Joulun tunnelmia

Aattona Kouvolassa. Vettä satoi sielläkin, mutta lunta oli sentään vielä maassa. Ennen äidin luo menoa, käytiin poikien kanssa vähän lenkillä.

Peikko 2v ja Fiona 12v. Peikko ei oikein malttanut rauhoittua, vaan sen piti kokoajan touhuta jotain. Ei siitä haittaa ollut, kun se touhusi kuitenkin lähinnä yksinään.

Noah ja Fiona, keskustelua sohvapaikasta, kun molemmat olisi halunneet siinä maata. Ihan hirveän hyvin käyttäytyi Noah, verrattuna aikaisempiin vuosiin. Osasi rauhoittua ja makailla paikallaan, eikä ollut kokoajan sylissä tai muuten vaan rasittava.

Joulupäivänä kinkkua sulattelemassa tässä seurassa. Vihdoin on tiet sulat lähes joka paikassa ja lenkille siis pääsee taas kengättömienkin kanssa.

Nämä olivat myös matkassa mukana

Myös Korppu pääsi lenkille ja huolimatta viikon pihatossa seisoskelusta, herra käyttäytyi varsin hienosti. Naruriimun laitoin varmuuden vuoksi, jos olisi ollut pöllöilyenergiaa kovastikin, muttei ollut kuin ihan tavallista energiaa vaan 😃 ps.naruriimu on jäänyt melkeinpä liian pieneksi 😒

Tänään oltiin "Tapaninajelulla" eli maastolenkillä tallilaisten kanssa. Viime vuonna etenin Luippiksen kanssa ohjasajaen tuulisessa ja lumettomassa pakkaskelissä, tänä vuonna ratsain myös tuulisessa ja lumettomassa kelissä, mutta plussa asteilla. Ja kuten kuvasta näkee, "kameramieskin" oli matkassa mukana, joten seuraavista kuvista kiitos kuuluu hänelle.

Ihan pikkasen meinasi olla kaverilla virtaa alkumatkasta, sillä kun on vähän paha tapa kuumua kavereiden seurassa. Pidellä sai ihan kunnolla. Kuva Fanni Snellman

Tässäkin vielä pysytään hyvin puolta isompien suokkipoikien peesissä. Kuva Fanni Snellman 

Kyllä se siitä sitten rauhoittuikin. Tässä pujotellaan rauhassa kieli keskellä suuta jäisien paikkojen välistä. Kuva Fanni Snellman

Tämä ei ole ihan tältä päivältä tämä kuva, mutta kun ei tullut otettua tänään kuvia koirista. Oli ne kuitenkin lenkillä nämäkin, ihan kahteen otteeseen. Noah ontuu taas, eipä olekaan pitkään aikaan sitä tehnyt. Huomenna sillä taitaa siis olla lepo- ja hierontapäivä.

24. joulukuuta

23. joulukuuta

Tänään on ollut siivouspäivä, sekä kotona että tallilla. Tänään oli myös shoppailupäivä, kun jotain pientä vielä puuttui jotta joulu voi tulla. Ja viimein illalla myös saunapäivä. Kinkku vielä uuniin nukkumaan mennessä ja se on siinä sitten. Joulu.

Ulkona on lumetonta, märkää ja lämmintä, ei niin kovin jouluista. Illaksi sentään kirkastui ja kaunis tähtitaivas näkyy pitkästä aikaa. Huomenna sitten jo sataa. Kambur oli jo tänään ihan läpimärkä ja kurainen, missä lie maannut/pyörinyt. Täytyy yrittää putsailla sitä joku päivä. Nyt se taitaa olla turhaa, kun kuraantuu se heti taas kuitenkin.

Pojilla olikin ollut tänään jännittävä päivä, kun pihattotarhan aidan viereen oli ilmestynyt lastenvaunut. Tovi kuulemma oli mennyt, että uskaltautuivat aidalle seurustelemaan. Paitsi Luippis, joka ei arvannut lähestyä lainkaan vaan katsoi parhaaksi pysytellä turvallisen matkan päässä tarkkailemassa tilannetta.

Kuva Marjaana Kämäräinen

22. joulukuuta

Tässä mietiskelin tänään, että mikähän tuota Noahia vaivaa, kun se on jotenkin niin kamalan rauhallinen. Ei siis mitenkään huonolla tavalla, päinvastoin. Se riekkuu kyllä kuten ennenkin, mutta se ei kiihdy samoin kuin yleensä. Ollaan me siihen kyllä paneuduttukin, mutta ihan en usko että sekään nyt ihan yht'äkkiä olisi tehonnut. Ollaanhan sitä kuitenkin yritetty jo seitsemän vuotta.

Noahan on periaatteessa rauhallinen, mutta se kiihtyy tosi helposti aina kun tapahtuu jotain. Se on osittain opittua, mutta osittain myös ihan olemassa oleva piirre. Se on myös hieman epävarma ja ihan kamalan kiltti ja miellyttämisenhaluinen ja jos se ei heti ymmärrä, mitä siltä halutaan, se kiihtyy ja yrittää liikaa.

