torstai 28. maaliskuuta 2013

Kevättä ilmassa

Vihdoinkin tuntuu siltä, että on kevät. Ehkä se on vain toiveajattelua tai sitten vallan todellista, mutta mukavaa kumminkin. Aurinko paistaa ja päivällä on lämmin, vaikka yölämpötilat on olleet jopa 20 pakkasasteessa. Lumetkin hupenee ja jopa maata on näkyvissä siellä täällä.

Mitään erikoista ei tässä viime aikoina ole juuri tapahtunut. Ponit pudottaa karvaa ja toivottavasti myös painoa. Kuntokuuri on ainakin taas aloitettu. Limppu onkin vallan innoissaan moisesta huomiosta ja tohottaa lenkillä menemään niin että välillä hirvittää, kun vanhuksen jalat ei oikein meinaa pysyä menossa mukana. Ihan kohtuullisesti se on kuitenkin käyttäytynyt, vaikka virtaa onkin enemmän kuin järkeä. Viimeksi selvittiin vain parilla sinko-pukki kuviolla koko lenkistä. Kotimatkalla sitten onkin yleensä jo vallan rauhallinen lenkkikaveri matkassa.




Tuota minä olen kyllä monasti ihmetellyt, kun meidän poneillahan tahti hidastuu suorastaan laiskaksi aina kun kotiin päin käännytään. Ihan sama onko yksin matkassa vai molemmat kimpassa, kaava on aina sama. Yleensähän hevosilla homma menee juuri päin vastoin. Kotoa ei haluttaisi lähteä poispäin ja kotiin tullaan nasta laudassa. Mistä lie johtuu moinen poikkeavaisuus? Varmaan minä vaikutan asiaan jollain tavalla, kun molemmat tekee samoin ja kun taustat kummallakin on kuitenkin erilaiset. Tai sitten niillä on vain kotona niin tylsää, ettei ne halua sinne takaisin ;) No, en minä ihan tosissani tuohon kyllä usko. Tilaa on ja heinää jatkuvasti nenän edessä. Ulkona saavat olla suurimman osan vuorokaudesta ja rapsutus-/namiautomaattikin toimii lähes joka päivä. Tänäänkin on raaputettu molemmista irtokarvaa kilokaupalla.




Koiratkin on tietysti lenkkeilleet. Marukin on lenkkeillyt vähän enemmän kuin tuossa talven aikana, jolloin pääsi mukaan noin kerran viikossa. Nyt on ollut jopa kolme kertaa viikossa matkassa. Silloinhan lenkki on max 3 km, kun ei Maru enää pidempiä lenkkejä jaksa. Tuon verran se menee ihan reippaasti ja melkein jopa pysyy nuorempiensa vauhdissa. Mutta vaan melkein. Ei ihan ole Maru enää nuoruutensa voimissa, mutta ei kai 14,5 vuotiaalta voi moista odottaakaan. Hurjan hyvässä kunnossa se kuitenkin ikäisekseen on. Juuri tässä viime viikolla mietin, ettei se ole koskaan käynyt eläinlääkärillä sairauden vuoksi. Normaalit rokotukset, lonkkakuvat ym. terveystarkastukset, sterilointi ja hammaskiven poisto kerran 11-vuotiaana. Siinäpä ne. Harvinaisen terve koira.




Noah Noksuttimen ilmaisutreenit jatkuvat. Hieman on harvennettu tahtia, eikä treenata ihan joka päivä. Suurimmaksi osaksi on nyt myös tehty muualla kuin kotona. Mukaan on mahtunut paljon hyviä suorituksia, jopa erinomaisia ja sitten yksi kunnon törmäys täydellä vauhdilla. Mielenkiinnolla odottelen, miten homma toimii taas ihan oikeissa treeneissä.

