Varsin vikkelä ja kauheesti kavereita

Keskiviikkona käytiin Peikon kanssa toisilla rokotuksilla. Ihan ei ollut yhtä reipas kaveri kuin viimeksi eli pöydällä vähän jännitti. Piikkiä ei silti huomannutkaan ja lääkärisetäkin oli oikein mukava ja hännänheilutusten arvoinen. Pöydällä vaan nyt oli hiukan ihmeellistä. Vaan nyt on sitten vuodeksi eteenpäin yksi huoli vähemmän. 

Lähtiessä pistäydyimme vaa'alla ja lukemat pysähtyivät 10,5 kg kohdalle. Iso poika, mutta sehän olikin jo tiedossa. Hampaatkin on alkaneet vaihtua ja pientä mörköilyikää pukkaa. Vähän pitää puhista ja hiukan jännitellä outoja asioita. Hyvin palautuu, eikä mitenkään jää päälle, mutta ero aikaisempaan hiukan tyhmän rohkeaankin pentuun on kuitenkin selvä. Mutta niin se pienen koiran elämä vaan menee.

Eläinlääkäriltä käännettiin nokka kohti Katariinan meripuistoa ja match showta. Osallistumaanhan Peikko ei vielä päässyt, mutta hengaaminen onkin niin paljon mukavampaa. Noah oli myös mukana ja kauhea helle saneli sen, ettei autossa voinut kuvitellakaan pitävänsä yhtään koiraa edes hetkellisesti, kun varjopaikkaa autolle ei ollut tarjolla. Onneksi ranta oli lähellä, kun rannalla kerran oltiin ja koirat pääsivät välillä aina uimaan.

Ihmeen paljon oli porukkaa koirineen paikalla ja tuttujakin tavattiin. Peikko sai kunnon painit aikaiseksi ihanan skotlannihirvikoiranartun kanssa heti kättelyssä. Jotenkin vaan ne löysivät yhteisen sävelen silmänräpäyksessä, vaikka kokoeroa on varmaan 50cm. Paljon muitakin kavereita tavattiin, vanhoja ja uusia, ja Noahkin osasi käyttäytyä. Myös Peikko oli varsin tottelevainen kakara, vaikka yhden kunniakierroksen juoksikin naru perässään kaiken porukan seassa. Hups. Pari tuntia vierähti hetkessä kun mammallakin oli juttuseuraa. Kivaa oli.

Peikko ja nuoret buchi-sisarukset Vesku ja Hirra

Kauheasti ei olla sitten muuta tehtykään koko viikossa, kun hellettä on ollut ja lenkkeily mahdotonta. Noah on tehnyt parit ruudut tai ruudun tapaiset ja se alkaa tuntua taas ihan normaalilta omalta itseltään. Kentällä käytiin kerran, muttei saatu aikaan juuri muuta kuin harmia, kun Noah reagoi selvästi ennen kentälle menoa ampumiini laukauksiin ja pudotti häntänsä. Eipä siihen saisi itse reagoida, kun se kuitenkin tekee ja toimii hienoisesta jännityksestä huolimatta ihan hyvin, mutta kun... Se nyt silti vaan häiritsee minua. Vaikka se häntäkin sieltä nousee aika pian. Tehtiin kuitenkin välillä vähän muutakin eli noudot ja iskunoutoa tarvii taas harrastaa, kun kapulan kanssa kaarretaan takaisin tullessa ihan liian kanssa. Menee sitten helposti esteen ohi, varsinkin jos ei ihan keskity muutenkaan.

Peikolla taas on keskittymisvaikeuksia johtuen varmaan mörköiästä ja sen kanssa ei saatu aikaan sitäkään vähää, kun sitä nyt ei vaan kiinnostanut, vaikka nälkäkin piti olla ja kaikkea. No, ruokakaan ei ollut kummoista, makkara kun ei Peikon mielestä ole mitenkään erikoisen hyvää. Kotona kun kaivettiin kunnon evästä, niin johan jaksoi keskittyä.. tai no, ainakin hiukan paremmin, vaikkei sittenkään kuin hetken. Pitää nyt vaan taas kaivaa salainen ase esiin eli maksa-herkut on Peikon mielestä vastuttamattomia.

