Tavoitteista todeksi

Minä en suuresti harrasta mitään tavoitteiden asettamista, mutta vuoden vaihtuessa on silti ihan mukava aina katsoa, mitä tulikaan tehtyä. 

Koirien kanssa ei kauheasti tapahtunut mitään. Noahille on ollut suunnitteilla jo pari vuotta rallyn voittajaluokan korkkausta. Vaan kun ei ole ollut motivaatiota ja kun peruutuskin tuotti tuskaa, eikä silti oikein valmistunut, niin nämä tavoitteet nyt sitten jää toteutumatta. Juuri kun se peruutus nimittäin alkoi toimia ja kisainto vähän nostaa päätään, sitten tulikin lisenssijuttu ja kiinnostus lopahti siihen. Vaan koira on tyytyväinen ja tervekin, joten kaikki siis hyvin. Viime vuonnahan se ontuili ilman selkeää syytä aina ajoittain, nyt ei ole sitäkään ollut. Pyöräilty ei olla ollenkaan niin paljoa kuin vuotta aiemmin eli olisiko silloin vain ollut ylirasitusta tai jotain. Pääasia kuitenkin, ettei sitä ole enää esiintynyt. Tavoitteita ei nyt hirveästi taida olla, ellei sitten sitä yleistä rauhoittumista sellaisena voi pitää. Siinä ollaan edistytty, vaan valmista tuon koiran kanssa tuskin tulee koskaan. Kun ei hermot vaan pidä niin ne ei pidä. Kuumakalle mikä kuumakalle.

Noahin vuoden saavutuksiin voitaneen laskea yhden nartun tapaaminen tositarkoituksella. Harmiksemme tapaamisesta syntyi vain yksi pentu, vaikka sekin on parempi kuin ei yhtään, mikä kuitenkin oli odotuksena. Pentu on täyttänyt siltikin kasvattajan sekä uuden perheensä toiveet, joten siihen ei voi olla kuin tyytyväinen.

Peikon kanssa on ajatuksena ollut lähinnä saada pidettyä kaikki tekeminen sellaisena, että sillä pysyy into kokoajan. Mikä siis on tarkoittanut varsin vähäistä tekemistä. Punainen lanka on ollut itsevarmuuden kasvattaminen ja siinä ollaan mielestäni onnistuttu. Sen kanssa olen yrittänyt keskittyä täysin vain siihen, ettei haittaa vaikka tekee väärin, pääasia on että yrittää. Peikko kävi pari kertaa näyttelyssä, ilman sen suurempaa menestystä. Mutta tulihan käytyä. Ensi vuonna tavoitteet pysynevät samana eli itsevarmuutta kasvattelemme ja se mitä siinä sivussa ehkä tapahtuu, tulee bonuksena.

Hevoset sitten. Ljúfurin kanssa oli ajatus tehdä ratsastuksesta rutiinia, mikä tiettyyn pisteeseen asti täyttyikin. Kesällä päästiin nauttimaan pitkistä rennoista maastolenkeistä sen kanssa. Kunnes sitten tapahtui se äksidentti ja molemmat pelästyttiin ja sen jälkeen ollaan vaan lenkkeilty. Ljúfur on myös ollut sairaslomalla lähes koko loppuvuoden, mitä sen kohdalla ei ole ennen tapahtunut. Vanhuus ei tule yksin. Nyt siis vaan toivotaan, että se toipuu ennalleen. Ihan vielä kun en olisi valmis siitä luopumaankaan. Vaan jos on pakko, niin sitten on pakko. Muutenhan se on niin paljon iloisempi, kun sen ei tarvitse olla muuta kuin ystävä. Toki tämä ainainen iloisuus saattaa johtua myös siitä, että saavat olla Kamburin kanssa kaksin, eikä pihatolla juuri muita käy kuin minä, Kukaan ei myöskään kyykytä sitä jatkuvasti, vaan se saa olla rauhassa tarvimatta koko aikaa olla varuillaan. Aivan sama, pääasia että se voi omasta mielestään erinomaisesti. Toivotaan että tämä jatkuu vielä pitkään.

