin suuntaa. Taas sai vähän hakea, mutta jo puolessa kierroksessa homma toimi. Täyskaarto ja suunnan vaihto. Nyt tehtiinkin joka kulmaan pieni voltti. Voltti oli Lurpasta helppo homma, mutta sen jälkeen suoralle jatkaminen hieman vaati keskustelua ensin alkuun. Vielä vähän kiemurauraa, joka toimi yllättävän hyvin kunhan minä olin tarkka avuissani. Heti kun olin vähänkään epäselvä pyynnöissäni, ponilla nousi pää ja alkoi hienoinen lapa edellä - kiihdytys, joka loppui heti kun taas ymmärsi minua. Pätevä poni!




Tehtiin vielä pieni lenkki peltoteillä ja vähän pellollakin, ennen kuin suunnattiin kotia kohti. Poni oli kohtuullisen hikinen, mutta kuivahti sopivasti kotimatkalla. Pihalla vielä tarkistettiin tilanne ja todettiin ettei loimea tarvi pukea. Karva oli kyllä päältä märkä, mutta ihoa vasten ihan kuiva kuitenkin. Huonohko kunto, paksu turkki ja vuodenaikaan nähden lämmin sää, niin eipä tuo paljoa tarvi jotta hikoaa.






keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Sataa sataa ropisee

Ihan alkaisi kyllä riittää jo. Tänäänkin on taas tullut niin että tuntuu. Onneksi loppui, tai ainakin taukosi, ennen pimeän tuloa. Pääsi sentään poutasäässä lenkille. Olisihan se sateessakin ollut mentävä, vaan kivempi se oli sateettomassa kelissä.

Joka paikka lainehtii. Hevosten tarha on yhtä suurta turveliejusuota. Limppu yrittää joka aamu kantata portin kohdalla aidan väärälle puolelle kun ei millään haluaisi mennä tarhaan, vaikka heinätkin siellä odottavat. Tänäänkin raukka oikein joutui keräämään rohkeutta upottaakseen jalkansa liejuun kun kävin päiväheiniä viemässä. Onneksi tarhassa on myös kalliota, joten eivät joudu ihan koko aikaa liejussa seisomaan.






Kuvat on otettu eilen iltapäivällä kun oli ollut jo monta tuntia satamatta. Tänään näkymä onkin suorastaan lohduton.





Loimetkin on joutunut silloin tällöin pukemaan, vaikka pojat ei niistä niin pidäkään. Vaan kun tuulee ja sataa, Ljufur palelee niin että tärisee ja Limppu-pappa menee jumiin, vaikkei palelevalta näytäkään. Tänään ovat sateesta huolimatta olleet "nakuina" pihalla. Vaan kun ei tuule, vaikuttavat vallan tyytyväisiltä.

Pellot on niin märkiä, että sinne on turha edes haaveilla hevosen kanssa menevänsä. Ljufur upposi aika lahjakkaasti tuolla kylän metsittyneellä pururadallakin toissapäivänä, joten saviseen peltoon saattaisi pieni hevoinen jäädä kokonaan jumiin. Puro tulvii ja kaikki ojat myös.




Tässäkin purossa normaalisti pohjassa olevat isohkot kivet näkyvät veden päällä ja nyt on vettä jo reippaasti enemmän kuin kuvassa, joka on otettu pari viikkoa sitten. No, täytyy toivoa, ettei talvelle enää riitä sateita... Jos nimittäin samaa vauhtia tulee kuin koko kesän ja syksyn, saattaa olla lunta metri jos toinenkin.


tiistai 16. lokakuuta 2012

Herrat Hurja ja Hankala

Herra Hurjalla oli rankka viikonloppu. Perjantai-iltana hakuiltiin, lauantaina hengailtiin agikisoissa ja sunnuntaina match showssa. Ehkäpä jo liikaakin virikkeitä oli meidän rauhallista elämää viettävällä maalaiskoiralla yhden viikonlopun aikana. Ainakin sunnuntaina hieman tuntui siltä. Rutina ja rätinä alkoi jo autosta otettaessa ja kovasti piti jäykistellä siellä koirien seassa kävellessä. Ei se ketään syödä yrittänyt, mutta murisi taukoamatta ensimmäiset kymmenen minuuttia. Rauhoittuihan se siitä kun aikamme seisoskeltiin juttelemassa ja loppuaika meni ihan rauhallisissa merkeissä. Tyttöjen kanssakin oli sitten jo kiva leikkiä, vaikka tytöt ei ihan olleetkaan samaa mieltä. Ja kun sitten nuori hoffityttö innostui kunnolla ja hyppi reippaasti niskan päälle, ei sekään jaksanut enää ahdistaa. Kovin kiltisti leikki Noah.

