tiistai 31. joulukuuta 2019

Viimeisiä viedään

Tiistai (24.12.) Jouluaatto. Aamupäivällä pyörähdin tallilla viemässä pojille kuusen ja herkkuja ja ajoin sieltä sitten suoraan Kouvolaan joulun viettoon. Pojat oli ensin ihan järkyttyneitä, kun näkivät minut kuusen kanssa ja pakenivat Vissen johdolla. Aika nopsasti kuitenkin uteliaisuus voitti ja tulivat Korpun johdolla katsomaan, mitä täti oikein puuhaa. Piilotin kuuseen ja sen alle leipää, porkkanan paloja ja joulupipareita. Hyvin kelpasi. 

Peikko kävi pienellä lenkillä ennen kuin mentiin äidin luo, perinteinen hautuumaakeikka iltapäivällä ja illalla kotiin lähtiessä vielä pikku lenkki. Koko päivä sillä meni vähän päivystäessä ja herkkuja syödessä, joten hyvin väsytti, kun kotiin päästiin.




Keskiviikkona (25.12.) käytiin taas porukalla lenkkeilemässä, minä ja pojat. Korppu hengästyi yhä hiukan normaalia enemmän, mutta oli ihan reipas ja hyväntuulinen. Ihanan hiljaista, kun ei tuullut yhtään, mikä on harvinaista ja kun ei tuullut, ei kuuluneet moottoritien äänetkään, eikä oikein ollut ketään liikkeellä missään muutenkaan. Aivan täysi hiljaisuus, niin rentouttavaa.

Torstaina (26.12.) oli vuorossa perinteinen Tapanin maasto tallilaisten kanssa. Puolilta päivin startattiin. Poni(t) olivat aika levottomia, kun menin Korppua hakemaan. Muutama loikka matkalla tallin pihalle, missä onneksi rauhoittui. Kentällä muutama kierros ennen lähtöä viimeisiä odotellessa. Poni oli aika vauhdikas (luetaan stressaantunut), enkä meinannut millään saada siihen mitään kontaktia. Viimein pääsin palkkaamaan hienosta pysähdyksestä ja tilanne parani huomattavasti. Alkumatka oli aika hössöttämistä, mutta pysyi hanskassa ja noudatti pyyntöjä, joskin vähän hitaasti. Noin kilometrin kohdalla rauhoittui ja toimi ihan superhyvin loppumatkan. Noin seitsemän kilometrin lenkki tehtiin ja hiki tuli, kun piti niin vauhdilla kipitellä.




Peikon kanssa käytiin kotimatkalla Hutikalla heittämässä tunnin mittainen lenkki. Paljon mitään muuta ei sitten tullut tehtyäkään.

Perjantaina (27.12.) lenkkeiltiin Peikon kanssa Karhulassa, samalla kun kävin Tokmannilta hakemassa tasapainotyynyn. Illalla piti sitten kokeilla, mitä Peikko siitä sanoo. Oli vähän jännää ja vältteli viimeiseen asti edes koskemasta siihen, mutta saatiin me muutama onnistuminenkin.

Lauantaina (28.12.) tehtiin Kamburin kanssa kärryillä sama lenkki kuin Tapanina porukalla. Ihana pikkupakkanen ja auringonpaiste oli pitkästä aikaa. Käveltiin lähinnä ja poni oli kyllä reipas, mutta kompuroi ja meni kerran jopa ihan polvilleen. Se on tehnyt tuota ennenkin, muttei nyt pitkään aikaan. Liittyisikö jotenkin kasvamiseen? Tai ehkä se on vaan jäykkä, kun juo liian vähän. Tai sitten se on vaan ihan risa. Kaikki on mahdollista. Käytiin vielä kärryttelyn jälkeen Peikon kanssa lenkillä.  Poni oli kyllä sitä mieltä, ettei ole lähdössä enää mihinkään, koska on jo lenkkeillyt ihan riittävästi, mutta ei auttanut, pakko oli mukaan tulla. Tavattiin matkalla tuttuja ja lenkki vähän venähti, joten ihan oli jo pimeää, kun palattiin tallille.




Sunnuntaina (29.12.) käytiin taas kärryttelemässä. Tällä kertaa tehtiin vain neljän kilometrin kävelylenkki ja poni vaikutti varsin vetämättömältä. Nyt ei kuitenkaan kompuroinut ja oli ihan tyytyväisen oloinen lenkin jälkeen.

Peikon kanssa yritettiin taas treenata nosea vaihteeksi. Pihalla vein hajun (tarra) niin että näki. Sillä oli vaihteeksi valjaat ja liina, kun on tehnyt nyt yleensä vapaana. Vähän varasti, naru nykäisi ja paniikki oli valmis. Sai kuitenkin hajun melkein samantien ja reipastui silmissä, ilmaisi ja sai metsästää lentäviä nakinpaloja. Toinen olikin sitten jo ihan panikointia. Päästin sen irti, muttei se tilannetta parantanut. Niin joutui Peikko sisälle ja minä panin pillit pussiin. Tehtiin sitten kuitenkin sisällä myöhemmin, kun oli murjottanut aikansa ja alkoi reipastua. Ihan ilmaisua vaan ja se sujuikin, jos nyt ei hyvin, niin ei nyt kuitenkaan panikoinut. No, ei ole kyllä taas koko viikonloppuna kyllä syönytkään, että..

25.12.

Maanantaina (30.12.) oli kyllä tarkoitus mennä tallille, mutten sitten viitsinyt, koska taas satoi vettä. Käytiin vaan Peikon kanssa lenkkeilemässä tuolla "takamettätiellä". Enpä ole siellä pitkiin aikoihin käynytkään, oli ihan kivaa. Töistä tullessa käytin sen innon ja riemun hyväkseni ja tehtiin hiukan nosen ilmaisujuttuja sisällä. Atuloissa tarra ja sitä koskettamalla sai palkan. Muutaman kerran liimasinkin tarraa, mutta ihan Peikon nenän edessä, joten aika helppoa oli, kun ei tarvinut yhtään etsiä. Iloisesti teki nyt, mutta on taas syönytkin normaalisti.

Tiistai (31.12.) ja vuoden viimeinen päivä. Käväisin tallilla lappamassa pari kärryllistä lantaa ja levittelemässä heiniä pitkin tarhaa, jotta on jotain muutakin puuhaa kuin vaan seisoskella paalilla. Sen jälkeen heitettiin Peikon kanssa noin tunnin lenkki omalla kylällä. Kerran pamahti aika lähellä, kello oli noin viisi silloin, mutta muuten oli tosi hiljaista ja on ollut koko illan. Kasin aikoihin paukahteli jonkin verran. Ensimmäisiä piti haukkua, mutta muuten Peikko on lähinnä nukkunut. Tehtiin jotain pikku temppuja jossain vaiheessa, mutta muuten vaan odotellaan vuoden vaihtumista.

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Joulun odotusta

Maanantaina (16.12.) oli taas tallivapaa. Peikkokin vaikutti ihan normaalilta, joten treenattiin vähän nosea. Ihan tein sisälle piilon, jonka etsi ja löysi hyvin ja jopa ilmaisi tökkäämällä. Hirveesti riehuttiin sitten. Lenkilläkin sitten käytiin vielä myöhemmin, ihan omalla kylällä vaihteeksi.

Tiistaina (17.12) kävin Korpun kanssa maastolenkillä ratsain. Poniporukka lähti pihasta juuri ennen meitä ja Korppu olisi tahtonut mukaan. Ihan rauhassa se oli selkäännousussa, mutta kun palkka oli suussa ja penkki vietiin vierestä, niin johan lähti vauhdilla perään. Paitsi ettei lähtenyt, vaan palautettiin paikalleen ja pyöritettiin pikku ympyrällä, kunnes päästiin rauhassa matkaan. Ja olikin oikein kuuliainen ja reipas poni sitten lenkillä. Kuskilla vaan kävi pikku moka. Huomasin lenkin jälkeen kypärää pois ottaessani, etten ollut edes laittanut sitä päähän. Hups. Kyllä minä sen olin laittavinani.. Käytiin vielä Peikon kanssa lenkkeilemässä ja Peikko hengasi taas loppuajan mukana muutenkin.

Keskiviikkona (18.12.) tuli taas vettä taivaan täydeltä, mikä ei nyt sinänsä enää yllätä. Sitä on riittänyt kyllä. Tallille en siis viitsinyt mennä. Peikkokaan ei päässyt kauheasti lenkkeilemään. Ihan hetki oltiin kauppareissulla ulkona, kun juuri silloin ei satanut kaatamalla. Kotona vähän tokoiltiin ja nosetettiin. Pienet tokottelut meni ihan kivasti ja innoissaan, noset taas ei. Ensin paineistui niin pahasti, että piti keskeyttää koko touhu. Hetken päästä eri huoneessa meni jo paremmin, mutta taas huonetta vaihdettua paineistui. Olkkari siis ok, muut huoneet ei. Eteisestä saatiin kuitenkin auttamalla ihan ok suoritus ja vielä kun vahvisteltiin ilmaisua, niin ihan hyvä mieli jäi molemmille kaikesta huolimatta. Huoh, vaikeeta on, mutta ehkä tämä tästä. Uutta pentua haaveilen kyllä, kunhan sopiva löytyy. Kiire ei ole, löytyy kun löytyy.


Ei nyt ihan tältä päivältä tämä kuva, vaan myöhemmältä eli 21.12. on tämä otettu.

Torstaina (19.12.) käytiin taas Korpun kanssa kärrylenkillä. Viitisen kilometriä kipiteltiin käynnissä ja ravissa. Ihan reipas poni. Sille niin sopii tämä silloin tällöin treenailu. 