Kamburin kanssa onkin tapahtunut sitten enemmän. Totta kai, koska sillä on eniten oppimista ylipäätään. Viime vuonna kirjoitin siitä näin: "Ja mitä ollaan opittu. Ihan kamalan paljon ja ei kuitenkaan juuri mitään. Korppu on fiksu ja nopea oppimaan, mutta jotenkin aika vaan kuluu, eikä mitään ihmeellistä tule opeteltua. Osaahan se kaikenlaista, eikä kiire ole mihinkään, mutta kun ajattelee, mitä kaikkea yhdeksässä kuukaudessa jo olisi ehtinyt, niin aika vähän sitten kuitenkaan ollaan ehditty. Vähän kaikkea, muttei kunnolla oikein mitään. Ihan hyvät pohjat siis tulevaa monitoimihevosen uraa ajatellen, eikä tässä vaiheessa muuta tarvitakaan, mutta.. Jotenkin vaan tuntuu, ettei olla tehty mitään, kun ei ole mitään valmista."

Tänä vuonna ollaan kuitenkin saatu jo valmistakin aikaan. Siitä on tullut kesän aikana varsin toimiva kärryponi. Sen kanssa on edetty varovasti, jotta into säilyy ja siinä ollaan onnistuttu toistaiseksi hyvin. Pari kolme kertaa viikossa on kärryt perään laitettu, muu aika toimittu lähinnä maasta käsin. Ratsujuttujakin ollaan päästy tekemään ja siinäkin edetty mukavasti. Se siis kantaa ratsastajan mielellään, osaa lähteä liikkeelle pohkeesta ja pysähtyä ja kääntyä, mitkä asiat siis jo ajossa opittuja. Myös pari muutakin kuin minä on selässä käväissyt. Keväästä yritetään alkaa maastoilemaan pikku hiljaa kärryttelyn ohella ja opettelemaan muitakin askellajeja selästä käsin. Nyt ollaan edetty vain käynnissä, pientä muutaman askeleen tölttipätkää lukuunottamatta. Yhteensä ratsastaja on ollut selässä varmaan max tunnin verran eli todella pienesti ollaan vielä tehty.

Tänään onkin Kamburin viimeinen päivä varsana, huomisesta lähtien sitä voi jo kutsua nuoreksi. Ja kohta se on jo aikuinen. No, ehkei ihan vielä, mutta uhkaavasti vaan vanhenee minun lapsihevoisenikin, kuten me kaikki. Nyyh.

Välillä vettä, välillä pakkasta on yhtä kuin jäätikkö

Joulu tuli ja joulu meni. Nyt odotellaan vuoden vaihtumista. Jouluaattona oltiin koirien kanssa Kouvolassa äitini luona. Matkalla sinne poikettiin tallilla toivottamassa poneille hyvää joulua herkkujen merkeissä.

Aaton ateria katettuna kivelle. Porkkanaa, omenaa ja kuivaa leipää. Maistui.

Ja joulukuusi.

Kouvolassa odotti yllätys, juoksuinen pikku Fiona. No, juoksu oli vasta alussa, Fiona tarkka tavarastaan ja pojat onneksi ihan fiksuja tuonkin asian suhteen. Alun intoilun jälkeen, päivä ja ilta sujuivat ihan hyvin. Eikä nuo kotonakaan ole mitenkään levottomilta vaikuttaneet. 

Joulupukkikin oli antelias 💜

Joulupäivänä otettiin koirien kanssa aamupäivä rennosti ja vasta puolen päivän jälkeen lähdettiin tallille. Molemmat ponit mukaan pihatolta, Kamburille kärryt perään, Ljúfur käsihevoseksi ja pellolle kuntoilemaan. Tiet kun oli taas jo niin jäässä, että sinne ei ollut kengättömien kanssa enää mitään asiaa. Skorpan lähti vetämään vähän asenteella, kyllä mä pystyn, älä sinä siinä puutu nyt tähän, kun yritin toppuutella. Pelto oli kuitenkin raskas ja vauhti aika reipas, joten huonostihan siinä kävi, kuten arvasinkin. Kaksi kierrosta se meni hartiat tanassa vetäen ihan kunnolla. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä se sitten kostautui ja herra jo kyseli, että onko pakko kun ei yhtään enää jaksais. Niin, sanoinkohan jotain? Nauratti, mutta tehtiin me vielä se kolmaskin kierros, jonka jälkeen palattiin tallin pihalle hikisen ja huohottavan ponin kanssa.

