torstai 21. helmikuuta 2013

Lomapuuhia

Kun olisi kerrankin aikaa kirjoitella, ei ole oikein ollut mitään mitä kirjoittaisi. Olen siis sananmukaisesti lomaillut. Ollaan me lenkillä käyty ja muutakin pikku puuhaa on ollut, muttei mitään kertomisen arvoista. Ei olla oikein treenattukaan. Mutta lomat on lepäämistä varten ja nyt on levätty. Hyvää se tekee kaikille.

Tänään käytiin taas vaihteeksi ihmisten ilmoilla lenkillä. Oikaistiin Huutjärven jään poikki kun se näytti jotenkin niin houkuttelevalta. Järvi on lähinnä lampi, kokoa ei kummoisesti ole, mutta sen verran että vähän pääsee irrottelemaan koiratkin. Siis jos ne haluaa.. Tänään oli taas sellainen päivä, että kokoajan sai käskeä menemään jaloista, huoh.. Keskellä lammikkoa Noahille tuli yht'äkkiä kauhea kiire. Hyvin määrätietoisesti se juoksi suoraan eteenpäin tasaisen tappavaa tahtia. Vähän ihmettelin, että mikä sille nyt tuli. No, pissahätä yllätti koiraskoiran ja eihän sitä nyt ilman puuta voi pissata. Se siis juoksi rantaan nostamaan koipea.


Jäälle menossa.. koirat olis tosin jo tulossa..
Ei ole kummoinen lätäkkö, ei
Ja aina se vaan tulee, enkä kertaakaan luokse kutsunut.. raivostuttavaa välillä

Pieni lenkki heitettiin pyörätietä ja vähän muutakin tietä, takaisin autolle palattiin taas järven poikki. Yhtään koiraa ei tällä kertaa vastaan tullut, mutta onneksi hajuja riitti. Olisihan niitä ohituksiakin taas saanut tulla kun ei niitä paljon kotikonnuilla tule. Paitsi eilen kun Marukin oli mukana. Ja koska se on taas palannut nuoruusaikaisiin tapoihinsa monessakin asiassa, kuten vanhuksilla on tapana, ohitus ei sujunut kovinkaan mallikkaasti kun vanha rouva huuteli hävyttömyyksiä. Ja koska vanha on vanha, eikä jalatkaan oikein enää ole kovin tukevat, ei auttanut kuin vetää huutavaa vanhusta rauhallisesti perässään ja toivoa parasta. Komentaminen on turhaa kun ei se mitään kuule ja vaikka kuulisikin, ei välitä. Se on välillä kyllä todella rasittava.. mutta silti niin rakas ♥

Tänään olin pitkästä aikaa taas ihan hevosen selässäkin. En oikeasti edes muista, koska olisin viimeksi ollut. Outoa, tiedän.. Mutta kun ei minulle ratsastus koskaan ole ollut SE juttu hevostelussa, niin vähiin on jäänyt. Tänään kuitenkin sain päähäni kammeta itseni Limpun selkään. Ihan vaan tarhassa ja ihan vaan hetkeksi. Harjattiin ja seurusteltiin ensin, sitten kaulanaru kaulaan ja poni kiven viereen. Ei ollut ihan niin helppo juttu kuin kesällä. Kun en päässyt selkään, niin en päässyt. Joku nuorempi ketterämpi olisi sinne kyllä vilahtanut vallankin vauhdikkaasti, mutten minä. Hermot meinasi mennä. Onneksi Limppu on halutessaan hyvinkin fiksu, eikä vetässyt palkokasvia hengityselimeensä moisesta säätämisestä. Pakko oli viimein hakea vesiastia lisäkorokkeeksi kivelle. Sitten vasta onnistuin.




