Laidunkausi lähestyy.. niin ja kesäloma :)

Sen verran on kiirettä pidellyt, että kuulumiset on vallan jääneet päivittämättä. Jos nyt sitten yrittäisi kuroa kiinni rästejä ja saada jotain kirjoitettuakin.

Sunnuntai 24.5.

Aamupäivästä suunnistimme Peikon kanssa Haminan Bastioniin koiranäyttelyyn. Varasimme reilusti aikaa, kun Haminassa oli muutakin tapahtumaa tarjolla samaan aikaan ja parkkitilat kortilla. Parkkipaikka löytyi kuitenkin kertayrittämällä ihan näyttelypaikan vierestä, joten aikaa oli sitten odotella.

Kehässä sujui hyvin ja Peikko jopa esiintyi kohtalaisesti. Mitä nyt yritti nuolla tuomarin kuoliaaksi ja pomppi paras uros luokassa kuin kumipallo. Ihan kivasti kuitenkin ja tuloskin oli vallan tyydyttävä. Odotin jotain EH:ta, mutta Peikkopa yllätti ja olikin PU3. Sitähän ei kerrota, että uroksia oli vain neljä, joista yksi sai EH:n. Unkarilainen tuomari sanoi Peikosta seuraavaa, "14 months old. He has very interesting color, but good color. This color correct eyecolor. Corect head type and teeth. This age good front- and underline." Ei pöllömmin Peikko Peeltä.

Pieni kommelluskin sattui, kun kehän jälkeen pikaisesti pistäydyin myyntikojuilla. Peikko jäi häkkiin, jonne jouduin laittamaan sen sivuovesta, kun etuovelle oli kasattu pari muuta häkkiä kehän aikana. Enpä sitten älynnyt, että etuovihan oli auki, kun olin koirani sitä kautta ulos ottanut. Takaisin tullessani muutaman minuutin päästä, oli vastassa tyhjä häkki, jonka edestä häkit oli siirretty pois, ja pikkukoira onneksi naruun sidottuna siinä vieressä ystävällisen miehen käsissä. Huoh. Kannattaisiko tarkistaa aina häkin pitävyys, ennen kuin jättää koiransa..

Kotiin lähdössä. Ilmaista yrittää Peikko Pee. Häntä heiluu ja suu käy :)

Iltapäivästä sitten tallille ja uusien ohjasajo-ohjien testaukseen. Ensin mentiin kentälle. Poni toimi, mutta kovin oli virtaa ja ravia tarjosi koko ajan. Käännökset oli myös hätäisiä ja muutenkin oli tosi hätäinen. Kun kentälle sitten tuli muita, päätin lähteä naruineni tieltä ja suuntasin maastoon. Jo lähdössä oli ongelmia, mutta alkoi kuitenkin sujua. Kunnes Ljúfur päätti, että nyt riittää ja kääntyi kotiin. Sain sen käännettyä, vaivoin. Mutta sitten lähti, enkä mitään voinut, kun tilaa ei ollut kääntää ympyrälle, eikä pidätteet toimineet. Pakko oli päästää irti. Sinne se juoksi pellolle kohti moottoritietä, joka onneksi on hyvin aidattu, eikä sinne pääse vahingossa. Minä perään. Parin kilsan lenkin juoksi pellolla ja kanttasi sitten ohitseni tielle ja tallille päin. Soitto tallille ja itse kipittelemään perässä. Pari tallilaista oli sen sitten ottanut kiinni pari sataa metriä ennen tallia. Hikinen poni oli jo kävellyt rauhassa siinä vaiheessa ja antanut hyvin kiinni.

Käänsimme kurssin takaisin ja kipittelimme vielä parin kilometrin jäähdyttelylenkin tietä pitkin. Samalla harjoittelimme pysähtymistä, mikä aiheuttikin ensin alkuun pientä protestointia. Pari päivää aiemmin tapahtui pieni äksidentti tallin pihassa, kun pihapöytään kiinni sidottu poni siirsi pöytää perässään parin metrin matkan pelästyttyään jotain. Siitä varmaan johtui tämä herkillä oleva pakoreaktio, kun päähän tuli enempi painetta. Näin minä ainakin asian päättelisin, kun moinen karkailu ei kuitenkaan kuulu Ljúfurin tapoihin normaalisti. Onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä, eikä mitään sattunut.

Maanantai 25.5.