Tänään muistuteltiin mieliin taas pitkästä aikaa tottisjuttujakin. Hävyttömän vähiin on jääneet tottistreenit, jos ei pikku pikku seuraamispätkiä pihalla oteta lukuun. Niitä nyt sentään on tullut tehtyä aina jossain sopivassa välissä. Ei me tänäänkään kauheesti töitä tehty, käytiin vaan jutut läpi. Muuten toimii, mutta tottistauko on palauttanut vanhan ongelman eli nojaamisen. No, ompahan ainakin tiivistä seuraamista :D




Huomenna onkin taas aksatreenit. Saa nähdä miten virran ja järjen määrä taas jakautuu, kun viime viikon treenit jäi meiltä väliin. Toivottavasti minä nyt edes muistan mennä sinne. Tänään meinaan oli jo niin perjantai olo, että luulin aamulla treenien olevan tänään. Kunnes tajusin, että onkin torstai eikä perjantai, vaikka huomenna on vapaata. Ihana neljän päivän pääsiäisloma! Toivottavasti on edes kohtuulliset kelit. Ulkoilua on nimittäin suunnitelmissa...


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ponnygymnastik

Tästä mä vähän kuopsutan...
..ja nyt lähti jalat alta humps vaan..
..ja sitte mä kellahan..
Oho. Penkka. Hupsista.
Ei hätää, näin tämä kääntyy...
..ja kääntyy.. 
Mitä sä siinä tuijotat? Etkö oo ennen piehtaroivaa hevosta nähny?
Oho, yks kerta liikaa. Täällä ollaan taas.
Vaan ei kauaa. Vielä tämä mahansa ympäri pääsee. 
Eiköhän tämä riitä. Hiiop, hissi nousee..
Ai että teki hyvää. Vielä ravistus..
Niin ja mitähän mun sitten pitikään..? 
Ai niin. Naamaa kutittaa.. 
No niin, oliko sulla niitä nameja?
Hei, älä jätä!
No, johan pysähty. Mihis me jäätiinkään? Niin niitä nameja...


Voihan pakkasukko

Kesä on peruttu. Talven pahimmat pakkaset ovat täällä. Eikä loppua näy. Hitto, että alkaa tympiä tämä jatkuva kylmyys. Onneksi kumminkin aurinko on jo niin korkealla, että päivälämpötilat ovat ihan kohtuulliset, vaikka yöllä onkin ollut jopa melkein kolmenkympin lukemia. Tänäänkin oli varsin upea talvinen ulkoilukeli.

Kevättä odotellessa ollaan kuitenkin yritetty vähän aktivoitua. Siis yritetty, varsin huonolla menestyksellä. Noahin ilmaisutreenit nyt ainakin ovat ihan hyvällä mallilla, jos ei muuta. Lähes päivittäin ollaan treenattu, tavoitteena saada mahdollisimman paljon onnistuneita toistoja, jotta käytösmalli menisi selkäytimeen. Pihalla lähinnä on treenit toteututettu, mutta myös lenkillä ja milloin missäkin. Ja kerran ihan oikeissa ilmaisutreeneissä hakuporukan kanssa. Kotona ei virheitä enää ole tullut ja maahankin alkaa mennä ihan omatoimisesti, tosin hitaasti. Jotenkin näyttää, että sen on vaikea haukkua makuultaan. Todennäköisesti kuvittelen.

Tänään tehtiin kauppareissulla ilmaisutreeni teollisuusalueella, moottoritietyömaan varikolla. Kennel-Rehun takapihalle oli tarkoitus mennä, kun siellä on lupa käydä treenaamassa, mutta siellä oli kuorma-autot viikonlopun vietossa, joten ei mahduttu. Hyvin meni tämäkin treeni. Haukku ei ihan irtoa minua haukkuessa samalla tavalla kuin vieraalla, mutta riittävästi kuitenkin. Treenattavaa riittää vielä, sillä viimeksi yhteistreeneissä ensimmäiseksi piti taas hypätä maalimiehen syliin. Mutta kun maalimies nousi seisomaan ja minä hain koiran pois, seuraava yritys sujui jo täysin ilman ongelmia.




Perjantain agilitytreenit ei sitten sujuneet ihan niin hyvin, kuin mitä ilmaisutreenit ovat sujuneet. Sekä minä että Noah olimme ihan väärässä mielentilassa. Porukassa on pari hyvin äänekästä koiraa ja tällä kertaa jostain syystä se jatkuva haukkuminen vaikutti molempiin. Itse suoritus ei kuitenkaan ollut hullumpi, kunhan kasasin itseni ja vähän "ravistelin" koiraani, jotta sekin keskittyisi. Mikään kovin hyvä mieli treeneistä ei kuitenkaan tällä kertaa jäänyt.