Sitä ennen tehtiin Peikon kanssa nosetreeni pihalla, Peikko vapaana. Näki kun laitoin tarran ja siirsin sitä kerran. Sillä konstilla toimi oikein mukavasti ja innoissaan ja ilmaisikin. Harjoitukset jatkuvat siis. Peikko ei sitten kauheasti lenkkeillyt, kun aika vaan ei riittänyt. Kävi se takamettässä tarpeillaan.

Perjantaina (20.12.) käytiin Peikon kanssa asioilla, viimeiset jouluhankinnat listalla. Käytiin samalla noin tunnin lenkki Aittakorvessa. Prismalta siis lähdettiin. Taas kummallinen paniikkikohtaus ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta ilman varoitusta, kun oltiin melkein autolla. Laukesi, kun pyysin hyppimään betoniporsaille.

Lauantai (21.12.) Peikko ei taas syönyt aamulla, ei edes herkut kelpanneet. Vaikutti kuitenkin muuten ihan normaalilta. Illalla tallilta tullessa tehtiin ihan reipas lenkki ja ihan okei oli silloinkin, muttei syönyt illallakaan. Korpun kanssa käytiin katsomassa kärryillä onnettomuuspaikkaa. Ei olla siellä käyty sen syyskuisen äksidentin jälkeen. Aika kivikostahan se on pakoon rynnännyt. Nyt oli ihan lungi. Reippaasti liikkui, vaikka vähän kompuroikin ja kerran meni ihan polvilleenkin. Tossukin irtosi takaa jossain vaiheessa, huomasin vasta viimeisellä kilometrillä. Uudet tossut ja liian löysällä, muutenhan nuo eivät ole irronneet. Että sellainen lenkki, noin 7,5 kilometriä yhteensä. Matolääkkeet sai lenkin jälkeen, eikä sitten enää suostunut ottamaan edes porkkanaa, ettei vaan taas yritetä myrkyttää. Söi se ruokansa kuitenkin.




Sunnuntaina (22.12.) tehtiin Peikon kanssa nosea. Se oksenteli yöllä ja olo parani sitten. Annoin kyllä antepsiiniäkin aamulla. Joka tapauksessa vaikutti siltä, että voidaan treenata. Ei se syönyt oikein vieläkään, mutta herkut maistui. Laitoin kolme piiloa pihalla, joista kaksi todella reippaasti ja iloisesti, kolmas oli jo liikaa, mutta selvitti senkin autettuna ihan iloisesti kuitenkin.

Korpun kanssa käytiin ratsastuslenkillä, noin viisi kilometriä kipiteltiin. Ihan reipas poni, mutta vaikutti jotenkin kummallisen jähmeältä. Yritettiin vähän ravisiirtymiä treenata, muttei niistä oikein mitään tullut. Huolestuttavan hengästynyt oli tallille palattua, joten lähdettiin vielä Peikon kanssa lenkkeilemään. Ei oikein hyvin kyllä palautunutkaan, mutta sen verran että uskalsin palauttaa sen pihattoon.




Maanantaina (23.12.) kävin tallilla vaan tarkistamassa ponin kunnon. Mitattiin lämpö, joka oli normaali, vaikka poni olikin aika väsyneen oloinen. Harjasin, vuolin etuset ja pari kierrosta pyöräytin kentällä, että näin miten se liikkuu. Jäykästi vähän, muttei pahasti. Sai vielä ruokansa ja palautin takaisin pihattoon. Peikkokaan ei päässyt lenkille, käytiin vaan pieni pissalenkki illalla. Vähän oli vielä joulujuttuja tekemättä ja kinkkukin piti uuniin tyrkätä, joten minulla riitti kyllä puuhaa ilmankin. Vaan kai se olisi joulu tullut tekemättäkin.

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Noseilua ja lenkkeilyä

Sunnuntaina (1.12.) käytiin Korpun kanssa kävelemässä noin seitsemän kilometrin kärrylenkki. Sen verran liukasta oli, että ihan joutui kaivamaan nastatöppöset kesäteloilta takaisin käyttöön. Käytiin vielä Peikon kanssa kävelemässä pieni lenkki loimi niskassa. Peikko saikin hengailla sitten mukana, kun syötin Skorpanin ja vein takaisin pihatolle.

Myöhemmin lähdettiin vielä Peikon kanssa nosetreeneihin. Oltiin yhden treenikaverin kotona ja treenattiin vanhassa navetassa. Peikolla oli jännää ja ensimmäisen tilan lattia oli erityisen jännä. Alkuun liikkuminen oli lähinnä hiipimistä, mutta kyllä se etsikin. Jotenkin vaan tuntui, ettei se reagoinut hajuun juuri millääm tavalla, vaan jatkoi vaan etsimistä tai ainakin haistelua, vaikka hajun bongasikin. Pääsin kuitenkin palkkaamaan ja ehkä se jotain oppikin. Nyt ainakin näyttää selvästi siltä, että motivaatiota tarvitaan rutkasti lisää, jotta se haju tulee tärkeäksi.




Maanantaina (2.12.) lenkkeili vain Peikko. Käytiin kiertämässä Huutjärven ympäri. Tiistaina (3.12.) lenkkeiltiin koko porukalla. Peikon ja Korpun kanssa siis noin 1,5 tunnin lenkki iltapimeällä. Korpulla oli tänäänkin nastat alla, koska liukasta oli vieläkin. Keskiviikkona (4.12.) käytiin Korpun kanssa kärryttelemässä yhteensä noin viiden kilometrin verran. Lopussa pyörittiin pellolla, mikä olikin aika raskasta, koska vielä oli vähän lunta, vaikkei enää liukasta. Nyt ei pelkästään kävelty, vaan ravailtiin ja otettiin parit laukkapätkätkin. Loppukäynnit köpöteltiin kentällä ratsain. Peikon kanssa käytiin kotimatkalla lenkkeilemässä kaupalta.

Torstaina (5.12.) tehtiin Peikolle kotosalla nosetreeni reilusti (3h) vanhennetuilla hajuilla. Tallissa oli yksi tarra, jonka löysi helposti ja sai palkaksi herkkuruokaa purkista. Vahvistelin vielä ilmaisua (nenäkosketusta) purkilla pihalla. Ihan iloisesti teki, mutta kotona kaikki on helpompaa. Illalla käytiin vielä Hutikalla lenkillä. Tallillakin kävin ja Korppua yritin juoksutella, mutta oli kovin haluton liikkumaan ja taipui voimakkaasti ulospäin oikeassa kierroksessa, joten lopetettiin lyhyeen. Hieroin sen sitten vaan kevyesti läpi ja sieltä löytyikin vasemmalta lavan etureunasta kireyttä, mikä onneksi aukesi helposti. Venyteltiin vielä.


Pojat lenkillä 6.12.

Perjantaina (6.12.) Itsenäsyyspäivänä siis, käytiin päivällä Korpun ja Peikon kanssa lenkillä. Illalla käytiin vielä Peikon kanssa kaupoilla ja siellä Sutelassa pieni pissalenkki samalla. Kotiin tultuamme tehtiin nosea, piilot oli valmiina jo. Lähtöhajun ilmaisi, mutta muuten ei edes yrittänyt. Laskin sen sitten irti ja sai katsoa, kun piilotin purkkia sinne tänne ja sitten jo ihan innostuikin. Ja saatiin ihan onnistunut treeni loppujen lopuksi.

Lauantaina (7.12.) kävin Korpun kanssa kärryttelemässä rautasillalle ja takaisin. Lähinnä käveltiin, mutta pienet pätkät otettiin myös ravia ja laukkaa. Peikko kävi vain pienellä pissalenkillä iltasella vesisateessa ja heittelin sille palloa pihalla, kun nyt yksin ollessaan se jopa ihan vähän välillä innostuu leikkimään, kun kukaan ei ole varastamassa leluja. Intoa ei kyllä kestä kauaa, mutta vähänkin on hyvä.

Sunnuntaina (8.12.) oli seuran (Staran) koulumestaruuskisat, joulujuhla ja vuosikokous maneesilla, minne aamusta Peikon kanssa ajeltiin. Siellä sitten hurahtikin iltapäivään asti ja Korpun tallille ajeltiin suoraan sieltä. Juuri ja juuri ennen pimeän tuloa, ehdin vielä käydä heittämässä Korpun kanssa pienen maastolenkin. Kivan reipas ja kuuliainen oli poni, vaikka kerran iskikin paniikki, kun mörkö (retkijakkara) tien vieressä uhkasi syödä pienen ponin. Tulin alas ja talutin ohi, käytiin vielä ihan haistamassakin, ettei ole vaarallinen. Jäähdyteltiin taas Peikon kanssa pienellä lenkillä.




Maanantaina (9.12.) tehtiin Peikon kanssa pihalla nosea heti työpäivän jälkeen, kun vielä oli valoisaa. Hirveän hyvä ja innokas oli nyt ja löysikin, vaikka taaskaan ei oikein ilmaissut löytöä millaan tavalla, jatkoi vaan matkaansa. Palkaksi märkäruokaa purkista ja pallonheittoa. Käytiin vielä pyörälenkilläkin ennen pimeää. Illalla tehtiin vielä sisällä ilmaisua ja käytiin Karhulassa asioilla ja pienellä lenkillä.

Tiistaina (10.12.) oli taas tallipäivä. Korpun kanssa käytiin pellolla kärryttelemässä vajaan neljän kilometrin verran. Pehmeä pelto ja hiukan lunta, joten ihan oli riittävä urheilusuoritus vaikka lähinnä käveltiin. Peikon kanssa käytiin vielä jäähdyttelylenkillä ja taas sai Peikko hengailla mukana, kun hoidin Korpun takaisin pihatolle.