Töistä suoraan tallille, kun eläinlääkäri oli tullut raspaamaan hevosten hampaita. Hetki odoteltiin omaa vuoroa vihreää mutustellen. Ljúfuria taisi jännittää aika paljon, kun ei meinannut nukahtaa millään. Poni, joka on kuitenkin edellisellä kerralla rauhoitettu puolikkaalla shettiksen annoksella! Muutaman kerran joutui lisäämään ja odottelemaan, ennen kuin päästiin tositoimiin. Se meni ihan hyvin, eikä mitään suuria yllätyksiäkään löytynyt. Piikkejä oli kyllä ja hieman kariesta, mutta kuulemma suu on siinä kunnossa kuin yleensäkin tämän ikäisillä. Ulkokarsinaan joutui kaveri heräilemään ja minä läksin välillä kotiin lenkittämään koirat.

Takaisin tallille palasin kahdeksan huitteissa, kun poni oli jo hyvin herännyt. Karsinan siivous ja ponin rasvaus, kun ulkokarsinassa näytti olevan aika tavalla polttiaisia. Onneksi saunapihatolla niitä ei ole juurikaan. Nyt kuitenkin Ljúfur oli ensi kertaa tänä vuonna selkeästi hangannut ja kutisi. Kunnon rasvaus Summer Reliefillä ja ötökkämyrkyt vielä perään. Sitten kaverin luokse pihattoon ja tuoretta nenän eteen.

Tiistai 26.5.

Tallilla käväisin vain pikaisesti vähän syöttelemässä ja rasvaamassa. Ljúfur kutisi vieläkin selkeästi, muttei ollut kovin itseään kuitenkaan pureskellut. Matolääkkeet nakkasin samalla kitusiin.

Peikolla oli taas junnukurssi. Tällä kertaa ei oikein päästy mitään tekemään, kun vire ei kestänyt. Otin liian ajoissa autosta ja ehti jo laskea. Sitä siis pitää treenata. Hiukkasen päästiin kuitenkin esittelemään juuri opittua täyskäännöstämme. Kivat treenit oli silti. Harmi että loppuvat pian.

Keskiviikko 27.5.

Ljúfur pääsi pitkälle lenkille ja sai kunnon rasvauksen. Samalla tietysti sai syödä vihreää. Alkumatkasta näytti huonotuuliselta, käyttäytyi kuitenkin ihan hyvin. Piristyi loppumatkasta kuitenkin.

Koirapojat pääsivät talleilun jälkeen pyörälenkille. Ihan tavallinen päivä siis, ilman mitään suuria tapahtumia.

Torstai 28.5.

Jatkettiin Ljúfurin kanssa taas juoksutustreeniä eli kadonneen ravin metsästystä. Oikeasti kadonnut ravi on jo löytynyt ihan hyvin, nyt treenataan siirtymisiä. Ja voi kuinka menikin hyvin. Hiukkasen oli alkuun jäykkä ja ravi putosi nopsasti pois, vaikka sen hyvin käskystä ottikin. Vertyi sitten ja käyntiin siirtymiset alkoivat olla hitaita, kun olisi vaan ravaillut. Muutamat laukatkin yritettiin saada aikaiseksi, muttei se vielä oikein suju. Ajamalla nostaa kyllä, muttei hyvin oikein silloinkaan. Mutta aikaahan meillä on. Tölttiä ei tarjonnut enää juuri lainkaan. Ihan pari kertaa vaan aluksi ennen kuin vertyi. Kun ravasi letkeästi käskystä siirtyen nopsasti askellajista toiseen, lopetettiin siihen. Varmaan noin 15-20 minuuttia meni yhteensä.

Perjantai 29.5.

Hakutreenit. Molemmat pojat treenasivat. Peikko ensin. Oli ihan kohtuullisilla kierroksilla jo autossa ja kun otin autosta ulos, ei meinannut nahoissaan pysyä. Haukutin ennen radalle siirtymistä. Kova veto oli sinne. Ilmaisua taas treenattiin. tällä kertaa jo pidemmällä matkalla. Nyt ei yhtää edes yrittänyt raapia, vaan alkoi lähes heti haukkua tai ainakin hakemaan ääntä. Hiukkasen pomppi, mutta haukkui kuitenkin siinä samalla. Viimeisellä tuli jo ihan pientä sarjaakin. Levotonhan se on, mutta eiköhän se siitä rauhoitu, kun varmuutta tulee lisää. Hieno Peikko.

