Hakuilua ja hierontoja, sekä nälkäinen poni

Me oltiin hakuilemassa pari päivää päiväleirin muodossa viime viikonloppuna. Oli kivaa, vaikka hyttysiä oli ihan mustanaan muutaman päivän sateen jäljiltä ja metsäkin märkä. Mutta porukka oli ihan huippu ja aika meni nopeasti. Lauantaina meitä oli kahdeksan koirakkoa ja kahdelle päivälle osallistujat tekivät vain yhden treenin ja vain lauantain hakuilijat kaksi. Silti aikaa kului noin kahdeksan tuntia. Lystillä oli neljä maalimiestä valmiina metsässä. Ensimmäiset kaksi näyttäytyivät, viimeiset kaksi otettiin ääniavuilla eli ihan samoin kuin edellisissäkin treeneissä, kun kouluttaja halusi nähdä miten koirat toimii. Ei ongelmia. Reippaasti Lysti syöksyi maalimiehille leikkimään. Ensimmäinen ääniapu aiheutti hiukan epävarmuutta ja vauhti hiukan hiljeni. Hyvin kuitenkin toimi muuten.

Sunnuntaina meitä oli vain viisi koirakkoa ja kouluttaja oli suunnitellut meille kaikille kaksi treeniä. Ensin tehtiin normi hakutreeni ja viimeiseksi partiointi-/tuuliharjoitus. Hakutreenissä meillä oli muistikuvatreeniä ohjelmassa eli molemmille puolille maalimiehet, joilta ääniapu. Lähetys vuoron perään viimeisestä avusta alkaen. Näitä tehtiin kaksi. Kokeilussa myös ruokapalkka kouluttajan toiveesta, vaikka sanoinkin, ettei se Lystiä kiinnosta. Kolmannelta ja neljänneltä maalimieheltä tuli ruoka, maalimiehiä viisi. Viimeinen maalimies ylitys-/risteilyharjoituksena lyhyeen matkaan eli neljänneltä jäätiin metsään, otettiin apu toiselta puolelta, lähetys keskilinjalta.

Valmistautumista ensimmäiseen muistikuvaharjoitukseen. Kuva Minna Muuri

Ensimmäinen muistikuvapari meni hyvin, toisellakin ensimmäinen maalimies, vaikka ruoka jäikin syömättä ja koira syöksyi minun luokseni valmiina jatkamaan etsintöjä. Söi se kuitenkin pitkin hampain, kun mentiin yhdessä takaisin maalimiehelle. Neljäs maalimies olikin sitten vaikea. Se oli pienen kumpareen päällä ja keli oli melko tuuleton. Kovasti Lysti kyllä yritti, muttei millään saanut paikallistettua, vaikka selvästi olikin välillä hajulla. Reippaasti se kuitenkin aina lähti takaisin etsimään, kun sen lähetin. Kolmannella yrityksellä etenin kymmenisen metriä maalimiehen suuntaan ennen lähetystä ja siitä se jo saikin hajun ja puolittain karkasi maalimiehelle. Harmittavasti sieltä tuli se ruoka, joka jäi oikeastaan kokonaan syömättä. Viimeinen maalimies meni kuitenkin hyvin, vaikka hetken joutuikin etsimään ja sieltä sai lelun palkaksi ja koko porukan metsään leikkimään. Erittäin hyvä harjoitus oli tämä. Vähän haastetta peliin, kun itse olen turhan varovainen.

Tämäkin kuva Minnan ottama, kuten muutkin treenikuvat.

Tuuliharjoitus ei sitten mennytkään ihan niin hyvin ja vettäkin jo satoi ihan kivasti. Pari maalimiestä se haistoi ja sinne sinkosi, mutta ei se oikein ymmärtänyt mitä olisi pitänyt tehdä ja se vain käveli mukana tekemättä oikein mitään. Olihan se varmaan vaikeaakin, kun pientä kuusikkoa, eikä oikein tuulta ja paksu kostea ilma, kun avoimemmalta paikalta sai kuitenkin hajun jo kaukaa. Mutta onnistuttiin viimein kuitenkin ja ehkäpä se jotenkin auttaa nenän käytössä jatkossa, kun ehtii hiukan prosessoida nyt tullutta tietoa. Toivottavasti ainakin. Kun sitten viimein päästiin lähtemään kotiin, alkoikin sataa oikein kunnolla, moottoritiellä ei meinannut eteensä nähdä. Kerrankin täydellinen ajoitus. Nyt onkin parin viikon tauko, mikä varmaan tekee ihan hyvää, kun kuitenkin Lystillä oli ennen leiriä vain neljä hakutreeniä takana ja nyt niitä tuli kahdessa päivässä kolme lisää, niin aika tuhti paketti nuorelle koiralle. Kovasti sitä ainakin väsytti.

