Leireilyä

Viikonloppu vierähti mukavasti koirapoikien kanssa leireillen oman pk-yhdistyksen kesäleirillä. Minun leirini tosin ei sisältänyt mitään turhuuksia vaan pelkkää asiaa eli ajoin yöksi kotiin. Seurustelulle jäi siltikin ihan mukavasti aikaa, vaikka tiukasti treenattiinkin.

Sunnuntaina oli enemmän ja vähemmän sateista, mutta lauantaina oli oikein hieno keli. Onneksi, sillä silloin vietimme noin seitsemän tuntia hakuilemassa viime vuoden piirinmestaruusradalla. Aika meni ihan hirmu nopsasti ja suorastaan järkytyin kun jossain vaiheessa vilkaisin kelloa. Koiratkin toimivat ihan hyvin, varsinkin pikku Peikko. No, joo Noahilla oli vähän vaikeuksia pistotyöskentelyssä ja sen olinkin valinnut leirin aiheeksi etukäteen. Ensimmäinen pisto oli hyvä, lähes kuten oppikirjassa, muttei sitten enää irronnut tarpeeksi pitkälle tai meni muuten vaan minne sattuu. Josta syystä jouduin lähettämään aina vaan uudestaan ja uudestaan ja Noah joutui juoksemaan tyhjää ainakin yhden kakkosen radan verran. Rankka treeni, vaikka maalimiehiä ei ollut kuin kolme. Korjaussarjaksi koutsimme suositteli haamuja ja onhan niitä tehtykin, muttei nyt kyllä taas vähään aikaan, eikä muutenkaan säännöllisesti. Ilmaisut ja käytös oli täydelliset ja suurin hämmästyksen aihe oli kannellinen maapiilo. Olin nimittäin ihan varma, ettei Noah tajua koko juttua, muttei sillä ollut siinä minkäänlaisia vaikeuksia. Se pamahti paikalle ja alkoi samantien ilmaista.

Peikkoa ei pitänyt treenata lainkaan, mutta otettiin sitten kuitenkin. Minulla jäi kaikki eväkset kotiin lähtiessäni vähän kiireellä aamupäivästä ja kävin matkalla kaupasta ostamassa broilerisuikaleita Peikolle ruuaksi, kun en halunnut pentua nälässäkään pitää koko päivää. Olin sen jo syöttänytkin, eikä minulla ollut purkkejakaan mukana. Suikaleita oli kumminkin vielä jäljellä ja purkkeja sain lainaksi, joten eikun Peikko baanalle. Ja hienosti jaksoi Peikko, vaikka oli jo pitkä päivä takana ja eväätkään ei olleet ihan mieleiset. Broilerit jäi nimittäin syömättä, kun kaveri nuoleskeli vaan maksalaatikon jämiä purkeista.

Tähän asti ollaan tehty vaan ihan näkölähtöjä tai peräänajoja tai miksi niitä nyt haluaakaan sanoa. Maalimies on kuitenkin jo mennyt piiloon jonkin aikaa. Nyt tehtiin ensimmäistä kertaa viuhkaa eli viistokävelyä, jossa maalimies meneekin keskilinjan suuntaisesti viistossa syvemmälle metsään, samalla kun ohjaaja kuljettaa koiraa keskilinjalla. Kun maalimies on piilossa, koira päästetään etsimään. Hyvin meni. Kaikille se löysi omatoimisesti perille. Viimeinen oli jyrkän rinteen alla ja viksu pikkukoira otti rinteen varman päälle lähes kävelyvauhtia ja kiihdytti vasta sen alla. Parempi niin, ettei käy huonosti. Kyllä sitä vauhtia ehtii työskentelyyn saada sitten myöhemminkin.

Rusakko vaiko mudinpoikanen?

Sateisena sunnuntaina ajoimme taasen aamulla varhain Rotikkoon. Ohjelmassa oli tottista. Noksulla aiheena ampuminen, joihin on alkanut kentällä jonkin verran reagoida. Muussa elämässähän se vähät välittää mistään äänistä, joten luulisin ongelman olevan pitkälti ihan omaa aikaansaannostani. Ensin seuraamista ilman mitään kommervenkkejä toiseen ampumiseen asti. Sen jälkeen laukauksesta käännös oikeaan, pieni pakote ja palkka. Toistettiin aika monta kertaa ja tuntuikin tehoavan, ainakin reagointi väheni kerta kerralta. Paineistui jonkin verran ja leikkiminen huonontui, mutta sain sen kyllä leikkimään, vaikka vähän saikin riekkua ja innostaa. Ja kun esteille pääsi, niin sitten ei taas ahdistanut enää yhtään eikä mikään. Käytinkin hyppyä palkkana pariin otteeseen ja lopuksi vielä saalishyppyä matalalla esteellä. Aika rankka rupeama oli taas koiraskoiralla, joka oli jo valmiiksi väsynyt edellisen päivän rankasta hakutreenistä.

Meidän ryhmälle varattua aikaa jäi käyttämättä, eikä oikein kukaan halunnut/jaksanut enää uutta kierrosta, joten Peikkokin pääsi pelaamaan. Vähän oli väsy pentu ja pissahätäkin vaivasi, kun ei ollut malttanut tehdä tarpeitaan kuin aamulla kotona. Yritä siinä sitten keskittyä johonkin typerään seuraamiseen. Vaan kun pikku Peikko sai viimein pissattua, parani keskittyminen ja tekemisenhalu noin sadalla prosentilla ja sitten pidettiinkin hetki hauskaa. Imuttamalla pieniä pätkiä seuraamista, missä saimme ohjeeksi nostaa hieman kättä, jotta asento paranee ja hommaan tulee enemmän voimaa ja yritystä. Nämä on niitä juttuja, mitä yksin tehdessä ei nää eli hyvä kun päästiin valvovan silmän alle. Muuten kuulemma hyvällä mallilla eli paikka hyvä ja on suorassa. Eteen ja sivulle perusasentoja. Niissä ohjeeksi, jotta antaa hyppiä jos haluaa, se on vaan hyvä juttu vielä tässä vaiheessa. Vielä luoksetulo ja se oli siinä. Minulla on kuulemma hyvä aktiivinen pentu. Ja onhan se, kunhan en vaan onnistu ihan hirmu pahasti sitä pilaamaan.