Vähän aikaa vaan seisoskeltiin ja rapsuteltiin. Lähinnä minä tarvin rentoutushetkeä. Sitten liikkeelle. Ensin meni ihan hyvin. Poni meni sinne minne sen halusinkin menevän, lähinnä painoavuilla kun kaulanarussa ei Limpun mielestä ole rattia. Jarrut siitä onneksi senkin mielestä löytyy. Sitten sai Limppu vissiinkin tarpeekseen tai se kyllästyi Ljúfurin issikkamaiseen tapaan kävellä turpa hännässä kiinni, tiedä häntä, mutta portille alkoi poni kammeta. Siitä vielä päästiin pariin otteeseen liikkeelle, mutta ohjaus oli kadonnut kokonaan, joten kun se totteli edes sinne päin, annoin olla. Istuskelin vielä hetken selässä halailemassa ja rapsuttelemassa hienoa poniani. Ei ihan olisi uskonut muutama vuosi sitten, että moinen touhuilu noinkin vähillä vermeillä, tai jopa ilman, olisi mahdollista. On se vaan niin paras. Vielä namivenytykset selästä ja alas. Hyvä mieli.

Noksun kanssakin tehtiin tänään himppasen tottisjuttuja. Pakko oli kokeilla pysäytysliikkeitä BH:n tapaan ja hyvinhän ne sujui, ei siinä mitään. Mutta en minä silti aio koettani enää toistaa, ennen kuin siellä BH-kokeessa. Ei kauheasti kiinnosta opettaa koiralle toista tapaa suorittaa vain ja ainoastaan yhden BH:n takia, kun alusta asti on tehty minun pysähtymättä. Pientä säätöä pitäisi jaksaa tehdä, lähinnä ilmoittautumisessa ja paikalla makuussa, mutta koska niihin tarvitsen apua, se ei ole niin yksinkertaista ollenkaan kuin tämä yksikseen treenailu silloin kun siltä tuntuu. BH-koe on jo katsottu ja toinenkin, jos nimittäin kämmi käy.. Koskaan en ole nähnyt ketään hylättävän kaupunkiosuudella, mutta se voi hyvinkin muuttua...


tiistai 19. helmikuuta 2013

Hyvä mieli

Ljúfur pääsi tänään ensimmäistä kertaa lenkille ikävän äksidenttimme jälkeen. Ja voi että olikin mukavaa. 

Aurinko paistoi täydeltä terältä, mikä jo sinänsä piristää mieltä. Iloinen ylienerginen poni oikeassa ja Diiva & Noah vasemmassa kädessä suunnistimme siis kylän raitille. Ljúfur ei ole ontunut pariin viikkoon, eikä ole ollut epäpuhdaskaan noin viikkoon, mutta alkumatkasta tarkkailin silmä kovana vain sen liikkumista. Hyvin liikkui. Muutama sata metriä ja koirat irti. Ljúfurin rapsuttelu/halailuhetki siinä samalla kun oli niin hyvä mieli siitä että poniini oli taas lenkkeilykunnossa.


Vanha kuva, mutta saa kelvata ;)

Pitkää lenkkiä ei arvattu lähteä kiertämään, ettei tule takapakkia. Tyydyttiin siis köpöttelemään rauhaisaa tahtia vajaa neljä kilometriä. Ljúfurilla oli ylimääräistä energiaa yllin kyllin, minkä olin jo tarhassa pannut merkille muutamana viime päivänä. Oli siis jo aikakin päästä liikkeelle. Parit koikkaloikat nähtiin ja muutama säikähdyskin koettiin, mutta kivaa oli silti.

Lähtiessä Limppu huuteli normaalia enemmän perään ja olikin järjestänyt itselleen lenkkimme ajaksi omaehtoista liikuntaa. Kun sitten palautin kaverin tarhaan, tuli Limpulla kiire juomaan. Oli tullut jano.. tai sitten piti vain periaatteesta ajaa Ljúfur pois vesikupilta. Muutamia spurtteja pojat ottivat vielä yhdessä, kunnes keskittyivät heiniinsä.

Nyt vain toivotaan, että Ljúfur on kunnossa vielä huomennakin.


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Limpun tarina osa2 - Tutustumista ja tuskailua

Limpun arki alkoi muuton jälkeisenä aamuna tutustumalla tarhakavereihin. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Limppu on vähän erakkoluonne ja hyvin tarkka omasta tilastaan, eikä tämä ollut mahdollista pienessä tarhassa. Limppu yritti epätoivoisesti ajaa kavereita kauemmaksi siinä onnistumatta. Aika pian se saikin muuttaa sille varta vasten kentän reunalle tehtyyn vielä pienempään tarhaan yksin. Ei niin hyvä ratkaisu, mutta hokkikenkäaikaan keskellä talvea, ehdottomasti kaikkien kannalta turvallisin.