Tänään oltiin taas kylillä lenkillä, kun oli sinne muutakin asiaa. Autosta otettaessa yleensä on täysi hälinä päällänsä, paitsi ei nyt. Pientä intoilua, sellaista normaalia, ei kiihtynyttä kiljuntaa ja hyökkäilyä Peikon "kimppuun". Vapaaksi päästessä hetken päästä sama juttu. Kävi mielessä, josko se on kipeä, kun on syönytkin huonosti. Mutta ei se kyllä kipeältä vaikuta. Loppu matkasta kiipeilytin koiria kivikaiteen päällä kirjaston kupeessa ja se oikeasti kuunteli ja yritti ymmärtää, eikä vaan kiihtynyt ja tehnyt kaikkea liikaa. Outoa. Joutuukohan tässä alkaa ihan treenaamaan?

Oli muuten ihan hirvittävän mukavaa lenkkeillä tuolla ihmisten ilmoilla, kun siellä on jo kaikki tiet ja pyörätiet ja muut ihan sulana. Ei tarvinut luistella, eikä tarvinut nastoja. Ehkä jo kohta täällä maallakin, jos kelit jatkuvat näin lämpiminä ja kosteina. Nyt ainakin on tilanne se, ettei poneja saa pois pihatosta turvallisesti ja ne saavatkin viettää lomaa jouluaaton yli nyt ainakin. Jos joulupäivänä on jo paremmat pohjat, olisi kiva päästä vähän maastoilemaan. Ihan lupaavalta jo tänään näytti, joten ehkäpä...

21. joulukuuta

Mitähän minä mietin? No, en paljon mitään. Ärsyttää, kun joka paikka on jäässä, eikä ponien kanssa pääse just nyt edes pihatosta pois, saati että pystyisi kottikärryä sieltä työntämään täytenä. Eilen jo teki tiukkaa ja tänään en päässyt edes pihatolle ilman nastoja. Että sellaista.

Tiistaina ei vielä ollut kovin liukasta.

Koirat on sentään päässeet metsään ja Noahin kanssa treenasin vähän rallya. Jos vaikka saisi aikaiseksi käydä joskus kisoissakin. Eilen laminoin voi-luokan kyltit, jos ne vaikka saisi motivaation nousemaan. Mes-luokan kyltit odottaa vielä muovipintaa, kun olen sitä mieltä että mes-luokassa on Noahille aika mahdottomia liikkeitä, joten turhaa edes yrittää. Tai ehkä vasta sitten kun ikää on niin paljon, ettei se enää jaksa kiihtyä mistään agilityä muistuttavasta..

20. joulukuuta

Lyhyt oli ilo pitävistä pohjista. Nyt on sitten taas peilijäätä ja muuta mukavaa. Vettä sataa ja lumet hupenee. Eipä niitä paljon ollutkaan, mutta sentään jotain.

Koirien kanssa pääsee ihan hyvin lenkkeilemään, kun on nastat. Ja isommat tiet nyt alkaa olla jo sulia. Tänäänkin tehtiin ihan kunnon lenkki aamupäivällä. Vaan hevosten kanssa on hiukan hankalampaa, kun niillä ei vielä toistaiseksi ole nastoja alla. Katsotaan sitten ensi talvena, nyt ei pysty, kun uudet kesälenkkaritkin on ostoslistalla.

Eilen illalla lenkiltä tullessa. Koti on tuolla mäen päällä.

Kambur oli tänään kuitenkin lenkillä metsässä, kun sitä ei taas oikein ole tullut harrastettua. Ja sen kyllä huomasi. Loppumatka meni jo hyvin, mutta kyllä sai vääntää, että siihen päästiin. Ei se mitään suuria tee, kunhan vaan on rasittava. Yrittää pysähdellä syömään kokoajan, napsii hihasta, tulee liian lähelle ja yrittää ohitella. Asioita joihin tulee liian vähän paneuduttua, kun ei ne nyt niin haittaa. Juu, ei näin. Nyt saakin Korppu olla lomalla oikeista töistä, kun niitä ollaan nyt jauhettu ihan urakalla ja käydään vaan talutuslenkeillä. Kyllä se taas siitä sitten.

Ljúfur joutuikin taas tyytymään vaan liinan päässä pellolla pyörimiseen, kun jo pimeä aikoi yllättää. Ei se siitä ole pahoillaan, kipittelee siinä ihan tyytyväisenä. Pääsee kai sekin omasta mielestään helpommalla niin. Minä ainakin pääsen helpommalla, kuin luistelemalla tuolla liukkailla teillä. Tulisi nyt lunta, kun pahasti näyttää siltä, ettei kohta pääse edes pellolle, kun menevät liian märiksi. Vielä siellä on lunta, muttei varmaan kauaa.

Supersurkea kännykkäräpsy hämärältä pellolta.

Eipä tälle kelille mitään voi, mutta kyllä vaan sylettää. Ei ole kauheasti joulumieltä ilmaantunut. Kinkun otin äsken sulamaan, mutta muuta en ole edes ostanut. Eipä sillä, en minä muuta kaipaakaan. Jonkun piparipaketin jos ostaisi ja vaikka glögiä. Johan se on kohta ohikin koko joulu, kun siinä on vain yksi vapaapäivä enemmän kuin normi viikonloppuna. 