Tässä kuitenkin tämänkertainen harjoitus

Ponipojatkin ovat hieman harrastaneet, kumpikin mieltymyksiensä mukaan. Limppu opetteli uuden tempun pihalla yhtenä iltana, kun se pitää enemmän aivojumpasta kuin fyysisistä jutuista. Me pelattiin palloa. Tosi nopeasti se tapansa mukaan keksi, mistä sitä porkkanaa saa. Muutaman kerran naksautin siitä kun koski palloon, joka oli ihan nenän edessä ja johan se osasi ihan itse kävellä pallon luokse koskettamaan sitä. Sitten pari kertaa naksu tuli vasta kun pallo liikahti. Ja siinähän se sitten olikin. Limppu osasi. Tosin ollaanhan me aiemminkin vastaavaa tehty, kosketusalusta on tuttu siis ennestään. Eipä tämä siitä niin paljoa poikennut, etteikö fiksu poni olisi nopsasti hoksannut jutun juonta.




Ljúfurkin temppuili pihalla eli pyöri ympyrällä, kun se taas liikkuu mielellään. Ei me kauaa kuitenkaan jaksettu pyöritellä, vaan lähdettiin kahlaamaan metsään. Ei hyvä idea. Lunta oli vielä sen verran hitosti, että hiki meinasi tulla jo heti alkumetreillä. Hyvin äkkiä kantattiinkin takaisin pihalle ja todettiin, että yritetään sitten keväämmällä uudestaan.




Yhtenä iltana otin vähän elävää kuvaa ponipoikien pyörittelystä. Pojathan ovat aivan erilaisia. Ljúfur on nöyrä ja kiltti, miellyttämisenhaluinen ja yleensä aina hyvällä tuulella. Sen kanssa saa rennosti käpsytellä pitkin kyläteitä, eikä koskaan tarvi pelätä sen lähtevän käsistä, vaikka virtaa usein onkin. Se on reipas ja lähtee aina mielellään lenkille. Se ei yleensä säiky tai edes ihmettele mitään. Kun taas Limppu. Laiskansorttinen löntystelijä, joka näkee ajoittain mörköjä joka kiven kolossa ja jonka kanssa pitää kokoajan olla sataprosenttisesti läsnä, muuten se heittää herneet nenään ja ottaa pitkät. Samoin se heittää herneet nenään jos sitä vaatii tottelemaan tai liikkumaan reippaammin. Sen kanssa pitää olla ovela. Sille kun antaa vaihtoehtoja, joista se saa itse valita, on se varsin tyytyväinen ja kiltti poniini. Se myös esittää oman mielipiteensä hyvin herkästi ja pysyy kannassaan. Ljúfurille kun huomauttaa jostain huonosta käytöksestä, se toteaa oitis, että "okei, ei sitten" ja jatkaa tyytyväisenä matkaansa. Limpulle kun huomauttaa, se suorastaan huutaa ja polkee jalkaa "Niin mutta kun mä haluun!" Ja kun se ei minulle sovi, herra ottaa pitkät.

Tässä olisi tätä videopätkää poikien eroista. Minä tietysti kun tunnen nuo pojat, näen tästä pätkästä hyvin selvästi molempien yksilölliset piirteet. Vieraalle se voi olla vaikeampaa havaita.





lauantai 9. maaliskuuta 2013

Todisteaineistoa ja aksaa

Eilen oli taas viikon paras päivä eli perjantai. Paras siksi että perjantai on agilitytreenipäivä ja siksi että alkaa viikonloppu, tuplaparaspäivä.

Tällä kertaa tehtiin vain yhtä, hieman pidempää, rataa kuin edellisillä kerroilla. Noah pysyi hyvin kasassa odotellessa kun itse olin täysin passiivinen. Ei siis tehty tottista tällä kertaa, vaikka aluksi tuo yrittikin seurata varsin pätevästi ihan ilman mitään käskyä. Kauaa ei jouduttu odottelemaan kun jo olikin meidän vuoro.

Tällaista siis tällä kertaa

Noah oli aika keskittymiskyvyttömässä tilassa radalle mennessä ja alun sähläys vielä pahensi tilannetta. Jouduin nimittäin ensin käymään tsekkaamassa ensimmäiset kolme estettä uudelleen, kun en yhtään enää muistanut miten olin suunnitellut ohjaavani alun. Koira siis makasi odottamassa ja kuumeni entisestään.