Kunnonkohotus aloitettiin heti ensimmäisestä päivästä talutuslenkkeilyn merkeissä. Mitään vermeitä meillä ei ollut, lukuunottamatta myyjältä mukaan saamaamme riimunnarua ja perintöriimua ratsastuskouluajoilta. Kaverilta lainattiin suitset, jotta päästiin edes vähän liikkeelle. Ensimmäinen lenkki oli ehkä noin kolmen kilometrin mittainen, mutta poni oli ihan hikinen sen jälkeen. Hyvin se käyttäytyi, vaikka stressitaso olikin selkeästi aika korkealla.

Kolme ensimmäistä viikkoa lenkkeiltiin maasta käsin lähes joka päivä. Välillä meni hyvin ja välillä huonommin. Käsissä poni kuitenkin lenkeillä pysyi ja se alkoi myös rentoutua. Sitten alkoi kokeilut, mitä saa tai ei saa tehdä. Se saattoi tarhasta otettaessa röyhkeästi työntää minut lavalla kumoon ja mennä menojaan. Juoksuttaessa se otti pitkät useammankin kerran ja jos ei ottanut, ainakin piti pukittaa ja sinkoilla. Selkäänkin silloin tällöin kiipesin, mutta vain kentällä sen jälkeen kun poni oli jo juoksutettaessa rauhoittunut. Satulaakaan ei vielä ollut.




Limppu ei tuntunut kunnioittavan ihmistä ollenkaan ja koska luottamustakaan ei vielä ollut syntynyt, poni oli jopa vaarallinen ajoittain, vaikka ei koskaan esimerkiksi purrut tai potkinut. Jotain asialle täytyi kuitenkin tehdä. Koska kokemusta ei hevosen koulutuksesta ollut, sovelsin koirien johtajuusharjoituksia kun en muutakaan keksinyt. Hyvin me niilläkin eteenpäin päästiin. Ainakin tutustuttiin toisiimme jos ei muuta. Uskaltauduttiin jopa porukan mukana maastolenkille ihan ratsain, lainasuitsissa, joissa ei ollut edes turparemmiä, ja ilman satulaa. Pihasta se ei olisi lähtenyt ensin minnekään, pyöri vaan paikallaan, vaikka muut meni jo. Yhdet pikku pukit piti heittää alkumatkasta, koska metsässä luistelevat lapset oli epäilyttäviä. Kääntöpaikalla sitten pieni Bruno-poni päätti karistaa kuskinsa kyydistä ja rallatteli jonkin tovin pitkin pihoja, ennen kuin antoi kiinni. Olin niin ylpeä Limpusta kun se pysyi käsissä koko episodin ajan ja vielä kaikki jalat maassa rauhallisesti seisoskellen.

Pikkuhiljaa saatiin kasaan ihan omiakin vermeitä. Osan sain käytettynä edullisesti, kuten suitset, kahdet jalustinhihnat, nahkariimun ja juuttiloimen. Osan ostin uutena, kuten rungottoman satulan ja rungottomaan erikoishuovan, sekä kuolaimet. Puhumattakaan niistä riimuista ja naruista, pinteleistä, heijastimista ym. pienestä. Harjathan oli ostettu jo ennen Limppua ja olleet käytössä IC-tammalla hetken.



Satulan myötä alettiin harjoitella myös ratsain rauhoittumista. Kentällä löytyi kaksi vaihdetta, etana tai rodeo, maastossa lähinnä rodeo. Ihan sama oltiinko yksin tai kaverin kanssa, kovaa mentiin. Käytössä oli sekki, jolla pukit pysyivät pienempinä ja kuski kyydissä. Pari ihan rauhallistakin maastolenkkiä saatiin aikaiseksi, mutta suurimmaksi osaksi meno oli hurjaa. Kummallakaan ei ollut enää kivaa. Palattiin siis peruasioihin eli talutuslenkkeihin ja ympyrätyöskentelyyn kentällä liinassa. Ohjasajoa harrastettiin myös silloin tällöin, vaikka mamma tulikin välillä mahallaan perässä aika haipakkaa. Koirien johtajuusharjoituksia jatkettiin ja opeteltiin myös luopumista. Ahneelle ponille ei ihan niin helppo juttu. Fiksu Limppu kuitenkin viimein hoksasi, että namin saa ainoastaan kääntämällä pään pois, eikä suinkaan taskuja kaivelemalla, ja päästiin ehdollistamaan naksulle.