Noah oli, jos mahdollista, vieläkin kovemmilla kierroksilla, kun oli joutunut odottelemaan autossa. Sen kanssa keskityttiin yhä suoriin pistoihin. Maalimies siis kohdalla ja kutsu pois, jos juoksi minne sattuu. Alkoi ymmärtää, että hommassa on joku idea. Pari kertaa kutsuin pois ja uusinta pistolle lähtiessä oli hieman mietteliäs. Eteni kuitenkin suoraan ja löysi. Ilmaisut oli hyviä ja alkoivat heti. Ja vaikka virtaa oli yli oman tarpeen, teki työnsä hyvin. Pallosta irrotukset oli nyt kyllä niin laaduttomia eli niitä ei juuri ollut, jotta harjoitella pitää. Ei ole kivaa vääntää palkkauksessa jostain irrotuksesta. Mikä palkka se sitten on, jos aina tulee turpaan? Ei nyt tietty sananmukaisesti, mutta vääntää täytyy.

Lauantai 30.5.

Vielä ei ole paljoa tapahtunut, kun tässä olen vain istuskellut ja kirjoittanut, mutta ehtiihän tässä. Aurinko paistaa ja hyvältä näyttää. Kohta varmaan tallille.

Enää yksi yö laidunkauteen! Lomaan muutama enemmän....

Kotiseutumatkailua

Lauantai aamu valkeni aurinkoisena, mutta tuulisena. Siitä se sitten muuttui sateiseksi ja yhä tuuliseksi. Sade ei onneksi kestänyt kauaa ja pilvetkin iltaa kohti kaikkosivat, mutta kylmä tuuli pysyi. Todella "mukava" ulkoilukeli.

Aamupäivästä kuitenkin pakkasin poikakoirat autoon ja hurautin Loviisan raviradalle havosten match showhun. Loviisan raviradalla tuulee aina ja tällä kelillä olisi pipo ja hanskat olleet tarpeen. Ja mielellään toppatakkikin. Vaan pipoa en tullut mukaan ottaneeksi ja hanskatkin jäivät autoon, kun passasin itseni kameran kanssa hyvälle hollille odottamaan mätsäriin ilmoittautuneita issikkaa ja vuonista.

Issikka olikin jo paikalla odottelualueella. Wau! Kuvankaunis hopeanmusta kolmivuotias tamma. Hieman kävi kuumana, kuten kaikki muutkin hevoset vielä tässä vaiheessa, mukaan lukien raviradan keskellä tarhailevat.

Fluga från Kattås

Siinä sitten kuvailin esiintyviä hevosia ja vilkuilin lämppäalueelle. Josko sitä vuonista näkyisi, joka tämän issiponin pariksi oli tyrkätty. Ja kuinkas sitten kävikään. Vuonis tuli paikalle ja kun sen näin kaukana radalla tanssahtelevan, kylmän väreet meni läpi ja itku tuli. Noloa. Onneksi kyyneleet meni varmaan tuulen piikkiin, mutta kuvaaminen oli hetken hieman haastavaa. Voihan iso ikävä! 

Kolmivuotias punahallakko ruuna Ragnarök's Sephiroth.

Vuoniskin rauhoittui ajallaan ja minä sain kasattua itseni. Vaan kyllä on pakko todeta, että tuskin meille koskaan enää vuonista tulee. Ei ainakaan ihan äkkiä. Ei ole toista Limppua. Eikä tule.

Vihdoinkin oli tämän suosikkiparin esiintymisvuoro. Kovin kauaa en olisi enää kyennytkään kuvaamaan, niin oli sormet jäässä. Vaikka johan näitä oli tullut kuvattuakin. Molemmat esiintyivät ihan hyvin. Vuonis oli heittäytynyt vähän perässä vedettäväksi, eikä sitten olisi kuitenkaan malttanut paikallaan seistä. Issikka esiintyi hieman reippaammin liikkeessä, mutta pönötti paikallaan varsin mallikkaasti.

Parista voiton vei kuitenkin vuonis. Tuomarit näyttivät palkitsevan ne rauhallisemmin esiintyvät. Kumpikaan parista ei kuitenkaan sijoittunut loppukahinoissa, eikä saanut mitään erikoispalkintoakaan. Hyvää kokemusta tuli kuitenkin nuorille ja sehän se tärkeintä on.

Tämän parin jälkeen minulla loppui kärsivällisyys ja kävin autolla vaihtamassa varustusta. Kamera jäi siis autoon, hanskat löytyivät käsiin ja poikakoirat narun päähän. Hetki hengailtiin huonosti käyttäytyvien maalaiskoirien kanssa alueella, poimittiin sitten kamera takaisin kaulaan ja lähdettiin lenkille. Monesti on käynyt mielessä, että kiva olisi kuvata Loviisan nähtävyyksiä. Loviisa on kuitenkin ihan kaunis kaupunki, mutta aina se vaan on jäänyt. Nyt sitten tuli jotain räpsittyä.