Kouluttajina meillä oli oman seuran menestyneitä ja/tai muuten kokeneita jäseniä. Tuttuja minulle jo vuosien takaa. Tottiskoutsimme treenaa suojelua ja kilpailee ihan kohtuu korkealla tasolla. Peltojälkeä oli koutsaamassa myös suojeluharrastaja/kisaaja. Molemmat ovat entisiä jälkiharrastajia. Ek-treenit perjantai-iltana veti tietääkseni tämän hetken ainoa EK-kisaaja. Hakua meille veti vanha kokenut harrastaja, joka ei ole kisannut vuosiin, mutta oma hakuryhmä on ollut niin kauan kuin muistan. Hertan luotto koutsi. Oli kiva treenata pitkästä aikaa yhdessä. Kiva leiri oli kyllä, vaikka rankka, vieläkin ollaan kaikki kolme aika väsyjä.

Viikko vierähtänyt

Ja arki alkanut. Jo kolme päivää töissä loman jälkeen. Peikko on ollut makuuhuoneessa portin takana yksinään, kun en halua että se ärsyttää isoja ja saa ne vaikka suuttumaan. Pitkä pinnahan noilla on, mutta.. koskaan ei voi kuitenkaan tietää. Kunhan nyt oppii rytmin, niin sitten varmaan jo voi olla porukoissa. Hyvin se on viihtynyt, kun on luita ja leluja. Tänään erityisen hyvin, kun tyhmä mamma oli unohtanut "lempparilelut" makkariin. Olen nyt yksiä crocseja köyhempi.

Tiistaina Peikko kävi rokotuksilla ja oli varsin reipas pikku poika. Sinne se marssi häntä heiluen pieneen odotushuoneeseen isojen koirien sekaan aiheuttamaan sekaannusta. Eikä piikistäkään ollut moksiskaan. Ei myöskään saanut mitään rokotusreaktioita, eikä ollut edes väsynyt. Ei kai, kun ei edes jännittää tarvinut.

Siinä kai ne tärkeimmät. Noah on lomaillut yhä ja Peikko on treenannut hakua ja muuta pientä. Eilen se sai hakutreenien jälkeen leikkiä Pinna collietytön kanssa. Kokoa saman verran, pari viikkoa ikäeroa. Peikko oli vähän turhan raju vielä Pinnan mielestä, kun ei ole vieraita koiria aiemmin nähnyt ja vähän oli jo väsykin. Pientä leikinpoikasta saivat kumminkin aikaiseksi. Tänään Peikko tapasi aksakentällä 10-viikkoisen borderterrieri-tyttö Armin ja 8-viikkoiset labbissisarukset. Nyt olikin Peikko ihan ihmeissään. Vaikka kyllä se välillä vähän innostuikin. Vielä kun vähän treenailtiin ja leikittiin patukalla ja kotona kavereiden kanssa, niin nyt maistuu uni.

Huomenna on Noahille viimein tarjolla hakuilua KPH:n leirillä. Mielenkiinnolla odotan, miten sillä pysyy mopo käsissä, kun on tuota taukoa ollut. Vaikka aksakentällä pysyi hämmästyttävän hyvin tänään, vaikkei edes tehty aksaa, vaan ihan vähän seuraamista ja muuten vaan sitten hengailtiin. Mulla nilkka kiukuttelee sen verran ilkeästi, etten viitsinyt edes yrittää, kun aika juostavia pätkiä oli tarjolla.

Lystinpitoa

Juhannusaattoilta meni mukavasti aksakentällä ja hauskaa oli, sekä koirilla että ohjaajilla. Ei meitä tosin ollut kuin kolme koutsin lisäksi, eikä mitään pitkää rataa rakennettu. Muutama este ympyrällä hurvittelua varten.

Aika hyvin tuossa pystyi tekemään kaikenlaista. Noahin kanssa keskityttiin irtoamiseen, kun se on hiukkasen huonoa, varsinkin sivuttaissuunnassa. Kaksi kertaa tehtiin erillinen treeni ja toisella saatiin jo varsin mallikas suoritus aikaiseksi, ilman että liikuin juuri lainkaan. Siihen olikin hyvä lopettaa. Kivaa oli. Koira sai juosta niin paljon kuin jaloista lähti ilman että ohjaajan tarvitsi juurikaan liikahtaa. Justiinsa sopiva "rata" minulle.

Treenin jälkeen, ennen esteiden roudaamista takaisin konttiin, sai Peikkokin hieman treenata. Pikku Peikko tutustui siis elämänsä ensimmäiseen agilityputkeen. Ja kivaa oli silläkin. Yhtään se ei ihmetellyt ja muutaman toiston jälkeen juoksi sinne jo itsenäisesti ihan huvikseen. Vähän pelattiin myös yhdellä esteellä, rima maassa tietty. Palloavusteisesti takaakiertoja ja sen sellaista muutama kerta. Sitten se sai leikkiä pallolla sen ajan, mikä meillä meni juorutessa. Esteitä kantaessa se kipitteli sitten muuten vaan mukana jaloissa.