Keskiviikkona (11.12.) ohjasajoin Korpun kentällä, yhteensä noin 20 minuuttia. Taivuteltiin ja samalla yritettiin sisätakajalkaa saada alle, tehtiin myös temmon vaihteluja käynnissä sekä peruutuksia ja liikkeellelähtöjä. Mukavan kuuliainen poni. Riisuttiin silat ja käytiin vielä Peikon kanssa pienellä lenkillä. Peikko hengasi tänäänkin loppuajan sitten mukana.

Torstaina (12.12.) tehtiin Korpun kanssa kärrylenkki. Mukavan reipas ja hyväntuulinen poni. Peikon kanssa käytiin kotimatkalla lenkkeilemässä Siltakylässä. Samoin kuin myös perjantaina (13.12.). Ponin kävin vain hieromassa ja syöttämässä.


kuva Marika Terä

Lauantaina (14.12.) ajelin taas Peikon kanssa Kouvolaan nosettamaan. Tällä kertaa oltiin suuressa tekniikkaa myyvässä tukkuliikkeessä, missä yksi treenikaveri on töissä. Koko päivä meni taas huomaamatta ja vaikkei Peikolla mennytkään kovin hyvin, niin taas saatiin paljon eväitä jatkoon ja vahvistusta omille ajatuksille. Peikko teki kaksi kierrosta ja ensin jännitti lattia ja kaikki ja sitten olisi enemmän kiinnostanut vain lattiassa olevat hajut. Eikä se nytkään ilmaissut löytöjä oikein millään tavalla. Mutta se löysi noin vuorokauden vanhan hajun ja kuitenkin hiukan avustettuna yritti parhaansa. Se ei taas syönyt aamulla, joten mahankin kanssa oli ongelmia, eikä ruoka tainnut olla riittävän motivoivaa tänään.


kuva Marika Terä

Sunnuntaina (15.12.) tehtiin Peikon ja Korpun kanssa pitkä lenkki. Poni oli hirvittävän reipas taas ja alkumatkasta varsinkin joutui toppuuttelemaan. Uudet tossutkin saatiin taakse tänään. Peikko taas oli kummallisen paniikkihäiriöinen suurimman osan matkasta. Mahaa taas epäilin ja varmaan sielläkin vikaa oli, kun ei tänäkään aamuna syönyt. Vasta loppumatkasta tajusin tarkastaa anaalirauhaset, kun jo muutamaa päivää aiemmin huomioin tarpeen, mutta jotenkin sitten sen unohdin. Ja kas, kummasti piristyi herra koira, kun tyhjensin selvästi tulehtuneet rauhaset. Täytyy taas muistaa tämäkin vaiva hoitaa jatkossa hiukan paremmin.

lauantai 21. joulukuuta 2019

Arki jatkuu, kaikesta huolimatta

Tiistai (19.11.) ja taas tallipäivä. Paljoa ei tehty, enkä kauaa viipynytkään. Korpun kanssa hiukan pelattiin kentällä, lähinnä maasta, mutta hiukan myös selästä. Ravia ympyrällä irtona ja selkäännousutreeniä, samalla hiukan käppäilyä ilman varusteita tyylillä, liiku minne liikut, kunhan liikut. Käytiin vielä pienellä kävelyllä molempien poikien kanssa.




Keskiviikkona (20.11.) käytiin Korpun kanssa kärryttelemässä. Sellainen 5,5 kilometriä käveltiin pimeässä. Vähän toki hölkkäiltiinkin, mutta tosi vähän, ihan vaan silloin kun poni sitä ehdotti ja sitä nyt ei yleensäkään paljoa tapahdu.




Torstaina (21.11.) käytiin Peikon kanssa Kotkassa. Ensin pistäydyttiin lemmikkitarvikeliike Tottakaissa ostoksilla. Peikko sai oranssin liivin, jossa heijastimiakin, vaikkei paljoa. Mutta suojaa hiukan esimerkiksi sateelta ja näkyy valoisallakin. Metsästyskoirille käsittääkseni lähinnä suunniteltu, mutta kai sitä saa muutkin käyttää. Sitten käytiin vielä noin tunnin lenkki siinä lähimaastoissa ja ajaa hurautettiin Väksyn kentälle. Nosetreeniä olin suunnitellut, muttei Peikko oikein ollut samaa mieltä. Se nosteli vaan koipea ja paineistui jos yhtään yritti sitä innostaa. Purkkia heittelemällä se kiinnostui vähän, muttei riittävästi ja pakattiinkin itsemme autoon ja ajettiin kotiin. Kotona tehtiin vielä pihassa niin, että purkeilla oli namia ja se sujui sentään hyvin.


Uusi takki. Hieno.

Perjantaina (22.11.) käytiin taas Korpun kanssa kärrylenkillä. Reilu viisi kilometriä käppäiltiin ja hiukan extremeäkin mahtui taas matkaan. Pimeydessä kiiluvat silmät olivat pelottavia jopa minusta, vaikka tajusinkin niiden olevan vain kauriita. Poni panikoi sen verran paljon, että katsoin parhaaksi kääntyä takaisin tulosuuntaan vielä kun se oli mahdollista tehdä hallitusti. Seuraava vaihe kun olisi ollut ponin pakeneminen, enkä nyt ihan viitsinyt ottaa sitä riskiä, kun luottoa on muutenkin edellisen äksidentin jälkeen jouduttu vieläkin kasailemaan. Ja jos pelottaa, niin pelottaa, eikä pakottamisesta ole mitään hyötyä, kuten nyt ei tietysti muutenkaan. Matkalla tallilta kotiin käytiin vielä Peikon kanssa Siltakylässä puolen tunnin lenkki, ennen kuin sitten viimein oikeasti kotiuduin.

Lauantaina (23.11.) oltiin ensin aamupäivällä Peikon kanssa hengaamassa KKS:n hallilla agimölleissä. Ihan kivaa pitkästä aikaa ja Peikollekin jotain virikettä ja koiraseuraa. Liian vähän ollaan viime aikoina käyty yleensäkään yhtään missään, joten oli jo aikakin aktivoitua. Sieltä sitten suorinta tietä tallille. Skorpanin kanssa käytiin vaihteeksi ratsastusretkellä. Vajaan tunnin maastolenkki heitettiin ja poni oli vallan reipas. Ihan ravailtiinkin, vaikka aika helposti tyyppi nyt tarjosi laukkaa, kun pyysin lisää vauhtia. Täytynee keskittyä laukka-apujen opetteluun, niin ei sotke sitten niin helposti. Nythän olen laukkaa pyytänyt vain äänellä ja kun siitä on viimeaikoina vielä palkattu pyytämällä käyntiin ja jopa ruoalla, niin kai se sitä nyt tarjoaa innoissaan.


Illalla käytiin vielä Peikon kanssa kirkolla reipas tunnin lenkki.

Sunnuntaina (24.11.) oltiin taas aamupäivällä Peikon kanssa koiratapahtumassa hengaamassa. Tällä kertaa Kåiralan mätsärissä. Tuttuja oli paljon ja koirakavereitakin tavattiin. Sieltä ajeltiin tallille. Korpun kanssa käytiinkin ihan kunnon kärrylenkki vaihteeksi. Käyntiä kyllä lähinnä, mutta kilometrejä yli kahdeksan ja aikaakin kului 1,5 tuntia. Eli ihan hyvä lenkki. Käytiin vielä lenkin jälkeen jäähdyttelemässä viisikymppisellä Peikon kanssa. 




Maanantaina (25.11.) en käynyt tallilla. Pyrin pitämään maanantait ja perjantait tallivapaata, että joskus ehtisi jotain muutakin, vaan aina se ei onnistu. Vähän kyllä keleistäkin riippuu, kun esimerkiksi rankkasateella ei viitsi mennä ja taas hyvällä kelillä menee mielellään. Korppu tarvii myös vapaata ja tarvisi enemmänkin, mutta koska lihoo hervotonta vauhtia nyt kun seisoo taas vaan paalilla, niin pakko on vaan yrittää pitää sitä paremmin liikkeessä. Mutta, tänään tällä päivämäärällä, en tallilla siis käynyt. Peikon kanssa käytiin kaupoilla ja samalla vähän nosettamassa. Tehtiin Ahlströmin parkkikselle "purkkirata" eli piilotin neljä pientä (magneetti)purkkia heinikkoon. Annoin Peikon ensin nuuskuttaa toisaalla ja sitten muina miehinä käveltiin kohti purkkeja. Palkkasin heti kun reagoi hajuun. Ensin oli varsin paineessa, mutta purkki purkilta reipastui ja viimeisellä oli jo häntä pystyssä ja varsin iloinen. Hyvä treeni siis.




Tiistaina (26.11.) käytiin lenkillä molempien poikien kanssa ja keskiviikkona (27.11.) samoin, vaikka vaan lyhyemmin kun vettä tuli taas yllättäen taivaan täydeltä. Keskiviikkona ennen tätä pientä köpöttelyä, puuhattiin hetki Korpun kanssa kentällä. Vähän oli känkkäränkkä ja jäykkäkin poni, eikä oikein mistään tullut mitään. Ihan hyvä siis, että jouduttiin väistämään ratsukon tieltä ja lähdettiin pienelle kävelylle.

Keskiviikkona (28.11.) ei tehty mitään. Minulla oli sen verran flunssainen olo, että katsoin parhaaksi levätä kotona. Ja vettäkin satoi. Torstaina (29.11.) kotoilu jatkui, mutta käytiin sentään Peikon kanssa lenkillä. Sade jatkuu, muuttunee rännäksi/lumeksi. Ja muuttuikin.