Kappelinpuisto

Sieltä kohti Ungerin linnoitusta

Unger

Höntsäilyä

Jälleen kohti keskustaa

Ja takaisin raviradalle, Kappelinpuisto jälleen..

Raviradalla oli juuri alkamassa loppukilpailut, joten päätin sitten jäädä katsomaan nekin, vaikka se ei alunperin ollutkaan ajatus. Siinä odotellessa oli hyvää aikaa tehdä ostoksia paikallisen hevosliikkeen valikoimista. Tällä kertaa mukaan tarttui (laidun)riimu. Niin kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi. Mutta kun.. tämä oli niin ihanan kirkkaan värinen ja ilman solkia turparemmissä. Just sopiva laitumelle siis. En tiedä, kumpi onkaan enempi innoissaan, poni vai emäntä, viikon päästä alkavasta laidunkaudesta. Poni varmaan, jos tietäisi mitä on tulossa. Vaikka kyllä olen minäkin innoissani, eihän se raukka ole laitumella saanut yötä päivää olla sitten meille muuton. Toivotaan, että muodot eivät juuri runsastu kesän aikana.

Hienoa hakuilua

Kerrankin homma sujui kuten oli suunniteltu ja muutenkin meni paremmin kuin hyvin. Noah treenasi kunnon pistoja, kun juoksentelee ihan miten sattuu. No, ihmekös tuo, kun monta vuotta meni pelkän ilmaisun harjoittelemiseen ja viime kesä aika pitkälti saitsulla. Nyt siis ohjelmassa suorat pistot. Lähetys keskilinjalta tasan piiloutuneen maalimiehen kohdalta. Jos kanttasi suuntaan tai toiseen heti alkumetreillä, kutsuin pois ja uusi yritys. Ekalta kutsuin pois kerran ja viimeiseltä viidenneltä myös. Kolme muuta oli hienot. Eikä se näillä kahdellakaan ihan mahdottomaksi heittäytynyt. Sen verran vaan läksi omavalintaiseen suuntaan, että poishan se oli huudettava, jos ajatteli sen jotain oppivankin. Saa nyt sitten nähdä. Tällä linjalla varmaan muutamia treenejä, sitten satunnaisesti myös L-pistoja. Palkaksi hyvästä työstä sai koiraskoira tällä kertaa pallon lisäksi kunnon bonuksen, kun pääsi soramonttuun uimaan oman treenivuoronsa päätteeksi. Poishan se ei olisi sitten tullutkaan ja kun viimein tuli, kävi kastelemassa kaikki treenikaverit. Vaan olihan ainakin kunnon palkka.

Peikolle oli suunniteltu ilmaisutreeni, sikäli mikäli ääntä irtoaisi autolla. Ja irtosihan sitä eli ilmaisua sitten. Aluksi maalimies ihan viiden askeleen päähän, mistä matkaa sitten kasvatettiin jopa viiteentoista askeleeseen. Ensin pyrki kovasti raapimaan ja loikkimaan ja hössötti muutenkin, mutta kyllä se sieltä sitten jostain muistojen sopukoista löytyi se oikea käytösmallikin. Raapiminen väheni joka maalimiehellä ja viimeinen meni jo ilman mitään ylimääräistä säätöä. Hiukan oli ensin epävarman oloinen, kun matkaa kasvatettiin, muttei kauaa moista jaksanut murehtia. Kaikilla maalimiehillä tuli ihan kunnon haukku, vaikkakin vielä yksittäisinä haukahduksina. Edistys on kuitenkin huima siihen nähden, että kuukausi sitten se lakkasi kokonaan haukkumasta ja sitä ennenhän se ei juurikaan ollut haukahdellut kuin minulle. Ehkä se siitä vielä. Tässä aiheessa pitäydymme nyt ainakin jonkin aikaa. Muutetaan suunnitelmaa sitten jos pikkukoira taas hukkaa äänensä.

Tänään on ollut varsin upea keli, ihan jo lähes kesäinen. Onneksi pääsi vähän töissäkin ulkoilemaan, kun oli taas hierontapäivä. Ja iltahan meni ponin kanssa ulkoillessa ja paskaa luodessa. Ei siis mitään uutta auringon alla. 