Kotimatkalla käytiin koirien kanssa lenkillä ihmisten ilmoilla tuolla kylällä. Juuri ennen pimeän tuloa lähdettiin liikkeelle ja ehdittiin juuri ja juuri kantata metsän poikki vielä kun näki jotakin. Loppu matka sujuikin hyvin valaistuja kävelyteitä pitkin.

Tapaninpäivänä lenkin jälkeen.

Tapanin aamu valkeli valkeana, sillä yöllä oli satanut märkää lunta ja sitten pakastanut, joten maisema näytti lupaavasti siltä, että pääsisin sittenkin tapanin perinteiselle maastolenkille. Tallia kohti siis. Korppua pihatolta hakiessa, oli metsässä mörkö ja pojat juoksivat hulluna sinne tänne, Ljúfurin puhistessa ja tuijotellessa metsään. Kambur oli siis hyvin lämmitellyt jo valmiiksi. 

Harjailu pidemmän kaavan mukaan ja kärryt perään. Levoton oli kaveri ja koko ajan sai komentaa olemaan paikallaan. Matkaan kuitenkin päästiin ja sitten olikin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vähän oli intoa, kun ensimmäistä kertaa pääsi kavereiden kanssa liikenteeseen. Pidellä sai. Rauhoittui kotimatkalla kuitenkin ja oli kokoajan käsissä, vaikka vähän joutuikin kovemmin käskemään, jotta malttoi hidastaa. Kivaa oli. Ja taas minulla oli tallille palatessa hikinen ja huohottava poni.

Tunnelmia lenkiltä. Kuvat Fanni Snellman (myös video lenkistä Fannin käsialaa)

Sen jälkeen onkin nuori herra saanut viettää rauhaiseloa. Toissa päivänä ohjasajettiin hetki kentällä, samalla testaten uusia suojia ja putseja. Ja olihan muuten kuuliainen poni. Taisi tuntua turvassa edellisen lenkin pidätteet tai muuten vaan oli palautunut mieliin muutama tosiasia. Hienosti meni kumminkin ja ihan jopa oikein päin aina muutamia askeleita välillä ihan omatoimisesti.

Uudet suojat takana ja putsit edessä.

Ljúfur on taas saitsulla. Keskiviikkona kun hain sen pihatolta, lähteäkseni lenkille, se puuskutti ja pumppasi aika reippaasti ja myös yski ihan kunnolla. Paniikki. Kuumetta ei ollut ja poni oli ja on omasta mielestään ihan terve. Ihan pirteä ja iloinen oma itsensä siis. Torstaina keskustelin kuitenkin eläinlääkärin kanssa, joka oli sitä mieltä ettei syytä huoleen ole, jos on kerran muuten terveen oloinen. Nyt mennään siis luonnon lääkityksellä eli timjamia ja kuusen kerkkää saa päivittäin. Ja pumppaus onkin helpottanut, eikä hengitys enää vingu. En ole myöskään kuullut sen yskivän. Oli sitten syy yrteissä tai vain luontaisessa parantumisessa, niin parempaan suuntaan on menossa. Ensi perjantaina on hammashoidon vuoro taas ja samalla saa katsoa tuonkin jutun sitten.

Kunnon kelit kestivät juuri sen tapaninpäivän ajan ja nyt on taas hurjan liukasta. Itse asiassa ensimmäistä kertaa tänä talvena tekee tiukkaa saada ponit pihatosta. Ljúfurille on siis tarjoiltu ruoka sinne ja Kamburillekin eilen. Tänään lähdettiin sitten peltojen poikki lenkkeilemään Kamburin ja koirien kanssa. Pelto oli märkä, mutta läpi päästiin ja peltotie ja metsä jo melkein sulat. Takaisin tallille palattiin kylän raittia, eikä sekään nyt enää kovin paha ollut. Osittain jo ihan sulakin. 

Peikko ja auringonlasku

Kambur ja samainen auringonlasku

Kivat rintakarvat kaverilla

Nyt täytyy vain toivoa, ettei taas pakasta ennen kuin kaikki tiet ovat sulaneet. Sen jälkeen voi vaikka pakastaakin ja lunta saisi sataa mieluusti myös. No, kunhan pääsee liikkumaan. On tämä talvi ollut kuitenkin parempi kuin viime talvi. Nyt ei ole kuitenkaan ponit jääneet liikuttamatta liukkauden takia kertaakaan, toisin kuin viime talvena. Pelloille on päässyt lähes kokoajan ja silloin kun ei ole päässyt, on tiet kuitenkin olleet jo ainakin osittain sulia. Pari kuukautta vielä, niin eiköhän tämä sitten jo viimeistään helpota.

