tiistai 15. syyskuuta 2015

Rai rai rallya ja vähän ralliakin

Noahin kanssa korkattiin Rally-Tokon avoin luokka lauantaina Lahdessa. Startti oli iltapäivällä, joten kiireettömän aamun jälkeen oli kiva lähteä ajelemaan pelipaikalle ihan rauhassa. Hiukan oli ajatuksissa käydä samalla reissulla Horzella ja/tai Wahlstènilla, mutten sitten viitsinyt lähteä niin ajoissa, että olisin ehtinyt. Siispä suoraan VAU:n hallia kohti, missä oltiinkin ajoissa perillä. Ja hups, silti meinasi tulla kiire rataantutustumiseen, kun vähän lähdettiin poikien kanssa lenkille. No, ehdinpä kuitenkin, vaikka hiukkasen tiukkaa tekikin.


Tällaista rataa oli tarjolla tällä kertaa.

Rata vaikutti kivalta ja helpolta meille, koska tarjolla ei ollut yhtään eteentuloja, mitkä on meille vaikeita. Hyppy hiukan jännitti, että lähteeköhän herra käsistä, kun niin tykkää. Ja sitten, juuri ennen meidän suoritusta, vihjasi kaveri, että pallohullulle koiralle saattaa pyörähdys olla tekemätön paikka. Houkutuksessa oli nimittäin oikealla, juuri pyörähdyksen suorituspaikan kohdalla, pallo. Auts. Eipä auttanut, koira oli autosta vaan haettava ja yritettävä suoriutua radasta.

Sisään tullessa kävi vielä pikku äksidentti, kun tolleriuros tuli Noahin iholle ihan huomaamatta. Ystävällismielisesti kyllä, mutta kun Noah ei vaan voi sietää sellaista nopsasti kohti tulevaa tyyppiä sitten yhtään. Noah siis poltti päreensä aika totaalisesti ja murisi vielä pitkään tilanteen jälkeenkin. Ei se siis kimppuun käynyt, puolusti vaan koskemattomuuttaan kovaan ääneen kiroilemalla. Laitoin sen sitten makaamaan agilitypöydän päälle ja siinä se hyvin rauhoittuikin ja päästiin kohtuullisessa järjestyksessä kehään. Aika kovilla kierroksilla toki kävi koiraskoira vieläkin, mikä näkyi lähinnä ylisuorittamisena ja nojaamisena seuraamisessa. Hyvin kuitenkin teki, eikä suuria virheitä tullut. Olin erittäin tyytyväinen rataan. Pisteitä ei sitten tullut kuitenkaan kovinkaan paljoa siihen nähden, että hyvin meni, vain 85p. Ohjaajan piikkiin meni tällä kertaa -8 pistettä, Noah suoritti -7 pisteen edestä. Pätevä koira siis, jolla on harmittavan surkea ohjaaja. Kommenttina "Hieno rata. Seuraaminen paikoin niin tiivistä, että koira estää ohjaajaa."  Hohhoijaa, ehkä me joskus vielä opitaan...




Ljúfur viihtyy hyvin uudessa asumuksessaan. Ja miksi ei viihtyisi. Kivat kaverit ja toistaiseksi vielä kolme hehtaaria tilaa ja heinäkin kasvaa yhä. Ja kun lakkaa kasvamasta, onhan aina kuivaheinäpaali, jonka kupeeseen voi parkkeerata. Painokin tippuu yhä hissukseen, vaikka johan se nyt on aika hyvä, vaikkei mikään hoikkis olekaan. Mahaa on yhä, mutta kylkiluut tuntuu eli ei huono, painoakin alle 400kg. Lähtötilannehan oli yli 500kg!

Treenattukin on, vaikka ei nyt enää mitään pakkoa olekaan "juoksuttaa" tyyppiä pitkin kyliä kilometritolkulla. Maastomopokoulu ei ole edennyt, muttei takapakkiakaan ole tullut. Aina ei ole ollut helppoa, mutta kun yrittää lukea hevostaan ja toimia sen mukaan, homma kuitenkin pysyy hanskassa.