Maaliskuussa aidattiin porukalla metsästä isohko alue tarhaksi. Ja voi sitä riemua kun ponipojat pääsivät sen koekäyttämään. Kasse-pappakin painatti menemään niin että heikompia hirvitti. Sinne koko porukka sitten muutti tarhailemaan, tammat omalle puolelleen ja ruunat omalleen. Limppukin siis sai kaksi tarhakaveria, Bruno-ponin ja Kasse-papan. Brunosta ja Limpusta tulikin heti hyvät kaverit.


Risteytysponi Bruno ja Limppu, taustalla Kasse

Nyt kun ponilla oli taas seuraa, tilaa ja puuhaakin riitti, kun pojat saivat olla yötkin ulkona, alkoi nopea edistyminen kaikessa. Rauhassa kuitenkin edettiin talutuslenkkejä tehden. Pikku hiljaa aloin nousemaan selkään jossain matkan varrella hetkeksi, kun poni vaikutti erikoisen rennolta. Pätkiä pidennettiin ja viimein kun talutuslenkit eivät enää riittäneet liikunnaksi hoikistuneelle ja jo kohtuullisen hyväkuntoiselle ponille, lähdettiin ihan oikeille maastolenkeille. Ei pukittelua, ei sinkoiluja, ei mitään ei toivottua käytöstä. Alla oli rento ja yhteistyökykyinen poni. Huhtikuussa Limpulta poistettiin kengät ja johan alkoi poni liikkua. Askel piteni selkeästi ja se alkoi nostella jalkojaan, eikä enää kompuroinut.

Kevään mittaan laumassa tapahtui muutoksia, kun tallille muuttivat risteytysponiruuna Rölli ja PV-ruuna Bambi. Saman omistajan Bruno-poni ja IC-tamma Sanni muuttivat muualle ja Kasse vanhus myöhemmin hevosten taivaaseen.


Bambi (vas) ja Limppu tutustumassa Rölliin, taustalla Bruno

Heti kun heinä laitumen puolella oli hieman kasvanut, poistettiin metsätarhasta väliaita ja avattiin kulku myös laitumelle. Lauma siis suureni parin tamman verran kun haflinger Nasu ja suokki Rosa liittyivät poikien porukkaan. Samalla laajeni myös reviiri. Limppu otti nopeasti pomon paikan ja kuljetti joka aamu laumansa laitumen puolelle hyvässä järjestyksessä. Se odotteli portilla kunnes viimeinenkin kaveri oli tuotu tarhaan ja sitten mentiin, lujaa.


Limppu ja Limpun lauma, vasemmalta Rölli, Rosa, Limppu, Bambi ja Nasu

Kesä-Heinäkuussa koko lauma oli kolmisen viikkoa Harjussa laitumella. Limppukin sai viettää ensimmäisen kunnon loman meille muuttonsa jälkeen. Hyvää se teki, molemmille. Minulla oli aikaa etsiä tietoa netistä ja löysin luonnollisen hevosmiestaidon. Vaikka enää ei ongelmia tuntunutkaan olevan, jotain tämänkaltaista olin juuri kaivannut.

Kun Limppu sitten palasi kotiin, aloitettiin taas uudella innolla. Opeteltiin uusia tapoja toimia. Ei se aina niin oikein mennyt, kun pelkästään lukemalla on vaikea ihan oikeaa tapaa hahmottaa. Kun esimerkiksi sanotaan, että hevosen kuuluu peruuttaa kun kävelet sitä kohti. No, ehän tuo juntti mihinkään hievahtanut. Kyllä se tarvi aina ihan fyysisen pakotteen siirtymiseensä. Ja koska en vielä painetasoistakaan mitään tiennyt, ei oppimistakaan juuri tapahtunut. Haittaa harjoitteista ei kuitenkaan tuntunut olevan, muttei niin hyötyäkään. Enhän tehnyt niitä oikein. Aika äkkiä ne jäivätkin ohjelmasta. Hevosteltiin vaan ihan perinteisesti, lähinnä maastolenkkien merkeissä.