Hakukoulutuksen lisäksi on ohjaaja kouluttautunut itsekseen, aiheena hyppynoudon kuormittavuus urheilukoirahierojan näkökulmasta katsottuna. Oli mielenkiintoista. Asiaa tuli vaan niin paljon, että kaikki on sekaisin, eikä mitään järkeä missään. Mutta, ainakin nyt osaan paremmin arvioida hyppytekniikkaa, mikä Lystillä on vielä pahemmin pielessä kuin aiemmin ajattelin. Uskon myös, ettei ole mikään ongelma tehdä hyppynoutoa noinkin pienellä koiralla kuin Lysti, mutta jotta koira pysyy ehjänä, on se sen verran vaativaa, etten tiedä vieläkään uskallanko yrittää. Onneksi ei ole vielä kiirettä sen asian kanssa, kun PK-kisatavoitteet on aikaisintaan vuodelle 2023. Ehtii rakentaa fysiikkaa ja hyppytekniikkaa ihan rauhassa ja miettiä sitten asiaa uudelleen.

Koirat kävi myös hierojalla. Peikolla oli ihan aihettakin ja jumeja löytyi taas ihan kiitettävästi, sekä fasciat oli kireät eli se ei ehkä kuitenkaan juo tarpeeksi, vaikka siltä näyttäisi. Lystillä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta halusin sen kanssa harjoitella operaatiota vastaisuuden varalle. Se kun on aika epäluuloinen uusien asioiden suhteen. Jännitti sitä nytkin, mutta hämmästyttävän nopeasti se rentoutui, eikä yrittänyt yhtään kertaa poistua paikalta, kuten etukäteen pelkäsin sen tekevän. Oikein hyvä harjoitus ja mukava kokemus oli tämä. Kaveri, jonka hallilla ollaan käyty, opiskelee urheilukoirahierojaksi ja tekee tällä hetkellä harjoitushierontoja. Siellä siis käytiin. Siellä oli myös hyppynouto-koulutus.

Niin ja sitten ponin perkele. Ponissa on ollut virtaa ihan kivasti ja sen kanssa on ollut mukava harrastaa, kun se on liikkunut reippaasti ja mielellään. Mutta se on jostain syystä myös varsin ahne nykyään ja se aiheuttaa hiukan ongelmia. Porukka kun on niukalla laitumella ja toisella puolella on mehevää pitkää heinää, niin Kambur kurkottelee niitä aidan ali ja kun kurkottelee, ei huomaakaan kun on jo toisella puolella ja fiksuna on nyt oppinut, että hyvin voi mennä toiselle puolelle jos kerta haluaa. Ei se aitoja ole rikkonut tai mitään muuta, vaan ihan luikahtanut ali, kun virrat on ollet poissa tallin piharemontin vuoksi. Ei kivaa. 

Melko kiiltävä vai mitä? (30.5.)

Sillä on nyt ollut maha hiukan löysällä, joka ehkä aiheuttaa moista vai mikä lie, mutta ärsyttävää se on silti. Täytynee syöttää sille taas bentoniittisavea tai kalkkia kuurina, josko se auttaisi. Todennäköisesti ei, muttei siitä haittaakaan ole. Vähän se on lihonutkin, mutta se nyt on normaalia laidunkaudella, eikä siis ole huolenaihe toistaiseksi. Enimmäkseenhän kyse on nesteestä ja se taas katoaa helposti kunhan syksy saa. Ja kun se kuitenkin viime keväänä painoi vielä noin sata kiloa enemmän ja silti kutistui ihan kivaan kuntoon talven aikana, tekee se niin ensi talvenakin ja vielä helpommin ja nopeammin kuin tänä vuonna. Eikä se edes paljoa laitumella lihonut ja sitä toivomme nytkin.