Sunnuntaiselta lenkiltä napsastu kuva

Sunnuntaina oltiin siis satulalenkillä. Homma toimi hyvin. Poni oli rento ja kopsutteli menemään alahuuli kilometrin mittaisena. Selästä oli ajoitus loppumatka taas ohjeita antaa. Tallitien risteyksessä sitten tuli mutkan takaa yllättäen mopo ja vaikka Luippis ei yleensä niihin reagoikaan, nyt se tuli kai niin yllättäen, että poni päätti poistua takavasemmalle. Selkään kuitenkin nousin, hieman myöhemmin vain kuin oli alunperin suunnitelmissa. Ja vaikka Ljúfur ei ihan niin rento ollut kuin alkumatkasta, mielentila oli kuitenkin ihan hyvä ja ne muutama sata metriä, mitä selässä olin, meni ihan hyvin. Apuihin vastattiin ja reippaasti edettiin. Liikkeellekin herra lähti nyt jo heti alusta asti ilman mitään kikkakolmosia. Alas tulin sitten jo hyvissä ajoin, ennen kuin stressitaso nousisi liikaa, kun merkkejä siitä kuitenkin oli. Tallilta kun kuului kohtuullista kolinaa, kun kiviä heiteltiin traktorin kauhaan.


Väsynyt poniini

Perjantaina oltiin myös satulalenkillä ja silloinkin oli ajatus selästäkäsin loppumatka suorittaa. Vaan toisin kävi. Poni oli alusta asti ihan hirvittävän vauhdikas ja säpsy, täynnä stressienergiaa ja joutuikin ihan tosissaan tekemään töitä, että rauhoittuisi edes vähän ja alkaisi kuunnella. Reilu neljän kilometrin mittainen lenkki heitettiin ja vasta ihan viimeisen 500 metrin matkalla alkoi mielentila olla sellainen kuin kuuluu. Ja koska en missään nimessä halua yhdistää minkäänlaista stressiä ratsun hommiin, jäi tällä reissulla ratsuilut väliin. Ja hyvä niin. Kiirehän meillä ei ole mihinkään. Jo kaikki tähän mennessä saavutetut asiat ovat pelkkää plussaa. On se niin hieno poni.

Loppuun vielä pieni söpöysannos jo melkein kahden kuukauden ikäisen Sulon muodossa. Kaveri on kasvanut ihan kamalasti ja virtaa riittää. Sillä on tarhassa iso jumppapallo, jonka kanssa se painii ja juoksee hulluna, pukittelee vaan mennessään. Pepun rapsuttelu on Sulon mielestä ihmisen työ ja se kääntääkin hyvin sujuvasti takapuolensa kohti ihmistä, kun vaan vilkaiseekin sinne päin. Hassu kakara.






Kuvissa Sulo aika tarkalleen kuukauden ikäisenä. Kauheasti se on tuostakin jo kasvanut.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Muutoksia majoitustiloissa

Jo reilu viikko sitten kuun vaihteessa suurin osa hevosista muutti laitumelta talvikortteereihinsa. Vain Ljúfurin pikku lauma ja naapurilauman nuorimmat kera "lapsenvahdin" jäivät vielä peltoon. Viime perjantaina pääsivät myös "meidän pojat" muuttamaan pihattoonsa. Ensin jouduttiin tosin tekemään aikamoinen työ pihaton siivoamiseksi. Edellisen asukkaan jäljiltä oli pahnat aika hurjassa kunnossa ja pihatto olikin tyhjennettävä kokonaan, ennen uusien olkien laittoa. Pihattolaisten omistajille siis kuuluu pihaton puhtaanapito, eikä edellinen ollut tehnyt muuta kuin lisännyt olkea. Alle oli jäänyt niin pissat, kakat kuin heinän jämätkin. Haju oli aika kamala.