Niin iloinen saa kyllä olla

Pieniä saattavat olla ilonaiheet. Jos joskus suuriakin. Tällä kertaa kuitenkin ihan pieniä edistysaskeleita Peikon ja Ljúfurinkin kanssa.

Viime viikolla saatiin Peikon kanssa kotiläksyksi takapäänkäyttöharjoituksia eli täyskäännöstä. Vaikeaa se on aina ollutkin, kun jotenkin en ole osannut ohjata sitä oikein. Nyt kuitenkin vihdoinkin jotain napsahti paikoilleen ja tänään se viimein alkoi onnistua. ♥ Peikollehan se ei vaikeaa ole ollutkaan. Tämän homman heikoin lenkki on ehdottomasti ohjaaja.

Noahin kanssa edistyttiin rallyssa, kun älysin, miten homma parhaiten toimii. Tottiksessa kun kierroksia on kasvatettu ja siinä toivotusti onnistuttukin, rallyssa niitä pitää reippaasti laskea, jotta pystyy keskittymään "sirkustemppuihin". Matalassa vireessa toimii sellaisetkin jutut, mitä se ei oikeasti edes osaa. Mutta kun ohjaa hyvin niin, niin se vaan tekee ♥ Eikä se edes näytä tai muutenkaan vaikuta siltä, että virettä on aimo annos laskettu. Varsin reippaasti ja iloisesti toimii silti.

Sitten on tämä pieni ja pyöreä, rakas punainen issiponi. Se alkaa olla varsin pätevä ajokoululainen. Ohjasajo sujuu rennosti ja iloisesti, vaikkakin vielä hiukan joutuu joistain asioista ajoittain keskustelemaan. Kuten esimerkiksi suunnasta. Useinmiten kuitenkin sujuu ilman erimielisyyksiä. Kuten tänään ♥

Niin ja mummokoiratkin voivat toistaiseksi ihan hyvin. Diivalla varsinkin tuntuu virta lisääntyvän kilpaa lämmön kanssa. Ja reippaasti jaksaa vielä Marukin lenkkeillä, vaikka ikää tuleekin kokoajan lisää. Nyt on mittarissa jo rapiat päälle 16,5 vuotta ♥

Testailua

Eilen oli oikein mukava päivä. Aurinkoista, vaikkakin tuulista. Aamulla nukuin pitkään eli ihan yli kahdeksaan. Aamupalaa ja asioille. Poikakoirat pääsivät mukaan, kun oli ajatus mennä samalla reissulla kentälle. No, ei menty. Ihan olin unohtanut, että siellä olikin tokokokeet. Suunnitelman muutos lennossa ja nokka kohti kotia. Kotona samantien koirakset naruun ja lenkille. Hiki tuli, vaikka tuuli olikin vilpoinen. Revittiin samalla reissulla Ljúfurille muovikassillinen herkkuja pellosta.

Melkein heti kotiin tultuani lähdinkin sitten tallille. Pihasta kottikärryt mukaan ja pihatolle. Poikien tarha on taas sen verran kuivunut, että sai hyvin siivottua. Parin kolmen kottarillisen jälkeen poni naruun ja pihalle kunnon harjaukseen. Talvikarvaa riittää vielä, vaikka aika hyvin on lähtenytkin.

Lenkillä kohdattiin vähän extremeä, kun metsäpolulla meinattiin tallata kyyn päälle. Rauhallinen peruutus ja vihulainen luikerteli pöpelikön puolelle. Me kierrettiin se toiselta puolelta polkua pöpelikön puolelta, sen verran lähelle polkua se jäi passiin. Matkalla treenattiin myös hiukan. Tällä kertaa ei tehty selkäännousuja, vaan keskityttiin ihan siedättämiseen. Riimunnaru selän ja pepun päällä, sekä etujaloissa on jo ihan ok, mutta takajalkoihin sillä koskettaessa, meinaa poni vielä pomppia pois. Samoin selkää ja lautasia saa "paukuttaa" kädellä jo ihan rauhassa, eikä se aiheuta paniikkia. Hiukan huolestumista vain. Kyllä me ihan rentouduttiinkin. Mikä tarkoittaa ponin mielestä syömistä ja minun mielestä auringosta nauttimista.