Hyvää Joulua!

Ajatuksia

Vuosi vaihtuu ihan pian. Joulu toki vietetään ensin, mutta ei se sitä tosiasiaa muuta, että vuosi 2018 on lähellä. Hyvin lähellä. Se aiheuttaa minussa tietynlaista haikeutta. Vuoden vaihtuessa nimittäin kääntyy myös Korppu jo nelivuotiaaksi, eikä ole siis enää varsa vaan nuori hevonen. Mihin ihmeeseen tämä aika kuluu. Liki kaksi vuotta sitten kakara elämääni ilmestyi juuri kaksivuotiaaksi kääntyneenä ja lykättiin silloin juuri nelivuotiaaksi kääntyneen Leevin seuraan. Ja miten Leevi olikaan olevinaan silloin niin iso hevonen jo ja nyt Kambur alkaa olla saman ikäinen. Eikä se tunnu yhtään niin isolta hevoselta. Lapsi se on yhä. Vielä ei ole tullut mieleenkään alkaa esimerkiksi ratsastaa sitä ihan kunnolla ja kärryttelyssäkin ollaan vielä oltu varovaisia. Kun sehän kasvaa vielä ja onhan meillä aikaa. Ja niin onkin. Sitäpaitsi matka on minusta aina ollut se mukavampi juttu kuin itse päämäärä. Ja sillä jatketaankin. Ratsastusta alkaa ilmestyä ohjelmaan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kelien parantuessa. Tällä hetkellä on siihen liian jäistä, kuten myös kaikkeen muuhunkin, paitsi remmilenkkeihin. Oikeaa talvea odotellessa haaveillaan kesästä.

Ensikohtaaminen Kambur 2v ja Leevi 4v

Kambur lähes 4v ja Ljúfur lähes 21v. On se kakara hiukan kasvanut.

Tänään kuitenkin uhmattiin jäätikkökelejä ja lähdettiin tielle ajolenkille. Ihan en toki ponin terveyttä lähtenyt uhkaamaan eli tie oli kyllä eilen illalla lenkkeillen tarkistettu liukkaiden paikkojen varalta. Ja olihan niitäkin, vaikka suurimmaksi osaksi olikin ihan sulaa. Märkää lunta myös pyrytti jonkin verran jo lähtiessä, joka jään päälle päätyessään parantaa kummasti pitoa. On tuon kanssa vaan niin hirvittävän kiva tehdä ihan mitä tahansa, kun se on niin fiksu ja rauhallinen. Nytkin se osasi ihan itse passata liukkaissa paikoissa ja kun sai taas pitävää maata kavioiden alle, kiihdytti tahtia. Aika hurjassa kunnossa olevan peltotienkin se selvitti ongelmitta, vaikka se olikin aikamoista tasapainotreeniä. Tallille käännyttäessä kävi niin kova puhuri suoraan ison pellon poikki, että lapsiponi joutui ottamaan pari sivuaskelta kun tasapaino meinasi pettää ihan totaalisesti. Hyvin kuitenkin jatkoi horjumisesta huolimatta. Ylpeämpi en voisi kyllä olla.

Vuoden vaihteessa tapahtuu muutakin kuin vain hevosten ikääntyminen. Kaikkiin palveluskoiraliiton alaisiin lajeihin tulee pakollinen lisenssi. Sehän siis tarkoittaa lähes kaikkia lajeja nykyään. Agilityssä ja myös ratsastuksessahan lisenssi on ollut käytössä tähänkin asti, koska ovat kuitenkin ihan virallisia urheilulajeja. Ja se on ihan ok. Hintakin niissä on maltillinen. Nyt on kuitenkin myös palveluskoiraliitto suuressa viisaudessaan päättänyt pakottaa kilpailijat lunastamaan lisenssin tai muuten kisoihin ei ole asiaa. Lisenssiin kuuluu Palveluskoirat-lehti. Minähän olen ollut lehden tilaaja jo 90-luvulta asti, joten sen suurempaa rahallista panostusta ei olisi tarvinut. Olisi vaan muuttanut lehden tilauksen lisenssiksi ja kaikki olisi jatkunut periaatteessa ennallaan. Vaan kun en halunnut. Koko juttu hoidettiin niin huonosti ja on muutenkin mielestäni epäreilua ja kohtuutonta, joten tein toisenlaisen päätöksen ja peruin koko lehden tilauksen. Kisojen hinnat jo ovat niin hurjat, että kun niihin tulee vielä lisenssimaksut päälle, niin parin kolmen kisan vuositahdilla ei kiinnosta. Jos kisaisi aktiivisesti, niin asia olisi eri, vaikka todennäköisesti päätös olisi ollut silti sama ihan periaatteesta. Tulevaisuudessa kisaan vain epävirallisissa kisoissa jos ollenkaan. Tai alan harrastaa verijälkeä tai paimennusta, niin ei tarvi lisenssiä. Ainakaan vielä. Jos minulla joskus vielä on aktiiviharrastekoira, niin katsellaan sitä lisenssiasiaa sitten uudestaan. Nyt mennään näillä.