19. joulukuuta

Etsiskelin tuossa aiemmin illalla sähköpostistani entisen työkaverin sähköpostiosoitetta ja törmäsin samalla kirjeenvaihtoon Ljúfurista. Olipas varsin mielenkiintoinen retki yli kahdeksan vuoden taakse.

Tämä laidunkuva oli myynti-ilmoituksessa, minkä bongasin ht-netistä elokuussa 2008, kun etsiskelin Limpulle kaveria. Ja jotain tässä kuvassa vaan oli, koska otin yhteyttä, vaikka yleensä hyppäsin yli ilmoitukset, joissa hevosta myytiin tarjousten perusteella. Ja tämän vastauksen sain kyselyyni.

"Ljufur on siis -97 syntynyt issikka ruuna, ollut lähinnä oloneuvoksena viimeisen vuoden... perusluonteeltaan ruuna on todella kiltti mutta myös hirveän herkkä uusille asioille... ratsastettu sitä ei ole koska se on selästä välillä todella arvaamaton juurikin herkän luonteensa vuoksi, sille on varmaan joskus sattunut jotain koska ei luota ratsastajaan lainkaan, maasta toimii kyllä ihan hyvin muttei taida kärryilyynkään oppia koska on etenkin takapäästään melko arka... Ljufur tulee hyvin toimeen muiden hevosten kanssa ja on tottunut koiriin ja autoihin, sillä on vaan jonkin asteinen luottamus pula vieraisiin ihmisiin, se on todella sympaattinen ruuna mutta omistaja aikoo laittaa sen pois ennen talvea jos ei mene kaupaksi"

Ljúfur oli siis ylläpidossa ja ilmoituksessa oli ylläpitäjän tiedot, joten "keskustelin" hänen kanssaan, ennen kuin otin yhteyttä omistajaan. Tällaisen vastauksen taas sain häneltä.

"Ljúfur on aika herkkä pörisijä, ja sillä on ilmennyt luottamuspulaa ratsastajiin. Ilkeä se ei ole missään tapauksessa, se tarvitsee yhden ihmisen joka myös on sen luottamuksen arvoinen. Parhaiten Johanna osaa kertoa sen tämän hetkisestä tilanteesta koska se on siellä ollut oloneuvoksena ja tarhakaverina. Kun poika lähti meiltä takaisin maahantuojalle, se meni huonompaan suuntaan koska paikka oli isompi eikä se saanut sitä omaa aikaa.. Mietin aina välillä pitäisikö Ljúfur hakea takaisin kotiin, mutta olen päätökseni tehnyt eikä meillä ole tarpeeksi aikaa tälle joka sitä eri tavalla tarvitsee. Asiakaskäyttöön Ljúfur ei sopinut enkä halua että sillä ratsastetaan, ettei käy mitään haaveria."

Ljúfur oli siis tullut Islannista myyntitallille vuonna 2006, mistä mennyt jossain vaiheessa vaellustallille Imatran lähelle. Sieltä sitten myyntitallille takaisin, mistä tallin työntekijän luokse ylläpitoon, kun hänen oma issikkansa muutti omaan pihaan. Siellä sitten kävin herraa katsomassa ja ihastuin siihen oitis. Ja jostain syystä myös Luippis tuntui hyväksyvän minut. (Se taisi valita minut ennemminkin kuin minä sen.) Oli sitä käynyt katsomassa moni muukin, muttei se ollut antanut koskea itseensä. Minä sain jopa nostaa (etu)jalat. Ja niinhän siinä kävi, ettei juuri tarvinut miettiä, kenet Limppu saisi kaverikseen.

Vihdoinkin kotona ♥

Enkä ole katunut, on se vaan niin huippu jätkä, vaikkei alku aina niin ruusuista ollutkaan. Ikinä en olisi osannut kuitenkaan kuvitella, kuinka rakas ja tärkeä siitä vielä tulee. Onhan siinä omat puutteensa, muuta niinhän meillä kaikilla, vaan on se silti niin täydellinen ystävä kuin vain voi. Kamburilla on suuret saappaat täytettävänä..  johon sen uskon kyllä pystyvän. Ei ehkä vielä vähään aikaan, mutta joskus kyllä.

18. joulukuuta

Tänään oli ihan mukava varsa valjaissa vaihteeksi. Käytiin pieni ohjasajolenkki pellolla ja homma pelitti varsin hienosti. Harjoiteltiin ihan ajatuksella ohjasapuja, sekä kääntäviä että pysäyttäviä/hidastavia ja kaikki sujui ihan valtavan hienosti. Oikein hyvin se ne siis osaa kun vaan malttaa. Tänään malttoi ja pääsin palkitsemaan ruhtinaallisesti. Liikkeelle lähdöt oli tänään hieman tahmeita, mutta se ei ole uutta, enemminkin normaalia. Eikä me siitä olla.

Pellolta tulossa

Ljúfur pääsi tänään pitkälle lenkille koirien kanssa. Tai  pitkälle ja pitkälle, kilometrejä viisi aikaa puolitoista tuntia. Sen verran on liukasta, että varovasti saa mennä, joten aikaakin kuluu. Mutta hyvin pysyi ponikin pystyssä ja hyvää teki varmasti kaikille päästä vähän pois siitä tallin nurkilta.