Hiukan ennen kyykärmestä

Tallilla otettiin taas ohjelmaan satulan sovitusta. Torstaina jo soviteltiin, kun pyysin saada mallata pihattokaverin satulaa tuon selkään, kun myynnissä olisi saman pituinen joustorunkoinen. Niin hankala on tuo lyhyt selkä/satulansija, ettei kunnollista meinaa saada millään. Olemassa oleva rungoton ponisatula on tällä hetkellä liian kapea, vaikka poni onkin laihtunut, enkä minäkään siihen enää mahdu. Tallinomistajalla sattuikin sitten olemaan joustorunkoinen issikkasatula tyhjän panttina, joten sekin selkään jo silloin heitettiin. Nyt sitten paremmalla ajalla hiukan tarkempaa syyniä.

Vuonisyhdistyksen logolla varustettu huopa, Limpun peruja. 

Virittelin satulaan jalustimet, oman satulavyön ja satulahuopakin heitettiin alle. Poni varustehuoneen eteen kiinni ja satula selkään. Satulahuopa oli liian pieni, kun oli pony-kokoinen estehuopa, mitä me käytetään ohjasajossa silojen alla, mutta ajoi asiansa tällä kertaa. Sitten akka roikkumaan jalustimesta. Ensin käsin ja sitten ihan selän päälle kiipeämällä. Satula ei keikkunut, eikä ponikaan reagoinut eli ilmeisesti satulassa oleva painokaan ei aiheuttanut ikäviä tuntemuksia. Kiipesin vielä ihan selkäänkin kerran, eikä sekään aiheuttanut ongelmia. Kyllä tulikin hyvä mieli. Minustakin satula tuntui ihan kohtuulliselta, vaikka näyttääkin hassulta ja epäilin sen tuntuvan epämiellyttävältä. Tänään tehtiin vielä lenkki satula selässä oikean kokoisella huovalla varustettuna ja hyvältä vaikutti edelleen. Vielä kun pääsisi ihan kunnolla selästä testaamaan.. Vaan ehkä se oli nyt tässä, meidän uusi satula.

Niitä näitä viikon varrelta

Hellettä lupasivat viimeksi kuluneelle viikolle, vaan ei ole näkynyt. Vettä on tullut ja silloin kun ei ole tullut, on taas tuullut niin että tukka lähtee ja hiton kylmästikin vielä. Vaan minkäs teet, näillä se on mentävä. Heinä onneksi on kuitenkin kasvanut ja vihreään on päässyt hyvin jo totuttelemaan ennen laidunkauden alkamista.

Kuvassa heinä näyttää vielä kovin ruskealta, muttei se enää ole :)

Heinän mussutuksesta huolimatta, poni kuitenkin laihtuu kokoajan, hitaasti mutta varmasti. Joka viikko tipahtaa muutama kilo matkasta ja eilen saatiin jo luopua valjaiden mahavyön jatkopalasta. Kohta saadaan varmaan jo rintaremmikin paikoilleen ja päästään harjoittelemaan aisojen kanssa. Aisaremmit vaan puuttuu, vaan ei niitä nyt luulisi olevan vaikea saada uusia.

Eilen oltiin taas ohjasajamassa ja matka menikin varsin hyvin melkein loppuun asti hyvässä yhteisymmärryksessä. Vaan kun ei sitten käännyttykään kotiin siitä mistä yleensä, meni ponilla palkokasvi hengityselimeen ja sitten taisteltiinkin suunnasta ihan tosissaan. Oikea suunta löytyi vasta kun kivahdin kohtuullisen kovalla äänellä että nyt riittää. Sitten sahattiinkin muutama kerta edestakaisin ihan varmuuden vuoksi ja kun poni alkoi päristelemään ja siis rentoutui, käännyttiin viimein kotiin.

Lenkin jälkeen poni heittikin heti katolleen, vaan ennen kuin sain puhelimen esille ja kuvausvalmiiksi, oli se jo ylösnousemassa.

Muuten ollaankin sitten keskitytty ihan remmilenkkeilyyn, eikä edes niin kovin reippaasti. Kevyt viikko on ollut ponipojalla, yksi vapari ja kaksi hengailupäivää. Kesäihottuma on vielä oireeton. Ötököitä ei ole tai ne ei ainakaan haittaa, kun tuulee kokoajan. Pari kertaa olen rasvannut ihan varmuuden vuoksi, muttei olisi tarvinut. Ikinä ei vielä ole näin helpolla päässyt. Viime vuosi olikin paha, kun ötökät tuli jo tosi aikaisin ja katosivat vasta ihan loppuvuodesta.