Perjantaina (30.11.) sitten tallille taas. Yöllä tosiaan satoi räntää ja lunta ja sitten pakasti, joten pihatolla minua odotti varsin jäinen poni. Kävelytin sen suorinta tietä talliin ja yhteen karsinaan vähän sulamaan. Ensin näytti, että on ihan rauhassa ja heitin sille heinää, mitä alkoi syödä. Vaan sen verran kuitenkin stressasi, että heinän rouskuttelu loppui lyhyeen. Oli kuitenkin ihan rauhassa, vaikka ei rento ollutkaan. Harjailin sen sitten hetken päästä karsinassa, kun oli vähän sulanut. Käytävällä pestiin sitten jalat ämpärissä yksi kerrallaan. Eka kerta ja hyvin meni, viimeisen jalan jo uskalsi laittaa ihan maahankin, siellä ämpärissä siis. Fleeceloimi heitettiin niskaan, jotta vaikka kuivuisi eikä sitten enää jäätyisi, ja lähdettiin lenkille. Peikko toki napattiin autosta mukaan.

Siinä oli se, marraskuu. Joulua odotellessa ja samalla valon lisääntymistä ja ensi vuotta. Ei mene enää kauaa, kun minulla on kuusivuotias nuori hevonen. Jokohan sen kanssa alkaisi kunnon töihin?

lauantai 30. marraskuuta 2019

Hyvästi ja näkemiin ystäväni

Maanantaina (11.11.) soitin heti aamusta taas eläinlääkärille ja lähdin jo ennen yhdeksää hakemaan koiria kotoa. Noah oli tosi kipeä, eikä särkylääkkeetkään auttaneet, vaikka olin tunkenut niitä sille reilusti. Patti vuoti ja oli tosi hurjan näköinen, kun valkoinen kaulus oli värjäytynyt vereen. Ajelin Anjalaan ja jo ennen kymmentä oli Noah poissa. Peikko kävi haistamassa kaveriaan ja toteamassa tilanteen. Peikon kanssa kaksin ajeltiin sitten kotiin ja minä palasin töihin. Olo oli huojentunut ja samalla pettynyt, kun ehdin jo toivoa, että vielä olisi aikaa jäljellä. Tällä kertaa sitä ei kuitenkaan ollut tämän enempää. Ratkaisu toki oli ainoa mahdollinen, kun kasvain oli näin agressiivinen. 


Siellä se nyt paimentaa laiduntavaa Ljúfuria ja on onnellinen. Tämä näky piirtyi hyvin selvänä verkkokalvoilleni heti kun Noah oli mennyt ja siihen haluan uskoa, oli se sitten mielikuvitusta, unta tai ihan mitä hyvänsä.

Olipa outoa palata töistä kotiin, kun siellä oli vain yksi pieni koirapoika. Viimeksi on meidän taloudessa ollut vain yksi koira vuonna -92 toukokuussa, juuri ennen kuin muutin Nokialta Kotkaan. Silloin hain nuoren dobberinartun kaveriksi gööttipennun, ensimmäisen appenzellini "korvaajaksi", joka siis oli lopetettu loppuvuodesta -91. Sen jälkeen on minulla aina ollut kaksi tai useampi koira, parhaimmillaan neljä.

Illalla käytiin vielä Peikon kanssa vähän shoppailemassa Mustissa & Mirrissä ja Cittarissa sekä Tokmannilla. Samalla käytiin lenkkeilemässä Karhulassa tunnin verran. Kun ei oikein kotonakaan osannut olla. 

Tiistaina (12.11.) kurvattiin Peikon kanssa tallille töiden jälkeen. Kävin Korpun kanssa pienen ajolenkin heittämässä. Aikaa saatiin pieneenkin lenkkiin kulumaan ihan hervottomasti, kun autoja tuli vastaan ja meni ohi ihan mahdoton määrä ja kun aina väistät tien sivuun odottamaan ja sama taas hetken päästä uudestaan, niin tuntui ettei matka etene ollenkaan. Yleensä nähdään ehkä yksi auto, jos sitäkään. No, saatiin lenkki heitettyä, purettiin kamat, heitettiin loimi niskaan ja lähdettiin vielä köpöttelemään Peikon kanssa pieni lenkki.

Keskiviikkona (13.11.) en käynyt taaskaan tallilla, yhtään en kyllä muista miksi. Varmaan sadepäivä. Peikon kanssa ollaan todennäköisesti käyty lenkillä, mutta mitään merkintöjä mistään ei löydy, saati että olisi muistikuvia.




Torstaina (14.11.) käytiin harmaiden viisivuotiaiden kanssa kävelyllä noin neljän kilometrin verran. Peikko on aika normaali oma itsensä ollut kokoajan, vaikka ei aiemmin ole ainoana koirana elänytkään. Hiukan se on epävarma ja alun innostuksen laannuttua, alkaa lenkilläkin kulkea vähän jaloissa ja hyppiä vasten, mitä ei ole ennen tehnyt. Vähenee kyllä päivä päivältä. Helppohan sen kanssa on liikkua, kun se on niin kiltti ja nyt vielä normaalia kuuliaisempi. 

Perjantaina (15.11.) taistelin viimein Korpun kärryihin korjatut renkaat paikalleen, mitkä siis sain viimein alkuviikosta takaisin. Nehän siis oli korjattavana meillä töissä kunnossapidon kavereilla siitä asti, kun sattui se äksidentti ja niistä alkoi kuulua kummallista ääntä. Nyt toimii taas. Käytiin pienesti kokeilemassa, vain reilun kolmen kilometrin verran, kun kello oli jo aika paljon, ennen kuin päästiin matkaan. Käytiin vielä sen jälkeen Peikon kanssa vähän lenkkeilemässä, ennen kuin palautin ponin pihattoonsa.




Lauantaina (16.11.) käytiin Korpun kanssa pienellä maastolenkillä ratsain. Lannan lappauksessa ja jalkojen pesussa meni sen verran aikaa, että pimeä meinasi yllättää, muttei ihan yllättänyt. Oli minulla kyllä otsalamppu mukana, muttei sitä tarvittu, ennen kuin pihatolle mennessä sitten myöhemmin. Peikon kanssa kävin vielä pimeässä kipittelemässä pienen lenkin, ennen kuin läksin takaisin kotiin. Ja juorusin tallikaverin kanssa.




Sunnuntaina (17.11.) Käytiin sitten kimppalenkillä molempien poikien kanssa. Tehtiinkin vähän pidempi lenkki ja ponilla oli virtaa vaikka muille jakaa. Hirveä vauhti päällänsä kokoajan. Jossain vaiheessa oli pakko rääkästä muutama kirosana, että alkoi kuunnella, kun oli alussa korvatkin hiukan hukassa. Sen jälkeen alkoi sujua, vaikka kovaa mentiin silti.




Maanantaina (18.11) käytiin Peikon kanssa töiden jälkeen pienellä pyörälenkillä. Ehdittiin vielä levätäkin, ennen kuin viiden jälkeen lähdettiin ajelemaan Myllykoskelle treenikaverin pihalle ja autotalliin nosetreeneihin. Ihan ei ollut Peikossa intoa ja sellaista paloa kuin toivoisin, mutta toimi kuitenkin ihan mukavasti. Ensin oli autotallissa, jossa siis ei ollut autoa, vaan varastona oli lähinnä, kaksi piiloa. Molemmat olivat noin nenän korkeudella. Hissukseen nuuskutteli ja löysi siinä samalla hajupiilotkin. Mitään ilmaisua ei oikein tullut, eikä sitä ole opetettukaan, mutta on yleensä tökkinyt kuonolla. Nyt vaan pysähtyi, jolloin palkkasin. Toisena tehtiin autotallin ulkoseinään piilotettu haju. Siihen joutui hiukan jo nousemaan, mutta ihan hyvin meni sekin. Muuta ei tehty. Tässä tapauksessa vähemmän on todellakin enemmän. Kotona oltiin vasta yhdeksän jälkeen, kun jotenkin taas vaan aikaa meni, vaikkei meitä edes ollut kuin kolme. Treenaavia koiria oli kylläkin viisi.




Ensimmäinen viikko ilman Noksua selätetty. Ensin käytiin molemmat Peikon kanssa vähän ylikierroksilla, kunnes tuli hirmuinen väsymys, lähinnä minulle. Toinen viikko alkoi jo aika normaaleissa tunnelmissa. Kai tämä tästä. Ihan sujuvasti olen saanut työnnettyä koko asian kyllä mielestäni. Kun vaan ei pysty vielä ajattelemaan, ilman että tulee itku. Mutta kuten sanottu, kai tämä tästä.

perjantai 29. marraskuuta 2019

Voihan patti!

Maanantaina (4.11.) oltiin taas Kouvolassa Nose-treeneissä. Peikolle tehtiin pari mukavan helppoa etsintä-/motivointitreeniä, jotka meni ihan superhyvin. Ensin kuljetin purkkia itse piiloon, Peikon katsellessa kauempaa. Seuraavalla kierroksella kaveri vei ja oli siellä valmiitakin piiloja. Hienosti ja varsin tohkeissaan etsi Peikko. Ja löysi hienosti. Mukavaa oli taas. Kotona oltiin aika myöhään. Siinä illalla katse sattui jotenkin Noahin kaulaan, joka näytti taas siltä, ettei karvat olleet irronneet valkoisesta kauluksesta, vaikka muuten oli jo aika kalju. Näin on käynyt ennenkin, joten ajattelin nyppiä karvoja vähän. Paitsi että siellä olikin nyrkin kokoinen patti, joka pullotti kaulan vasemmalla puolella. Ja koska olen työskennellyt hoitajana eläinlääkäriasemilla, tajusin heti, ettei nyt näytä hyvältä. Toivoin toki, että kyse olisi jostain muusta kuin pahanlaatuisesta kasvaimesta, vaikka se siltä käteen tuntuikin.


