Hevostelua

Tässä sitä odotellaan varsin hidasta mammaa ja lenkille lähtöä.

Ensin haettiin harjat ja muut tykötarpeet.

Ja sitten sitä mentiin, kun oltiin ensin suoristeltu karvoitus kuntoon.

Matkalla myös maisteltiin. Namskis.

Ja kiukuteltiin kun piti taas jatkaa matkaa.

Ihmeteltiin uusia maisemia.

Ja viimein kipiteltiin kohti kotia.

Kotona piti ottaa pienet tanssit kaverin kanssa.

Auttaa mammaa siivouksessa.

Ja ihan vaan hengailla.

Onpa kivaa kun huomenna alkaa taas viikonloppu :)

Enemmän valoa, enemmän ulkoilua, vähemmän nettiaikaa

Kiritäänpäs vähän kuulumisia kiinni vaihteeksi, kun viime aikoina en ole kauheasti sisällä viihtynyt. Töiden jälkeen tallille. Tallin jälkeen lenkille ja/tai kauppaan, treeniä, pihahommia ja sen sellaista. Sisällä useimmiten ysin huitteilla. Ruokaa ja oleskelua, nukkumaan.

Ensimmäiseksi käsittelyyn tapaus Luips, issiponi jo useammassa polvessa. Luippis on lenkkeillyt ja Luippis on laihtunut, taas. Onneksi. Heinää on mennyt huomattavasti vähemmän, kun tarha on kuivunut ja ilmat olleet ihan kohtuulliset ja ponit siis hengailleet muuallakin kuin pihatossa sisällä. Pisin lenkki tehtiin viime lauantaina, 11,3 km. Lyhyimmillään ollaan hengailtu tallin ympäristössä ja vain rentouduttu. Ohjasajoakin on ohjelmistoon kuulunut ja nyt jo voi ajaa kokonaan takaa koko matkan ja metsässäkin ollaan ohjasajaen edetty ihan kohtuullisessa järjestyksessä. Poni osaa, kuskikin oppii kokoajan.

Uusia kuvia ei ole, vain vanhoja surkeita kännyräpsyjä, sorry..

Ihan uuttakin puuhaa on kuntokuuriin kuulunun eli juoksutettiin pihattokaverukset viime viikolla kimpassa kentällä irtona. Hiki taisi tulla kaksijalkaisille enemmän kuin poneille, kun yritettiin saada tyyppejä juoksemaan, mutta olipahan taas jotain erilaista. Hyvin Ljúfur asettui ympyrälle ympärilleni kuin olisi ollut liinassa ja esitti oikein nättiä raviakin. Eilen on juoksutettu liinassa ja ravi alkaa löytyä molempiin suuntiin ihan hyvin.

Selkäännousutreeniäkin ollaan jatkettu, lenkkeillessä lähinnä, mutta on se sujunut nyt jo pihallakin. Selkään asti en ole uskaltautunut, ihan olen vain makoillut mahallani poikittain, muttei meillä mihinkään ole kiirekään. Kunhan jotain tulee puuhasteltua.

Kesäihottumatilanne on toistaiseksi hyvä. Hienoista oireilua on havaittavissa, lähinnä häntä ja harjamarto ovat hieman paksuuntuneet. Ötököitä ei ole ja jos onkin, tuuli on pitänyt huolen siitä, ettei ne kiusaa. Rasvannut olen pari kertaa ihan varmuuden vuoksi. Tarvetta ei vielä olisi ollut. Yhtään ei tunnu kutiavan normaalia karvanlähtökutinaa enempää. Rasva-arsenaali on kattava. Pärjätään näillä pitkään. Pari uutta kokeilussa ja Summer Reliefin tilalle on löytynyt vastaava. Hyvin siis varmaan pärjäillään, kun asuinpaikkakin on vaihtunut, eikä polttiaisia kuulemani mukaan ole kovin paljoa, mutta sen aika näyttää. Laidunkautta odotellessa..