Poikakoirat alkavat olla taas entisellään taudin jälkeen, mitä nyt kunto ei ihan ole kympin luokaa, mutta nousussa sekin. Mummokoirat säästyivät, ainakin tällä kertaa. Onneksi. Elämä siis jatkuu toistaiseksi vanhoja ratoja. Mummokoirat tekevät pientä lenkkiä takametsässä ja poikakoirat sitten erikseen pidempää lenkkiä miten milloinkin.

On pojat vähän treenanneetkin. Noah on tehnyt vähän Rally-tokoa ja kisojakin on katsottu kesälle, jos nyt sitten niihin vaan päästään. Haaveena olisi startata sennenmestiksissä jo avoimessa luokassa, mutta se riippuu ihan siitä, mahdutaanko mihinkään kisoihin sitä ennen.

Noah on tehnyt myös hakua ja esineruutuakin. Haussa virtaa on enemmän kuin järkeä, kun on pari kertaa joutunut odottamaan autossa koko treenit, kun vain Peikko on treenannut. Pistot on mitä sattuu ja se juoksee lähinnä reikä päässä sinne sun tänne. Löytää kyllä ajallaan ja ilmaisee hyvin. Pistoihin on siis syytä taas keskittyä enemmän. Esineruutua tehtiin eilen. Noahille kolme esinettä peräkkäin kapealla kaistaleella, vastatuuli. Hyvin meni. Kaikki esineet tuli nopeasti, eikä alueen ulkopuolella juoksenteluakaan juuri ollut. Kerran taisi keikan tehdä oikealle minusta katsottuna, mutta palasi itsenäisesti.

Peikkokin on treenannut ja pikku hiljaa alkaa senkin into ja motivaatio olla kohdillaan. Kevyesti ollaan tehty ja yritetty pitää huoli siitä, että lopetetaan ennen kuin black out yllättää. Ollaan me siinä taidettu onnistuakin aika hyvin. Tottista ollaan treenattu säästeliäästi, mutta treenattu kuitenkin. Junnukurssikin alkoi tällä viikolla, muttei me paljoa mitään tehty tällä kertaa, ettei vaan tehdä liikaa. Seuraamista ja vauhtiluoksetulo. Kotona ollaan tehty tällä viikolla (pk)hyppyä ja noutoa. Hypyn kanssa oli ensin hieman ongelmia, mutta kun oikea konsti löytyi, alkoi sekin sujua. Korkeutta tällä hetkellä huimat 40cm ja siinä saa pysyäkin, ennen lonkka ym tutkimuksia. Nouto taas meni ihan valtavan hienosti pitkän tauon jälkeen. Viimeksi tehty vissiin joskus talvella. Paikallaan pysyminen heitettäessä on hieman hakusessa vielä, mutta muuten suoritus on täydellinen luovutuksineen kaikkineen. Jotain on siis tehty oikein.

Hakukin alkaa taas sujua. Viimeksi tehtiin kaksi haamuparia eli neljä maalimiestä ja ne meni hienosti. Yhdellä oli jopa melkein yrittänyt alkaa aukaista ääntänsä. Kovin kauaa ei viivettä palkkauksen ja löydön välillä voi vielä kasvattaa, ettei ala raapimaan, mutta mahdollisuus haukkumiseen on nyt kuitenkin annettu. Ilmaisua otettiin treenin jälkeen ja sehän jo sujui. Ei se nyt mitään sarjaa haukkunut, mutta haukkui kuitenkin ihan kunnon äänellä ja kahta eri maalimiestä. Ehkä se siitä. Seuraavan kerran nyt kuitenkin tehdään varmaan vaan ilmaisua.

Esineruutuakin ollaan Peikon kanssa tehty, mutta se ei ole nyt kovinkaan kummoisesti edennyt. Treenitahtikin on tosin ollut nyt sen verran harva, että ei ole ihmekään. Yksi esine kerrallaan vieden siis mennään yhä ja kyllähän ne sieltä tulee. Tarvii vahvistusta vielä tuomiseen ja silti tahtoo välillä jäädä itsekseen leikkimään esineellä, mutta kunhan edes haluaa työskennellä, riittää se toistaiseksi. Kyllä se vielä edistyykin, kunhan otetaan oikein asiaksi. Koko kesä tässä on aikaa. Nyt on kuitenkin vasta toukokuu.