Syksyllä oli jälleen tiedossa suuria muutoksia Limpun elämässä. Kaverini muutti, eikä uudessa paikassa ollut tilaa Limpulle. Uutta minua miellyttävää tallipaikkaa ei löytynyt, ainakaan sellaisella tallivuokralla johon minulla olisi ollut mahdollisuuksia. Hätäratkaisuna, Limpulle rakennettiin tarha omaan pihaan eli talon taakse metsään, ja autotalliin tehtiin karsina.


Limppu kotona 

Marraskuun lopussa oli muutto viimein edessä ja eräänä lauantaiaamuna, pikku pakkasessa, ratsastin Limpun kotiin. Vähän se ihmetteli kun pihaan tultuamme alettiin vermeitä riisua, mutta reippaasti se tarhaan sujahti ja alkoi heti maistella aluskasvillisuutta. Kunnes totuus iski. Hän on yksin. Missään ei ole kavereita. Pari tuntia huutoa, edestakaisin ramppaamista ja syömistäkin. Nopeasti Limppu kuitenkin rauhoittui ja keskittyi olennaiseen eli syömiseen. Siitä se sitten lähti, meidän uusi elämämme kotona kaksistaan, vain koirat kavereina.


lauantai 16. helmikuuta 2013

Lomailua tiedossa.. NYT

Minulla alkoi nimittäin talviloma. Kyllä sitä on odotettukin. Tämä päivä onkin mennyt laiskotellessa. Aamupäivällä 1,5 tunnin lenkki appelsiinien kanssa.. Vaikka jos tarkkoja ollaan, mulla taitaa enempi olla kyllä mandariini ja greippi, kun tuo Diiva on kääpiö ja Noah taas jonkinlainen jättiläisen puolikas. Ruuanlaittoa lenkkeilyn jälkeen ja parin tunnin päikkärit. Siitä kun tokenin eli aloin heräämään, lähdin kauppareissulle ja samalla tottisteltiin kaupan parkkiksella. Kotona paskanluontia ja nyt tässä sitten istuksitaan taas läppäri sylissä soffalla.. Moneskohan tunti tänään.. No, lepo tekee välistä ihan hyvää.


Pellolla oli traktorin jäljet, mikä tiesi mukavaa vaihtelua normireitteihin

Eilen oli taas agility. Oltiin ajoissa paikalla ja käytiin lämmittelylenkillä kerrankin ihan rauhassa. Noah juoksi pyörätiellä vapaana, kuten yleensäkin. Takaisin tullessa koiraskoira kurvasi mutkan taakse, eikä tullut kutsusta. Siellä se oli seurustelemassa norsun kokoisen valkkarin kanssa. Sen verran valtava ilmestys oli kyseessä, että todennäköisesti uros. Onneksi Noah ei ole tappelevaa sorttia. Äkkiähän se tulistuu jos joku alkaa sille rutisemaan, muttei itse kyllä aloita. En jäänyt katselemaan kuinka käy, vaan huusin koiran mukaan yhden perkeleen höystämällä käskyllä ja matka jatkui yhä vapaana, vaikka valkkari käveli muutaman metrin päässä takana. Ei pöllömmin toimittu pieneltä koiraskoiralta, mutta se onkin niin fiksu ♥ Ei sitä enää kaveri jaksanut kiinnostaa, kun maassa oli sen verran meheviä tuoksuja.