Tänään ollaan vietetty rentoa päivää kotioloissa lenkkeillen ja leikkien. Noahkin on oppinut leikkimään Peikon kanssa nätisti, jopa nätimmin kuin Diiva, eli enää ei tarvitse olla kokoajan kieltämässä, vaan pojatkin voivat touhuta keskenään, kun Diiva ei aina jaksa. Minäkin kun vielä leikin Peikon kanssa, niin onhan ainakin riittävästi puuhaa pennulla ja uni maistuu sitten yöllä hyvin. Vaikka hyvin se on nukkunut kyllä muutenkin. 

Huomenna ja maanantaina vielä hakutreenit, tiistaina Peikon ensimmäiset rokotukset ja sitten ollaankin valmiita arkeen ja tylsiin työpäiviin.

Hujannusta

Loma lähenee loppuaan. Arki koittaa ensi viikolla, auts. No, siitä se taas lähtee, kunhan vauhtiin pääsee. Ei kyllä yhtään innosta. Koirat varmaan on ihan tyytyväisiä, kun saavat taas levätä. Noah on jo muutenkin lomalla harrasteista, kun alkaa käydä ylikierroksilla. Ollaan me tällä viikolla vielä tehty ruutua ja ampumistreeniä kentällä alkuviikosta, muttei sitten muuta. Tänään saa vielä ilotella aksassa, mutta sitten saa olla ensi viikonloppuun asti ihan lomalainen. Silloin onkin PK-yhdistyksemme kesäleiri ja ollaan ilmoittauduttu hakuun ja tottiksiin.

Peikko on sitten treenannut ahkerasti, kun Noah ei ole kyennyt. Jotenkin kummasti tälle viikolle nyt sattui neljät hakutreenit ja Peikko onkin edistynyt ihan mukavasti. Se on oppinut keskittymään, kun maalimies poistuu metsään. Herra istahtaa rauhassa katsomaan perään ja sen saa rauhassa lähetettyä, paitsi jos tulee liian pitkä viive maalimiehen katoamisen ja lähetyksen väliin. Sitten alkaa huuto ja hilluminen, kun matkaan olisi päästävä heti. Peikko ei siis enää tarvi katkeamatonta näköärsykettä juostakseen maalimiehelle. Eilen se jopa näytti käyttävän nenäänsä, kun ei mennytkään samoja jälkiä kuin maalimies. Matkaakin on saanut kasvattaa jo ihan reilusti ja sinne menee Peikko. Se myös menee maahan maalimiehelle eli purkille. Eikä muuten haittaa, vaikka heittäisi matkalla kuperkeikan, matka jatkuu vauhdilla, kunhan jalat taas tapaavat pitävän maankamaran.

Ponipojilla oli muutamana päivänä vähän vauhtia, kun tuosta tieltä meni ohi ihan vieras hevonen. Limpulla varsinkin meni päivätolkulla rauhoittua, kun oli niin jännittävää. Se kulki kyllä kilometrikaupalla edestakaisin ja ihmetteli, että mihin se kaveri katosi. Liian harvoin ketään ihan ohi tästä kulkee hevosten kanssa, kun meidät pääsee hienosti ohittamaan metsätien kautta kauempaa.

Tänään ponit ovat toimineet ruohonleikkureina ja siistineet pihaa. Limppu kyttää yhä portilla, josko hommat jatkuisi. Reipas työmies, kun ei malttaisi levätä ollenkaan ;)

Hirvittävän viksu hörökorva

Mahdottoman nopea oppimaan on kyllä tuo pikku Peikko. Ihan noin nopeaoppista ei ole tainnut minulla ennen ollakaan. Sitäpaitsi sillä on hirmuton halu oppia ja se yrittää kyllä kaikkensa keksiäkseen sen halutun toiminnan, mistä sitä palkkaa heruu. Ja se jaksaa ja jaksaa. Sillä on hämmästyttävä keskittymiskyky noin pieneksi. Ihan mahtava tyyppi.

Eihän me tietenkään hirveästi mitään tehdä, vaikka lähes päivittäin tehdäänkin. Se on se muutama minuutti päivässä. Pennulle nyt tulee lisäksi paljon ihan normaali elämässäkin uutta opittavaa päivittäin, joten vapaapäivinäkään ei ihan laakereillamme levätä. Kotona lähinnä puuhataan, mutta ollaan me kentälläkin käyty muutaman kerran. Eilen Peikko osallistui ensi kertaa ohjattuihin tottistreeneihin. Hirveällä höngällä se kiskoi kentälle ja oli heti valmis hommiin. Mahtavaa huomata miten nopeasti se on oppinut, että sinne mennään töihin, eikä hengaamaan tyhjän päiten. Häiriöstä ja vieraasta tilanteesta huolimatta se teki kaiken juuri samoin kuin kotonakin. Imuttamisjuttuja ja kun kerran oli appari tarjolla, myös luoksetuloa. Lauantaina tehtiin luoksetulo ekan kerran, jolloin se oli selkeästi pihalla, mikä juttu tämä oikein on, vaikka toimikin toivotusti. Nyt se tuli niin paljon kuin pienistä jaloistaan pääsi ja tiesi tarkkaan, mikä juttu se oli.

Samoin se on oppinut muutaman kerran kokemuksella, mitä hakumetsässä tapahtuu. Mahtavaa katsoa kun se on selkeästi ylpeä itsestään, kun "Peikko ihan itse osaa". Esineruutuakin tehtiin eilen eli leikittiin taas metsässä. Muutaman heiton jälkeen, se ihan itse tajusi käyttää nenäänsä, vaikka aluksi käveli esineen päältäkin huomaamatta sitä. Aiemminhan se on oppinut, että heitetty esine/lelu näkyy koko ajan. Sen kun juoksee ja nappaa suuhunsa. Nyt se siis tajusi, että vaikka sitä ei näy, se on silti siellä ja kun nuuskuttaa, niin sen voi löytää. Tästä on hyvä jatkaa. Niin ja mainittakoon, että tähän kaikkeen meni aikaa ehkä kolme minuuttia. Ja kerta oli toinen, kun leikittiin metsässä.