Tässä kuitenkin pikku pätkä meidän treeniä. Ei mitenkään parasta suoritusta, kun pompottaa kauheasti. Se taas johtuu siitä, että käteni on väärässä korkeudessa. Ei ole helppoa, kun koira kasvaa kokoajan ja juuri kun saat homman toimimaan, se onkin taas himpun isompi ja käsi ihan väärin. Tänään meni taas hyvin, vaan saa nähdä sitten huomenna.

Harmituksia ja paarman penteleitä

Innostuin perjantaina treenaamaan Peikon kanssa näyttelyesiintymistä, kun erikoisnäyttelyyn olisi tarkoitus ensi kuun lopussa suunnata. Miksiköhän nyt innostuin, kun enhän minä sitä yleensä juuri harjoittele, senkun mennään vaan.. ja sen kyllä huomaa :) No joo, on sitä joskus harjoiteltukin. Jaffan kanssa joskus ihan oikeasti ja Marun kanssa niin, että heitin näyttelyhihnan kaulaan ja leikin vinkulelulla sen kanssa. Kyllä meidän koirat ovat silti aina osanneet näyttelyssä käyttäytyä, joskaan kaikkia ei ole touhu kauheasti kiinnostanut.

No, eilen treenattiin ja Peikko oli aika mahdoton. Seisomisissa ei ollut ongelmia, mutta liikkeessä ei kauheasti raviaskeleita käytetty. Hirveä into ja kohellus oli päivän sana. Niimpä se sitten kohelsi komeasti minun jalkojeni sekaan, minulta petti tasapaino ja korjausyrityksestä huolimatta tuiskahdin turvalleni. En onneksi Peikon päälle, mutta osuman se sai, kun vinkaisi. Ei sitä sattunut, mutta pelästyi sen verran, että väisti minua sitten ihan kunnolla, kun yritin jatkaa harjoitusta. Eihän siitä mitään tullut ja lopetettiin ennen kuin onnistuin saamaan aikaan enempää vahinkoa. Harmitti. Eilen Peikko oli jo unohtanut tai ainakin antanut anteeksi, koska homma sujui ihan hyvin. Onneksi. Ehkä me kehdataan sitten sinne näytelmiinkin suunnata. Kunhan ensin treenataan vähän lisää.

Ei näitä paljon helteet haittaa

Viime viikolla tulivat uudet vuolupuukotkin, mutten ole aiemmin ehtinyt vielä niitä kokeilla. Eilen sitten päätin aloittaa urakkani. Lämpömittari paukkui jo aamupäivästä liki kolmenkympin lukemissa kun tulin rannasta poikakoirien kanssa. Mikäs sen parempi keli vuolla kavioita. Not. Hikistä puuhaa talvellakin, saati sitten nyt. Ljúfur narun nokkaan ja kavio ylös. Ensimmäinen meni ihan ok, toinen ei sitten niinkään. Kumpikin alkoi saada tarpeekseen ympärillä pyörivistä kiukkuisista paarmoista ja Ljúfur poistuikin paikalta kerran. Ei auttanut kuin laittaa se kiinni, mitä en mielelläni tee, varsinkin kun kyse on entisestä vetopaniikkisesta. Hiki virtasi ja paarmat puri, mutta toinenkin etunen saatiin vuolluksi. Onnekseni olin päätynyt tähän ratkaisuun, enkä tehnyt järjestyksessä, jolloin olisi ollut pakko hoitaa myös toisen puolen jalat. Nyt jätin takaset toiseen kertaan. Vielä ponille suihku puutarhaletkulla ja siinä se.