Alkutilanne (kuva Minna Danielsbacka)

Lopputulos

Kun olimme saaneet paikat kuntoon, kävin rasvaamassa poniinin, jonka jälkeen kipsuttelimme kohti pihattoa. Matkalla otettiin laidun/pihattokaverit mukaan ja niin pojat muuttivat talviasumukseensa. Kovin kummoista riehuntaa ei ollut odotettavissa. Lähinnä ajateltiin, että pojat varmaankin passaavat itsensä heinäpaalin kupeeseen ja asettuvat taloksi. Vaan kas kummaa, saivathan ne sentään jonkinmoista elämää aikaiseksi, kun karauttivat laitumen puolelle, jonne on portti vielä auki toistaiseksi. Onneksi yhdellä tallilaisella sattui olemaan kamera mukana ja saatiin todistusaineistoa pappahepparaisten (17v ja 18v) juoksentelusta. Nuorin (4v) keskittyi vatsan seudun kasvattamiseen, eikä viitsinyt yhtä spurttia enempää juoksennella.








Kuvat Fanni Snellman

Hetken kaverit juoksentelivat, kävivät tutustumassa vesitarjoiluun ja siirtyivät sitten heinätarjoilun pariin pihaton puolelle. Hiukkasen Ljúfuria jännitti laitumen ja pihaton välillä oleva ojan ylittävä silta, jonka molemmilla sivuilla kulkee sähkölangat, mutta tuli siitä perässäni kuitenkin ihan rennosti. Nythän se on jo vanha juttu, eikä aiheuta enää reaktioita.






Odinille ja Martillehan tilat olivat jo ennestään tuttuja, mutta Ljúfur ei ollut täällä aiemmin käynyt muuta kuin aidan takana ihmettelemässä. Vaan hienosti tuntuu viihtyvän, eikä minkäänlaista stressiä ole ilmaantunut. Sisälläkin se on todistettavasti viihtynyt. Muuttopäivän lisäksi Ljúfur sai vielä kaksi lomapäivää, kun tässä tuntui olevan hyvä sauma näille. Loma oli ollut jo ajatuksissa jonkin aikaa, onhan se liikkunut nyt helmikuusta alkaen lähes päivittäin, satunnaisia vapaita lukuunottamatta. Nyt siis sai herra lomailla kokonaista kolme päivää, kävin sen vain rasvailemassa päivittäin. Teki molemmille hyvää. Nyt on taas jo pari päivää lenkkeilty, eilen koirien kanssa ja tänään ohjasajon merkeissä.




Eilen muuttivat sitten viimeisetkin laitumelta talliin eli tässä tapauksessa pihattoon. Nyt saa siis talvi tulla. Vaikka ei sen vielä niin väliksi olisi. Muutamat yöpakkaset toki tulisivat tarpeeseen, että katoaisivat ärsyttävät polttiaiset sekä iljettävät hirvikärpäset. Niitä odotellessa.

Kuveja

Meidän pojat oli päässeet kuviin sennen erkkarissa. Kiitos, Anne-Mari Kuvaja. Niin mukavia muistoja.
















Vau:n sivuilta löysin myös sattumalta kuvan ensimmäisistä Rally-Toko kisoistamme 7.3 tänä vuonna. Ihan pikkasen käy ylikierroksilla koiraskoira, mutta niin kiva löytö oli tämä. Ojangon kuvia odotellessa, jos vaikka sielläkin olisi satuttu kameran eteen.



maanantai 7. syyskuuta 2015

RTK1 Noah

Lauantaina heitettiin koirapoikien kanssa taasen reissureppu Opelin penkille ja suunnattiin nokka kohti pääkaupunkiseutua. Ensimmäinen pysähdys Ikeassa, pikainen pyrähdys sisällä, ostokset takapenkille ja suunta kohti Hööksiä. Sieltäkin löytyi kaikki tarvittava ja olimme valmiita suuntaamaan kulkuvälineemme kohti määränpäätä. Noahilla oli Rally-Toko kisat Ojangossa.


Alokkaan rata

Vettä sateli välillä enemmän ja välillä vähemmän, lähes kokoajan kuitenkin satoi. IIlmoittautumisen jälkeen nappasin koirat ja kävin pienellä lenkillä, jonka jälkeen hengailtiin kisapaikalla siihen asti kunnes taivas repesi ja pakenimme autoon. Rataan oli kuitenkin mentävä tutustumaan satoi tai paistoi. Ja kuinkas ollakaan, kerrankin oli ilmojen haltija suosiollinen ja sade taukosi juuri kun rataantutustuminen alkoi ja jatkui vasta kun kotimatkamme alkoi.