Väsymystäkö vai jätkäilyä? En tiedä, mutta hyvin epätyypillistä tuolle koiralle kumminkin moinen käytös.

Tänään oltiin agilityssä, eikä moisesta käytöksestä näkynyt merkkiäkään. Hyvin toimi ja käyttäytyi. Harmittavasti vaan minun jalkani kiukutteli, joten treenit loppuivat tältä erää lyhyeen. Ensi viikolla paremmalla onnella.

Eilen oltiin reippaalla lenkillä. Matkassa mukana Diiva, Noah ja Ljufur, joka oli tällä kertaa perusvarustuksessa eli riimussa narun perässä.





Portilla pysähdyttiin hetkeksi kun rekka tulla kolisteli juuri seiskatien suunnasta. Apua, karkuun, totesi Ljufur ja pomppasi ilmaan. Ei ole ennen rekkoihin reagoinut, eikä nytkään ennen kuin se oli jo mennyt ohi. Matka kuitenkin jatkui tien laitaa muutaman metrin kunnes Herra Hankala päätti olla lähtemättä mihinkään ja alkoi huitoa etusillaan riimunnarua. Ei onneksi saanut sitä kainaloonsa, koska sitten olisikin ollut taas paniikki valmis ja poni olisi ollut pakko päästää irti. Nyt vain odottelin herran rauhoittumista ja taas matka jatkui. Limppu huuteli tarhasta. Kai sekin luuli että oikeasti on hätä kun eihän tuo yleensä koskaan tee mitään tuollaista.




Kun sitten viimein päästiin liikkeelle niin sitten alkoikin se jatkuva heinän hampsiminen. Koko ajan sai olla huomauttelemassa. Hetkeksi saattoi unohtaa eväät, mutta silloinkin sitten yritettiin ohitella tai muuten vain tunkea liian liki. Kotimatkalla meinasikin sitten mennä minulta olkapäät sijoiltaan kun ensin pysähtyi poni, parin askeleen päästä minä kun naru loppui, mutta ei vielä koirat, jotka olivat hetkellisesti kiinni. Koirat pysähtyivät vasta kun niiden naru loppui. Siinä sitten seisottiin kädet levällään niin tiukasti, ettei juuri liikkua pystynyt. Ei auttanut muu kuin kohtuullisen kovalla äänellä lausuttu perkele ja matka jatkui taas.




Loppu matkan poni murjotti, eikä yhtään enää hampsinut tai ohitellut, kunnes vähän ennen kotia pysähdyttiin syömään kimpassa omenoita ja elämä hymyili jälleen.



lauantai 13. lokakuuta 2012

Piilosilla

Tällä viikolla ollaan treenattu hakua kaksi kertaa. Eilen oli ohjelmassa piilotreeniä. Noah oli tosi outo autosta ottaessa. Nuuskutti vaan ja vaikutti välinpitämättömältä. Yleensä vetää radalle nelivedolla. Nyt vaan haisteli., eikä pallokaan jaksanut juuri kiinnostaa. 

Sulo-piiloon kömpi kuitenkin maalimies eli -nainen, jonka Noah näki sinne menevän. Kansi jätettiin raolleen. Lähetys läheltä ja hyvin alkoi ilmaista kunnes päätti tunkea piiloon. Kielsin ja sen jälkeen homma menikin mönkään. Ilmaisu takkusi, katteli vaan minua tai läksi pois maalimieheltä. Ihan ei tainnut ymmärtää, mistä kielsin. Uusittiin useampi kerta umpinaisella piilolla. Liian usea, koska homma huononi kerta kerralta. Viimeisellä maalimies kehui piilosta heti kun haukkui. Nopea maahan-käsky hyvästä haukusta, maalimies ulos ja palkka. Harmitti kun joutui komentamaan ja kun en osannut lopettaa ajoissa. Onneksi tuo ei mene pienestä pilalle.