Kuten tästäkin näkee, jää siellä lumen alla on. Lumi on kuitenkin tällä hetkellä nuoskalunta, joten pitää jotenkin jalan alla.

Minulla on aikalailla joka paikka kipeänä eilisen jäljiltä. Ratsastus kipeytti jalat niin hyvin, että jo yöllä oli vaikeaa kun aina asentoa vaihtaessani havahduin jaloissa tuntuvaan kipuun. Kyljet kipeytyivät Korpun perässä raahautuessani ja ohjissa roikkuessa ennen kaatumista. Ihan kyllä tietää tehneensä.

Kovin oli muuten taas kaunista tänään, vaikka paksussa pilvessä olikin taivas lähes koko valoisan ajan. Eilen illalla satoi vähän lunta, joka jäi kauniisti kuin sokeripölynä puihin ja muuhun kasvustoon. Lenkillä ollessani alkoi taivaskin kirkastua osittain ja koska iloa ei kestänyt kauaa koska aurinkokin alkoi jo laskea, sain katsella myös kaunista auringonlaskua.

Kun taivas alkoi pilkottaa..

..ja sitten jo aurinko laskea.

17. joulukuuta

Hämmästyttävää kyllä, ehdin tänään puuhata kaikkien nelijalkaisten kanssa valoisalla. Koirien kanssa lenkiltä tullessa tosin oli jo aikalailla pimeää, mutta koko matkan kuitenkin pärjäsi ilman otsalamppua. Se tarkoittaa siis että valoisalla.

Nyt on ainakin hetken kelit sellaiset, että uskaltauduin tänään ponien kanssa ihan tielle. Kambur pääsi ohjasajotreeniin taas, tällä kertaa harjoitusaisojen kanssa ja miten minusta jotenkin tuntuu, että jonkinlainen uhmaikä tai muu vastaava vaihe on meneillään. Hetkittäin tuntui, että kaikki jo opittu on unohtunut, vaikka yleisesti ottaen menikin ihan hyvin. Alamäessä kävi pieni äksidentti, kun Korppu alkoi kiihdyttää vauhtia, enkä minä sitten pysynyt pystyssä. Aika haipakkaa mentiin mahallaan perässä. Onneksi Kambur ei ole kovin herkkä, eikä mitään peruuttamatonta päässyt käymään, vaikken sitä pysähtymään saanutkaan. Pakko kun oli irti laskea loppujen lopuksi, ajattelin varsan juoksevan horisonttiin, muttei se mihinkään juossut. Muutaman askeleen jälkeen pysähtyi ja kääntyi katsomaan, että mihin se mamma jäi ja tuli sitten luokse. Matka jatkui ja kummasti tuli treenattua pysähtymistä loppumatkalla. Harjoitukset jatkuvat.

Ljufur palautettu lenkin jälkeen takaisin. Muutama muu olisi vissiin lähdössä.

Olen edellisen kerran ollut Ljúfurin selässä reilu kuukausi sitten, kun on ollut niin liukasta ettei ole uskaltanut juuri kokeilla. Kenttäkin on ihan luistinrata. Nyt on pieni lumikerros päällä ja koska lämpötila nollassa, se on vähän tarrannut jäähän kiinni ja pitää siis jalan alla jotenkin. Päätin yrittää. Voi kun olikin kivaa. Mentiin läheiselle isolle pellolle, eikä tarvinut ponia kahdesti käskeä menemään kovempaa. Vähän on virtaa kertynyt. Vaikka virtaa siis olikin, oli Ljufur oikein hyvin kuulolla ja hyvällä tuulella. Muutama kierros pellolla, arviolta noin nelisen kilometriä ja johan oli poni hikinen kun lopetettiin. Hyvää teki, molemmille. Tuntuu nimittäin jaloissa minullakin.

Kotiin tultuani, nappasin koirat ja omenan matkaevääksi ja lähdin samantien lenkille. Kauhea nälkä oli, mutta koska ruoka ei ollut valmiina, päätin hiukan siirtää sitä ja siksi siis omppo. Lenkin jälkeen oli sitten aikaa rauhassa vääntää ruokaa, eikä nyt ole enää mihinkään menoa. Parasta.

16. joulukuuta

Vaihteeksi erilainen päivä. Oltiin koirapoikien kanssa perjantai-iltaa viettämässä Kotkassa, agilityn möllikisoissa. Mentiin jo ajoissa ja tehtiin reipas tunnin lenkki ensin, ennen halliin menoa. Molemmat pojat käyttäytyivät hyvin koko sen ajan mitä olivat sisällä. Peikko nyt käyttäytyy aina hienosti, mutta Noah helposti kiihtyy liikaa. Kyllä se nytkin kiihtyi, mutta pystyi hyvin kasaamaan itsensä kuitenkin. Ja rauhoittui tosi nopeasti.