Eihän tämä kaikki varmaan mitenkään kummalliselta tai ihmeellisen nopealta oppimiselta monenkaan mielestä vaikuta. Mutta kun on viimeiset parikymmentä vuotta puuhaillut lähinnä appenzellien kanssa, unohtamatta tuota laumavietitöntä ja miellyttämisenhalutonta portugeesiä, tämä todellakin tuntuu uskomattoman helpolta. Varsinkin kun Noah on ollut keskimääräistä hitaampi oppija kaikessa.

Niin ja ne (hörö)korvat. Ne olivat teipeittä pari päivää, kunnes ensin laitettiin kevyet teipit. Ja kun niistä ei vastaavaa hyötyä ollut, nyt on sitten teipattu ihan kunnolla taas. Laitettiin ensin vain yöksi ja olivatkin hetken pystyssä sen jälkeen. Sitten olivat hetken ihan luomuna, sitten kevyet teipit ja nyt ovat olleet taas kunnon teipeissä eilisestä illasta ja saavat ollakin. Mielenkiinnolla odotamme.

Reenirapsaa vaihteeksi

Treenattu on ihan ahkerasti. Ja vielä ennen loman loppua tullaan treenaamaankin, kun nyt kerran aikaa on. Ja kelitkin on kohdillaan, nimittäin treenaamista ajatellen. Ei pääse ainakaan hiki yllättämään, eikä maastot pölyä. Hiukkasen voi välillä kastua, mutta ei sen niin väliksi. Onhan noita sadeasuja.

Peikko alkaa olla kunnossa ja ruoka maistuu entiseen tapaan. Vatsassa taisi olla ne ongelmat, kun nieleskeli kanankauloja ja luita ym kokonaisina ja siihen vielä kuivaruuan vaihto, niin sitten oli maha löysällä ja kai kipeäkin, kun niin väsyneen oloinen oli. Herkkuja silti ollaan treenatessa käytetty, jotta varmasti homma pysyy mielenkiintoisena. Parhaaksi on osoittautunut jauhettu maksa paistettuna kananmunan kera ja paloiteltuna sopiviksi paloiksi. Kyllä muuten maistuu.

Mitä niillä "maksapaloilla" on sitten tehty. No, imutusharjoituksia tietty, kentällä ja pihalla. Hyvin sujuu, paitsi etten ole ihan varma onko paikka ja asento koiralla oikea. Pitäisi olla peili tai appari. Samalla sivulle- ja eteentuloja, sekä maahanmenoja. Käskyjä ei olla vielä otettu käyttöön, enkä ihan mene takuuseen ymmärtääkö Peikko toistaiseksi kauheasti tekemisistään mitään. Mutta kivaa on ja perusteet ainakin on sitten olemassa myöhempää käyttöä varten.

Maahanmenoa purkille hakuilmaisua silmällä pitäen ollaan myös treenattu nyt kolmena päivänä ja sen se ainakin on oppinut tosi nopsasti. Eilen oltiin hakutreeneissä ja se tarjosi sitä sielläkin. Mahtava kakara. Muutenkin oli kiva huomata, että tyyppi tietää jo, mitä sinne metsään oikeen on menty tekemään. Eilinen oli siis kolmas treeni tätä lajia. Eihän penskan treeni vielä kovin kummoinen ole. Maalimies karkaa purkkeineen metsään muutaman metrin ja Peikko lasketaan perään. Siellä se sitten syö ja seurustelee. Helppoa.

Muuten Peikon elämään on kuulunut leikkiä kavereiden ja mamman kanssa. Tutustumista uusiin paikkoihin ja tilanteisiin, sekä uusiin koiratuttavuuksiin. Peuhaamista muiden pentujen kanssa mahdollisuuksien mukaan ja seurustelua ihmisten kanssa. Lenkkeilyä ja autoilua. Kaikki käy ja aina on kivaa. Agiseuran möllikisoissa tavattiinkin paljon kivoja kavereita ja vähän meinasi lähteä mopo käsistä tyypiltä. Joutui välillä autoon rauhoittumaan. Mutta parempi niin, kuin pälyilevä ja panikoiva pentu.

Niin ja ne korvat.. Tähän aamuun asti teipattuina kevyesti ulkoreunoistaan ja pystyssä. Tänä aamuna teipit poistettu, kun korvat muuttavat muotoaan jälleen teipeistä huolimatta jatkuvasti. Ehkeivät ole siis vielä valmiita lopulliseen muutokseen. Tilanne tällä hetkellä se, että levossa lurpallaan molemmat tai vain vasen, lenkillä ja leikkiessä molemmat pystyssä. Olkoon nyt ainakin hetken ilman teippejä, jottei iho turhaan ärsyynny, ja kattellaan tilannetta ajan kanssa. Eihän tuota ikääkään ole kuin sen 11 viikkoa.

Noah on treenannut hakua aika ahkerasti. Ja sitten esineruutua vähemmän ahkerasti. Ja tottista taas silleen sopivasti. Kai. Treenattu kumminkin ollaan. Tottiksessa ollaan lähinnä tehty telinenoutoja ja noudon tekniikkaa ja palautuksen nopeutta iskunoutona. Viimeksi kentällä se jopa ratkaisi A-estenoudossa takaisintulon vinosti heitetyltä kapulalta tulemalla yli hyppyesteestä. Suunta on oikea, vaikka virhe tuo tietysti olikin. Mutta kunhan edes yrittää ratkaista, jos esteen ylitys on jostain syystä vaikeutunut. Kuten liian lähelle heitetyn kapulan takia.. On taas kuivaharjoiteltu heittoakin ja alkaahan se jo sujua joten kuten.