Alun kolme estettä olikin minulle yllättävän vaikeat. Kutsuin kakkoselta, heitto yli ja persjätöllä kolmoselle, mistä hillitön kiihdytys kohti vitosta, jotta ehtisi heittää koiran takaakiertoon. En mitenkään uskonut ehtiväni ajoissa, mutta kas kummaa, kun alku muutaman uusinnan jälkeen sujui oikein, ehdinkin vallan hyvin. Vippausta vitoselle treenattiin myös muutama kerta ja molemmille se alkoikin muistua mieleen. Loppu rata menikin vallan mallikkaasti ja juostiinkin loppuun asti kerralla. Hiukka itse olin hukassa 14-15 välissä, johon olin suunnitellut perseilyn, mutta en sitten tehnyt sitä kumminkaan. Mutta onneksi koira on niin pätevä, että paikkaa ohjaajan mokat aika hienosti kun en vaan lakkaa kokonaan ohjaamasta.

Tänään oli upea aurinkoinen pakkaspäivä, mikä tiesi pitkää lenkkiä. Ljúfurin olisin halunnut ottaa matkaan mukaan, mutten sitten arvannut kumminkaan, kun tiet on niin jäisiä. Ponit ja Maru siis jäivät kotivahdeiksi kun ennen puolta päivää suunnistin alakylän suuntaan.







Tänään olin suunnitellut pitäväni ihan kokonaan treenivapaan päivän, mutta toisin kävi. Pienet tottikset otettiin ohimennen pihalla ja lenkin jälkeen parit ilmaisut. Hyvin tälläkin kertaa oli kuvio kunnossa sen osalta, että ei tullut liian liki, mutta maahanmenoon tarvitsi vielä käskyn. Kuiskaamalla ohimennen mainittu "maahan" tosin riitti eli parempaan suuntaan kai ollaan senkin suhteen menossa.

Tässä siis sitä todistusaineistoa. Toinen ilmaisu alkoi hyvin, mutta samanaikaisesti "maahan" käskyn kanssa, Noah kuuli tai näki jotain, joka häiritsi keskittymistä ja haukku loppui. Ja koska odottamisesta ja pienestä vihjeestä huolimatta, se ei alkanut uudelleen, nousin pois. Uusi yritys olikin sitten erinomainen, eikä edes maahanmenoon tarvittu mitään vihjeitä.




Huomenna olisi ohjelmassa aksatreenikavereiden kannustusta naapuriseuran kisoissa ja iltasella vielä jonkin sortin treenaamista koiraskoiran kanssa. Hakuporukan kanssa on treffit, mutta en ole vielä päättänyt, otanko tottista vai ilmaisua.


torstai 7. maaliskuuta 2013

Tilannekatsaus

Ihan hirmuton väsy on ollut koko viikon jostain syystä. Millään ei olisi jaksanut mitään, vaan pakko on. Pakollisten kuvioiden lisäksi ollaan treenattu Noksun kanssa ilmaisua joka päivä ja ollaan edistyttykin.


Eilisellä lenkillä juuri ennen pimeän tuloa.. ja kotia ;)

Kolmena ensimmäisenä päivänä koiraskoira tuli päin erinäisiä kertoja ilman aikomustakaan edes yrittää pysähtyä. Murahdus ja herra hyppäsi kauemmas haukkumaan, mutta ei tuntunut kumminkaan oppivan mitään. Kun minulla sitten taas kerran oli kynnen jäljet ja kilo lunta niskassa, muistin primitiivireaktion eli murahduksen jälkeen poistua paikalta. Nousin siis rauhallisesti ylös ja kävelin täysin passiivisesti takaisin "lähetys"paikkaan. Noah seurasi mukana. Jätin sen istumaan ja menin takaisin "piiloon". Käsky ja koira tulee, jää melko kauas minusta selän taakse ja on ihan hiljaa paikallaan. Miettii. Minä odotan. Hetken päästä alkaa haukku. Käännän varovasti päätä ja koira makaa kauniisti haukkumassa. Hyvä ja pallo lentää. Muutama toisto vielä ja aina sama tulos, mutta haukku alkaa heti. Yes! Hieman kaukanahan se on n. 3 m, mutta vähät siitä. Ainakin se tuntui keksineen jutun juonen.


