Ei tässä oikein ole ehtinyt kirjoittelemaan, kun jotenkin aina on vaan niin paljon kaikkea, vaikkei sitten oikeastaan kauheasti mitään. Illat vaan menee tallilla ja koirien kanssa lenkkeillessä ja sitten onkin jo niin väsynyt, ettei jaksa mitään. Pikakelauksella siis mennään taas ja varmasti varsin pitkälle eteenpäinkin. Itselle olisi kiva, kun olisi ihan oikea päiväkirja, mutta kunhan nyt edes jotain saa tännekin.
Kambur the pony on viettänyt aikaa laitumella kavereiden kanssa. Isolla laitumella ehtivät olla vajaan kuukauden, mutta koska on ollut kovin kuivaa ja ruoho ei siis oikein kasva, joutuivat muuttamaan toiselle lohkolle (tai oikeastaan kolmannelle) noin viikko sitten, että tämä edellinen lohko saisi kasvaa rauhassa. Uudella lohkolla olikin sitten niin hyvät apajat, että ensimmäisenä päivänä oli kaikki illalla aika kipeitä, kun olivat ahtaneet itsensä niin täyteen. Nyt sitten laiduntavat kolme kertaa päivässä pari kolme tuntia kerrallaan ja muun ajan viettävät tarhassa. Ei mitenkään huono järjestely minusta. Paino on nimittäin taas hiukan nousussa, mikä toki ei ole ihmekään, mutta mitä se olisikaan jos laiduntaisivat kokoajan.
 |
| Tässä maistellaan vaihtelun vuoksi joen antimia toukokuun puolivälissä. |
Liikkunut Korppu on sekä ratsain että ajaen ihan kohtuullisen ahkerasti viimeaikoina. Talutuslenkkejäkin on koirien kanssa tehty ja muutamasti käyty myös ohjasajolenkkeillä. Hirmu huonosti se hikoaa, tiedä sitten onko aineenvaihduntaongelma vai vain hyvä kunto, kun lenkit nyt on kuitenkin aika kevyitä olleet. Reippaasti se liikkuu kyllä. Ja kavereiden kanssa riehuu, plus juoksee aika vauhdilla aina takaisin laitumelle lenkin jälkeen. Pisimmillään lenkit on siinä kymmenen kilometrin luokkaa keskimäärin ja lyhyemmillään kolmesta neljään. Tavallisin matka on kuusi kilometriä ja kaikkein pisin lenkki oli viime viikonloppuna, kun kierrettiin täältä meidän kylän kautta ja isoa tietä takaisin, yhteensä 12,9 km. Ratsain pisimmät lenkit on olleet siinä kuusi kilometriä, nämä pisimmät on kärryillä ja lyhyimmät taas vastaavasti taluttaen. Hirmu hyvin se kyllä voi, että ehkä ei kannata olla huolissaan moisesta pikku asiasta, vaikka välillä nestettä kerääkin ja ei siis kunnolla hikoile. Pikkuvikoja, vai miten se nyt olikaan.
 |
| Käytiin ihan kylilläkin tässä taannoin. Oli siinä ihmisillä taas ihmettelemistä, vaikka liikkuu tuolla muutkin hevostensa kanssa. |
Ollaan nyt ihan jopa jonkin verran yritetty treenata ratsujuttuja. Kerran ratsastin jopa kentällä. Ei se nyt mitenkään erityisen hyvin mennyt, kun kaveri huusi tallissa ja poni kävi vähän kierroksilla. Kyllä se jotakuinkin meni sinne minne piti ja siinä askellajissa, mitä pyydettiin, vaikka ajatukset oli ihan muualla. Pari maastolenkkiäkin on mennyt vähän levottoman ponin kanssa, kun on ollut jostain tuntemattomasta syystä stressaantunut. Minusta ei ole mitenkään mukavaa ratsastaa ponilla, joka on juuri ja juuri siinä rajoilla, onko se käsissä vai ei, eikä siihen saa oikein mitään kontaktia. Onneksi näitä päiviä on harvoin, todella harvoin ja onhan kyseessä kuitenkin vasta kuusivuotias, joten sallittakoon hänelle ajoittaiset känkkäränkkäpäivät. Silloin kun on hyvällä mielellä, sujuu asiat jo tosi hyvin. Tasapaino on kehittynyt hurjasti ja tölttikin onnistuu jo kuskin kanssa kohtuullisesti. Ravi menee jo hyvin ja laukkakin nousee, muttei vielä pysy. Kerran saatiin hiukan enemmän kuin vain nosto, vissiinkin viisi askelta, mutta kyllä sekin siitä, kun vaan treenataan. Ja jos sillä olisi parempi kuski, tuskin ongelmia olisikaan. Vaan näillä mennään ja koska tykkään enemmän opettaa asioita kuin vain ratsastaa, niin tuskin tilanne tulee edes muuttumaan. Opitaan sitten samalla molemmat.