Poikakoirat sitten... Treenit ei nyt oikein ole sujuneet. Noahilla halkesi taas vaihteeksi kynsi tuossa vajaa kaksi viikkoa sitten, enkä ole sitä metsässä juoksuttanut. Tottisteltu ollaan hiukan ja hyvinhän se tuntuu pelaavan. Jos saisi ne ampumiset, niin voisi vaikka kokeilla kylmiltään jonkun kokeen alkukesästä. Jotenkin se on kaikkinensa kyllä tasoittunut ja varmistunut, mitään terveydellisiä haittoja kun ei nyt ole ollut. Haljennut kynsi ei sitä ole haitannut. Rally-kisoja nyt ainakin tarvisi katsella ja kai sitä treenatakin pitäisi, kun nyt on lähinnä tottista hinkattu taas.

Ruutua ollaan nyt tehty pari kolme kertaa tässä viimeisen viikon aikana. Eilen meni hyvin, edellisellä kerralla vaatikin hiukan ravistelua ennen kuin ryhtyi töihin. Paikka oli sellainen, missä kovasti koirien kanssa lenkkeillään, joten hajujakin on enemmän kuin normi ruutupaikoissamme. Noah olisikin sitten mielellään vaan haistellut ja koipeaan nostellut. Joutui oikein kunnolla komentamaan, ennen kuin alkoi tehdä töitä. Sitten toimikin kyllä hyvin. Harvoin sitä haittaa mikään silloin kun se on "töissä", mutta kai se oli näin talven jäljiltä vielä hiukan ruosteessa.

Peikolla oli viime viikonloppuna paha mahatauti vai liekö syönyt jotain sopimatonta. Ripulia kesti kolmisen päivää ja oksentelikin jonkin verran. Pari päivää vaan makasi, eikä ruoka maistunut. Canikuria haettiin sunnuntaina ja sitten alkoikin helpottamaan. Ihan ei ole vieläkään entisensä, vaikka kunnossa kyllä on.

Sen treenit ei oikein nyt suju. Taukoa varmaan pukkaa ja muutoksia treeneissä. Tosin se on niin outo, etten tiedä mikä nyt mättää. Se tekee hetken ihan innoissaan ja hyvin ja keskittyneesti ja sitten menee yllättäen ilman mitään näennäistä syytä ihan lukkoon, eikä pysty edes syömään, saati liikkumaan. Ehkä jotain mielleyhtymiä mahataudin jäljiltä, mitä minä en ymmärrä tai jotain kipuja? Outo on kumminkin.

Periaatteessahan se osaa ja tekee hyvin, sekä tottista, ruutua, että hakua. Ja edistyykin. Haussa jaksaa kaksi pistoa, sitten alkaa vauhti ja into hiipua. Ruutu on ihan ok, muttei jotenkin jaksa yrittää tarpeeksi. Tottiksessa tulee selkeimmin sitten nämä black out- kohtaukset, vaikka sama syyhän varmaan on kaikissa. Kun vaan tietäisi mikä. No, aikaa on senkin kanssa ja ihan totaalinen tauko ehkä paikallaan.

Pikkuapulaiset tarhan aitaa purkamassa.

Kivan yllärinkin Peikko aiheutti viime viikolla. Oltiin Ljúfurin kanssa lenkillä ja jo takaisin päin tulossa, kun Peikko bongasi ihmisen jätökset ja pyöri sitten niissä. Niin oli yltä päältä paskassa ja haisi aivan järkylle. Kuusen oksilla sain näkyvän pois, jotta kehtasin tallille asti kulkea. Matkalla se tietty kävi luvattomasti moikkaamassa yhden vastaan tulevan koiran. Noloa. Tallille päästyämme joutui Peikko letkun alle ja hyvin sain sen onneksi puhtaaksi. Kuivaakseen pääsi sitten juoksemaan tallikoira Severin kanssa. Lujaa niillä menikin, vaikka painoeroa on varmaan 20 kiloa vähintäänkin. Toistaiseksi siis murkku teinihirviö tulee vielä juttuun kaikkien kanssa sukupuolesta riippumatta, mistä olen ylen iloinen. Toivottavasti ei muutukaan.