Peikko on kyllä jännä tyyppi. Sehän on aina ollut harrastuksissa vähän sellainen, että hetken se jaksaa, mutta kyllästyy aika nopeasti ja "jäätyy" eli tavallaan henkisesti poistuu paikalta ja poistuu myös fyysisesti, jos se on mahdollista. Tänään kiinnitin huomiota siihen, että se nyt vaan on sellainen jostain syystä kaikessa. Miten en ole sitä ennen tajunnut. Se siis innoissaan alkoi leikkiä kaikkien potentiaalisten kavereiden kanssa, riehui hetken ihan innoissaan ja sitten vaan lopetti ja pönötti jonkin aikaa reagoimatta mihinkään ympärillään. Se ei ole lukossa, sitä ei vaan kiinnosta enää, ei sitten yhtään. Se vaan on, eikä siihen saa kontaktia. Kun lähdetään liikkeelle, se on taas ihan normaali. Ei ymmärrä. Vaan oli mitä oli, hauska tyyppi se on kumminkin... ainakin sen 99% ajasta 😃

15. joulukuuta

Kun ei mitään tapahdu, ei mitään sellaista kirjoittamisenarvoista, kirjoittelen sitten mitä mieleen tulee. Joo, kävin tänäänkin tallilla ja koirien kanssa lenkillä, mutta niin teen joka päivä. Ei niistäkään aina jaksa tarinaa vääntää.

Eilen mietin hevosen jalkaosastoa ja tänään suuosastoa. Meillä ei siis käytetä kuolaimia. Tapa alkoi vähän niin kuin vahingossa. Ostin Limpulle kuolaimettomat joskus kauan sitten ihan sen takia, että on sitten helppo maastoillessa samalla syötellä. Kun jotenkin tuntui kurjalta tehdä niin kuolain suussa. Vaan kuinkas kävikään. Limpulta jäi samalla hetkellä pois kaikki ryöstämiset ja pukittelut kun kuolainkin jäi. Emme siis ikinä enää kuolainta suuhun laittaneet. Miksi olisi pitänytkään, kun Limppu oli niin paljon rennompi ja mukavampi ilman.

Ljúfur ja Limpun vanhat sidepullit, jotka on liian isot ja nykyään Korpun omat

Ljúfurillekin suunnittelin vielä jossain vaiheessa alkuaikoina ostavani kuolaimet, kunhan sen kanssa ruvetaan jotain tekemäänkin, kun en osannut ajatella, että ilmankin voi olla. Kun sitten näin kuinka voimakkaasti se reagoi pelkkään kuolaimen kilahdusta muistuttavaan ääneen, päätin ettei sen tarvi ikinä kuolainta suuhunsa ottaa. Juttu meni siis niin, että olin ostanut Limpulle LG:t ja innoissani kipitin tarhaan niitä testaamaan. Ajattelin samalla kokeilla niitä Ljúfurillekin, mutta kun vein suitsia lähemmäs, kärrynpyörät kilahtivat yhteen ja Ljúfur alkoi oitis naksutella kuin varsa. Ei sitten kokeiltu LG.täkään. Nykyään se toimii LG:llä varsin hyvin ja kentällä käytetäänkin yleensä niitä.

Kambur ja Ljúfurin vanhat sidepullit, jotka ei jostain syystä toimineet tällä kaverilla kovin hyvin.

Kamburilla ei ole tarkoitus käyttää kuolainta, vaan tehdään kaikki asiat alusta asti ilman. Kuolain sillä on ollut suussa muutaman kerran, koska jos joskus innostuu menemään tapahtumiin joissa kuolain on pakollinen, on sekin hyvä opettaa. Se nyt vaan on jotenkin jäänyt, mutta onhan tässä aikaa. Tai jos vaikka ottaisi riskin ja uskoisi, että joskus vielä kuolaimetonkin sallitaan siinä missä kuolainkin. Eihän se pidäte ja sen toimivuus tai toimimattomuus ole kiinni välineestä vaan siitä miten se on opetettu tai siis mikä on opetettu tarkoittamaan pysähtymistä. Kambur osaa tällä hetkellä pidättävänä apuna ainoastaan paineen turvalla. Kuolaimella ei olla näitä vielä harjoiteltu. Ihan samahan se on kaikkien apujen kanssa. Hevonenhan noudattaa juuri niitä apuja mitä sille on opetettu ja juuri niin kuin ne on opetettu. Jos siis opetat hevosen pysähtymään esimerkiksi raipan koskettaessa lapaa, se ei todellakaan ymmärrä että paine turvalla tai suussa tarkoittaa samaa asiaa, vaikka se meistä on ihan selkeä pidättävä apu. Hevosen mielestä se on todennäköisesti vain epämiellyttävää ja se ehkä ennemminkin lisää vauhtia kuin vähentää sitä. Sitä vaan niin helposti olettaa asioita, ettei aina tule ihan ajatelleeksi.

Kuolaimet suussa, naru kuitenkin kiinni riimussa. Tämän pidemmälle ei olla vieläkään päästy.

Toisin kuin ehkä saattaisi kuvitella, en suinkaan ole millään tavalla vastaan rautaa suussa tai jaloissa, omillani niitä en vain halua käyttää. Minulla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että ratsastan hevosella, jolla on ne molemmat. Oudolta se kyllä tuntuu, sitä ei voi kieltää. Tuntuuhan se nyt vaan ihan erilaiselta, jos siellä ohjan päässä suu eikä turpa, kuten olen tottunut. Ja kyllä sekin vaan tuntuu takapuolessa, onko siellä jaloissa rautaa vai ei.