Kiva rata, kiva tuomari, hyvä fiilis... kunnes rataan tutustumisen jälkeen minulle selvisi yllättäen, että lähtisimmekin ensimmäisinä eikä neljänsinä, kuten lähtölistassa luki. Auts. Ei muuta kuin kiireesti koira autosta ja odottelemaan kehään pääsyä. Muutamat eteentulot otin matkalla kehään, kun Noah kierroksilla käydessään ei oikein pysty irtaantumaan sivulta. Kehään mennessä oli Noah kuitenkin juuri sopivasti innoissaan ja erittäin hyvässä mielentilassa muutenkin, enkä minäkään jännittänyt juuri lainkaan. Rata sujuikin muutamaa pientä herpaantumista lukuunottamatta hyvin ja meillä oli kivaa. Lopputuloksena kolme miinuspistettä Noahin piikkiin ja kolme minun eli yhteensä 94 pistettä ja RTK1 sekä samalla tietty siirto avoimeen luokkaan.


FIN MVA BH RTK1 Noah Nopsutti

Ensimmäinen avoimen luokan kisa onkin jo ensi viikonloppuna. Muutama pikku juttu on hiukan epävarmoja, mutta periaatteessa hyväksyttyyn tulokseen pitäisi olla ihan helppo yltää. Koskaanhan ei voi varma olla, kun niitä liikkuvia osia on kumminkin aika monta. Suurin mutta nyt varmaan on se kisapaikka. Samassa paikassa oltiin ekassa rally-kisassa maaliskuussa. Pieni ahdas halli ja Noah oli aika ahdistunut. Moni asia on toki sen jälkeen muuttunut, mutta ei se kyllä kiva paikka silti ole. No, onneksi on muitakin kisoja ja nyt niihin alkaa olla jo helpompi päästäkin. Lokakuussa onkin jo buukattuna kisat Kouvolassa ja loppuvuodesta olisi parit Porvoossa, joihin voisi ilmoittaa. Jos jaksaa. Nyt kyllä tuntuu, että loma voisi tehdä ihan terää...

torstai 3. syyskuuta 2015

Golden sennen

Viime lauantaina 29.8. oli sveitsinpaimenkoirayhdistyksen 50-vuotis juhlanäyttely Tuomarinkartanossa. Noahia ei ollut ilmoitettu, mutta pakkohan sinne oli paikalle ajella, kun appenzellejä oli ilmoitettu huimat 68 kappaletta! Kaksi niistä oli estynyt tulemasta, joten lopullinen määrä oli 66. Turistikoiria oli laskujeni mukaan ainakin neljä Noahin lisäksi, joten yli 70:en nousi kippara määrä. Huimaa. Ikinä en ole yhtä montaa nähnyt kerralla ja liekö yhteensä edes yksilöitä tässä vuosien varrella.


Tunnelmia kehän laidalta

Aamulla siis pakkasimme taas reissurepun koirapoikien kanssa ja läksimme matkaan. Niin on nopeaa ja helppoa nykyään tuonne pääkaupunkiseudulle huristelu, kun on tuo moottoritie, jota pitkin saapi lasettaa lähes kotoa asti. Tunnin kuluttua lähdöstä, olimmekin jo perillä.

Päivä oli hieno. Paikalla oli paljon tuttuja, uusia ja vanhoja. Niin ihana nähdä, kun harvemmin näkee, eihän tule itse juuri näyttelyissä enää käytyä. Olihan meitä "vanhoja" harrastajiakin muutama. Aktiivisesti näyttelyissä kävi ensimmäisen appenzellini aikaan vain kourallinen koiria, joiden omistajista oli tänään paikalla kolme, neljäntenä ensimmäiseni kasvattaja. Toisen appenzellini ajalta oli myös yksi aktiivi paikalla. Kahta näistä "vanhoista" en ollut nähnyt sitten 90-luvun. Niin ihanaa tavata ja jutella.