Kuvasin aamulla komeaa auringonnousua, valo ei sitten ihan riittänyt koirien kuvaukseen.

Sitä koiran hankintaakin on tullut ajateltua, kun olisi tiedossa mukava mudipentue tulevaisuudessa. Ja koska ihan vielä ei ole koiran paikka auki, niin tämä olisi ajankohtanakin passeli. Reilun vuoden aikana ehtisi säästää rahaakin ja molemmat vanhenisivat sopivasti. Vaikka mistä sen tietää. Kyseistä pentuetta ei ehkä tulekaan tai rahaa ei ole tai muuten vaan ei sitten kuitenkaan tunnu hyvältä ottaa vielä pentua. Tai ottaa yleensäkään mitään pentua. Tai sitten vaihdan totaalisesti rotua johonkin ihan muuhun kuin mihinkään totuttuun. Aika senkin näyttää. Ajateltua on tullut kuitenkin. Ja olihan tuossa yksi kotia vailla oleva appenzellipentukin, joka sitten onneksi löysi kodin ihan jostain muualta kuin meiltä. Näillä ajatuksilla kohti joulun rauhaa.. Kunhan hoidan vielä ennen sitä muutaman pikku jutun!

Ihan kohta jo kohti valoa

Uskomatonta, mutta totta. Ensi viikolla alkaa jo taivallus kohti kevättä, kun vuoden pimein aika on lusittu ja matka kohti valoa alkaa. Vaikka sitä ei ihan äkkiä silmin havaitsekaan, niin pelkästään jo se tieto piristää kummasti. Vaikka onkin märkää ja kuraista. Ja silloin kun ei ole, on sitten liukasta. Ja siltikin paikka paikoin myös kuraista. Sillä tavalla on kyllä ollut ihan hyvä talvi tähän mennessä, ettei ole jäänyt ponit liikuttamatta kuin yhtenä päivänä siitä syystä, että liian liukasta. Viime vuonna taisi olla jo viikko tolkulla ollut liukasta tähän aikaan vuodesta. 

On niillä vaan tuota karvaa...

Torstaina siis oli se päivä, etten ottanut poneja edes pihatosta, kun en tiennyt, mihin olisin niiden kanssa voinut mennä, niin että ne pysyisivät jopa pystyssä. Pihalle niitä ei saanut tuotua varustettavaksi, eikä laidunpeltoa viitsi kiertää ponit narun päässä. Juoksuttaa en juuri silloin voinut, koska siellä oli muitakin. Lähdin siis kotiin. Perjantaina kiirehdin tallille jo niin ajoissa, että varmasti pääsisin pellolle, ennen kuin sinne tulee muita. Ja sain kuin sainkin pojat juoksutettua jollain tapaa. Päästin ne siis vain laitumelle juoksemaan. Ja kun alkoivat hamuilla syötävää, keräsin ne taas naruihin ja käytiin kävelemässä toisen pellon ympäri menevää tietä pitkin pieni lenkki liukastellen. Hieman oli satanut märkää lunta jään päälle, joten ihan mahdotontakaan ei eteneminen ollut.