Harmi ettei kännykuvassa näy kauniita auringonlaskun värejä kuin pieni häivähdys

Eilen ei tullut yhtään virhettä. Yhtään kertaa Noah ei tullut lähelle ja haukku alkoi heti. Maahan se ei kyllä mennyt kunnolla eli vain etupää oli maassa, mutta muuten oikein oiva suoritus.

Tänään se on jo minun makuuni sopivassa paikassa eli lähempänä kuin edellisinä päivinä, mutta riittävän kaukana n.1-1,5 m. Maahan se ei mene edelleenkään. Käskystä kyllä menee, mutta peruuttaa samalla ja haukku alkaa pätkiä. Otetaan lyhyemmällä matkalla ja annan maahan käskyn ennen kuin alkaa haukkua, vielä kun on liikkeessä. Se toimii. Hyvä koira. Muutama toisto taas ja myöhemmin vielä uusi satsi samaa kamaa. 

Maahanmenohan siis ei oikeasti ole tärkeää, kunhan ei tule iholle, mutta tuon koiran kohdalla se vain taitaa olla varmin tapa. Nyt yritetään saada mahdollisimman paljon onnistuneita toistoja, jotta käytösmalli muuttuisi. Olo on varsin toiveikas...


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Viime viikonlopun viihdykettä

Ja viikonloppuunhan lasketaan myös perjantai, heti siitä hetkestä kun työpäivä päättyy. Eli viikonlopun viihdykkeisiin kuuluu myös perjantainen agility, josta kuitenkin olen jo kertonut tärkeimmät tapahtumat. Eipäs siis palata siihen tämän enempää.

Lauantaiaamu alkoi löhöilyllä, hevosten hoidon ja aamupalan jälkeen tietty. Siitä sitten pikku hiljaa sohvan nurkasta pihalle pakkaseen ja paskanluonnin kimppuun. Ei ole muuten yhtään kivaa hommaa kovalla pakkasella kun on kylmä talli. Paskat jäätyy ja sormet jäätyy ja vesiastiat on jäässä ja niitä saa roudata sisälle sulamaan ja vesiä ei voi laittaa valmiiksi ennen kuin juuri ennen hepojen sisääntuloa, etteivät ehdi jäätyä. Onneksi tämä talvi on pakkasten suhteen päästänyt helpolla, ei ole montaa kertaa ollut niin kylmä kuin nyt lauantaiaamuna. Ja koska välillä oli jo muutaman päivän ihan reippaasti lämpöasteita, tuntuu pakkanen tavallista veemäisemmältä.. ja kylmemmältä.

Puolilta päivin meillä oli treffit ABC:llä. Auto siis lämpiämään ja appelsiinit autoon. Perhe, joka oli kysellyt pentua tästä luonnon tällä erää peruuttamasta pentueesta, kävi tutustumassa Noahiin ja vähän Diivaankin. Perheessä on pari vilkasta poikalasta ja voi kuinka kivaa Noahilla oli. Hihnassahan tuo joutui olemaan suurempien onnettomuuksien välttämiseksi, mutta ei se juuri tahtia haitannut. Tunnin verran meni keskustellessa appenzellien ominaisuuksista, Noahin touhutessa poikien kanssa. Oli ihan mukavan rauhallinen poikakoira kotiin palattuamme.

Hiukan myöhemmin käytiin vielä pitkällä lenkillä kyläteillä ja pelloilla. Pellolla meno olikin yllättävän rankkaa koirille, kun hanki kantoi koiria ihan hyvin rauhallisessa vauhdissa, mutta upotti ihan mukavasti jos vauhti pääsi kiihtymään. Noah hiffasi jutun juonen aika nopeasti ja meni aika kätevästi pitkin peltoa kohtuullisen kootussa muodossa. Diiva sitä vastoin pysytteli moottorikelkan jäljillä kuten tämä kaksijalkainenkin suurimmaksi osaksi. Illalla sitten olikin selkeästi huomattavissa, että Noksun selkälihakset olivat joutuneet töihin. Hiukka jäykältä vaikutti koiraskoira.