Kuvassa pattia ei vielä ole, vaikka siltä voi näyttää. Panta, kauluskarvat ja väritys aiheuttaa näköharhan, mutta nuolen osoittamasta paikasta se löytyi.


Tiistaina (5.11.) varasin heti aamulla Noahille lääkäriajan, jonka sain keskiviikolle kello yhdeksitoista. Illalla tavalliseen tapaan tallille ja koko lauman kanssa lenkille. Korppu oli kovin reipas, enkä ihan meinannut jaksaa perässä kipitellä, mutta kelikin oli vaihteeksi viileämpi kuin vähään aikaan. Hienosti se kuunteli silti.

Keskiviikkona (6.11.) karkasin päivällä töistä joksikin aikaa, hain koirat kotoa ja ajelin Anjalaan. Olin ajoissa paikalla, mutta päästiin jo heti sisälle. Lääkärinä tuttu jo teiniajoilta, joka kokeili, nappasi neulalla näytteen ja totesi, että mahdollisesti mastsolukasvain eli pahanlaatuinen kuten pelkäsinkin. Vaihtoehdot vähissä, mutta halusi vielä kokeilla kortisonia, joka saattaisi pienentää kasvainta. Sitä siis tuikkasi kasvaimeen ja minä palasin töihin toivoen parasta ja peläten pahinta. Koirat odottivat autossa loppupäivän, niin ei tarvinut edestakaisin ajella. Ihan olin valmistautunut jo viimeiseen matkaan, joten tämä oli iloinen yllätys.

Illalla kävin vielä ajamassa Korpun kanssa pienen lenkin, juuri auringonlaskun aikaan. Kiva ilma, vaikka kylmä meinasi tulla kärryillä istuskellessa. Kotimatkalla napattiin tuttu täti kyytiin hetkeksi, kun oli kävelemässä kyytiään vastaan. 





Torstaina (7.11.) en mennyt tallille. Noahin patti näytti selvästi pienentyneen ja koirakin oli pirteämmän oloinen, vaikkei se mitenkään kipeältä ollut aiemminkaan vaikuttanut. Käytiin tunnin lenkki Hutikalla ja treenattiin sen jälkeen Nosea Siltiksellä. Tilasin jokin aika sitten Vainuvoimalta vähän tarvikkeita ja nyt otettiin käyttöön magneettipurkit. Kaksi purkkia kävin kiinnittämässä kierrätyskontteihin ja sitten etsimään otsalampun valossa. Peikolla oli jännää, niin kovin jännää, mutta kannustamalla ja auttamalla löysi ja hiukan piristyikin. Mutta vaikeaa oli. Tein välillä Noahin kanssa ja otin Peikon uudestaan vielä. Oli vähän parempi jo, mutta jännittynyt vieläkin. Laitoin hajun sitten rullakkoon, joka oli kaupan seinustalla valossa ja se olikin sitten jo ihan helppo, eikä enää jännittänyt lainkaan. Noahin kanssakin tein sitä, muttei se vieläkään oikein tajunnut, kun ei oikein keskittynytkään.

Perjantaina (8.11.) sitten taas tallille tavalliseen tapaan. Käytiin Korpun kanssa pienellä maastoköpöttelyllä ratsain. Kovin olisi alkumatkasta mielellään kääntynyt takaisin päin ja pysähtelikin vähän väliä kyselemään, että josko sitä kuitenkin kotiin jo mentäisi. Jonkin verran taas yskikin. Kyllä se siitä sitten kuitenkin piristyi ja kotimatkalla oli jo ihan hyvällä tuulella, eikä kiirekään ollut, kuten olisin olettanut. Lenkin jälkeen käytiin vielä pieni lenkki koko porukalla, kun koiratkin piti käyttää ja Korpulle ei yksikään askel ole turha.




Lauantaina (9.11.) käytiin Skorpanin kanssa ajelemassa noin seitsemän kilometrin lenkki. Varsin oli tahmean tuntuinen kaveri, vaan yskikin yhä. Toivottavasti ei nyt ole taas sairastunut. Ei se kyllä kuumeinen ole tai muutenkaan kipeän tuntuinen. Ja kyllä me jossain kohtaa kovaakin mentiin, hienoa pitkää ja kevyttä ravia ja reipasta laukkaa. Ei kyllä pitkästi, suurimmaksi osaksi käveltiin.

Illalla käytiin vielä koirien kanssa kaupalta lenkillä. Pimeää on kun hitto, mutta koska katuvalot, toisin kuin täällä korvessa, niin mikäs siinä oli kipitellessä. Noahin patti tuntui taas kasvaneen ja kovin stressaantuneeltakin se vaikutti, mutta ajattelin vaan kuvittelevani.


Ja kyllähän se tuossa kuvassakin selvästi kasvaneelta näyttää, nyt kun tätä katson.

Tässä on nyt jotain kovin kummallista tässä bloggerissa, tekstit pienenee ja suurenee minusta riippumattomista syistä, kuvat siirtyilevät kun yrittää kuvatekstejä saada laitettua, enkä saa tätä muokattua haluamakseni, vaikka kuinka yritän. No, kai tästä selvän saa näinkin.

Sunnuntaiaamuna (10.11.) oli Noahin patti jo herätessäni ihan hirmu iso ja koira tosi kipeän oloinen. Puhkaisin patin, jos helpottaisi oloa, muttei sieltä tullut kuin verta, eikä se pattia pienentänyt. Onneksi oli kipulääkeresepti ja sitä sitten päivystävästä apteekista hakemaan. Ei se kyllä tuntunut mitään auttavan, vaan ehkä se hiukan kipuja kuitenkin lievitti.

Tallille sitten vasta iltapäivästä. Käytiin Korpun ja Peikon kanssa vähän niin kuin treenilenkki. Minulla on ollut ajatuksena totuttaa Peikko kulkemaan mukana myös ajaessa, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt sitten ohjasajoin Kamburin ja Peikko jolkotteli mukana, kuten muutenkin. Käytiin noin neljän kilometrin lenkki, välillä varsin vauhdikkaastikin. Eipä siinä ongelmia ollut. Kun vaan uskaltaisi kokeilla kärryilläkin. Mutta ehkä vielä joskus.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Pimeää, pimeää

Maanantaina (28.10.) tehtiin Korpun kanssa töitä vaihteeksi taas kentällä. Muutama puomi kannettiin ja niitä ylitettiin käynnissä ja ravissa, kun kovin tuntui jäykältä ja poissaolevalta kaveri. Ajattelin, että puomit auttaa vertymään ja keskittymään, kun ovat vielä eri etäisyyksillä. Meillä oli siis kaksi puomia ympyrän toisella laidalla lähellä toisiaan ja toiset kaksi vastalaidalla kauempana toisiaan. Vaan aika paljon sai töitä tehdä, että oikeasti rentoutui kuuntelemaan ja jalkakin alkoi nousta. Puolisen tuntia pyöriteltiin kentällä liinan päässä, napattiin sitten koirat autosta mukaan ja painuttiin vielä lenkille.

Tiistaina (29.10.) kärryteltiin ponin kanssa vajaan viiden kilometrin lenkki. Nyt jo hölkkäiltiinkin vähän enemmän ja otettiin myös parit laukannostot. Ihan hyvin jaksoi poni, vaikka hiki sille kyllä tuli, muttei hengästynyt normaalia enempää tai yskinyt tai mitään muuta. Ja jalkakin piti hyvin, vaikka hiukan olikin lunta maassa, mutta Flexit onkin huiput. Loppukäynnit kipiteltiin kentällä ratsain fleeceloimen alla kuivatellessa. Olipa kivaa pitkästä aikaa ratsastella ilman satulaa, vaikkakin vaan hetki.


Auringonlasku 24.10. Kärrylenkillä napattu kuva tämäkin.

Keskiviikko (30.10.) oli talliton päivä. Käytiin koirien kanssa asioilla ja samalla lenkillä Karhulassa. Siinä juuri koiria autosta ottaessani Cittarin parkkipaikalla, tuli siihen yksi tuttu. Noah sitten vähän innostui ja kun sitten lähdettiin kävelemään, valui sen suusta verta ihan solkenaan. Oikeasti siis ihan verivana jäi asfaltille. Varmaan kieleensä oli taas purrut, ei olisi ensimmäinen kerta. Verentulo loppui nopeasti, eikä mistään mitään näkyvää vammaa löytynyt, mutta ainahan se pelästyttää silti.

Torstaina (31.10.) pääsi Kambur viimein tutustumaan paremmin isoveljeensä. Olin juuri lähdössä lenkille, kun veikkapoika oli menossa kentälle juoksemaan ja saimme kutsun mukaan. Vanhemman oikeudella veli ilmoitti ensin, ettei leiki kakaroiden kanssa, muttei Skorpan ottanut sitä tosissaan. Se nyt vaan on sellainen kaikkien kaveri. Nuuskuttelivat hetken ja sitten juoksivat, vähän avustettuna kyllä. Kambur yritti leikkiä, muttei kaveri innostunut. On ne kovin samanoloisia kyllä. Ihanat issiponit.


Näillä on siis sama isä ja emätkin ovat täyssisarukset, ovat siis sekä veljeksiä että serkuksia. kuva Tuuli Jääskeläinen

Kenttäirrottelun jälkeen lähdettiin sitten sinne lenkille. Koirien ja ponin kanssa kipiteltiin noin neljän kilometrin lenkki pimeässä. Ei sentään satanut, ainakaan paljoa, mutta pimeää on kyllä kuin sanonko missä.