Hienot "palkintopallit" sekä näyttelykansaa

Sitten oli tietysti paljon tuttuja viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Kovasti on kuitenkin porukka vaihtunut, tottakai. Niin sen kuuluukin mennä. Ikävää oli silti huomata, ettei enää tunnistakaan kaikkia kehässä pyöriviä koiria ilman luetteloa. Tai edes omistajia. Ennen kun ei luetteloa juuri tarvinut, kun kaikki oli tuttuja ilmankin. Eikä niitä nyt niin montaa muutenkaan ollut, 1-5/näyttely. Eikä uroksia varsinkaan, hyvä jos yksi oli, usein ei sitäkään. Kun ei niitä voinut näytille tuoda, kun ei ne osanneet käyttäytyä. Nykyään lähes kaikki osaavat käyttäytyä, kun luonteet ovat parantuneet huimasti. Mistään ei kuulunut myöskään haukuntaa, satunnaisia haukahduksia lukuun ottamatta. Ennen pystyi jo näyttelyn parkkipaikalta paikallistamaan appenzellien kehän pelkästään äänen perusteella. Kyllähän appenzellit vieläkin herkkähaukkuisia ovat, vaan niille on myös kerrottu, ettei se ole aina suotavaa.


Juhlallinen kehänumerointi

Niihin näyttelyyn ilmoitettujen 68 appenzellin joukossa oli myös Diivan poika Aapo, Eijatuun Nekkar, sijoitus veteraaniluokassa toinen kera erin ja sa:n. Kovasti sai kehuja kehän laidalla hyvästä kunnostaan. Ja onhan Aapo ihan hyvässä kunnossa kohta kymmenvuotiaaksi koiraksi. Vaan kovin on pappa metsittynyt, kun rauhallista elämää on viettänyt viime vuodet, eikä esiintymisestä oikein meinannut tulla mitään. Kiva kuitenkin kun oli paikalla.










Aapo palkintopallilla

Paikalla oli myös Aapon tytär Abby eli Ronetta's Bondie, joka sai erin, muttei sijoittunut  narttujen kovatasoisessa valioluokassa. Parasta kaikista oli kuitenkin tavata Noahin tytär Rilla eli Schellendorf's Dazzling Desire, joka sai eh:n, mikä on sekin hyvin rodun alkuperämaan tuomarilta. Junnuluokan nartuista (5kpl) vain yksi sai erin ja kovin olivatkin keskeneräisiä vielä kaikki, kuten toki kuuluukin olla tuossa iässä. 

Niin paljon samaa oli tyttösessä isänsä kanssa, vaikkei samaa näköä vieraan silmissä varmasti olekaan. Itse tunnistin kuitenkin kovasti samoja eleitä ja ilmeitä. Kevytkin tyttönen oli vielä, kuten Noahkin nuorena, mutta valtavan mukavan tuntuinen luonne. Niin ystävällinen, tasainen ja varman oloinen, vaikka harrastuksissa virtaakin löytyy. Emäntänsä harrastaa koiransa kanssa kaikkea mahdollista PK-lajeista Rally-Tokoon, mikä on niin hienoa.


Rilla ja Rillan ystävä









Nopsasti vilahti päivä kauniita koiria katsellessa ja mukavia puhuessa. Koiraskoiratkin käyttäytyivät varsin mallikkaasti koko päivän ensi innostuksen laannuttua. Ihan en kyllä jaksanut arvostelua seurata, mutta ei haittaa, kun tulokset oli netissä saatavilla heti kotiin palattuani. Reaaliaikainen tulospalvelu nääs :) Kotimatkalla poikkesin Vantaan Hööksille, kun se melkein näyttelypaikan vieressä kuitenkin on. Mukaan tarttui kaikkea pientä, mutta paljon jäi hyllyynkin. Melkein oli vaikeaa vastustaa kiusausta, mutta vain melkein. Paria tuotetta kävin vähän tarkoituksella hipelöimässä vastaisuuden varalle. Ajattelin tilata myöhemmin, kun nyt ei budjetti antanut periksi hankkia.

Niin hieno päivä oli kyllä, etten meinannut lakata hymyilemästä ollenkaan. Kotimatkalla ainakin oli naama omituisessa virneessä ihan perille asti. Vieläkin hymyilyttää, kun vain ajattelenkin tapahtumaa.