Aamulla ei jäykkyydestä kuitenkaan ollut tietoakaan ja niinpä me suunnistimme hakuilemaan hyvässä seurassa. Pakkanenkin ymmärsi pysyä kohtuullisissa lukemissa ja aurinko taivaalla. Noah otti ilmaisua neljällä maalimiehellä, eikä käyttäytynyt kovinkaan hyvin. Ei se nyt täysin mahdotonkaan ollut, mutta aika lähellä. Ainoastaan yksi neljästä meni niin kuin pitää.. tai no, melkein niin kuin pitää. Muutenkin mielentila oli aika levoton. Onneksi iltapäivästä oli tarjolla vielä toiset treenit eri porukalla.

Parkkipaikalla Karhulassa tehtiin ilmaisuja ja pari otti tottistakin. Noah oli mahdottomampi kuin aamulla ja todella levoton, koska ilmaisukin oli ulvontaa enemmän kuin haukkumista. Ja Noahan ei harrasta appenzelli-ulvontaa edes kotioloissa, saati että se olisi harrastanut sitä haussa. Hyviä huomioita kuitenkin tuli, kun pari vieraampaa kaveria oli treeneissä ja vieras näkee asian aina vähän toisin kuin tuttu. Ei esimerkiksi ole tullut mieleen, että vaikka maalimiehen poistuminen paikalta Noahin sikaillessa ei ole ollut toimiva ratkaisu (kun Noppe siis palkkautuu jo siitä kun saa hössöttää kävelevän tyypin ympärillä), niin koiran hakeminen pois maalimieheltä taas saattaisi ollakin. Sitä siis kokeiltiin ja kyllä oli koiraskoira aika hämmästynyt kun joutuikin takaisin "keskilinjalle". Uudestaan lähettäessäni lähti hyvin varovasti, mutta käyttäytyi maalimiehellä erinomaisesti.

Toinen huomio oli kotitreenauksessa. Ilmaisuahan on treenattu myös kotona, eikä se minulle mitään moikkailuja ole harrastanut. Niinpä se on vähän jäänyt kun ei siitä ole tuntunut olevan vastaavaa hyötyä. Mutta kun koiran jättääkin kauemmas, menee piiloon ja tavallaan lähettää sen etsimään itseään, niin sepä käyttäytyykin ihan yhtä huonosti kuin vieraillakin ihmisillä. Sitä siis treenattiin vielä illalla kotona. Ja kun ensimmäisen kerran jouduin käskemään aika kovastikin maahan, sepä ei enää ymmärtänytkään haukkua. Aika monta kertaa tehtiin, kunnes saatiin kohtuullinen suoritus, missä koira siis meni itse maahan hyppäämättä päättömästi ohi/yli ennen asettumista, ja alkoi haukkua. Tätä jatketaan nyt ahkerasti.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Odotettu vierailu, harmitus ja vähän muutakin

22.2.
Noahin aksatreenipäivä. Ihan hyvin meni taas. Kaksi pientä rataa oli ohjelmassa. Ensimmäistä ennen en juuri kerennyt kamuani viritellä, joten koira aika räjähdysalttiissa tilassa suunnistimme ratatreeniin. Hyvin se meni, vaikka minulla välillä olikin oikea putken suu hukassa. (Saattaa olla hukassa myös ratapiirroksessa.. Ihan en enää muistanut varmasti putkien suoritysjärjestystä kotona) Vauhtia oli huimasti, mutta kun minun ei juuri tarvinut juosta (jätin lähtöön ja kutsuin 3-hypyn kohdilta) niin hyvin ehdin ohjata.

Ensimmäinen harjoitus pelkät numerot, toinen harjoitus numero + b. Vähän sekava kyllä..

Toinen harjoitus ei sitten mennytkään ihan yhtä hyvin. Koira oli jo paremmassa mielentilassa, mutta minun keskittymiseni hukassa. Sillä seurauksella, että olin ihan väärään aikaan väärässä paikassa ja Noah sitten juoksi putkesta 6b suoraan päin jalkojani ja kaatoi kartturin nurin. Useampi yritys tarvittiin, kunnes oma pää oli taas mukana ja viimein saatiin aikaan kaksi oikeinkin hyvää kierrosta.