Perjantaina (1.11.) otin viimein itseäni niskasta kiinni ja läksin ratsastamaan pimeällä. Maastolenkistä siis kyse, kentällä toki on valot, eikä se ole mikään juttu. En vaan tykkää kentällä pyöriä, joten maastoon mars. Ihan pimeällä olen maastoillut selästä käsin viimeksi Limpulla joskus ehkä kymmenen vuotta sitten ja kun taustalla on muutenkin ratsastuspelko, on ollut aika kynnys lähteä pimeällä liikkeelle. Korppuun luotan kyllä ja maastoillaanhan me pimeällä ajaen ja taluttaen lähes päivittäin tähän aikaan vuodesta kuitenkin, mutta se ratsastus. Nyt lähdimme hämärällä liikkeelle ja molempia jännitti aluksi. Tai siis kun minua jännitti, niin myös poni oli tietty jännittynyt. Kilometrin kohdalla rentouduttiin, kun ei ollutkaan mitään mörköjä liikenteessä ja loppu sujui hienosti. Olin niin kovin ylpeä meistä. Tästä se lähtee taas.

Lauantaina (2.11.) käytiin sitten kärryttelemässä valoisalla. Onneksi edes viikonloppuisin ehtii valoisalla lenkille. Ja ehtisi sitä osittain viikollakin, mutta kun ei heti töiden jälkeen jaksa lähteä. Ihan reipas kävelylenkki tehtiin, hiukan hölkkäiltiinkin. Kuskille meinasi tulla kylmä istuskellessa, poni hikoili senkin edestä.


Kuvia kisoista löytyy klikkaamalla yllä olevaa kuvaa.

Sunnuntaina (3.11.) oli STARAn harjoitusestekisat ja samalla seuran ensimmäiset mestaruuskisat. Tapahtumassa käyttöön otettiin uudet hienot esteet, joita varten oli ollut suunnittelukilpailu. Suunnittelijat myös palkittiin tapahtumassa. Kivat kisat ja paljon yleisöä. Kanttiinin antimet tekivät kauppansa ja tunnelma oli ihan huippuhieno. Ennen esteosuutta oli taas perinteinen pukuratsastus, joista yleisö sai valita suosikkinsa. 

Kisat loppuivat sen verran ajoissa, että ehdin hienosti vielä tallillekin valoisalla. Käytiin taas maastoilemassa ratsain ponin kanssa. Sama lenkki kierrettiin kuten viimeksikin, osittain vain toiseen suuntaan. Mukavan rento ja rauhallinen lenkki.




Niin se marraskuu lähti liikkeelle, vuoden synkin ja pimein kuukausi. Tulisi jo lunta. Vaikka en talven ystävä olekaan, niin kyllähän se kummasti kirkastaa maisemaa. Kevättä odotellessa.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Sadepäiviä ja lisää koiratreenejä

Maanantaina (21.10.) ajeltiin taas Kouvolaan nosetreeneihin. Aamupäivästä oltiin koirien kanssa sienessä tuossa takametsässä ja saatiinkin jonkin verran pussin pohjalle suppiksia mukaan vietäväksi. Läksinkin jo hyvissä ajoin ajamaan, koska alku viikko minulla kesälomalta jääneet kolme päivää vapaata/lomaa ja olin luvannut mennä äidin avuksi, joka siis asuu Kouvolassa. Siellä vierähti jokunen tunti, jonka jälkeen lenkitin koirat ja kävin kaupassa. Sitten hallille.

Peikolle tehtiin ensin sama treeni kuin edellisenä päivänä viimeiseksi. Peikkoa ei jaksanut nyt kiinnostaa muu kuin hajut hallin lattiassa. Edes namit ei maistuneet. Ajattelin sen olevan vain väsynyt, kun pitkä treenipäivä edellisenä päivänä alla, mutta kun muutkin olivat vähän samassa moodissa, niin jotain muutakin tässä nyt oli. Ja olikin. Hallilla oli ollut lauantaina agiepikset ja pikkuhallin puoli, missä me treenattiin, oli toiminut odotustilana. Eli hajuja todellakin oli. Peikko saikin sitten istua autossa lähes koko treenit. Ihan lopussa otettiin sen kanssa vielä yksi nameilla "maustettu" haju, mikä meni nyt jo oikein hienosti. Tarjosi jopa maahanmenoa ilmaisuna, mikä toki ei ole ihme, kun tarkemmin ajattelee. Se kun on haussa opetettu menemään maahan purkille, joka tosin on ollut maalimiehen kädessä. Mutta fiksuna osasi siis nyt yhdistää ihan itse, vaikka viimeisistä hakutreeneistä onkin useampi vuosi aikaa.





Tiistaina (22.10.) otettiin rennosti aamupäivä, koiratkin ulkoilivat vain pihalla keskenään. Tallille starttasin aika ajoissa silti. Ensin lappasin lantaa ihan urakalla, kun kerran aikaa oli. Poni siitä sitten mukaan ja kärryt perään. Olikin aika extreme reissu, vaikka toisaalta menikin ihan hyvin. Parin kilometrin kohdalla lastattiin rekkaan hakkuualueella tukkeja. Hirveä ryske ei kuitenkaan aiheuttanut ponissa reaktioita. Matka jatkui. Kolmessa kilometrissä käännyttiin ympäri, ettei kunto ihan pääsisi toipilaalla loppumaan, kun hiki oli jo aika hirmuinen. Sama lastaustyömaa ohitettiin taas hyvässä järjestyksessä. Nyt ei vaan päästy siitä kovin pitkälle kun tukkirekka oli jo meidän takana. Kapealla tiellä ei paljoa ohitella, mutta onneksi sattui sopiva kohta minne väistää. Varmuuden vuoksi hyppäsin vielä kärryistä alas ja ponin pääpuoleen tueksi ja turvaksi. Ja hyvä niin. Skorpan jännittyi aika reippaasti, mutta kilttinä poikana luotti siihen, että mamma hoitaa ja pysyi paikallaan. Matka jatkui, kunnes samainen rekka oli tallitien risteyksessä ottamassa toista kuormaa perään ja samalla hetkellä edestä tuli kaksi pyöräilijää. Rekka ei aiheuttanut enää ongelmia, mutta liika on liikaa ja jo valmiikisi hiukan jännittynyt poni alkoi panikoida pyöräilijöitä ja oli jo valmiina kääntymään kannoillaan ja pötkimään pakoon. Hyppäsin taas alas ja tutut pyöräilijätkin alkoivat jo huikkailla tervehdyksiä, ennen kuin ehdin pyytää heitä puhumaan. Se kun aina rauhoittaa ponin, kun älyää, että ihmisiähän ne vaan olikin. Niin nytkin ja kun sai vielä rapsutuksiakin vastaantulijoilta, kotimatka sujui jo oikein rennoissa tunnelmissa.



Hikinen paksukainen kääntöpaikalla

Illalla käytiin vielä koirien kanssa kylillä lenkillä ja kotiin ajellessa viimein oli kello jo vaikka mitä. Vaan ei haittaa, koska "kesäloma".

Keskiviikkona (23.10.) päivällä taas koirien kanssa sienessä. Tällä kertaa noukittiin itselle suppiksia sienipiirakkaa varten. Samantien sitten taas tallille ja poni pihatolta suoraan kentälle. Jumpattiin irtona ympyrällä ravia ja niin hienoa ravia sieltä löytyikin ja ihan jopa sinne vaikeampaankin suuntaan oikealle lähes yhtä hienoa kuin vasemmalle. Hiukan toki myös laukkaa ja pukkeja sekä yleistä irrottelua. Ei oltu kauaa, mutta hengästynyt oli poni silti ja hikinenkin hiukan. Lähdettiin vielä koirien kanssa heittämään pieni lenkki, että saadaan hengitys tasaantumaan ja hiki kuivumaan. Vielä kevyt hieronta ja namivenytykset ennen ponin palauttamista pihatolle. Samalla jäin itse lappamaan lantaa vielä hetkeksi.



Ystikset Visse ja Korppu

Kotona kävin hiukan syömässä ja hetken istuskeltuani starttasin jälleen liikenteeseen. Tällä kertaa suuntana Hempyölin talli ja estepuomien maalaus. Hiukan joutui säätämään ja suunnittelemaan, mutta hienot niistä loppujen lopuksi tuli. Juoruilua hetki maalausurakan jälkeen ja auton nokka kaupan suuntaan. Koirien kanssa kaupalta pieni lenkki, kauppaan ja kotiin valmistautumaan taas töihin menoon seuraavana aamuna.

Torstaina (24.10.) käytiin taas ponin kanssa kärryttelemässä. Vähän hölkkäiltiin ja otettiin yksi laukannostokin. Ja vitsit, että se sujuikin hienosti. Laukka nousi heti hyvin hiljaisesti lausutusta käskystä ja pyöri hienosti. Kyllä oli kuskilla hymy herkässä. Eikä pimeäkään ihan päässyt yllättämään, kauniissa auringonlaskussa kipiteltiin kotiin päin. Harmi, että tämä ilo lopuu viikonloppuna, kun kellot käännetään taas talviaikaan.





Perjantaina (25.10.) oli sadepäivä ja minulla tallivapaa. Koirien kanssa käytiin kuitenkin vähän ajelemassa. Tuttujakin tapasin Prisman parkkihallissa ja jäin suustani kiinni, mutta olipahan kivaa. Peikon kanssa treenattiin samalla nosea. Kaksi hajulähdettä laitoin, mutta kovin tuntui olevan vaikeaa. Kovasti se kyllä yritti, muttei vaan haistanut. Ehkä hajua oli liian vähän tai se oli liian tuore. Vähän on vielä hakusessa minulla tämä tekniikkapuoli. Ainakin parkkihallin puoliavoimet seinät ja ulkona puhaltava tuuli nostivat mukavasti vaikeustasoa. Avustettuna saatiin kuitenkin onnistuminen eli ihan hyvä treeni silti tai jos ei hyvä, niin ei nyt ainakaan erityisen huono.