Viisaan näköinen koiraskoira

Agility meni ihan mallikkaasti, vaikkakin mopo meinasi lähteä käsistä heti kättelyssä. Tiukkaa tottista ja muutama este siinä sivussa ja ratatreeniin menin ihan hyvin keskittyvän koiran kanssa. Eikä koirassa mitään vikaa ollut muutenkaan, sinne se meni minne kartturi ohjasi ja juuri siten miten kartturi ohjasi. Kartturiinkin saatiin jonkinlainen tolkku ja sitten menikin jo hyvin, joten oltiin viisaampia kuin viimeksi ja lopetettiin vielä kun molemmilla oli hyvä mieli. Itsekseen treenattiin vielä keppejä. Noah pujottelee kyllä erinomaisesti ja omatoimisesti, mutta minun pitää olla ihan vieressä. Edelle saan mennä ja lähetyksessä jäädä kauemmaskin, mutta herkästi lopettaa jos en kiireesti kipitä keppien viereen. Nyt meni taas jo paremmin ja sain olla jo metrin päässä sivulla ja Noah suoritti silti kepit hyvin loppuun asti.


Ihan kiva radanpätkä taas ja vaihteeksi helppokin

Tänään tehtiin lenkillä pitkästä aikaa pientä eteenmenoon valmistavaa treeniä. Jotenkin nuo lenkkitreenit on jääneet ihan tyystin viimeaikoina. Jossain vaiheessa tehtiin paljonkin ja sen kyllä huomaa. Noahan ei lenkillä oikein juokse kun se kyttää vaan minun vieressä, että josko tehtäisi jotain. Siinä tilanteessa on sitten tullut opetettua käsky "mene", kun minun hermorakenne ei yhtään kestä jaloissa pyörivää koiraa. Tänään siis annoin käskyn heti kun päästin vapaaksi, jolloin Noah muutenkin lähtee kuin tykin suusta suoraan eteenpäin. Kun se sitten taas juoksee samaa vauhtia luokse, "hyvä" ja "mene". Takaisintulomatkalla kerran pyysin maahan, muuten vaan jojoteltiin muutamia kertoja eli just niin kauan kuin Noah vapaaehtoisesti juoksi pelkästä juoksemisen ilosta.

Parkkiksella sitten tehtiin tänään niin, että ensin pätkä seuraamista. Kontakti oli hyvä, mutta vire ei ihan paras mahdollinen. Hyvin se kuitenkin suoritti. Sitten otettiin istu - maahan - luoksetulo kokeenomaisesti, paitsi sivulle en ottanut. Pallo jäi sinne ja toiseen suuntaan taas seiso - luoksetulo samalla kaavalla. Jonka jälkeen eteenmeno pallolle, leikkiä ja autoon. Välipalkkaukset hoidettiin laumavietillä eli kehuilla ja silityksillä, mikä riittää hyvin kun kuvio on ensin opeteltu ja tyyli tuntuu muutenkin tuon kohdalla toimivan, kun niin helposti muuten menee överiksi. Tottakai myös palloa käytetään, mutta aika usein nykyään tehdään ensin ilman ja vasta viimeiseksi leikki pallolla.




Ensi viikolla me odotetaan Noahin kanssa mieluisia vieraita. Katsotaan kuinka käy.. Jos jotakuta kumminkin enemmän kiinnostaa, taikka tuntuisi olevan koiran paikka auki, niin täältä löytyy jotain pientä... Klik klik!


lauantai 9. helmikuuta 2013

Rankka viikko

Tälle viimeksi kuluneelle viikolle on mahtunut lumitöitä ja lumitöitä ja sitten vielä lumitöitä. Tälle päivälle luvattu pyry tosin muuttui jossain vaiheessa vesisateeksi, mutta on sitä kyllä siltikin taas kertynyt ihan kiitettävästi. Lenkkeily on jäänyt aika vähiin, mutta onneksi koiraskoira on saanut liikuntaa lumitöiden merkeissä.




Ollaan me kuitenkin vähän puuhasteltukin lumitöiden lomassa. Ponipojat ovat olleet lomalla, Ljúfur lähinnä jalkansa takia ja Limppu muuten vaan. Ihan vailla huomiota ei nekään silti ole olleet. Lähes joka päivä ollaan kuitenkin harjailtu harjat ja hännät selväksi, sekä jääpuikot pois turkeista. Kavioita on myös ahkerasti putsailtu. Ljúfurilla on tosin ollut älä koske mun kavioihin - kausi, joten keskustelua on joutunut käymään. Ensin se poistui heti kättelyssä paikalta jo kun näki kaviokoukun. Sitten se poistui paikalta joka kavion jälkeen. Joka kerta se on kuitenkin palannut vapaaehtoisesti luokseni. Hoitotoimet on siis suoritettu vapaana tarhassa. Kyllä me joka kerta on saatu homma hoidettua, se vaan on vienyt aikaa ja vaatinut kärsivällisyyttä. Viimeksi homma sujui taas jo vallan mainiosti. Poniini poistui paikalta ainoastaan ensimmäisen kavion jälkeen. Kaksi viimeistä nousikin sitten jo valmiiksi heti kun edellinen oli maassa.