Ennen treeneihin lähtöä kävin Ljúfurin kanssa pellolla. Aika rankkaa oli pienelle ponille kun lunta oli mahaan asti. Useamman kerran se yritti ehdottaa, että josko mentäisi jo pois, mutta ikävä mamma ei suostunut ja niin joutui poni pohrustamaan. Kun se viimein suostui kävelemään ihan koko kierroksen, yrittämättä hiipiä luokseni tai tielle päin, lopetettiin ja käpsyteltiin rauhallisesti kotiin. Yhteensä aikaa meni vain puolisen tuntia ja koska pellolle on noin kilometrin matka, kauaa ei poni kumminkaan joutunut pellolla kahlaamaan. Eikä oikein vielä uskalla suuresti rasittaakaan, jottei taas ala ontumaan.

23.2.
Vinka vieraili tänään Noahin luona, mutta ei ollut kovinkaan kiinnostunut sulhasestaan. Noahkin menetti hyvin äkkiä mielenkiintonsa hampaiden väistelyyn ja keskittyi lähinnä kyttäämään, josko joku vaikka heittäisi lumipalloja. Lenkilläkin käytiin naisseurassa ja Vinkakin jo hiukan pehmeni, mutta takapäähän ei sulhoa päästänyt.

Noah olikin aika rauhallista poikaa koko loppuillan, sen verran rankkaa oli muutaman tunnin seurustelu. Hämmästyttävää kyllä, myöskään Vinkan hajut pihalla ei juurikaan kiinnostaneet. Enemmän ne kiinnosti eläkeläisrouvia.




24.2.
Aamulla hakutreeniä ohjelmassa mukavassa pikku pakkasessa. Noah ei ottanut tällä kertaa kuin kaksi maalimiestä. Ei pöllömmin mennyt tämäkään treeni, vaiikkei ihan niin täydellinen suoritus ollutkaan kuin pari edellistä. Ilmaisusta selkeästi huomasi, että kovasti teki mieli moikata, vaikka hillitsikin itsensä. Maalimiehelle mennessä tosin hyppäsi yli ja lipaisi puolihuolimattomasti ohimennessään, mutta rauhottui kuitenkin hyvin ilmaisemaan. Nyt en ehtinyt perille asti ennen palkkausta, mutta ainakin palkka tuli juuri oikeasta toiminnasta.

Toisella maalimiehellä joutui herra koiraskoira hieman verryttelemään jumiutuneita aivonystyröitänsäkin. maalimies oli hieman kauempana kuin parilla edellisellä koiralla oli oltu. Hajut vanhaan piiloon oli kumminkin tietty jääneet voimakkaina ja paikka oli muutenkin tuttu edellisestä treenistä. Noah juoksi suoraan sinne hyvin varmana itsestään. Hups. Pientä koiraskoiraa oli petetty. "Täällä ei siis ole ketään!? Oikeesti?" Ilme oli kyllä niin tuhannen hämmästynyt kuin koiralla vaan voi olla. Hetken kasaili itseään, otti nenän käyttöön, ja löysi helposti parin metrin päässä nököttävän maalimiehen. Olipa hyvä harjoitus!

25.2.
Vinka vieraili toistamiseen illalla, nyt oman emäntänsä kanssa, kun lauantaina oli kasvattajan matkassa. Ei sanottavaa edistystä edelliseen verrattuna. Vinka oli rennompi kun oli tuttu ja turvallinen mamma matkassa ja Noah oli huomattavasti kiinnostuneempi kuin viimeksi, mutta muuta ei siltikään saanut kuin hammasta.

Vierailun jälkeen käväisin vielä naapuriseuran agimölläreissä hengailemassa, josta syystä ilta vähän taas venähti.. Ja koska oli ollut ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä, ei kauheasti tarvinut illalla nukkumattia huudella.

26.2.
Kolmas kerta toden sanoo.. tai sitten ei.. Ja niinhän siinä tällä kertaa kävi, että pentuja on turha odotella. Vinka kävi visiitillä vielä kerran, mutta ei vieläkään ollut valmis antamaan muuta kuin hammasta. Käytiin reilu tunnin lenkillä metsässä, missä molemmat touhusi omiaan. Metsään mennessä jo ehdittiin vähän innostua, että josko sittenkin, kun Vinka ampaisi vauhdilla sulhon perään. Mutta ei. Muut puuhat kiinnosti enemmän, eikä Noahkaan enää jaksanut yrittää. Varmaan joku kokenut ja enemmän röyhkeä uros olisi sen jossain vaiheessa astunut, muttei meidän herrasmies. Harmittaa niin vietävästi. Eikä vähiten siksi, että Vinka on meidän Diivan pojantytär. Ja harmittaa Noahinkin puolesta. Ja varmaan tämä tilanne harmittaa montaa muutakin..