Luoksetuloa ollaan tehty myös. Pitkällä matkalla ja selkeällä jarrutuksella. Ehkä toimii, ehkä ei. Nyt näyttää lupaavalta, mutta kunhan laitetaan taas osaset kasaan, niin sitten sen vasta oikeasti näkee, onko hommasta ollut hyödyksi asti. Paikkamakuun ja muutenkin makuulta perusasentoon nousemisen kanssa ollaan myös taisteltu. Herra kun ei halua nousta, muutoin kuin pientä väkivaltaa käyttäen. Sitä kun nyt on yleensäkin painotettu, ettei sieltä todellakaan nousta tai edes vilkuilla minnekään, vaikka tapahtuisi mitä. On sitten jäänyt homma tekemättä loppuun asti. Huoh. No, ehkä minä vielä opin..

Haussa ollaan painotettu nyt yhä siihen etenemiseen radalla. Välillä sitten tehty ihan normaali ratatreeniäkin ja yksi ihan pelkkä piilotreeni myös. Eilen tehtiin etenemisharjoitus suorapalkoilla. Maalimies antoi äänen edestä, siirtyi radan suuntaisesti eteenpäin ja oli valmiina palkkaamaan koiran sen tullessa kohti. Hyvin kääntyi joka kerta juuri oikeaan suuntaan kerrankin. Näitä täytyy tehdä vielä muutaman kerran, niin josko se kuvio vaikka sieltä vielä selkenisi. Minun pitää myös muistaa liikkua eteenpäin keskilinjalla noissa suorapalkossa varsinkin, eikä vaan jäädä ihmettelemään, että mihinkäs se koira onkaan menossa.

Meillä on myös ilmennyt ongelma nimeltä ennakointi. Kisoista peräisin oleva ehkäpä, kun jouduin sen komentamaan sieltä ekalta maalimieheltä niin kovasti ja sitten jäi ilman palkkaakin vielä, niin sitten kai yhdistellyt asioita ja tulee nyt liiankin rivakasti sivulle jopa ihan oma-aloitteisesti. Ei hyvä. Siihen täytyy myös vastaisuudessa perehtyä. Tosin ongelma on lähinnä piiloilla, mutta täytyy sille nyt kumminkin jotain tehdä, ennen kuin se on oikeasti ongelma.

Ruutua ollaan tehty pari kertaa tosi helppona. Nyt viimeksi oli valmiit esineet ja hyvin lähtikin suorittamaan, muttei sitten vaan löytänyt. En halunnut kuitenkaan kauheasti ajaa väkisinkään, joten päädyin kävelemään mukanaan ruutuun kannustamaan koiraa etsimään ja tietty sitten leikkimään, kun esine nousi. Ei huono harjoitus, vaikkei ehkä ihan sitä mitä suunnittelin. Motivaatiohan se kuitenkin on tärkeintä ennen muita hienouksia. Enkä nyt ainakaan päässyt pilaamaan mitään...

Aksaakin on Noah tehnyt ja siitä nyt ainakin jonkinlaista todisteaineistoa tässä. Koira kyllä osaa, vaan ohjaaja on onneton ja hidas ja kaikkea muutakin julkaisukelpaamatonta. Vaan on se silti ihan hauskaa. Tänään taas olisi treenit, vaan minä teloin nilkkani maanantaina ja se on vieläkin aika huono, vaikkakin jo selkeästi parempi. En siis varmaankaan pysty juoksemaan, mutta paikalle nyt menen ainakin. Jos ei muuta, niin ainakin Peikolle se on hyvää harjoitusta taas.

Kesä ja kesäihottuma

Aika suuresti kesään kuuluva tekijä on meillä Ljúfurin kesäihottuma. Se vaikuttaa päivärytmiin ja muutenkin kesän suunnitteluun. Koska Ljúfur on hoidettava joka päivä, ei meillä voi suunnitella poneja vietävän mihinkään vieraalle laitumelle kesäksi. Tai että pyytäisi edes jonkun kotiin hoitamaan, jotta pääsisi joskus johonkin reissuunkin. Ei sillä että minua reissaaminen kiinnostaisikaan, mutta voisihan sitä vaikka käydä Virossa koiranäyttelymatkalla.

Nykyään Ljúfur tosin voi aika hyvin, kesästä ja polttiaisista huolimatta. On löytynyt oikeat konstit ja aineet, sekä minä olen oppinut sen hoitamaan oikein. Pahimmillaanhan se hankasi itseään taukoamatta ja oli stressaantunut ja hysteerinen ensimmäisestä ötökästä keväällä viimeiseen syksyllä. Se oli karvaton, jouheton ja ruvella joka puolelta ja minä olin hermoraunio, kun en pystynyt mitenkään helpottamaan sen oloa, vaikka kuinka yritin. Nyt ei ole hangannut vielä juuri yhtään ja jouhetkin ovat tallella. Ja mielikin on aurinkoinen.

Huono kännyräpsy parin vuoden takaa, kun tilanne ei enää ollut pahimmillaan. Silti kuvassa näkyy selvästi jouhien kunto ja ponin mielentila.

Tässä kuva eiliseltä, missä ainoa vinkki kesäihottumasta on hangatut korvanpäät.