Otettiin sitten vielä uusinta kierros viimeisenä, jotta molemmille jäisi hyvä mieli. Hämäräkin alkoi jo hiipiä. Noah tuli autosta vanhalla moodilla. Kova kiire oli töihin, kuten yleensä. Maalimies piiloon ohjeena palkata heti kun aloittaa ilmaisun. Ja hyvinhän se alkoikin. Parin haukun jälkeen kansi auki ja pallo lentoon. Toiselle puolelle avoin maalimies, palkkaus vanhalla kaavalla. Sekin sujui erinomaisesti. Tavoite oli siis saavutettu. Molempien mieli parantui kummasti.




Nyt ei sitten enää iltaisin hakua treenatakaan kun pimeä tulee jo harmittavan aikaisin. Viikonloppuisin onneksi pystyy treenailemaan vielä pitkän tovin ennen lumien tuloa. Tai ainakin toivottavasti.

Tänään olin agilitykisoissa turistina. Ihan ex tempore aamulla lähdin kun fb-kaveri oli päivitellyt kisoihin menostaan. Ja hyvä että menin. Aapo teki hienon nolla radan hyppiksellä, joka oli luokan nopein ja voitto tuli että napsahti.


Aapo seuramestaruuksissa

Noahin kanssa hengailtiin kisapaikalla muutama tunti ja hyvin jaksoi koiraskoira käyttäytyä. Ensin tosin kävi aika kuumana ja iloinen skottipentu aiheutti raivarin kun hyppi nenille. Tovi meni ennen kuin murina loppui, mutta sitten olikin ihan ok koko loppuajan. Ajoittain jopa hämmästyttävän rauhallinen, ottaen huomioon että kaverit iloittelivat radalla. Pari verkkaestettä oli hallin pihalle kannettu ja muutaman kerran pääsi Noahkin sitten vähän tekemään. Kiva päivä.


torstai 4. lokakuuta 2012

Vauhdikasta menoa

Tiistaina oltiin Noahin kanssa agiliitoilemassa hallilla ensimmäisen kerran tänä syksynä. Kesäkausi on siis virallisesti ohi. Viime viikolla oltiin vielä kentällä, vaikka pimeä uhkasikin yllättää.

Ratatreeniä ohjelmassa ja hyvinkin vauhdikasta sellaista, kuten viimeksikin. Ensin juostiin koko kenttä ympäri, suorittaen tietty esteitäkin siinä samalla. Ja koska Noah on viimein keksinyt, ettei ohjaajaa ehkä kannata odotella, kun ei se kumminkaan perässä pysy, niin johan eteni vauhdilla pieni koiraskoira. Revittelyn jälkeen pitikin sitten keskittyä kiemuroihin ja hämmästyttävän hyvin tuo vaan onnistui kasaamaan itsensä ja suorittamaan ihan kelvollista rataa, ohjaajan hölmöilyistä huolimatta... Uudet jalat olisi vieläkin tilauksessa. Ei vaan ole mistään löytynyt sopivia.

Eilen oli sitten ohjelmassa hakuilua. Pari kertaa ollaan nyt tehty niin, että minä olen käskyttänyt maahan maalimiehellä, jonka jälkeen vapautan palkalle. Ensimmäinen maalimies oli aika ryteikössä ja ojan takana ja vielä metsätien ylityskin radalla oli ja koska herralla oli vaihteeksi virtaa reippaasti enemmän kuin järkeä, meni lähinnä juoksemiseksi. Muutaman lähetyksen jälkeen annoin periksi ja laitoin toiselle puolelle. Sieltä maalimies löytyikin helposti, eikä käytöksessäkään ollut huomautettavaa. Uusi yritys vasempaan etukulmaan, nyt ääniavulla. Maalimies löytyi toisella lähetyksellä kun ensimmäisellä meni ojaan uimaan, eikä siis mennyt siitä yli. Käytös oli taas ihan hyvä. Kolmannella pitikin sitten jo pari kertaa lipaista ja siinä samalla tölväistä maalimiestä nenään. Ilmaisu oli muutenkin aika levoton. Viimeinen oli paras. Hyvä suora pisto takarajalle ja nopeasti löytö. Maalimieskäytöskin oli moitteetonta. Ehkä siitä vielä hakukoira tulee.


Osaa se ainakin liikkua metsässä sujuvasti ja sukkelasti ;)

Tänään käytiin pitkästä aikaa tekemässä esineruutu. Kolme esinettä siellä oli ja kaikki kolme tuli sujuvasti sieltä poiskin. Vauhtia ei ollut ihan normaalisti, mutta rauhallisemmalla menolla ehkä onnistui keskittymään paremmin. Tiedä häntä, hieno ruutu kumminkin. Luovutukset nyt on ihan peestä kun eihän tuo halua irrottaa, vaikka kiltisti tuokin minulle. Vaan se nyt on pikku juttu, enkä jaksa siitä stressata vielä. Kahtellaan sitten ensi kesänä jos ei siihen mennessä ala toimia.