Harjoitukset jatkuvat

Nyt oli sitten Noahillakin vatsatauti tai ainakin sen maha oli viikon ihan sekaisin ja kuraa tuli päivisin myös sisälle. Yöllä se herätteli, kun piti ulos päästä ja autoillessa joutui pysähtelemään samasta syystä. Pari viimeistä päivää myös oksenteli, eikä syönyt mitään. Sitten helpotti. Eilen alkoi jo ruoka vähän maistua ja tänään on ollut jo suorastaan ahne. Mahakin on toistaiseksi ihan ok. Väsynyt se on, mutta muuten jo oma itsensä. Mummokoirat ovat pysyneet terveinä eli ehkei kuitenkaan ole kyse mistään tarttuvasta taudista. Toivottavasti tilanne myös pysyy samana, eikä mummokoirat sairastu. Se on sitten kyllä Marun menoa se...

Peikkokin on jälleen oma itsensä. En tiedä, mikä on muuttunut vai oliko sekin vaan niin pitkään jotenkin kipeä, mutta nyt se kumminkin on taas oma rasittava itsensä, joka ei tunnu väsyvän mistään ja on aina valmis toimintaan. Sen kanssa ei ole kauheasti kyllä mitään tehty. Mitä nyt joitain kosketuskeppitreenejä pihalla tai kentällä. Kovin innoissaan se niistä on ollut. Tänään oli hakutreenit ja vanha asenne alkaa palailla. Kaksi maalimiestä se ainoastaan etsi, samanaikaiset haamut etukulmissa. Hyvin meni nyt. Palkkauksessa tarjottiin palloa ruuan jälkeen ja vaikka se ei ekalla varsinkaan ihan innostunut leikkimään, oli se pelaaminen sen mielestä siltikin ihan sikasiistiä. Se myös haukkui tänään taas pitkästä aikaa ihan kunnolla. Autolla haukutettaessa ja treenin jälkeen haukutettaessa sekä minua että maalimiestä. Hienoa!

Tätä tyyppiä ei paljoa paina, vaikka kaveri huutaa vieressä naama punaisena

Ponin kanssa ollaan lenkkeilty. Ja sitten ollaan lenkkeilty. Ja taas lenkkeilty. Ollaan me jotain muutakin puuhailtu, kuten ihan vaan hengailtu ja naposteltu vihreitä korsia teiden vierustoilta. Ja seurusteltu kavereiden kanssa. Ja tehty sitä selkäännousutreeniä lähes aina lenkillä jossain vaiheessa, kun sopiva kohta sattuu löytymään. Ihan on saattanut jopa oppia jotain. Kerran pääsin vähän myös kertomaan, mikä on ei toivottua ja mikä toivottua käytöstä, kun alkoi pomppia jotain pukin tapaista, kun roikuin selän päällä. Valuin tietty alas, kun en kunnolla siellä maannut. Nopsasti poni peruuttamaan, jotta ymmärtäisi että ei näin. Kiireesti takaisin "selkään" ja kovasti kehuja, rapsuja ja namia, kun oli paikallaan ja muutenkin rennosti. Hyvin on sen jälkeen kyllä käyttäytynyt ja siitä olemme tyytyväisiä, oli syy sitten mikä hyvänsä.

Ollaan me harrastettu vähän ohjasajoakin ja siinäkin ehkäpä jopa kehitytty. Viimeksi jouduttiin alkumatkasta keskustelemaan suunnasta ihan urakalla, kun vihreä ruoho houkutteli enemmän kuin työnteko. Päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen asiasta ja loppumatka sujui ihan hirmu hienosti. Ohiteltiin autoja ja pyöräileviä pappoja ihan suvereenisti, eikä mikään hätkähdyttänyt muutenkaan. Pienillä avuilla meni sinne minne halusin ja oli muutenkin ihana. Koirien kanssakin ollaan lenkkeilty ja irtojuoksutustakin kokeiltiin taas kerran sadesäällä, kun muu ei jaksanut huvittaa. Hyvin liikkui ympyrällä ympärilläni, vaihtoi suuntaa pyynnöstä ja raviakin löytyi aluksi molempiin suuntiin. Väsyessään alkaa tarjoamaan vaan tölttiä tai jotain sen tapaista askellajia, mutta kerta kerralta paranee sekin, kun kunto kasvaa. Kyllä siitä vielä hyvä tulee.

Koiratkin heittivät talviturkin tänään aamulenkillä tuossa takametsässä meidän "omalla uittomontulla" eli kallion halkeamalla, joka on tässä vaiheessa vuotta aina täynnä vettä. Syvyyttäkin siinä on, joten ihan pystyy uimaan. Ja pojat jo uivatkin, mummokoirat tyytyivät vain kahlailemaan. Onneksi.