Kun ei kuvia tullut vierailuilla otettua, "lainasin" tämän kuvan Vinkan blogista.. Sorry!

Missä lie vika, se tuskin selviää meille koskaan. Tämä juoksu oli ollut normaalista poikkeava siinä mielessä, että mitään astumisharjoittelua ei saman perheen narttujen välillä ollut käyty, kuten normaalisti. Eikä Vinka todellakaan ollut kiinnostunut, ei ainakaan Noahista. Ehkä neidille olisi kelvannut joku muu, mene ja tiedä. Nyt kuitenkin oli tilanne tämä. Onneksi Noah on fiksu, eikä ole suuremmin stressannut, vaikka hyvän hajuinen nainen kävikin "härnäämässä" monta kertaa. Aika normaalisti on meidän elämä jatkunut. Mitä nyt Vinkan pissapaikkaan on kaivettu kraateri ja toiveikkaana katsellaan joka auton perään, josko vaikka kääntyisi meille. Harrasteet ja lenkkeily on kuitenkin sujuneet entiseen malliin. Vähän ehkä hajut kiinnostaa enemmän. Mutta siitäkin selviää huomauttamalla.

1.3.
Noksun aksa taas. Eikä yhtään pöllömpi suoritus tänäänkään. Jopa minä pysyin kartalla ihan hienosti. Paria pientä pätkää tehtiin taas, tällä kertaa aiheena takaaleikkaus ja kontaktit. Kontaktit oli ihan ok, varsinkin ensimmäinen oli vallan upea. Noah lensi A-esteen harjan yli täydessä vauhdissa, mutta pysähtyi kuin seinään käskyn kuultuaan, suoraan ilmalennon päätteeksi ja kaikki jalat kontaktilla. Ei niin turvallista, mutta hieno se kyllä oli.


Tässä taas jonkinlainen ratapiirros, numeroituna samoin kuin tuo viime viikkoinenkin

Takaaleikkaukset ei sitten menneet ollenkaan niin hyvin. Tai siis kyllähän ne meni, mutta vaati käskytystä, jotta matka jatkui sujuvasti eteenpäin ilman taakse vilkuilua ja/tai kääntyilyä. Huomasi kyllä ettei olla pitkään aikaan tuota kuviota taas treenattu, kun muillakin näytti olevan vähän samaa ongelmaa.

Noah toimi todella hyvin taas ja oli ohjattavissa kaukaa jopa sivulta, mikä on ollut yleensä vaikeaa tai suorastaan mahdotonta. Takaahan se on ollut ohjattavissa jo jonkun aikaa kun eteneminen on alkanut sujua paremmin. Siihenkin on auttanut oikeastaan vaan se, että olen paremmin tajunnut kuinka tuo toimii. Se siis etenee kyllä kun kierrokset on kaakossa eli reippaasti yli sallitun, mutta vaatii tiukempaa ja todella nopeaa käskytystä. Olen minä kyllä oppinutkin käskyttämään ajoissa. Nytkään en ollut montaa kertaa myöhässä. Kun kierrokset laskee, se kuuntelee kyllä hyvin, mutta on liian kiinni minussa, eikä etene. Sitäpaitsi silloin se myös turhautuu kun en pysty juoksemaan riittävän kovaa tai jos käskyt on myöhässä ja alkaa ampuilla käsille. Ohjauksen on myös oltava aivan älyttömän tarkkaa, jotta oikea este löytyy. Kovilla kierroksilla riittää kun itse juoksee suurin piirtein oikeaan suuntaan. Noah on aika hyvä lukemaan rataa ja hämmästyttävän hyvin noudattaa sanallista ohjausta. Eli jos esimerkiksi putken suu ja puomin ylösmeno on rinnakkain, se valitsee kyllä käskyn mukaisen esteen, vaikka olisin kaukanakin.