Pallomaha pihalla pari päivää sitten

Iltapäivän puolella alkoi minua tympiä, kun ei ole oikein lenkille näillä helteillä päässyt. Aamulla oli ajatus lähteä ajoissa, mutten sitten jaksanutkaan herätä ennen kahdeksaa, jolloin oli jo liian kuuma kunnon lenkkiä ajatellen. Päätin sitten ottaa ponit lenkkiseuraksi, kun ne sentään kestää kuumaa edes jotenkin, kun pystyvät hikoilemaan. Sitäpaitsi Limpulla on ollut virtaa muutenkin vaikka muille jakaa ja se on spurttaillut tarhassa ihan urakalla, eikä ole yhtää viihtynyt sisällä nököttämässä, kuten kaverinsa. Ei me pitkää lenkkiä tehty ja syömäänkin pysähdeltiin muutama kerta, joten hirveästi minä en liikuntaa saanut, mutta hyvää teki silti. Limppu painatti menemään nöpöhölkkää koko matkan ja oli kovin innoissaan. Yhtään se ei stressannut edes paarmoista, kun oli niin kivaa. Ljúfurkin liikkui ihan reippaasti, muttei samanlaisella draivilla kuin Limppu. Limppu olikin aika hikinen kaveri, kun kotiin päästiin ja Ljúfurkin alkoi loppumatkasta hikoilla. Ponit saivat siis taas letkusuihkun, jonka jälkeen molemmat syöksyivät sisälle pakoon paarmoja.

Illalla myöhemmin koiraskoirat innostuivat puljaamaan pihalla olevassa vauvan ammeessa, joka siis on siinä juuri sitä varten. Pientä viilennystä kuumalla ja onhan se hauskaa puuhaa muutenkin, kun näillä keleillä ei tuota liikuntaa muuten oikein voi harrastaa. Kyllähän ne tuo sitten hiekkaa ja kuraa sisälle, mutta saahan sen siivottua. Vesi on paskan lääke, vaikka tässä tapauksessa myös se paskan lähde. Vaan pääasia, että on jotain kivaa puuhaa, missä ei ihan läkähdy. Kyllä minä sitten siivoan.

Yhdessä..

..tai sitten erikseen..

..kivaa on.

Ja kun vettä on tarpeeksi vähän, voi siellä maata tai sitten piehtaroida.

Heinäkuun helteillä

Pihalla hengailua

Metsässä samoilua

Herkkuja

Ja leikkiä

Mitä isot edellä...

..sitä pienet perässä

Bongaa Peikko

Ja taas leikkiä

Outoja ideoita

Vauhdin hurmaa

Vanhuksia

Ja taas kerran leikkiä

Hengailua ja mudibongauksia

Aurinkoinen ja helteinen viikonloppu vietetty Haminassa agikisoissa hengaamalla ja rannassa rentoutumalla. Oli kiva tavata tuttuja ja katsella hyviä suorituksia. Pari treenikaveria onnistui luokkanousun verran, vaikka epäonnistumisiakin nähtiin. Tapasin viikonlopun aikana myös kolme mudia ja yhden mudin emännän ilman mudiaan. Mudibongauksia onkin viimeaikoina ollut ihan mukavasti. Eikä se Peikko kuulemma mikään jättiläinen ole, ihan normikokoinen ikäisekseen. Painoa on reippaanlaisesti kyllä muihin verrattuna, kun esimerkiksi tänään näkemäni nuori narttu, Peikon serkku, painaa vähemmän kuin Peikkis. Peikon paino viimeksi punnittuna siis 10,6kg ja tämä narttu painoi alle 10kg. Onhan Peikko ehkä hiukkasen pyöreä, muttei paljoa, kun kylkiluut tuntuu kyllä. Kai se on vaan sen verran isoluinen. Toivessa olisi kuitenkin kohtuullisen kokoinen kaveri pk-uraa ajatellen. No, sen se kasvaa kun kasvaa.

Eilen rannassa otettu kuva märästä mudinpoikasesta. Ei tuo nyt niin paksulta näytä minusta, eikä niin ronskiltakaan. Mikä ihme siinä sitten oikein painaa?

Kokoarvioinnessa saattaa tietysti hämätä rodun harrastajienkin silmää seikka, ettei tuolla ole kovinkaan pitkää turkkia. Itseasiassa hyvinkin lyhyt, eikä toistaiseksi edes paksu. Näyttää siis mahdollisesti pienemmältä kuin on. Vaan eipä tuolla ole väliä, hyvä tyyppi koostaan huolimatta on Peikko.

Silloin kun ei oltu agikisoissa, oltiinkin rannassa. Eilen oli Marukin mukana, tänään en enää arvannut sitä ottaa, kun oli eilistä kuumempi päivä. Aika väsy se on silti, vaikka kestääkin helteet paremmin kuin osasin odottaa. Hyvä niin. Eilen oli mukana myös kamera...