Vihdoinkin sattui tänään olemaan sekä poutaa että aikaa, joten varustin Ljufurin lenkille lähtiessä satulalla ja suitsilla, kuten olen jo pitkään suunnitellut. Vähän se katsoi pitkään kun aloin satulaa selkään värkätä, muttei mitenkään stressaantuneesti, ihmetteli vain. Pari sataa ensimmäistä metriä, kävellä laahusti hitaasti ja ihmetteli satulaa selässään. Kun eihän sillä koskaan ole muuta kuin se riimu, niin onhan se ihmeellistä kun onkin yht'äkkiä painoa selässä.




Aika äkkiä virittelin ajo-ohjat saippareihin ja jatkettiin matkaa ohjasajaen. Voi kuinka poni olikin mielissään ja niin kiltti kuin vain voi. Koskaan ei ole jarrut eikä ohjaus toimineet niin hyvin kuin tänään. Se oikein keskittymällä keskittyi pyyntöihin ja toimi todella hienosti. Reipasta käyntiä painettiin menemään reilun kilometrin verran. Kerran saatiin aikaan ihan vahingossa pieni tölttipätkäkin. Siitä sitten innostuneena yritin kotimatkalla saada töltin nousemaan ihan tarkoituksella. Ja onnistuihan se. Hieno poni. Ravi onkin sitten hankalampi saada pyynnöstä esiin kun herra käyttää tarhassakin mielummin tölttiä. Vaan eiköhän me se ravikin  saada sieltä vielä kaivettua.




Kun nyt viimein se loma reilun viikon päästä alkaa, täytyy ottaa asiakseen jatkaa treeniä. Varsinkin kun selvästi Ljufur on iloisempi lenkillä silloin kun sillä on tehtävä. Taluttaessa se tulee laahustaen perässä, mutta ohjasajaen on vauhti reipasta ja korvat hörössä.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Synttäreitä ja muuta mukavaa

Synttäreitä vietettiin meidän laumassa tänään kun Noah Nopsutti Nokkaeläin täytti kokonaiset 3 vuotta! Kummempia herkkuja ei herralle ole tarjoiltu ja muutenkin päivä on sujunut kohtuullisen tylsissä merkeissä eli autossa istumalla. Heinää on haettu ja turvetta ja kyläiltykin vielä kaiken lisäksi. Huomenna on kuitenkin agsatreenit, jotka olkoon Noahille se synttärihauskuus sitten, vaikkakin päivän myöhässä.




Tänään on koiramaisia synttäreitä vietetty myös muualla. Heppu the sheltti ja Noahin pentuagsa kaveri, täytti tänään myös komeat kolme vuotta. Samoin Tampereen suunnalla on vietetty mustuaisten sukulaistytön synttäreitä. Cilla the appenzeller täytti tänään kokonaista 14 vuotta! Cillan isä Artturi on meidän Diivan isänisä. Ja Cillan emä Sissi taas oli Hertan sisko ja koska Diivan isänemäkin oli Hertan sisko Piki, niin sitäkin kautta ollaan sukua. Noahillekin Cilla on sukua taas sieltä isän puolelta kun Noksun isähän on Hertan serkku eli Razcon ja Hertan isät ovat samasta pentueesta. Näyttääpä sekavalta näin kirjoitettuna, vaikka minusta homma on ihan selvä.


Cilla eli Eijatuun Sciara. Yhdennäköisyys Diivan kanssa on huomattava.

Seuraavia synttäreitä meillä vietetään sitten lauantaina 6.10. kun Diiva täyttää 10 vuotta!




Kaiken hässäkän ja huonojen uutisten keskellä ei aina tuo pää ole terävimmillään. Niinpä yksi hyvä uutinen on jäänyt kertomatta. Aapo the Diivanpoika kävi Sveitsinmaalla syyskuun alkupuoliskolla ja tuliaisina ROP rodun alkuperämaan erikoisnäyttelystä, missä oli yli 40 appenzelliä! Uskomaton saavutus, vaikkei Aapo olekaan ensimmäinen suomalainen rotunsa edustaja, joka on voittanut Sveitsin erkkarissa.