14. joulukuuta

Facebook aina kyselee, että mitä mietit. No, mitähän minä mietin. Tänään esimerkiksi hyvin paljon hevosen kavioita. Meidän pojathan on kengättömiä. Limppu oli kengässä minulle tullessaan (vuoden 2006 viimeisenä päivänä) ja kerran se kengitettiin vielä, ennen kuin huhtikuussa nykäistiin kengät pois, eikä niitä koskaan takaisin laitettu. Ljufurilta oli poistettu kengät kesäksi ja kun se tuli minulle syksyllä, se sai jatkaa kengättä. Kambur taas ei toistaiseksi ole kenkiä tarvinut, kun on keskittynyt lähinnä kasvamaan kaveriporukassa, eikä toivottavasti tule koskaan niitä tarvimaankaan.

Kengättömät kaverukset

Kengätön kavio toimii, kuten kavion kuuluukin. Se on joustava ja mukautuva. Se on elävä. Se ei luista juuri minkäänlaisella pohjalla, kuten rautakenkä. Se ei kerää tilsoja tai jos kerääkin, muutama reippaampi askel saa ne putoamaan pois. Tänä talvenakin kaikki tallin kengälliset seisoivat, kun tuli lunta. Ei voinut kesäkengillä liikuttaa. Hirveällä kiireellä sitten kantahokkeja ruuvaamaan, mutta kun tilsat. Ei voinut liikuttaa. Me mentiin vaan ja nautittiin täydellisistä talvikeleistä. Nyt on liukasta, eikä meillä ole nastabootseja, joten liikunta on taluttelua pellolla tai metsässä. Vaan ei se ole sen kummempaa kengällisilläkään.  Sitä sitten tässä mietin, että miksi ne kengät pitää olla?

Entäs sitten kesällä. Kengätön kavio kuluu liikaa. Totta, mutta vain kovilla hiekkateillä reippaammissa vauhdeissa. Kengätön arkoo. Alussa kyllä mahdollisesti, kun yhtäkkiä esimerkiksi säde osuu maahan, mitä se ei kengällisessä tee. Ljufur arkoo sepelillä tai jos kovalla tienpinnalla on irtokiviä. Ymmärrettävää, tuntuu ne minunkin jalkapohjissani kengistä huolimatta. Kamburin en ole huomannut toistaiseksi arkovan ollenkaan. Kengätön kavio pitää hyvin myös kalliolla tai märällä nurmella. Kengätön kavio ei aiheuta suuria vammoja kaverille tai ihmiselle, jos vähän osuu kovemmalla voimalla. Kengätön hevonen tuntee, jos kavion alle jää jotain ja nostaa yleensä jalkansa pois. Eikä muuten satu yhtään niin paljoa, kun kengällinen kavio jalkapöydän päällä. Yhä siis mietin, miksi ne kengät pitää olla.

Limppu ja Limpun töppöset lenkillä.

Yhtään hyvää syytä naulata rautakenkä kavioon, en ole koko päivänä löytänyt. Syitä kyllä, mutten yhtään hyvää. Ainahan voi käyttää bootseja! Kengätön kavio vaatii hiukan enemmän työtä omistajalta kuin kengällinen. On hyvä osata itse tehdä kavioille jotain, ne kun muodossa ja sopivassa pituudessa pysyäkseen vaativat vuolua 1-2 viikon välein. Muutenhan kengätön kavio on aika huoleton. Ei irtokenkiä, ei jatkuvaa kengittämistä tai kengittäjän metsästystä lyhyellä varoitusajalla. Sen kun heittää lenkkarit jalkaa tai sitten ei, ihan tarpeen mukaan.

Kengällä tai ilman, hevonen on hevonen ja juuri nyt aika moni maneesittomalla tallilla täällä etelässä asuva hevonen alkaa olla aika räjähdysalttiissa tilassa, kun ei ole päässyt kunnolla liikkumaan. Lumisia kelejä tai jään sulamista toivomme siis me.

13. joulukuuta

Se on vihdoinkin virallista. Kambur on vihdoin ihan paperillakin ikioma. Koska siis osamaksukauppa ja huomattavasti hitaampi aikataulu yllättävistä menoista johtuen, herra tuli kokonaan maksetuksi vasta pari viikkoa sitten. Tänään tuli hippokselta lasku omistajanmuutoksesta ja Korppu on merkitty omistukseeni (virallisesti 8.12.). Ihan paras joululahja!

Tänään oli vapaapäivä. Aamupäivästä kunnon yöunien jälkeen koirien kanssa pieni lenkki metsässä. Sen jälkeen koirat autoon ja tallille. Pihaton siivousta ja Ljúfur mukaan matkaan. Koirat autosta ja lenkille. Mentiin taas metsään, yllätys yllätys. Yritettiin kyllä edetä tietä pitkin, muttei siitä mitään tullut ilman nastoja. Nurin kun menin, annoin periksi ja kantattiin pellon kautta metsään.

Lenkissä meni hämmästyttävän kauan, joten alkoi jo hämärtää, kun viimein sain vaihdettua ponia. Ajatus oli jatkaa Korpun kanssa ohjasajotreeniä pellolla, kun se ei viimeksi mennyt kovin hyvin, mutta koska pimeä, päädyinkin juoksutustreeniin. Skorps oli taas jo valmiiksi hikinen, kun riehui Roopen kanssa sillä aikaa kun me muut lenkkeiltiin. Katselin touhua pellon laidasta. Juoksutustreeni meni kuitenkin ihan hyvin. Pientä niskojen nakkelua, mutta kuunteli hyvin ja teki miten pyydettiinkin, vasemmassa kierroksessa ja viimein oikeassakin, vaikka on se yhä kovin paljon vaikeampaa.