Agikisoista ostettu uusi pallo piti myös koekäyttää ja hyvinhän tuo tuntui kelpaavan, ainakin Noahille. Ja kun joku kelpaa Noahille, kelpaa se myös Peikolle, jos ei muuten niin periaatteesta.

Harmittavan huono sihti kuvaajalla...

Pätevät koirapojat hakuilee

Eilen oli hakutreenit. Keli oli aika kuuma ja rata jyrkässä kalliorinteessä. Ihan varma en ollut vielä paikalle kivutessani, tulenko treenaamaan kumpaakaan koiraa. Molemmat kun ovat osoittaneet hiukan kyllästymisen merkkejä ja Noah vielä muutenkin on ollut outo. Tosin nyt jo paljon parempi. Ja Peikkokin on ollut kiinnostuneempi nuolemaan maalimiehen naamaa, kuin menemään purkille maahan, kuten sille on opetettu. Treenasin sitten loppujen lopuksi kuitenkin molemmat ja hyvä että treenasin. Molemmat olivat ihan valtavan hienoja!

Noksulle haamuja kertaa neljä eli helppo treeni. Ajatuksena suorien hyvien pistojen lisäksi motivaatio ja hauskanpito. Lyhyet ilmaisut kaikilta. Vauhtia oli ja vähän vaarallisia tilanteitakin, mutta Noah toimi pitkästä aikaa kuitenkin ihan innolla, muutakin kuin kaksi ensimmäistä pistoa. Se juoksi suorinta tietä maalimiehelle ja aloitti heti ilmaisun. Pallon irrotusten kanssakaan ei ihan hirveästi tarvinut riidellä. Hyvä mieli tuli.

Peikko pääsi sitten myös hakuilemaan vuorollaan. Sen kanssa oltiin panostettu motivaatioon, kun se maalimiehelle menokin on ollut kuin sunnuntaikävelyä, eli nälkää oli kasvatettu antamalla aamulla vain puolet ruoka-annoksesta. palkkapurkeissakin oli erikoisherkkuna kissanruokaa, joka tosin ei ihan niin erikoisen hyvää Peikon mielestä sitten ollutkaan. Hyvin upposi kuitenkin. Tosin olin lisännyt "kuorrutteeksi" maksaherkun jämät, mikä on Peikkiksen mielestä ihan ykkösherkku.

Viistokävelyjä tehtiin, myöskin neljä kappaletta. Viimeksi kokeiltiin jo haamuakin, muttei se kauhean hyvin mennyt, joten en halunnut vielä hätäillä. Hirveä into oli maalimiehen perään ja vauhtia oli enemmän kuin koskaan, kun viimein sai luvan lähteä. Maahankin meni nätisti, juuri niin kuin on opetettu, eikä yhtään nuoleskellut naamoja, vaan kiire oli jo seuraavalle maalimiehelle. Ihan hirvittävän hieno hörökorva oli tämä pienempikin hakukoirani. Se vaan näköjään vaatii pientä nälän kasvatusta ihan erikseen. Ei riitä se, että aamuvarhaisella on saanut sapuskansa, kun illalla treenataan. Onneksi kuitenkaan ei ihan niin rankkaa diettiä vaadi kuin Maru aikanaan. Sillä kun piti jättää pari sapuskaa kokonaan väliin ennen treenejä.

Vapaalla viimeinkin

Noah on vieläkin osittain ja ajoittain jotenkin nuutunut ja outo. Olen alkanut epäillä, että onko katkenneet alakulmurit viimein alkaneet vaivata. Se kun selkeästi kantaa palloakin normaalia mielummin narusta tai sitten toisella puolen suuta. Ja on välillä ihan ok ja normaali, sitten taas liimautuu jalkaan ja on mielistelevä ja herkkä. Mikä taas yleensä merkitsee sitä, ettei kaikki ole kunnossa. Ja hintsun huonommin se syökin eli siis jättää ruokaa ja on siksi myös laihtunut. Ei sillä, että se koskaan olisi ahne ollut ja ruokaa on kuppiin jäänyt ennenkin, varsinkin aamuisin, mutta nyt myös iltaisin. Mutta katsellaan ja keskustellaan tohtorin kanssa samalla, kun Peikko menee rokotuksiin reilu viikon päästä.