Paksumahainen poniini

Limpulla oli eilen joku ihme virtapiikki-päivä. Kun olin tarhassa täyttämässä heinäverkkoja, se kipitti ensin perässä, kunnes teki äkkikäännöksen tulosuuntaan ja painoi hurjasti pukitellen kunnon kierroksen. Sitten se tuli tarkastamaan tarjonnan ja juoksi jälleen pukitellen kierroksen. Kun verkot oli täytetty, Limppu kävi vuoron perään joka verkolla ottamassa pari suullista ja joka verkon välin juoksi komealla reippaalla ravilla päätään heilutellen. Kuinka kauan se juoksenteluaan jatkoi, ei tarina kerro, koska minä poistuin paikalta lähteäkseni Noahin kanssa agilitytreeneihin. Illalla talliin tuli kuitenkin kohtuullisen väsynyt pappaheppa, joten jonkun kierroksen se on lähtönikin jälkeen vielä heittänyt.




Tämän viikon agsatreenit eivät sujuneet ihan niin hyvin kuin viime viikolla, muttei huonostikaan. Lähinnä toivomisen varaa oli Noksun mielentilassa. Tai sitten minun mielentilassani, joka sitten vaikutti koiran mielentilaan. Ihan en ole keksinyt mitä oikein tapahtui. Nimittäin halliin tullessamme homma oli vielä ihan hanskassa. Noah oli keskittynyt ja rauhallinen ja selvästi muisti edellisen kerran punaisen langan, koska kasasi itsensä todella hienosti ihan itse ilman apua jos alkoi liikaa lepattaa. Sitten tapahtui jotain ja koira olikin yht'äkkiä ylikierroksilla käyvä piipittävä aikapommi. Ratatreeniin kuitenkin mentiin ja ylikierroksista huolimatta, homma toimi ihan kohtuullisesti. Lopussa alkoi väsähtää ja alkoi taas ampuilemaan käsille, sillä seurauksella että onnistui kampittamaan minut kanveesiin. Siitä seurasi pieni sanktio ja viimeiset esteet mentiin ihan hyvässä temmossa. Olisi taas pitänyt muistaa lopettaa ajoissa, vielä kun meni hyvin. Yleensä sen teenkin, mutta jostain syystä en nyt tehnyt. No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Tällä kertaa todellakin sananmukaisesti.


Tällaista rataa kipiteltiin tällä kertaa


Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla tänä aamuna kun suunnistimme taasen koiraskoiran kanssa harrasteiden pariin. Tällä kertaa ohjelmassa oli hakua. Vaan herrapa yllätti jälleen kerran. Keskittyneenä teki työnsä ja vaikka intoa selvästi oli yli oman tarpeen, pysyi ilmaistessakin hyvin kasassa, eikä yhtään häirinnyt maalimiestä vaan haukkua louskutti siististi metrin päässä maaten.. tai no ehkä puolen metrin, mutta kuitenkin. Jo toinen kerta peräkkäin kun homma toimii kuten sen pitääkin. Alkaakohan se aikuistua? Ehkä, ehkä ei. Mutta minun odotukseni ensi kesän suhteen ovat ainakin tällä hetkellä kohtuullisen korkealla.




Huomenna olisi vielä, ainakin säätiedoitusten mukaan, ohjelmassa lumitöitä. Ponien kanssa pitäisi myös yrittää ehtiä jotain puuhastella. Lenkille minä menen ainakin, oli aikaa tai ei. Tänäänkin tehtiin kunnon lenkki, vaikka piti vain pikku lenkki pyörähtää.


lauantai 2. helmikuuta 2013

Pätevä peli


On siis tämä tyyppi tässä. Ja varsin pätevä onkin.