Koirat jätti taas aamulla ruokansa lähes koskematta jostain syystä. Nyt illalla onneksi taas maistui. Sen jälkeen kun kotiin tultiin puoli kuuden maissa, ne onkin muuten lähes nukkuneet.

12. joulukuuta

Seuraa marinaa. Tänään satoi sentin verran lunta, kevyttä pakkaslunta. Ihan fine, paitsi ettei ole. Nyt ne hiton luistinradat on sitten vielä ovelasti piilotettukin. Kotkansaarella oli ihan mukava keli, kun lumi oli jollaintapaa ainakin tarrannut siihen jäähän kiinni ja jalka piti. Mutta täällä meillä on vain kevyt irtonainen kerros, josta ei ole muuta kuin haittaa. Poneja en pimeässä edes yrittänyt lähteä roudaamaan pihatosta, kun ei yhtään olisi pystynyt passaamaan pitävää pohjaa. Ei sillä, vapaapäivä niillä yleensä onkin maanantaisin. Nyt vaan kun kelit on olleet mitä on ja liikunta kevyttä, ajattelin jättää vapaat väliin. Jäi ajatuksen tasolle. En tykkää.

Virtaisa varsa

Korppu oli tänäänkin hikinen kun kävin pihattoa siivoamassa. Oli kai taas riehunut kavereiden kanssa. Tai niin oletan. Ihan terveeltä se vaikuttaa ja pakkastakin on, ettei paksu turkkikaan hikoilua ilman riehuntaa selitä. Virtaa nyt taitaa vaan olla yli oman tarpeen ja johonkinhan se pitää purkaa. Ja hyväähän liikunta aina tekee, sen kun riehuu. Siitäkin huolimatta, että liikunta on hyvästä, hampun määrä tulee vähenemään.

Ponit ei siis tänään lenkkeilleet, vaikka ilma olikin ihan super. Onneksi on koirat, muuten olisi voinut mennä pelkäksi makailuksi, sen verran väsytti. Tallilta tullessa kantattiin kaupan kautta ja käytiin siinä samalla lenkillä. Varovasti sai kulkea, kun ei nastoja ollut alla, eikä tietoa missä oli hiekoitettu tai ei. Lenkki tuli kuitenkin heitettyä. Nyt on sämpylät uunissa ja kohta saa iltapalaksi lämpimäisiä. Ei paha.

11. joulukuuta

Voihan virta. Jos oli Korpussa virtaa eilen, niin oli sitä kyllä tänäänkin. Se oli vallan mahdoton. Siis meidän rauhallinen ja tasainen Skorppan. Kummallista. Kun hain sen pihatosta, se oli ihan läpimärkä. Oli vähän juossut kavereiden kanssa sillä aikaa kun olin Ljúfurin kanssa lenkillä. Oli tullut hiki. Ajattelin sitten, että on oiva tilaisuus lähteä pellolle ohjasajamaan, kun eihän se nyt enää jaksa pöllöillä. Väärä valinta. Jaksoi se. Onhan se nyt ihan eri asia toimia tiellä tai kentällä, koska laidat, kuin avoimella pellolla, missä on ihan hirveän paljon vaihtoehtoja pienelle hevoiselle. Pienelle uteliaalle ja omapäiselle hevoiselle. Niinpä, Kamburilla ON oma tahto, mikä tuli taas tänään hyvin selväksi.

Pyörittiin pellolla ja pellon takana olevalla tiellä hetkinen, ennen kuin tokeni. Tiellä toimi oikein hyvin, vaikka vauhtia olikin, mutta pellolla ei oikein toiminut jarrut eikä rattikaan. Ja kun se osaa kyllä, muttei nyt vaan halunnut. Tai halusi, muttei siihen suuntaan, mitä minä ehdotin vaan ihan toiseen suuntaan. Käsissähän se pysyy kyllä, vaikka yrittääkin ottaa ritolat, joutuu vaan hetken pyörimään, ennen kuin oikea suunta löytyy. Lopetettiin kun viimein takaisin tullessa malttoi tehdä oikein hienon kahdeksikon ihan ohjaukseni mukaan. Saattaa olla, että lisäsin hampun määrää ruokinnassa hiukan liikaa. Hups. Saattaa olla, että se vähenee huomattavasti taas. Virta on ihan ok, mutta rajansa silläkin.

Riekkumisen jälkeen maistui ruoka. Ihan ei ollut aikaa "ajaessa" kuvailla, kun oli vähän kädet täynnä töitä.

Ljúfur siis kävi myös ohjasajolenkillä. Sen kanssa käytiin sama lenkki metsässä kuin eilen Kamburin kanssa. Ljufurilla oli kivaa. Ylähuuli kilometrin mittaisena se taas keskittyi täysillä ja kipitteli menemään. Pienellä tuntumalla kokosi itsensä oikein hienosti ja käytti takaosaansa hyvin. Ihan liian vähän tulee moista harrastettua, kun yleensä kipitellään aika pitkin ohjin vaan eteenpäin ja katsellaan maisemia.