Ei tämä nyt hirveän kipeältäkään vaikuta.

Eilen oltiin koirapoikien kanssa vähän aksaamassa ja muutenkin kentällä pelaamassa. Peikko teki putkea. Ensin suorana ja lyhyenä. Sitten täysipitkänä ja lopulta jo mutkalla. Eipä sillä pituudella tai muodolla tuntunut olevan väliä, läpi mentiin jos mentiin. Eipä tuo nyt kauheasti hommasta innostunut, mutta pallon kanssa meni kyllä putkeen ihan reippaasti. Ihan kuin Noahkin pentuna, tosin Noahilla kesti ennen kuin se edes meni putkeen ja mutka putki oli vaikea pitkään. No, toinen putkitreeni vasta eli ihan hyvässä mallissa ollaan.

Peikko teki myös kontaktitreeniä eli naksuttamalla 2on2off - treeniä laatikolla. Eka kerta vasta eli ei vielä ihan tajunnut, mutta hyvin teki ja innoissaan. Vähän liiankin. Peikko käväisi myös tutustumassa puomiin, mikä tuntui olevan vielä jännittävä, lähinnä korkeuden puolesta. Muttei me muuta tehtykään kuin syötiin ja katseltiin maisemia. Sitten vielä pienet tottistelut eli seuraamisharjoitusta. Taukoja pidettiin välillä, kun vaihtelin koiraa eli putkeen ei kaikkea tehty, vaan välillä levättiin autossa. Tunti me yhteensä kentällä oltiin mihin kuului molempien treenausta ja myös yhdessä juoksentelua. Plus tietty putken roudaus kontista ja konttiin.

Noah teki lähinnä motivaatiotreeniä. Hiukkasen seuraamista ja pallon kanssa rämpättämistä pitkin kenttää. Ja vähän putkea ja A-esteelläkin käväistiin, tosin ihan itsenäisesti alunperin, johon sitten hätäisesti sain kuitenkin varmistettua kontaktin. Sitten juostiin välillä kaverin kanssa ja tehtiin lopuksi vielä iskunoutoa, mikä ei kovin hyvin kyllä luonnistunut, mutta oli jo tosin purkanut itsensä aika totaalisesti pallon kanssa juostessa, joten ei se nyt minua kauheasti yllättänytkään. Teki kyllä, mutta terävin kärki temposta kyllä puuttui.

Perjantaina oli agiepikset ja meidän ryhmä järjestämisvuorossa. Olin ilmossa ja vähän roudailin esteitä myös, mutta osan aikaa pystyin myös hengaamaan Peikon kanssa porukoissa. Se kun tekee aina ihan hyvää. Peikko sai hetken leikkiä kaverinsa tervu Rikun kanssa, sekä nuoren whippet-nartun kanssa ja kisojen jälkeen muutaman muunkin koiran kanssa ja ihan vapaana. Kivaa oli juosta perässä, muttei sitten edellä, kun se vähän vielä jännitti. Kivaa oli kumminkin ja taisi olla aika rankkaakin, kun kotona oli yliväsyneen riehujan sijasta rauhallisesti nukkuva pentu.

Mudibongauksiakin on viikonlopulle sattunut ihan vahingossa. Yleensä mudibongaukset on ihan tietoisia eli agikisoissa on ollut etukäteen osallistujat tiedossa. Mutta nyt ei ollut. Epiksissä oli juoksemassa Vauhti-mudi kilpailevissa ja juoksikin itsensä ohjaajansa kera kolmanneksi. Iso oli tämäkin kaveri, emäntänsä ei tiennyt kuinka iso, veikkaus noin 50cm. Eilen taas olin Haminassa koirapoikien kanssa kävelyllä, samalla kun kävin Agrista hakemassa turvetta. Tien toista laitaa käveli musta koira, joka paljastui mudiksi, kun käännyinkin ympäri ja tulin sitä vastaan. Taisi olla tuttu vanha Ato, mutta kun taluttaja oli outo, en mene takuuseen. Enkä alkanut tien yli huutelemaan.