Eilen oli joka perjantaisen agilityn aika. Ja vaikka ohjaaja onkin vielä hieman toisjalkainen viime lauantaisen äksidentin takia, lähdin kuitenkin hallille. Ajatuksena oli tehdä verkkapuolella omineen jotain treenintynkää missä ei tarvisi juosta. Rata vaikutti kuitenkin sellaiselle, että saattaisin siitä selviytyä kävelemällä ja pienellä hölkällä, joten kokeiltavahan se oli.


Tässä taas muistista tänä aamuna rustattu ratapiirros. Ei siis täysin totuudenmukainen, mutta antaa jotain kuvaa kuitenkin.

Ennen ratatreeniä tehtiin taas tottista ja pientä estetreeniäkin. Tällä kertaa otin sen kannan, että jos yhtään alkaa lepattaa, käsken maahan rauhoittumaan. Aika tiheään joutui aluksi konstia käyttämään kun intoa oli taas ihan yli sallitun. Nopeasti kuitenkin makuulla rauhoittui, eikä lopuksi tarvinut kuin maahan-käskyn, kun jo kasasi itsensä.

Tehtiin pätkissä. Ensimmäinen palkka tuli puomin jälkeen, minne päästiin ensi yrittämällä virheittä. Jätin sitten koiran puomin ja muurin väliin istumaan ja siirryin itse puomin taakse, jotta ehdin ajoissa kepeille. Kutsu muurin yli ja käsky putkeen. Matka jatkui aalle asti. Palkkasin aalta. Toistettiin pätkä, mutta palkka tuli jo ennen aata kun kääntyi hyvin renkaalle. Ensi yrittämällä kun putken ja renkaan välissä tuli ylimääräinen pyörähdys, minun ohjausvirheestäni johtuva kylläkin. Aalta jatkettiin putkelle 15 asti, jonka jälkeen palkka ja pallo suussa viimeiset kolme estettä. Noah oli tosi keskittynyt, kuunteli hyvin ohjausta ja eteni erinomaisesti. Eikä hötkyillyt yhtään ylimääräistä. Suorastaan täydellinen suoritus.




Tänään oli ohjelmassa hakuilua. Ja taas oli niin vallan pätevä tyyppi matkassa, ettei omaksi meinannut tunnistaa. Kolme maalimiestä otettiin lyhyeltä matkalta. Noah keskittyi taas todella hyvin, oli rauhallisessa mielentilassa koko treenin ajan ja jotenkin hyvin varman oloinen. Ilmaisut sujuivat täydellisesti ilman pienintäkään ajatusta moikkailun suuntaan. Haukku alkoi heti kun maalimies löytyi ja piti hyvin paikkansa  maaten koko ilmaisun ajan. Palkkapallon kanssa ei halunnut yhtään rämpättää omineen, vaan tarjosi saman tien maalimiehelle leikittäväksi. Upea koira ♥




Sitten ne pakolliset ponipäivitykset. Limppu voi hyvin, mutta Ljúfur ei ole vieläkään ihan kunnossa. Ei suoranaisesti onnu, mutta on kyllä epäpuhdas ja kääntyminen on yhä vaikeaa, varsinkin aamuisin. Iltaisin on muutenkin aina parempi kuin aamulla, jolloin tuntuu olevan tosi jumissa. Ei edes piehtaroi, kuten yleensä ensimmäisenä tarhaan päästessään tekee. Piehtaroinnin jälkiä tarhasta kuitenkin löytyy, joten jossain vaiheessa päivää se kuitenkin harrastaa mielipuuhaansa. Limppu ei piehtaroi muutoin kun makuulta noustessaan, joten sen tekemiä jäljet eivät ole. Ihan iloinen ja reipas poni kuitenkin on ja jonottaa portilla odottamassa mukaan pääsyä kun olen lenkille lähdössä. Päivä kerrallaan mennään ja toivotaan parasta. Hieronut olen ja huomenna on tarkoitus vuolla kaviot. Täytyy yrittää muistaa tehdä myös venytyksiä. Voi kun se nyt kuntoutuisi, että päästäisi taas liikkeelle, jotta ei ihan muodottomaksi paisu.