Mitä hoito sitten pitää sisällään. Tällä hetkellä yrtit kuuluvat ruokavalioon päivittäin. Niitä on syötetty maaliskuusta lähtien ja joskus jopa koko vuoden ympäri. Nyt en nähnyt siihen tarvetta. Kivennäiset ynnä muut menee myös yrtteinä, yleensä nokkonen pohjana, siihen lisäilen milloin mitäkin. Kaikki teollinen ruokinnasta on poistettu, paitsi heinä ikävä kyllä on apulannalla kasvatettua, kun luomua on vaikea saada ja on kallistakin.

Poni hölvätään omavalmiste ötökkämyrkyllä (ruokaöljy-etikka-valkosipuli-terva) päästä varpaisiin päivittäin. Ponin harjamarto ja hantäruoto rasvataan Summer Reliefillä, joka on ehdottomasti parhaaksi todettu, päivittäin vähintään kerran. Samaa kamaa laitetaan myös syötyihin/hangattuihin kohtiin. Pahimmillaan rasvaus on suoritettu kolmesti päivässä, tällä hetkellä riittää joka toinen, jopa joka kolmas päivä. Mutta pahin onkin vielä edessä. Ihottumaloimikin oli käytössä ensimmäisinä kesinä, mutta metsätarha. Kun poni sitten kerran löytyi tarhasta ilman loimea täristen paniikissa, kun oli juuttunut loimestaan puuhun, loimen käyttö sai loppua. Nyt kun se ei hankaa, voisi sitä jopa harkita, muttei enää ole tarvetta. Varsinkin kun pääsevät halutessaan pihaton suojiin pakoon ötököitä.

Peräosasto kuvattuna eilen. Kuvasta näkyy selvästi hangattujen tilalle kasvaneet uudet jouhet... ja iso maha.. hups!

Hirvittävän hyvä mieli on siitä, että poni ei enää stressaa ja voi hyvin, vaikkei ihottuma mihinkään kadonnut olekaan. Hoitoa se vaatii ja loppusyksystä viimeistään alan olla aika korvia myöden täynnä jatkuvaa rasvaamista ja odotan ensimmäisiä yöpakkasia ja polttiaisten katoamista, kuin kuuta nousevaa, vaikka en edes pidä pakkasesta tai kylmästä ylipäätään. Talvella on hevosten hoito hirvittävän helppoa, kun ei tarvi rasvailla, eikä vuolla kavioita kovinkaan usein, eikä paljoa luoda paskaakaan, kun sisällä nuo eivät silloin viihdy ja tarhassa kasat ehtivät usein peittyä lumeen, ennen kuin tulen töistä. No, talvella on sitten toiset haasteet ja hommat, joten luppoaikaa tuskin sen enempää jää kuitenkaan. Mutta eipähän tarvi rasvailla.

Olen myös täysin vakuuttunut, että toistensa rapsuttelu vähentää tuntuvasti tarvetta hankailla eli myös suojaa ihovaurioilta ja on siten erittäin hyvä kesäihottuman hoitokeino ;)

Tilannekatsaus

Korvat ovat pystyssä.. tai ainakin melkein. Teipit olivat korvissa ensin lauantai iltaan ja kun alkoivat irtoilla, otettiin pois ja tarkistettiin tilanne. Oikea korva oli entisellään eli puoliksi pystyssä, vasen pystyssä kevyesti eli tyyliin puhaltamalla kumolleen. Teipit siis takaisin. Eilen illalla sitten taas teippien poisto ja nyt näyttikin jo hyvältä. Tosin oikea korva oli yhä lörppö. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Ja vasenkin vähän sen näköinen, että kohta sekin lörpöttää samalla tavalla.

Hetken funtsin, kun en mitenkään olisi halunnut teipata enää ja päädyin sitten kevyempään ratkaisuun. Katsellaan josko näistä on apua, haittaa tuskin kumminkaan. Teippaillaan sitten uudestaan paremmin, jos siltä alkaa näyttämään. Näillä mennään nyt.

Muuten meillä menee lujaa. Lenkkeily maistuu nyt jo hyvin, kun viime viikkohan oli sen kannalta aika hankala. Herraa ei olisi yhtää huvittanut lenkkeillä. Ehkä se oli kipeä tai sitten vaan varsin väsynyt, mutta syliin olisi pitänyt vaan päästä. Kauhea huuto ja hyppiminen, joka paheni päivä päivältä. Varsinkin kun huuto jätettiin huomiotta ja hyppimisestä kiellettiin. Pahimmillaan 40 minuuttia suoraa huutoa jaloissa pyörien. Ei meinannut antaa pikku Peikko periksi, mutten antanut minäkään ja nyt mennään innoissaan ja täysillä muiden mukana.

Antennikorvat

Nyt ne on sitten teipattu, ainakin kokeeksi, nimittäin ne Peikon korvat. Heti aamulla ensitöikseni aloin virittelemään jonkinmoista teippisysteemiä, mallina Peikon äippäkoiran korvakuva 12,5 viikkoisena. Ei siitä hieno tullut, mutta toistaiseksi on pysynyt paikoillaan, Peikon sabotoimisyrityksistä huolimatta. Tiedä sitten onko siitä mitään apua, toivottavasti ei kuitenkaan ainakaan haittaa. Toisaalta minua itseäni ei kauheasti edes haittaa, jos vaikkei korvista pystyjä tulisikaan. Eihän sillä hakumetsässä suurta väliä ole, kunhan ovat toimivat. Toisaalta taas.. olisihan se kiva muutaman kerran näyttelyssäkin ehkä käydä. Oli niin tai näin, Peikko on Peikko korvien mallista riippumatta.

Peikko ja Peikon antennikorvat aamulenkillä.