Kevät etenee

Tai no, kevät ikään kuin jäi vähän välistä ja siirryttiin suoraan kesään. Todellakin, kun ensin oli päivälämpötilat siellä alle viiden asteen ja yöllä pakkasta ja sitten hupsista vaan liki kolmenkympin hellelukemat. Puihin ilmestyi lehden parissa päivässä ja nyt kun vielä sataakin, kaikki kasvaa silmissä.

Elämä on aikalailla kulkenut kuten ennenkin. Lystin kanssa aloitettiin kuun alussa uudessa toko-ryhmässä. Edellisessä suunniteltiin itse treenit ja ohjaaja katsoi ja auttoi sitten niiden kanssa. Nyt ohjaaja kertoo mitä tehdään ja sen mukaan edetään. Sopii paremmin minulle tämä. Koirakkoja on nyt viisi, edellisen kolmen sijaan ja Lystillä olikin ensimmäisellä kerralla melko jännää. Hyvin se pystyi toimimaan, vaikka ei ihan normaalilla tavalla kyennytkään keskittymään. Teki kuitenkin ihan sen mukaan, mitä osaa. Toisella kerralla oli aika vaisu, mutta lämpöä oli silloin jo helteen verran, mikä osaltaan vaikutti. Ja ainahan se tarvii pari kolme kertaa tottuakseen uuteen juttuun. Kolmannella kerralla oli jo ihan oma itsensä.

Pysähdyttiin treeneistä tullessa kirkolle lenkkeilemään ja uimaan

Lystin hakuilutkin edistyy. Ruokapalkkakokeilun jälkeen, tehtiin seuraavalla kerralla vain motivaatiota eli kolme haamua, joista kahdella ekalla suora palkka ja viimeisellä lelu piilossa ja vaadittiin maahanmeno. Hienosti painui kyllä maahan ihan itse. Ei ole menneet kotitreenit hukkaan. Sitäpaitsi se tiesi ihan tarkkaan mitä oltiin tekemässä, eikä mitkään hajut kiinnostaneet pätkääkään. Viimeksi se alkoi jo heti autosta tullessa hakemaan maalimiehen hajua molemmin puolin metsätietä. Ikävä vaan, että rata oli tällä kertaa eri paikassa ja keskilinja metsässä. Kyllä on niin työkoira tuo, että selkeästi on paljon seesteisempi, kun saa tehdä oikeita töitä. Ei siis rauhallisempi, vaan jotenkin tyytyväisemmän oloinen. 

Ilmaisuakin olemme siis harjoitelleet ja nykyään haukutan aina hakuradalle mennessä jo autolla, vaikkei se vielä maalimiehellä haukukaan.

Pitäisi nyt ihan oikeasti aktivoitua jäljen ja muiden osa-alueiden treenaamiseenkin, jos ei muuten niin ihan mielen virkistykseksi kun tuo niistä niin tykkää. Kerran olen tehnyt ruutua ja pudotettua, kerran jälkeä nyt viimeisen parin kolmen viikon aikana. Mutta jos sitten vaikka tavoite hakukokeessa joskus vuonna kaksisataa tai jotain.

Poni on viettänyt aika rauhaiseloa, kun nyt vaan on ollut kaikkea. Ensin se oli väsynyt, kun alkoivat laiduntaa koko päivän ja sai siksi lomaa ja sitten on ollut itsellä kaikkea menoa ja silloin kun ei ole ollut, on tullut vettä taivaan täydeltä. Ja nyt kun on sitä vettä tullut ja ollut kohtuu lämmintä (+10 -+20) ja ruoho siis kasvanut, on ponikin paisunut. Enimmäkseen toki nestettä kerännyt ja kasvattanut heinämahaa, mutta kuitenkin. Liikkua pitäisi ja liikutaankin kunhan lakkaa satamasta. Me saatiin viime viikolla viimein työvaljaatkin. Yhdeltä vuonistutulta ostin käytetyt kohtuu hintaan. Niihin kun vielä saadaan mäkivyöt ja mieluusti kakkula-aisat, niin päästään kenttää lanaamaan. Koppiksista pitäisi vähän levittää aisoja, niin niidenkin kanssa voisi käyttää. Tai jos saisi hommattua vaikka jotkut sopivammat kärryt ja ainakin reki olisi kiva ja vaikka mitä. Mutta onhan nyt sentään valjaat.