Eilen sitten otin Kamburin mukaan pihatolta, ajatuksena saada sille tarjottua edes jotain kunnollista liikuntaa. Haaveeksi meinasi jäädä, kun piha oli taas niin jäässä. Tarhojen viereiselle pellolle menin sitten narun kanssa juoksuttamaan, kun aikani olin miettinyt, enkä siis keksinyt, miten saisin sen turvallisesti kärryt perässä yhtään mihinkään. Sinne pellolle oli kuitenkin mahdollista päästä, kun valjasti kentän vieressä ja talutti pellolle. Sinne siis. Ja aika rankka treeni saatiinkin aikaiseksi, kun puolisen tuntia pyörittiin pehmeällä pellolla, missä noin kymmenen senttiä märkää lunta. Sai nimittäin poni tehdä tosissaan töitä. Loppujen lopuksi se oli läpimärkä hiestä ja huohotti niin, että kuskia hirvitti. Poistuttiin siis. Hyvin palautui kuitenkin ja kun kärryt oli pois, oli hengityskin jo tasaantunut. Käytiin kuitenkin vähän kävelemässä silti.

Tänään käytiin Ljúfurin ja koirien kanssa hiukan kartoittamassa ympäröiviä peltoja ja peltoteitä tai lähinnä niiden kuntoa tällä hetkellä. Mutta huonolta kyllä näyttää. Samalle pellolle missä eilen oltiin, pääsee varmaan vielä jatkossakin jollain tapaa ja hyvällä onnella myös laidunpellolle, mutta isoille pelloille ei taida olla asiaa. Laidunpellotkin on suurimmaksi osaksi veden vallassa ja siis nyt puolittain jäässä ja tuolla "sivupellolla" taas on tosi pitkä heinä alla. Ljúfurhan kyllä pärjää vähemmälläkin, mutta Kambur taas on jo nyt menettänyt lähes kaikki vaivalla saadut lihakset ja kuntokin on romahtanut, kun noita saitsuja tuossa oli. Harmittaa.

Koirat on lenkkeilleet ja sitten ne on metsästäneet/etsineet lumipalloja ja taas lenkkeilleet. Vähän on tehty temppujakin ruokapalkalla. Ja silloin tällöin käyty kylillä vähän nuuskuttelemassa vieraita hajuja. Vaan kyllä niistä huomaa, että ei enää olla tehty sitäkään vähää mitä ennen. Jopa Peikko käy vähän väliä tarjoamassa lelua tai pyytämässä muuta puuhaamaan. Hyvä niin, mutta koska nyt ei enää aiota kisata kuitenkaan, koska lisenssi, niin aika vähällehän tuo on jäänyt tuo treenaaminen. Ja kun hallipaikkaakaan en tälle talvelle enää maksanut, niin.. Katsellaan sitä sitten taas keväämmällä sitä treenaamista. Tai sitten ei.

Ihan hyvällä mallilla ollaan kuitenkin oikeastaan kaikkien kanssa. Koirat vaikuttavat kaikesta huolimatta ihan tyytyväisiltä. Noah jopa rauhallisemmalta kuin aktiivisina treeniaikoina. Sen hermorakenne kun ei ole ihan paras mahdollinen, niin se ei palaudu stressistä ihan niin helposti kuin normaali koira. Ja kun treenaaminen on aina kiihdyttävää, koska pallo ja kaikkea niin siistiä tekemistä, niin näin on sen kannalta ehkä parempikin. Peikko taas ei suuresti kaipaa muuta kuin huomiota. Ja liikuntaa tietty.

Ljúfur on ollut ihan tyytyväinen, kun on nyt ollut aika pitkään lähes levossa ja se mitä ollaan tehty, on ollut lähinnä taluttelulenkkejä. Sille tuo seuralaisen ja ystävän virka vaan sopii parhaiten, koska ei tarvitse stressata mistään. Ja nyt kun Skorpanista on kovaa vautia tulossa ihan huippu monitoimiponi, niin aika pitkälti Ljúfur saakin tuossa virassa olla. Kunhan tiet ovat taas kunnossa ja poni terve, niin kyllä minä senkin selkään vielä kipuan, mutta toistaiseksi mennään tällä tavalla rennosti.