Eilen illalla oltiin aksatreeneissä ja Peikko pääsi vähän taas tapaamaan muitakin koiria kuin noita omia. Ensin oli varsin väsynyt, eikä oikein jaksanut kiinnostua leikkimisestä, mutta kun Noahin treenin ajan lepäsi autossa, jaksoikin ihan hyvin taas leikkiä. Ja yrittää varastaa lapsen leluja. Ja kaikkea muuta mukavaa. Kivaa sillä ainakin oli ja kotona meno jatkui, kun vissiin oli jo yliväsynyt. Sammui se sitten viimein, kun kello oli jo melkein puoliyö.

Koko porukka aamulenkillä.

Noah oli oli taas kerran hirvittävän pätevä aksailija helteesta huolimatta. Ohjaaja kun vielä osaisi ja pystyisi, mutta kun ei. Harmi. Hyvin eteni ja kuunteli, eikä yhtään ollut ylikierroksia, vaikka kierroksia olikin. Ennen treeniä tehtiin vielä jarrutustreeniä luoksetulossa ja sekin sujui. Ainoa mikä ei sujunut, kuten ei yleensäkään, oli taas irrotukset pallosta. Pitäisiköhän asialle tehdä jotain? Niinpä.. Omapahan on vikani, kun en ole tarpeeksi paneutunut asiaan, kun ei siitä yleensä ole haittaakaan. Paitsi ettei se ole kivaa, kun saa aina vääntää väkisin.

Pätevä aksailija aamulenkillä.

Peikko perkele on keksinyt, että sisälläkin on vesikuppi missä voi uida, kun kerran ulkonakin voi. Ei hyvä. Vedet on jatkuvasti pitkin lattioita ja koko ajan saa olla kieltämässä. Hirveän hauskaa sillä on kyllä, minulla ei niinkään. Ehkä nyt kun kelit taas on kohtuulliset, eikä niin helteiset, uimisintokin laantuu. Toivotaan ainakin.

Korvatilanne ja vähän muutakin

Peikon korvatilanne näyttää muuttuvan päivittäin, mielenkiintoista. Tiistaina molemmat korvat olivat pystyssä, toinen ei niin tukevasti, mutta pystyssä kuitenkin. Eilen taas molemmat korvat olivat tiukasti lurpallaan, ei siis edes kevyet, kuten viikonlopulla jo olivat, vaan raskaat ja päänmyötäiset. Tosin Peikko oli muutenkin varsin väsynyt, nukkui koko päivän. Liekö kipeä vai todellakin kuoleman väsynyt, mutta nukkumisen lisäksi, syöminen oli huonoa. Illalla jo kuitenkin oma rasittava itsensä ja ruokakin maistui. Tänään on ollut myös ihan normaalin oloinen. Käytiin rannassakin ja samalla lenkillä, ja ihan hyvin herra jaksoi muiden mukana. Se jopa ui hiukan ja hyvin uikin.

Sunnuntain korvatilanne

Tänään korvien tilanne on taas muuttunut. Aamulla herätessä oli molemmat korvat taas pystyssä. Toinen tosin lurpahti heti kun lähti liikkeelle, mutta toinen on yhä pystyssä joten kuten. Ja toinen todella raskas ja päänmyötäinen luppakorva.

Tältä näyttää nyt.

Saa nähdä miltä pikku Peikko näyttää huomenna tai ensi viikolla. Toivottavasti korvat nousevat itsekseen, ettei tarvisi alkaa teippailemaan. Tänään tosin jo testasin sitäkin mahdollisuutta ihan kokeeksi ja harjoituksen kannalta molemmille. Kun kuitenkin näyttää alkavan jonkinlaista taitetta muodostumaan korvalehteen. Jos vaikka yöksi laittaisi teipit, niin näkisi sitten miten reagoivat siihen. Tai sitten vaan katsellaan vielä tovi. On ne muillakin mudeilla nousseet, vaikka vielä tässä vaiheessa ei olisi siitä ollut tietoakaan.

Tänään uitiin meren lisäksi myös vesikupissa.

Tänään on myös leikattu taas kerran kynnet ja kai se sitten niin menee, että kolmas kerta toden sanoo tai jotain, mutta tänään ei ollut homma yhtään helppoa. Herra siis päätti tapella vastaan ihan tosissaan. Hikihän siinä tuli ja ihan turhaan, kun leikattiin ne kuitenkin. Sitten vasta pääsi pälkähästä kun rauhottui kunnolla. Punnittiin myös ja vaaka näytti 5,9kg eli kasvaa se, vaikkei minusta siltä näytäkään. Panta tosin paljastaa ja ollaankin saatu jo siirtyä isomman pojan pantaan, mikä vielä viime viikolla oli haave vain. Ei sillä nyt niin kiire olisi ollut, kun vanhassakin pannassa vielä on yksi reikä käyttämättä, mutta kun minä pidän enemmän pikalukollisista- tai puolikuristavista pannoista, kun ovat niin paljon helpompia pukea. Meillä kun ei pantoja kaulassa pidetä, muuta kuin pakosta eli lenkillä jos silloinkaan, ihan jo turvallisuudenkin takia. Samasta syystä ponipojat ovat myös ilman riimuja. Monelle on käynyt huonosti kun ovat jääneet siitä pannasta tai riimusta kiinni johonkin. Ikävä kyllä tuttujakin koiria on kuristunut kuoliaaksi. Parempi siis varoa.

Hei, me leikitään.. vai yrittääkö hirveä hurja mudilapsi syödä vanhan appelsiinin suihinsa?

Hups!

On tuo pikku Peikko vetänyt niin hyvin kaikki ajatukset itseensä, etten ole varmaankaan muistanut pentupäivitystä vallan ollenkaan väsätä. Kotisivut kyllä päivitin, mutta tämä kanava on jäänyt nyt ihan Peikko-päivitysten armoille.