Vauhdin vauhtia radalla (kuva Maija Aapalahti)

Tilasin poneille, tai siis itselleni poneja varten, uudet kavionhoitovälineet eli vuolupuukot, kun tarjouksesta sain puoleen hintaan ja vanhat alkaa olla entiset ja halvatkin olivat. Tulevat alkuviikosta ja se on hyvä se. Kaviot alkavat todella kaivata puukkoa. Heppatarvikkeen muuttomyynnistä kävin eilen hakemassa kauan haavelemani Wahlstenin sidepullit, kun sain niihin ihan hyvän alennuksen. Olen niitä käynyt hipelöimässä jo kauan, mutta aiemmin on jäänyt ostamatta. Nyt ne ovat sitten vihdoin täällä. Ja kerrankin vehkeet, jotka sopivat Limpulle ja ovat jopa isot. Säädettyä saa onneksi hyvin. Ainoa, mikä nyt on aina ongelma, on liian lyhyt otsapanta, mikä tekee sen, että sivussa hihnat menevät aika lähelle silmiä. Vaan pienellä fiksauksella niistä tulee kyllä hyvät. Edelliset Limpulle ostamanihan oli niin pienet, että ne menikin sitten Ljúfurin käyttöön. Limppu ei ehkä arvosta kumpaakaan ostosta mitenkään täysillä.

Sokeakin näkee, että näille tassuille tarttis tehdä jotain.. ja että Limppu ei ehkä ole ihan samaa mieltä asiasta ;)

Niin ja Peikon paino on tällä hetkellä noin 10kg, vaaka on näyttänyt 9,7-10,2kg. Alkaa olla patteri lopussa nimittäin. Ja ensimmäinen hammas on irronnut edestä ylhäältä. Ison pojan karvaakin on jo selässä ja hännässä. Iso poikahan se jo onkin. Ihan kohta neljä kuukautta.

Harjoitus tekee mestarin.. tai sitten ei

Ollaan siis ainakin yritetty treenata tälläkin viikolla. Leirin jälkeen tosin pidettiin kolmen päivän vapaat ja vaan lenkkeiltiin. Peikko taisi jotain pientä tottiksen tynkää kotona tehdä, muttei sitten mitään sen kummempaa. Noah on ollut jotenkin outo. Väsynyt vaiko kipeä, en tiedä, mutta kovin nuutunut se on ollut. Tänään jo vaikutti paremmalta kuitenkin.

Torstaina oli hakutreenit ja koska maasto oli hiukkasen hankala haamujen toteutukseen, otettiin Noahille ääniavut pareina. Ensimmäinen pari meni hyvin, mutta sitten alkoi tökkiä, eikä oikein halunnut lähteä edes etsimään. Ajamalla ja etenemällä radalle lähettämään aina vaan uudelleen, päästiin maalimiehille kuitenkin, eikä siellä sitten ollut mitään ongelmia. Kolmas maalimies oli ihan missä sattuu eli todella syvällä ja ulkona alueelta. En tiedä sitten vaikuttiko, mutta epäilen. Eiköhän syy ole jossain ihan muualla eli siinä oudossa olossa. En siis vielä aio huolestua, enkä ehkä myöhemminkään. Katsotaan ja kuulostellaan ja varaillaan vaikka fyssaria ensin ja huolestutaan sitten jos vielä on aihetta.

Peikkis jatkoi viuhka-treeniä ja se sujui tälläkin kertaa hyvin. Vaikkei se ihan nähnytkään maalimiestä loppuun asti tai kokoaikaa, kun maasto oli vähän hankala, niin sinne se vaan upposi iloisesti. Muutamat vielä varmaan näitä matkaa kasvattaen ja katsellaan haamuja sitten, kun päästään jo pidempiin matkoihin. Hyvä siitä tulee. Jos vaan saadaan jotenkin sitten aikanaan se ilmaisukin kasaan. Toistaiseksi sillä ei ole mitää tarvetta haukkua missään tilanteessa, joten saa nähdä. Kun muuthan meillä on opetettu ja myös oppineet ilmaisun jo heti kahdeksan viikkoisena. Maru sitten myöhemmin tosin vaihdettiin rullalle. Rullakoiraa en haluaisi, mutta jos ei muuta vaihtoehtoa ole, niin sitten se vaan on pakko. Ei minulla kyllä mitään rullaakaan enää ole, kun Marun norski on jo annettu eteenpäin enemmän sitä tarvitsevalle. Minullekin se tuli käytettynä, jo kahdessa eri kodissa olleena, joten ehkä sitten onkin jo aika ostaa ihan uusi ja oma. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse. Outo mudieläin on kyllä Peikko, kun ei yhtään hauku. Vaikka eipä meillä hauku nämä nykyiset appenzellitkään, vaikka herkkähaukkuinen rotu on sekin.