Lauantaina (26.10.) sitten taas tallille. Sateen kanssa kävi hyvä tuuri, kun sade loppui juuri kun menin ja alkoi taas juuri kun olin lähdössä. Kerran näinkin. Yleensä menee juuri päinvastoin. Taas oli vähän stressitasot taivaissa ponilla, kun metsästäjät olivat liikkeellä juuri kun hain ponia. Korppu siis saman tien kentälle hiukan purkamaan stressiä. Ei se paljoa juossut, muuta kuin käskemällä. Ravia pyysinkin monen monta kierrosta molempiin suuntiin ja ajoittain se jopa näytti ihan hyvältä. Käytiin vielä koirien kanssa kunnon lenkki.





Sunnuntaina (27.10.) otettiin rennosti. Koirien kanssa lenkkeilyä ja namin piilotusta sekä nosea. Noksullekin aloin opettaa hajua ihan kädessä olevalla purkilla. Hienosti sekin hiffasi ja kotona jaksoi keskittyäkin. Peikolle piilotettiin hajupurkkia muutama kerta. Hiukan oli jännää, kun Noah oli ulkona sillä aikaa ja tilanne outo pikku Peikolle. Kovasti rohkaisemalla ja hiukan myös auttamalla/ohjaamalla onnistuttiin oikein hyvin kuitenkin. Ja siis helpot lattian rajassa olevat piilot meni hienosti ja innokkaasti häntä heiluen, mutta ylempänä olevat on vielä niin outoja, että paineistuu. Vaan namileikillä varmaan paranee.


Tänään satoi myös ensilumi

Poni sai vain manikyyrin ja tehtiin vähän namivenytyksiä, sekä muuta kevyttä jumppaa. Harjoiteltiin siis takasten lepuutusta, lantion kääntöä ja selän nostoa, joista viimeinen ei oikein sujunut ja keskimmäinenkin vain vähän sinne päin. Lepuutukset sentään sujuivat jo rutiinilla. Vaan ehkä me opitaan nuo muutkin vielä jonakin päivänä. 

lauantai 26. lokakuuta 2019

Kunnon kohotusta ja koiratreenejäkin vaihteeksi

Torstaina (10.10.) kävi poni pyörähtämässä kentällä irtona kävellen muutaman kierroksen. Vaikutti kovin väsyneeltä, muttei ollut kuumeinen tai köhinyt tai mitään sellaista. Eilisen kohellus lenkillä varmaan kostautui, kun kunto on päässyt saitsuilun aikana aika huonoksi. Lihaksetkin on muisto vaan. Pääsisi jo liikkeelle.

Perjantaina (11.10.) poni ja koirat olivat jälleen kimppalenkillä. Ihan reipas teinihevoinen tänään, vaikka hengästyykin yhä normaalia herkemmin.

Lauantaina (12.10.) alkoi hirvenmetsästyskausi, mikä tietää yleensä hiukan stressaantuneita hevosia. Ja niin tälläkin kerralla. Toki Korpussa alkaa olla virtaa jo muutenkin ihan vaikka muille jakaa, mutta aina se yleensä osaa käyttäytyä. Paitsi nyt. Oli nimittäin sellainen leija narun päässä, kun pihatolta tultiin, että katsoin parhaaksi sulkea sen kentälle irrottelemaan ennen varsinaisia hoitotoimia. Ja kyllä se juoksikin. Hiukan hikosi ja vähän hengästyikin, muttei yskinyt kertaakaan. Ja palautui nopeasti pienellä jäähdytyslenkillä.


Supersurkea kuvakaappaus videolta

Sunnuntaina (13.10.) viriteltiin pitkästä aikaa ponin perään kärryt. Hiukan oli stressaantunut poni tänäänkin ja jouduinkin hiukan pyörittelemään sitä pihalla narun päässä (kenttä oli varattu), ennen kuin saatiin loput vermeet puettua. Silat ja tossut jo oli, mutten enää jaksanut jatkuvaa steppaamista ja kurkkimista ja muuta härväämistä, joten joutui kuuntelemaan hetken ihan oikeasti. Sitten olikin jo ihan riittävän rauhassa, jotta saatiin kärryt perään. Tehtiin lyhyt noin kolmen kilometrin lenkki kävellen. Poni oli hiukan kyttäilevä, mutta mielentila huomioon ottaen käyttäytyi todella hyvin. Hiki sille tuli, kun lämmintä yli 10 astetta, paksu turkki, painavat kärryt ja huono kunto. Muttei hengästynyt normaalia enempää. Taisi tehdä hyvää, kun kovin tyytyväisen oloinen poni palasi takaisin kotitallille.

Maanantaina (14.10.) olikin koiratreenipäivä vaihtelun vuoksi. Aika pitkä aika on edellisestä kerrasta, kun ihan järjestetyissä treeneissä olen ollut. Nämäkin toki oli vain kimppatreenit muutaman muun kanssa, kun mudinomistaja tuttava kyseli Nosework treeniseuraa fb:ssä. Ja koska ajattelin sen olevan Peikolle varsin sopivaa puuhaa, ilmoittauduin halukkaaksi. Ja aika oikeassa olinkin. Peikko oli pätevä. Se hiffasi jutun juonen ihan hirmuttoman nopsasti ja keskittyi hämmästyttävän hyvin ja mikä parasta, oli ihan innoissaan. Toivottavasti into kestää. Se kun ei aina ole niin sanottu. Ollaan me ennenkin pitkän tauon jälkeen innostuttu molemmat treenaamaan, vaan kun Peikon into on lopahtanut parin kerran jälkeen, on omakin motivaatio hiipunut pikaisesti. Noahan kyllä jaksaa vaikka ja kuinka, mutta se ei vaan jotenkin ole sama asia.




Tiistaina (15.10.) sitten taas tallille. Käytiin koko jengin kanssa lenkillä. Neljän kilometrin lenkki käveltiin ja ponikin jaksoi hyvin. Eiköhän se kunnossa ala olla kaikesta huolimatta. Jo olisi aikakin. Metsässä on taas tehty hakkuita ja puupinot oli vielä siellä, muttei ne ponia järkyttäneet, kuten olisi voinut kuvitella. Kovin on metsä myllätty ja polut pilattu. Parhaaseen laukkamäkeenkin on vedetty sepeliä, että puurekat pääsee. Kaikki paikat alkaa olla samaa sarjaa jo, vaikka onneksi sentään avohakkuilta on säästytty.

Keskiviikkona (16.10.) oli taas kärrylenkin aika. Käytiin tällä kertaa vähän jo pidemmällä eli matkaa kertyi noin 5 km. Nyt oli kylmä viima ja kärrytkin kevyemmät, eikä ponille tullut kunnolla edes hiki. Se on saanut toistaiseksi kävellä omaa tahtiaan, jottei rasitu liikaa. Katsellaan ihan ajan kanssa, miten kunto kehittyy.





Torstaina (17.10.) oli sadepäivä ja olin jo suunnitellut etukäteen, että sadepäivänä pidetään tallivapaapäivä. Se siis oli nyt. Koirien kanssa käytiin kyllä lenkkeilemässä, kun kävin Kotkassa asioilla. Onnistuttiin lenkkeilemään juuri sateiden välillä, eikä kastuttu melkein ollenkaan. Oli hyvä tuuri ja asiatkin saatiin hoidettua. Suurin osa illasta meni kuitenkin löysäillessä, mutta tekee se hyvää sekin.





Perjantaina (18.10.) käytiin sitten Kamburin kanssa pitkästä aikaa ihan ratsain maastolenkillä. On siitä edellisestä kerrasta jo aikaa, eikä muutenkaan ole kyytiin tullut juuri kiivettyä. Ennen rokotusta silloin kentällä hetki melkein kaksi viikkoa sitten viimeksi. Nyt sitten mentiin. Poni oli reipas ja kiltti, muuten paitsi kotimatkalla pusikossa vaani mörkö. Alkoi olla jo lähes pimeää ja kuskilla otsalamppu. Edellisestä kerrasta otsalampun kanssa on aikaa, kun kevättalvella viimeksi on otsalamppua tarvittu, eikä koskaan muistaakseni ratsain. Ellei sitten pellolla, jonne osuu myös kentän valot. No, vähän näytti maailma vissiin toisenlaiselta, kun piti sitten tuijotella. Nätisti jatkoi kuitenkin matkaa, kun sai hetken seisoa ja ihmetellä. Suurin osa matkata käveltiin, hiukan ravinosoja tehtiin. Tästä se taas lähtee.

Lauantaina (19.10.) tehtiin sitten kärrylenkki taas. Nelisen kilometriä käveltiin ja hiki tuli ponille. Mutta minkäs teet, kun turkkia ja kiloja on vaikka muille jakaa ja keli kuitenkin lämmin. Vaan eiköhän se kunto kasva vähitellen, kun vaan kävellä jaksetaan ja tulee se talvikin jossain vaiheessa, ettei enää lämpöasteet menoa haittaa.