Koirilla on ollut pari päivää jotain pientä taudinpoikasta tai jotain. Peikko on jättänyt ruokansa kokonaan koskematta ja Noah on närkkinyt vähän, mutta jättänyt suurimman osan syömättä. Mahat tuntuu olevan kunnossa, kurkussa saattaa olla jotain häikkää. Noah ainakin kröhii hiukan. Peikon en ole kuullut sitä tekevän. Peikolla vaan tuo syömättömyys aiheuttaa sitten taas vatsan väänteitä ja närästystä ja oksentelua. Vaan minkäs teet, kun ei kelpaa niin ei. Äsken nyt söi jo hyvällä halulla onneksi, Noah ei oikein vieläkään.

Muuten ovat kyllä ihan terveenoloisia ja reippaita, normaaleja itsejään siis. Äskettäin oltiin juuri lenkillä ja kokoajan sai olla käskemässä, kun taas oli niitä kauriin jälkiä ja kaikkea muutakin kai, kun niin kovasti juoksutti ja aivan liian kaukana. Kyllä ne onneksi ihan tulivat kun huusin. Minusta nyt vaan ei ole kivaa kokoajan joutua komentamaan, jotta pysyvät maisemissa. Ei ne yleensä kuitenkaan ihan missä huvittaa huitele.

10. joulukuuta

Vapaapäivä, hyvä päivä. Tänään oli vielä kaunis aurinkoinen pikkupakkaskelikin ja kaikkea. Ainoa paha miinuspuoli on että jokapaikka on niin jäässä, ettei siitä kauniista kelistä pääse paljoakaan nauttimaan. Edes icebugeilla ei meinaa pysyä tolpillaan.

Tämä kuva on kentältä, mutta ihan on joka paikka yhtälainen luistinrata. Korppuakin sylettää moinen luistelu.

Yritettävä kuitenkin on. Ei noita elukoita voi viikko tolkulla seisottaakaan. Tänään siis ohjelmassa lenkkeilyä metsässä hevosten kanssa ja lenkkeilyä kaupungissa kunnolla hiekoitetuilla pyöräteillä koirien kanssa.

Kambur ensin narun päähän ja baanalle. Saatiin seuraakin, kun tallin toinen kirjava lähti kuskeineen mukaan. Ihan pikkuisen vaan oli virtaa molemmilla kaviokkailla ja ne suorastaan villitsivät toisiaan sinkoiluun ja loikintaan. Ei siinä, kiva että Kamburillakin on joskus meno päällä, kun se on niin kovin rauhallinen yleensä. Onneksi se kuitenkin kunnioittaa hyvin riimun painetta ja pysyy siis ongelmitta käsissä.

Alkuviikolla pellolla. Nyt ei ole enää noin paljoa lunta.

Ljúfurin kanssa käytiin toisaalla ihan umpimetsässä tallaamassa. Tietä myöten liukasteltiin muutama sata metriä ja kantattiin sitten metsään. Käytiin siellä lenkki ja kun löydettiin itsemme melkein yhdestä pihasta, käännyttiin takaisin ja luisteltiin takaisin tallille taas tietä pitkin. Ljúfurin kanssa uskaltaa liukkaallakin liikkua, kun se osaa niin hyvin varoa. Eihän se hyvää lihaksistolle tee ja yritämmekin sitä välttää, mutta joskus nyt vaan joutuu. Kamburille on jo matka pihatolta pihaan tai pihasta pellolle liikaa, kun se ei ymmärrä oikein varoa vielä. Tänäänkin meni metsästä tullessa polvilleen. No, oppii kai sekin joskus.

Tämäkin alkuviikolta, vaikka keli oli kyllä ihan yhtä hyvä tänäänkin.

Kotona pikaisen syönnin jälkeen pakkasin koirat autoon ja ajoin kylille. Ensin pysähdys Heinlahdessa pienen paikallisen puodin myyntipäivässä joululahjaostoksilla. Sinne meni rahaa ihan liikaa ja olisin saanut menemään vieläkin enemmän, mutta maltoin mieleni. Ihania sinappeja, marja ym. mehuja, glögejä ja hyytelöitä, makeisia, kynttilöitä ja vaikka mitä.

Kuva nyysitty täältä

Sieltä Prismaan kinkkuostoksille. Vähän muutakin kyllä mukaan tarttui. Ostokset autoon, koirat autosta ja lenkille. Kipiteltiin reipas tunnin lenkki pyörätietä Kaukolaan ja takaisin. Vielä lähikaupan kautta kotiin, kun Prismasta ei saanut (tai en ainakaan löytänyt) ihan tavan laktoositonta maitoa, sitä makeaa. Maitojuomaa oli kyllä vaikka ja kuin, muttei sitä perinteistä makeaa hylaversiota. Eipä sitä oikein enää tahdo saada mistään. Vaan kun on siihen tottunut, niin tavan maito ei maistu miltään. "Omassa" kaupassa sitä onneksi vielä on.

Nyt jos vielä vaikka joulutorttu kera glögin ja jotain leffaa vaikka. Sitten kai ei muuta kuin maate ja huomista kohti.