Ennen tallille menoa käytiin ruutuilemassa ja Peikko sitten palautti esineen vauhdikkaasti suoraan syliin. Ja koska olin kyykyssä kutsumassa koiraani, joka mielellään jäisi yksin leikkimään esineellä, tuli se sitten jarruttamatta suoraan naamalle, sillä seurauksella että minulta meni nenän pieli lähes halki. Teki muuten kipeää ja vertakin tuli ihan mukavasti. Nyt on jo ihan siistissä kunnossa, vaikka ruvella vielä onkin.

Peikko 1v ja vähän muutakin

Niin se aika kuluu. Ihan vastahan pikku Peikkoa odotettiin syntyväksi ja nyt se on jo vuoden vanha. Tarkalleen ottaen siis jo hieman yli, kun on syntynyt 29.3. Ihan heti ei kyllä uskoisi. Selviä aikuistumisen merkkejä on ilmassa ja sitten niitä teinihirviö/murkkujuttuja. Aikuistumiseen taitaa kuulua se, ettei ruoka enää maistu samalla lailla kuin aiemmin. Osa jää kuppiin, eikä se (ruoka) muutenkaan tunnu juuri kiinnostavan. Murkkujuttuja taas on varmaankin vastaantulijoille rutiseminen ja luoksekutsujen noudattamatta jättäminen. Aina tarvii vähintään kahdesti käskeä, ennen kuin tulee luokse, vaikka kohti lähteekin ensimmäisestä kutsusta. Se vaan "unohtaa itsensä" matkalle tai juoksee ohi niin kuin ei olisi huomaavinaankaan. Peruskiltti kaveri se silti on yhä, keskittyminen muuhun kuin hajuihin nyt vaan on hiukkasen hakusessa juuri nyt.

Tottisjututkin on vähän nyt junnanneet paikallaan, kun on keskitytty lähinnä siihen keskittymiseen varsinkin häiriössä. Joskus toimii hyvin, joskus taas pienikin ulkopuolinen häiriö saa sen suurimman huomion Peikolta. Käskytkin on ihan unohtuneet lähes kokonaan, kun ei vaan keskittyminen riitä. Peikon mielestä tällä hetkellä joka ainoa käsky on "maahan", minne se putoaakin kyllä varsin vauhdikkaasti. Ainoa vaan, ettei se malta kuunnella sitä käskyä. Ihan sama siis mitä sille sanoo, aina se vaan menee maahan. Odotellaan siis murkkuiän loppumista, ettei tule tehtyä suuria virheitä. Mihinkään meillä ei ole kiire.

Maastossa pelittää kyllä ihan kohtuullisesti, vaikka kyllä sielläkin ne hajut saattavat häiritä keskittymistä. Edistymistä on kuitenkin havaittavissa, vaikkei nyt paljoa maastojuttuja vielä olla tänä vuonna tehtykään. Henkilöhaussa etsii nyt jo kaksi yhtäaikaa näyttäytynyttä haamua ja esineruudussakin esineet useinmiten tulevat ihan perille asti. Ainakin ne aina nostetaan. Välillä toki pitää yrittää leikkiä sillä esineellä ihan yksin, tuomatta sitä minulle leikittäväksi. Ja se on jopa kerran haukkunut ihan oikeaa maalimiestäkin! Ei kylläkään etsinnän yhteydessä, vaan erillisenä ilmaisuharjoituksena. Hieman oli epävarmuutta havaittavissa ja piti mielistellä, mutta se haukkui ihan kunnon äänellä. Tässäkin asiassa taitaa olla parasta odotella murkkuiän loppumista.