Kamburin ratsukoulutus alkaa aktiivisemmin keväällä. Nyt ollaan tehty silloin tällöin jotain pientä. Viimeksi maanantaina heitin sille vaihteeksi satulan selkään. Tällä kertaa nakitinkin sinne tallikaverin keikkumaan muutaman kierroksen ajaksi kentälle. Ihan siis siksi, koska homma tarvii yleistystä. Eipä sille suurta ongelmaa tuottanut tämäkään, päinvastoin. Kulki tosi rennosti ja nätisti. Itsekin pyörähdin muutaman kierroksen. Ajatus oli tänä viikonloppuna valoisalla käydä maastoilutreeni tiellä, mutta koska tiet ovat peilijäässä, niin haaveiksi jäi. Onneksi ei ole kiirettä mihinkään. Kärryttely on sitäpaitsi minusta sen verran mukavaa puuhaa, ettei haittaa, vaikkei siitä ratsua tulisikaan. Vaikka siis kyllähän siitä tulee ja vielä paljon muutakin. Kiirettä siihen ei vain ole. Kevättä odotellessa..

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Skorpanin kanssa pitkä lenkki ihanassa auringonpaisteessa ja pikkupakkasessa

Koirat pääsivät vuorostaan Luippiksen kanssa lenkille.

Ljúfur liikkuu jo ihan puhtaasti ja mielellään, mutta yskii yhä hieman.

Kolme neljästä

Se tuntuu aina olevan vähintään yksi eläimistä kipeänä, tavalla tai toisella. Kun Kamburin jalka viimein on kunnossa, niin nyt sitten ontuu Ljúfur. Ja yskii. Ihan kunnolla. Se on nyt sitten jatkanut lomailua tämänkin kuluneen viikon. Tänään käytiin pieni lenkki koirien seurassa, eikä se kunnossa kyllä ole. Liikkuu suht hyvin jo, hiukan vain tahdittaa, mutta yskii kovasti ja on jotenkin vaisu. Reippaasti liikkui ja lähti mielellään mukaan, muttei ollut ihan oma itsensä kuitenkaan. Eilen olivat kyllä riehuneet pihatolla keskenään ihan antaumuksella, joten ei kai se kuitenkaan kuoleman sairas ole.

Kambur taas puolestaan on palaillut töihin. Käytiin tiistaina ensimmäistä kertaa ajolenkillä ihan pilkkopimeässä. Hienosti meni. Mitään eroa en valoisalla ajeluun verrattuna huomannut. Ehkä se oli hiukan kuuliaisempi kuin valoisalla, kun ei tarvinut katsella maisemia. Tai sitten vaan kuvittelin. On se vaan huippu tyyppi. Muuten ollaan rentouduttu lenkkeillen koirien kanssa tai ilman. Hieman juoksuteltukin ja kurssin innoittamana samalla palauteltu mieliin pyörötyöskentelyä. Ja ihan hyvä näin. Jouduin nimittäin aikalailla vääntämään ensin alkuun, jotta kaveri kuunteli kunnolla. Toki alla oli parin viikon loma, mutta kuitenkin. Viimeinen kerta menikin jo hyvin. Alkoi vissiin muisti palailla ja pahin virtapiikkikin taisi olla taltutettu.

Eilen oli ihan mahtava keli. Kaiken sen sateen ja synkkyyden jälkeen, tuntui kyllä huikealta.  Perjantaina satoi taas lunta, joten maa oli valkoisena ja lämpötila nollan hujakoilla. Aurinkokin näyttäytyi. Valjastin siis varsan ja painuin kunnon lenkille. Varsassa olikin virtaa ihan kunnolla, tiedä onko koskaan ollut noin paljoa. Alkumatka meni vähän sinkoillessa, kun kaikki äänet ja muut aiheuttivat loikkimista. Kuten esimerkiksi tilsojen kolahtaminen kärryihin. Harvinaista tuolle, mutta ylimääräinen energia saa aikaan kummia juttuja. Reippaasti kulki koko matkan, vaikka pöllöenergia jäikin matkan varrelle. Itse vain fiilistelin upeaa ilmaa ja kaunista maisemaa.

Illallakin oli vielä upea ilma. Täysi kuu ja tyyntä. Lämpötila sama kuin päivälläkin, vaikka auringon laskiessa alkoikin pakastaa hetkellisesti. Tehtiin koirien kanssa vielä tunnin lenkki pimeällä. Tänään onkin sitten satanut vettä ja tuullut niin ettei pystyssä ole meinannut pysyä, eikä lumesta ole enää tietoakaan. Normaali rannikon talvikeli siis. Kunnon talvea odotellessa.. tai sitten kesää. Kumpikin taitaa olla turhaa, mutta toivoahan aina saa.

Eilen oli myös kaunis auringonlasku kaiken muun lisäksi.