Peikosta on tullut pystykorvainen koipeliini. 

Korvat tosiaankin ovat pystyssä, joskaan eivät kovin tukevasti. Heiluvat juostessa miten sattuu ja muutenkin välillä kenottavat sinne tänne, varsinkin väsyneenä. Mutta ne ovat pystyssä ja se on pääasia. Reilun vuorokauden verran oli kevyet teipit molemmissa alkuviikosta ja pystyssä ne ovat sen jälkeen pysyneet. Oikeassa on ihan pieni vekki ja siihen varmaan jossain vaiheessa laitan taas kevyen teipin yöksi, mutta toistaiseksi ollaan tyytyväisiä näin.

Agilityn jätin eilen Noahin kanssa väliin, mutta läksin kuitenkin Peikon kanssa kaksin hengailemaan treeneihin. Hyvää sillekin tekee joskus olla matkassa ilman tuota omaa henkivartijaansa. Eipä se siitä kyllä millänsäkään ollut ja ihan kivaakin taisi olla. Vähän tehtiin tottista ja aksaakin eli taas sitä siivekkeiden kiertoa lelulla. Ja seurusteltiin tietenkin myös. Mukavasti väsähti pikkukoira, joka otti sitten kotona taas överit, eikä meinannut sammua millään.

Tänään on ollut pitkästä aikaa taas kesäinen keli. Viimeksi taisi näin lämmintä olla silloin toukokuussa kun Peikko meille tuli. Ihan kivaa vaihtelua jatkuvan vesisateen jälkeen. Aamupäivästä käytiinkin sitten rannassa nauttimassa kesästä ja Noah pääsi uimaan. Äkkilähtö tuli, kun menin harjaamaan hevosia ja Limppua ehdin jo aloittaakin, kun kuulin ampumaradalta pauketta. Ja kun sitä paukkuharjoitusta tarvisi tehdä, niin minäpä jätinkin harjaukset sikseen ja pakkasin koirapojat autoon ja hurautin ampumaradan kupeeseen tottistelemaan. Meillä on siis tuossa kohtuu lähellä haulikkorata ja pauke on usein aika rajua. Niin siis nytkin. En sitten tiedä, oppiko Noah viikonloppuna jotain, muttei se ainakaan ampumisiin reagoinut. Ei se tuolla tosin ole reagoinut niihin koskaan ennenkään, joten tiedä sitten. Tehtiin kuitenkin samantyyppistä harjoitusta kuin leirillä, eipä siitä haittaakaan ole. Ajatuksena vähän sheipata paukulle eli kokeessakin sitten enemmänkin nousisi niistä paukuista, kuten on tuolla ampumaradalla aina tehnytkin. Siksi se kokeessa reagointi tulikin aika yllärinä. Hyvä mieli jäi kuitenkin, kun vire oli kokoajan sitä mihin olen tottunut, eikä ne paukut aiheuttaneet vireen laskua tai hätkähtelyä, vaikka aikamoinen sotatila välillä olikin.

Peikkokin siis oli matkassa mukana, kun ei ole toistaiseksi osoittanut minkäänlaista ääniherkkyyttä. Treenin jälkeen nappasin senkin autosta ja mentiin heittämään pieni lenkki metsässä. Eikä kummatkaan olleet paukuista millänsäkään. Lenkin jälkeen suunta rantaan ja uimaan. Tai Noah ui, Peikko juoksenteli vedessä muuten vaan ja minä katselin. Kylmää taitaa vesi olla, kun kylmä on ollut ilmakin ennen tätä päivää. Muttei se Noksua haittaa. Onneksi se kuitenkin nykyään tulee jo vedestä nätisti poiskin. Vähän pallon heittelyä rannalla ja kotiin ruuan laittoon. Päikkärit joutui kyllä ottamaan kanttarellikastikkeen päälle, mutta ehti sitä silti vielä ulkoillakin. Ihanaa kun on vihdoinkin kesä!