Noahille ja Serille siis syntyi seitsemän pentua 24.5., kolme urosta ja neljä narttua. Kaikki pennut ovat vahvoja ja hyvällä värityksellä varustettuja eli ei juurikaan niskamerkkejä. Yhdellä uroksella on selkeämpi niskatäplä, joka jää myös pysyväksi, vaikkei kovin isoksi. Muilla varmaan katoaa nekin vähät karvat, mitä siellä nyt on. Odotin huomattavasti enemmän valkoista, kun Noahilla on kuitenkin puolikaulus ja koko sisarussarja on aika reiluilla niskamerkeillä varustettuja. Mutta hyvä näin. Niskamerkkihän on sallittu, muttei niin toivottu ominaisuus ja tuntuu myös periytyvän voimakkaasti yleensä eli aina parempi mitä vähemmän sitä valkoista sieltä niskasta löytyy. Muutenkin väritykset on hienot, joillakin niukat valkoiset kuten äidillään, mutta riittävät.

Tässä näkyykin "Läikkä" ja sisarukset, ikää noin viikko. kuva kennel Schellendorfs

Kohta alkavatkin tyyppien silmät jo varmaan rakoilla ja muutenkin alkavat muuttua marsuista enempi koiranpennuiksi. Mielenkiinnolla seuraan kehitystä ja suunnitelmissa olisi vielä tässä loman aikana ajella niitä katsomaankin, kunhan hiukan vielä kasvavat.

Muuten ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa ole ilmaantunut. Ponipojille tein tarhan takaosaan laajennuksen, niin että saan suljettua sen helposti pois käytöstä. Yöt esimerkiksi on ollut suljettuna, jotta saan sähkön kiertämään. Ei ne siellä kyllä juurikaan oleskele, käyvät kyllä, mutta tulevat kiireellä pois, kun on vähän jännittävää. Onpahan kuitenkin jotain pureskeltavaa maassakin ja virikettä ainakin jos ei muuta. Ajatus olisi väsätä myös tänne pihan puolelle vastaava systeemi. Saa nähdä, tuleeko tehtyä.

Poneilta on myös poistettu heinäverkot toistaiseksi ja heinät jaetaan maahan. Alkoivat viettää aikaa niin paljon sisätiloissa, että heinää ei kulunut juuri lainkaan. 5kg/kaksi hevosta on aivan liian vähän ja vaikka vatsan ympärys hyvin näytti kutistuvankin, aiheuttaa se taas muita ongelmia, kuten Limpulle ripulia. Vatsahaava on myös todennäköinen seuraus liian vähäisestä korsirehun määrästä, joten jotain tarvitsi tehdä. Lopetin siis ruokintakalkin antamisen, joka meillä ainakin siis vähentää ruokahalua huomattavasti, tosin yleensä juuri sopivasti. Ja poistin heinäverkot. Ja nyt näyttäisikin heinää kuluvan ainakin se 10kg vuorokaudessa, mikä on jo varsin riittävä määrä. Pari heinäverkkoa saatan jopa palauttaa paikalleen.

Koirapoikien kanssa ollaan treenattu päivittäin jotain, lähinnä tottisjuttuja. Noahilla on virtaa tekemiseen vaikka muille jakaa, mutta Peikon hyvin kasvanut ruokamotivaatio on hiukan kadoksissa. Ruokaa ei juurikaan kiinnosta saalistaa, leluilla leikkii kyllä. Herkuilla kuten broilerin sydämillä jaksaa keskittyä ruokaan paremmin. Mutta vastahan tuo on reilu yhdeksän viikkoa vanha, joten ei nyt ehkä vielä kannata heittää kirvestä kaivoon. Yritetään siis tehdä lisää motivaatiota nälällä ja herkuilla.

Kovin reipas kaveri se vaan on. Mikään ei juuri pelota. Eilen käytiin kaveria moikkaamassa hänen lemmikkieläinliikkeessään Kotkan saarella. Kaikki oli kivaa, ja 7kk vanhan bokseripennun kanssa olisi niin ollut hauskaa touhuta, mutta kun se kokoero. Kaupunkikaan ei juuri hämmästyttänyt. Hieman auton jarrujen kirskunta linja-autoasemalla pelästytti, mutta vain hieman. Olihan se outo ääni. Sunnuntaina kuuli kentällä ekat laukauksensa vähän vahingossa, eikä suuresti reagoinut. Mitä nyt kuunteli hetken ja jatkoi taas touhujaan.

Korvatkin tyypillä oli eilen jo melkein kokonaan pystyssä, mutta tänään ovat taas lurpallaan. Vaan ehkä ne sieltä nousee kuitenkin, kunhan sen aika on.

Leikkiä ja lepoa ;)

Tiskiharja, paras pihalelu ikinä :) Eikä maksa paljon.

Hahaa, sainpas! Nyt et kyllä enää karkaa.

Geelipallo on ehdottamasti Peikon suosikki, vaikkei se ihan suuhun vielä mahdukaan.

Tästä näkee hyvin, miten korvat on keventyneet. Toivotaan kohta niiden jo nousevan..

Tää ei ehkä enää jaksas leikkii.

Minä jaksan. Leiki mun kaa, heitä jotain, jooko?

Jee, se heitti kävyn! 

Pois tieltä kakara, tää tulee lujaa!

Hohhoijaa, piha on täys käpyjä ja se haluu just tän.. Ei saa, syön sen mielummin. Niih!

Rapsunrapsunrapsun....

Miks sä makaat siinä hei? Oot sä kipee tai jotain?

En. Väsyttää. Anna mun olla.