Lystin kanssa oli taas välillä hiukan ongelmia. Se kun oli aluksi tosi hankala saada kiinni, varsinkin kun tajusi, että ollaan lähdössä autolla jonnekin. Homma alkoi jo sujua, mutta sitten iski mörkökausi ja taas sitä jahdattiin tuntitolkulla tallille lähtiessä. Monesti se päätti mielummin jäädä yksin kotiin kuin tulla mukaan. Lakkasin sitten yrittämästä ja vähän aikaa toimittiin niin, että se laitettiin hihnaan, niin ettei päässyt itse päättämään yhtään mitään. Siinä sivussa harjoiteltiin autoon menoa. Nykyään se hyppää autoon ihan itse ja ilman hihnaa. Jotenkin tämä kaikki liittyi kiipeämiseen/hyppäämiseen/korkeisiin paikkoihin, kun samaan aikaan tajusin, ettei se koskaan hypännyt mihinkään. Sohvallekin olisi kyllä päässyt, muttei vaan tullut. Rappujakaan ei halunnut kulkea. Mistä lie johtui, vaikea sanoa, mutta kun sitten Karhulassa lenkkeillessä vedin sen väkisin rappuihin, se jotenkin tajusi, että niin voi tehdä ja nyt se sitten hyppii ja kiipeilee ihan liiankin kanssa. Tulee esimerkiksi portista yli ihan sukkana kun tulen töistä.
Kaveritreffejäkin on Lystillä ollut. Laittelin faseen kyselyä olisiko halukkaita leikkikavereita tarjolla ja aika paljon niitä ilmaantuikin. Nyt ollaan tavattu samanikäinen dobberinarttu sekä bortsunarttu. Kivaa on ollut. Tekee hyvää juosta ja painia ihan luvan kanssa, ettei tarvi sitten olla ihan kokoaikaa Peikon kimpussa. Ja Peikko kiittää. Lysti on leikkinyt ihan nätisti, eikä ole yhtään edes yrittänyt isotella, vaikka vähän uhmaikää pukkaakin. Tottelematon se kyllä niissä tilanteissa on ja on ollut myös aika kierroksilla jopa pari päivää näiden leikkihetkien jälkeen, mutta eiköhän se siitä tasoitu, kun tapaa lisää kavereita.
Ollaan me Lystin kanssa vähän treenattukin. Ei se vieläkään oikein mitään osaa, mutta kun vaan jaksetaan jatkaa, niin kai se joskus jotain oppiikin. Kauheesti kivaa sillä on aina ja sitten menee överiksi ja tuntuu, ettei mikään uppoa, mutta kun vaan itsepäisesti jatkaa harjoitusta, rauhoittuu pentukin ja kas, yht'äkkiä se onkin oppinut. Ainakin jotakin. Vaan eipä sen ole väliä, matka kun on minusta aina se mielenkiintoisempi kuin se lopputulos. Eli kiva on treenata, vaikkei mitään niin saisikaan valmiiksi ja pikkuhiljaa osasista rakentuu jonkinlainen kokonaisuus kuitenkin. Sen näkee sitten mihin se johtaa. Jos vaan hakua pääsisi treenaamaan, olisi varmaan eri meininki. Mikään muu kun vaan ei ole yhtä tärkeää, joten tekeminenkin on vähän sellaista harrastelua vailla päämäärää. Pääasia kuitenkin että on kivaa.
Käytiin me tässä koirakoulussakin. Koronarajoitukset kun alkavat lieventyä, on koulutukset taas alkaneet tai alkamassa. Niinpä mekin ajeltiin paikalle kun koirakoulu alkoi. Koirakoita oli paljon ja touhu ei ehkä niin turhan tarkkaa, lähinnä sellaista puuhastelua, mutta kivaa oli. Ei me siis Lystin kanssa mukaan menty, hengailtiin vaan siellä reunamilla ja tehtiin omia juttuja. Hirmu hienosti se jaksoi keskittyä pikku tehtäviin ja ylipäätään minuun. Taitava LysLys. Paljon pidettiin taukoja ja Lysti oli autossa aina silloin. Ei ihan maltti riittänyt vielä rauhoittumiseen, jos ei tehty mitään ja alkoi helposti hinkumaan muiden luokse. Autossa oli ihan rauhallinen. Vaan pikku hiljaa etenee tämäkin varmasti.
Sitten on Peikko. Peikko, joka vaan kulkee mukana. Se on nyt ollut aika hyvä. Maha on ollut ok, eikä sitä ole mitenkään erityisesti ahdistanut mikään. Joskus on huonoja hetkiä ja se väistelee vähän kaikkia ja kaikkea, mutta ylipäätään se kuitenkin on suurimman osan ajasta ihan normaali koira. Vaan onhan meidän elämäkin ollut aika rauhallista. Rauhallista siinä mielessä, että samat rutiinit toistuu päivästä toiseen lähes samanlaisena. Aamulla ylös, ruokaa ja ulos. Päivällä yksin kotona. Illalla tallille ja sen jälkeen lenkille. Joskus lenkkeilyä tallilla ponin kanssa tai ilman. Treenata sen ei ole tarvinut. Joskus jotain pientä on joutunut palkan eteen tekemään ja se on Peikon mielestä ihan ok. Ihan oikea työnteko on yhä nounou, joten ei sen tarvi, ellei se välttämättä halua. Onneksi se on varsin tyytyväinen juuri tällä tavalla, kun saa vaan lenkkeillä. Tai vaikka ei saisi edes lenkkeillä. Ihan paras Peikko se on, vaikkei se mikään mudi olekaan rekisteripapereistaan huolimatta. Tai siis toki on, vaikka luonne onkin jotain ihan muuta kuin perusmudilla. Vaan nytpä minulla on sellainenkin mudi, minkä takia minä mudiin olen päätynyt. Ihan sellainen perus rääväsuu minä itte tyyppi. Tykkään.