Sunnuntaina (20.10.) oli taas koiratreenien aika. Oltiin sovittu jälleen nose-treenit Kouvolaan. Tällä kertaa ihan sattumalta oli kyse lähinnä mudimiitistä, kun paikalla oli yhteensä neljä mutiaista. Niiden lisäksi toki mudin omistajien muunrotuiset, joista kyllä vain yksi treenasi, plus yksi ei mudinomistajan bortsu. Treffattiin Prismalla, missä käytiin teoriaa läpi, kun paikalle oltiin saatu kokenut nose-harrastaja, jonka mudi oli juuri lauantaina noussut Nosework kisoissa kakkosluokkaan. Sitten "hallille", joka käytännössä on vanha rakennus varuskunnassa, missä useampi huone. Peikko teki ensin tutun purkkiratatreenin, joka toistettiin kolmesti, aina hajupurkin paikkaa vaihdellen. Peikko oli pätevä ja vallan innoissaan, vaikka kolmas toisto olikin selvästi jo liikaa. Toisena hajun etsintä erilaisista esineistä, kuten ämpäri ja kastelukannu (haju ämpärin sangassa), mikä olikin vaikeaa ja kun oli vaikeaa, niin kaikki muu kiinnosti, kuten seinässä olevat peilit. Helpotettiin nameilla ja sitten jo hiffasi ja lopuksi saatiin oikein hyvä löytö. Viimeisenä pienempään huoneeseen piilotetut kolme hajua, joiden "päällä" nameja. Tämä meni superhienosti ja saatiin jo hienoja ilmaisuja namien syönnin jälkeen. Tähän oli hyvä lopettaa. Toki joka treenin välissäkin oli aina tauko, kun muut treenasivat. Käytiin vielä poikien kanssa lenkillä ennen kotiin lähtöä. Ja hups, niin olikin jo ilta, vaikka puolilta päivin aloitettiin. Niin se aika vaan kuluu, kun on mielenkiintoista puuhaa ja hyvää seuraa.

torstai 17. lokakuuta 2019

Ei vieläkään oikein mitään kertomista

Maanantaina (30.9.) hipsin hiukan jännittyneenä tallille. Hieronta nimittäin saattaa vaikuttaa yskää lisäävänä tekijänä, joten jännityksellä odotin mitä minä pihatolta löydän. Vaan sieltä löytyi ihan hyväntuulinen ja köhimätön poniini ja saatoin huokaista. Käytiin pienellä lenkillä koirien kanssa, eikä köhää vieläkään näkynyt. Hengästyihän se vielä aika helposti, mutta parempaan mennään.




Tiistaina (1.10.) pelleiltiin ponin kanssa kentällä. Irtona pyörittelin muutaman kierroksen uralla käynnissä ja yritettiin opetella väistämään oikeaoppisesti molempia päitä samaan aikaan. Oli vaikeaa, molemmille. Poni ei ymmärrä, kun en osaa pyytää oikein. No, peruutukset ainakin onnistui. Niitäkin siis tehtiin. Käytiin vielä vähän rämpimässä metsässä.

Koirien kanssa käytiin vielä pienellä lenkillä pimeässä, kunhan tallilta kotiuduttiin. Uusi otsalamppu tuli siis testattua viimein kunnolla. En nyt mitenkään erityisen innoissani ole tästä mahdollisuudesta. En pidä pimenevistä illoista tai pimeästä ylipäätään. Vaan kohta on valoisalla ulkoilut taas hetkeksi ohi viikolla, kun kellot taas rukataan talviaikaan. En tykkää.




Keskiviikkona (2.10.) käväisin tallilla ihan vaan pikaisesti tsekkaamassa ponin ja ruokkimassa sen. Kotimatkalla lenkkeiltiin koirien kanssa kylillä, kun oli asiaa kauppaan. Ei me mitään pitkää lenkkiä tehty, kunhan vähän käppäiltiin.

Torstaina (3.10.) minulla oli vaihteeksi kotipäivä, koska myös sadepäivä. Mitään ei tehty, ihan vaan löysäiltiin kotosalla koirien kanssa. Siitäkin huolimatta, onnistui Noah rikkomaan taas kerran yhden kyntensä. Tai sitten se on ollut jo halki aiemmin ja nyt sitten vaan repesi. Tiedä sitten, mutta kipeä se nyt ainakin on.

Perjantaina (4.10.) töistä tullessa paketoin Noksun jalan heti ensi töikseni, kun näytti vuotaneen. Hiukan lyhensin myös repaleista kynttä, mutten saanut tällä kertaa oikein kunnolla fiksattua. Ei ole Noahilla paljoakaan mitään paketteja ollut, joten sepäs olikin kauheaa. Hyvä että pystyi kävelemään. No, autoon joutui silti kävelemään ja tallille ajeltiin. Peikon ja Kamburin kanssa käytiin sitten pienellä lenkillä, Noahin odotellessa autossa. Pisin lenkki kuumeen jälkeen eli noin 2,5 km yhteensä, eikä yhtään yskimistä. Hengästyy kyllä vieläkin, muttei niin herkästi kuin alkuviikosta. Muutenkin oli varsin hyvällä tuulella ja reipas. Paranemaan päin siis. 




Lauantaina (5.10.) taas hidas aamu, kuten yleensäkin vapaalla. Hitaat aamut on parhaita. Viimein taas kuitenkin oli ryhdistäydyttävä ja ajeltava tallille. Kelit alkaa olla jo aika kylmiä ja vaikka nytkin paistoi aurinko, niin tuuli oli varsin kylmä ja kova. Lenkille kuitenkin suunnattiin taas samalla kokoonpanolla kuin perjantainakin ja sama lenkkikin käytiin. Ajatus oli kävellä jo hiukan pidemmälle, mutten sitten arvannut, kun Kambur yski taas lähtiessä jonkun verran. No, uusi paali pihatolla ja räkäinen poni ei ole välttämättä paras yhdistelmä, kun syövät päät ylhäällä, eikä räkä pääse valumaan ulos. Toivotaan, että kyse on vain tästä, eikä mistään muusta. Ensi viikolla olisi rokotuskin, mutta saa nähdä jääkö haaveeksi. Tutkia saa eläinlääkäri tuon nyt kuitenkin, kun kerran on tulossa. Paranisi nyt, että pääsisi taas hommiin. Istuntatreeniäkin pitäisi päästä tekemään. Ja ajamaankin olisi kiva päästä, vaikka ihan kivaa talutuslenkkeilykin kyllä on ja tekee hyvää molemmille.




Sunnuntaina (6.10.) tehtiin vaihteeksi ponin kanssa ihan "oikeita töitä", kun käytiin pienellä ohjasajolenkillä. Käveltiin läheisen peltotien kautta sellainen noin kahden kilometrin lenkki. Olipas kivaa vaihtelua, ainakin minusta, ponista en niin tiedä. Vaikka ihan hyväntuuliselta vaikutti kyllä sekin. Hiukan se vielä köhähteli ja hengästyyhän se yhä kovin helposti, mutta kovasti jo haluaisi liikkua reippaastikin.

Myöhemmin käytiin vielä koirien kanssa lenkkeilemässä ihmisten ilmoilla Kotkassa. Noahkin pääsi lenkille, kun side on hyvin pysynyt, eikä se onnu ja siteeseenkin on nyt jo tottunut. Pikkasen sillä olikin virtaa ja alku matka olikin aikamoista, kun sitä sai kokoajan komentaa. Mutta rauhoittuihan sekin ja ihan kiva, melkein tunnin mittainen, lenkki käytiin.





Maanantaina (7.10.) otin härkää sarvista ja kipusin ihan ponin selkään hetkeksi. Ihan siis varustin tyypin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, tai ainakin melkein, koska satula on rungoton ja kuolaimetkin puuttuu, mutta siis meidän sääntöjen mukaan nyt kumminkin. Pyörittiin kentällä parikymmentä minuuttia ja poni ei yskinyt kertaakaan, eikä edes hengästynyt. Osittain meni ihan hyvinkin, kun vaan minä jaksoin keskittyä ja olla tekemättä liikaa. Heti kun en keskittynyt, lakkasi Korppu kuuntelemasta ja katseli vaan kavereita tai vaihtoehtoisesti alkoi nostella etupäätään ilmaan turhautuessaan, kun ei ymmärtänyt mitä haluttiin ja tämä siis osittain siksi kun ei kuunnellut. Ihan kivaa oli kumminkin ja ne istuinluutkin löysi paikkansa ainakin ajoittain.



Vanhat kuvat, kun ei muutakaan tähän sopivaa ollut.

Tiistaina (8.10.) oli sitten rokotuksen vuoro. Ajelin ruokatunnilla tallille ja hain ponin pihatosta. Eläinlääkäri ei ollut vielä saapunut ja jonkin aikaa jouduttiinkin odottelemaan. Kun viimein saapui, kerroin tämän hetkisen tilanteen ja hän tarkasti kuunteli keuhkot. Hiukan rahinaa kuului vielä, mutta koska kuumetta ei ollut ollut kahteen viikkoon ja muutenkin poni vaikutti terveeltä, niin oli sitä mieltä, ettei estettä rokotukselle ole. Niin siis sai Korppu piikin kaulanahkaansa ja minä palautin herran takaisin kavereiden luokse. Vaarana toki on nyt erityisesti ne rokotusreaktiot ja flunssan paheneminen, mutta se riski kannatti ottaa, ettei tarvitse koko rokotusohjelmaa alusta aloittaa, kun menisi ensi viikolla vanhaksi.

Illalla käytiin sitten taas koirien kanssa kylillä lenkkeilemässä, kun kerran tallillekaan ei tarvinut mennä. Kotkaan taas ajeltiin, kun oli asiaa sinne. Kiva lenkki kipiteltiin Jumalniemessä joen vartta pitkin. Kaunista on yhä, vaikka lehdet jo alkaakin puista putoilla.



Noah ehti harmittavasti just lähteä liikkeelle, kun nappasin kuvan

Keskiviikkona (9.10.) hipsin hiukan jännittyneenä tallille ja pihatolle, ettei vaan olisi flunssan oireet palanneet pahempana. Ei ollut. Ihan reipas ja iloinen poni siellä odotti. Lenkille siis, tällä kertaa koko lauman kanssa. Hiukan oli virtaa kaverissa ja koheltaa piti niin, että hikosi ja hengästyi jo alku matkasta, enkä sitten uskaltanut pitkälle kävellä. Alkaa vissiin olla kunnossa tai ainakin paljon parempi. Hyvä juttu on se. Toivotaan, että tilanne pysyy ja paranee.