Sekalainen seurakunta lenkillä tänään

Ljúfur on liikkunut ahkerasti. On sillä lepopäiviäkin ollut, lähinnä silloin kun minulla on ollut treenit. Ja joitakin kevyempiä päiviä. Siltikin entiseen verrattuna se liikkuu reippaasti. Vaan paino ei vaan enää putoa. Ensimmäisen kuukauden aikana tippui ihan reippaasti painoa, mutta nyt on ollut jo muutaman viikon pysähdyksissä. Ilmat tietty on lämmenneet, eikä siis lämmön tuotantoon kulu energiaa ja sateistakin on ollut, joten pojat ovat viihtyneet sisällä pihatossa, eivätkä ole siis liikkuneet vapaaehtoisesti muuta kuin juomaan. Ei kai tässä muu auta kuin lenkittää ahkerasti ja toivoa parasta.

Ohjasajojutut sujuu ihan tosi hyvin, vaikka aika vähän ollaankin tehty. Kerta viikkoon olen pyrkinyt ohjasajamaan, mutta aina ei vaan jaksa. Se on kumminkin molemmille sen verran uutta puuhaa, että vaatii lähes täydellistä keskittymistä, eikä siihen väsyneenä aina pysty. Ollaan kuitenkin edistytty ja uskaltauduttu jopa poistumaan mukavuusalueelta. Eli olen vaihtanut puolta ajaessa, joka on molemmille vaikeaa, sekä olen ajanut ihan kokonaan takaa, eikä takaviistosta, kuten yleensä. Tuntuu pieniltä asioilta, mitä ne varmaan monelle olisikin. Meille ne on kuitenkin isoja asioita. Olemme myös tehneet hienoja ohituksia ajaen, sekä autoja että ihmisiä ja ratsukoita. En siis ole ottanut talutukseen enää. En edes silloin, kun "hirrvittävän epäilyttävä lastenrattaiden ulkoiluttaja" tuli vastaan. Vähän kierrettiin penkan kautta, mutta ohi mentiin ilman talutusta.

Ratsujutut ei sen ikävän episodin jälkeen sitä vastoin suju oikein ollenkaan. Selkään asti en ole edes yrittänyt, ihan on ollut työtä siinäkin, ettei kaveri sinkoa maata kiertävälle radalle pelkästään selkään nojailusta. Nyt ollaan sentään päästy jo makailemaan selkään poikittain, kun älysin kokeilla hommaa muualla kuin siinä tapahtumapaikalla, kentällä. Selkeästi siis on yhdistänyt ikävän kokemuksen enemmän paikkaan kuin itse asiaan. Metsässä nimittäin eilen sujui ihan hyvin. Ljúfur oli rento ja hyväntuulinen, sekä pystyi toimimaan eli ottamaan namia samalla kun makailin selässä. Sitä siis jatkamme vastaisuudessakin.

Noahin kanssa olen miettinyt ihan vakavasti hakuilun lopettamista, kun en jaksa vääntää sen ampumisen kanssa. Voisihan se olla, ettei tarvisi paljoakaan säätöä, mutta jotenkin ei vaan jaksa. Rally-tokoilu on muutenkin aika kivaa ja Noksulle sopivaa hommaa, joten siitä ei ollut tarkoitus luopua ja aksailemassakin varmaan joskus käydään. Harmi vaan, että Rally-kisoihin on niin vaikea päästä, että mitään tuloksia on turhaa siitäkään lajista odottaa. Siinä meillä sentään on vielä aikaa useampi vuosi metsästää niitä koulareita, joten vielä ei ainakaan periksi anneta. Jos nyt vaikka alosta ja avosta onnistuttaisi koulutustunnukset saamaan. Koiran osaamisesta ei pitäisi kiinni olla, kunhan vaan molempien pää kestää kisatilanteessa. Voi liikkeitäkin ollaan ruvettu treenaamaan, jos ei muuta niin huvin vuoksi, kun alemmissa luokissa ei haastetta oikein enää ole. Ylemmissä sitä riittääkin sitten senkin edestä. Jatkamme siis harjoituksia.