Eilen käytiin ajolenkillä ihan ravivaljailla ja virtaa oli ponissa, vai liekö ötökät kiusasivat, mutta ravailtiin pitkät pätkät ponin ehdotuksesta. Ihan sai päättää tällä kertaa itse vauhdin, minä pidin huolta suunnasta, kun yleensä homma toimii juuri tasan toisinpäin. Tänään käytiin reilu tunnin metsälenkki koirien kanssa kimpassa ja kaikki omin jaloin. Etsittiin uusia reittejä tuolta Strukan kallioilta ja löydettiinkin. Sen verran vaan alkaa olla heinä ja muu aluskasvillisuus kasvanut, että alkaa olla hankala kulkea. Ja huomisen jälkeen saattaa olla hetken liian märkääkin, koska huomenna pitäisi tulla suurin piirtein koko vuoden sademäärä kerralla. Toivottavasti ei pidä ennuste paikkaansa kuitenkaan. 

Hakuilua, tokoilua, lenkkeilyä ja laiduntamista

Meillä on hakuryhmä! Tai no, se on kyllä ihan oikeasti etsintäkoe-ryhmä, mutta porukalla ollaan nyt tehty hakua ja tottistakin olisi ollut tarjolla sunnuntaina, mutta koska tokot, niin se jäi väliin. Meidänhän piti mennä tutustumaan ryhmään jo aiemmin ja päiväkin oli vähän niin kuin sovittu, mutta sitten tuli lumi maahan kertarysäyksellä ja treenit tauolle. Nyt sitten viimein pääsin tutustumaan ja ihan jäseneksikin ja voi kun onkin ollut kivaa. 

Ensimmäinen kerta tuli vähän äkkiä, kun edellisenä iltana kasin aikaan tuli viesti, että aamulla olisi treeniä tarjolla. Otin sen sitten vähän sen kannalta, että katsotaan mitä tapahtuu, enkä siis ollut juurikaan suunnitellut treeniä. Ihan innoissaan Lysti kuitenkin maalimiehille juoksi, kun sai lelun palkaksi, mutta heti kun sen antoi voittaa, niin lelu unohtui ja hajut alkoi kiinnostaa. Seuraavalla kerralla olin sitten suunnitellut ja palkaksi oli ruokaa plus viimeiseltä myös lelu. Hyvin se juoksi, vaikkei se ruoka kiinnostanutkaan, eikä se sitä oikein edes syönyt. Treeneissä oli vierailulla myös vanha tuttu palveluskoiramies ja se sitten Lystiä leikitti oikein kunnolla ja todettiin se minkä jo tiesinkin, että lelupalkka se olla pitää. Siinä vaan jännittää kohtuullisen kokematon ryhmä, ettei käy mitään kämmiä sen kanssa. Ruoka olisi sen puolesta helpompi. No, seuraavaksi kerraksi on treeni jo taas mietitty. MIetitään sitä sitten sen jälkeen taas uudestaan.

Treenien jälkeen on Lysti ollut aina ihan poikki ja se onkin nukkunut monta tuntia sen jälkeen. Ekan kerran jälkeen se oli myös loppuillan ihan ylikierroksilla, koska oli ollut taas uusi ja vähän jännäkin kokemus. Niin sille aina käy, kun se kuormittuu. Kotona ollaan treenattu ensin purkille maahanmenoa ja nyt sitten lelulle. Lelun kanssa ollaan treenattu myös ilmaisua, kun se kuitenkin aika pienen viiveen kanssa alkaa helposti itsekin haukkua tarjoamaan, kun turhautuu. Ruoallahan tätä ei tapahtunut. Katsotaan sitten kuinka toimii ihan treenissä ja sen mukaan sitten treenataan lisää.

Kotona kokeiltiin viime viikolla vähän pienen esineen etsintää eli tarkkuusruutua. Oletin luvassa olevan sähläystä ja säätöä, mutta eipä ollutkaan. Lysti keksi oikeastaan heti, mitä tehdä ja osasi ilmaista nosessa oppimaansa hyväksi käyttäen. Toki treeni oli helppo eli näki kun heitin 50 sentin kolikon maahan, mutta hyvä alku. Pudotetun esineen noutoakin ollaan tehty joskus jo aiemmin ja sekin pitäisi taas ottaa ohjelmistoon, kuten jälki ja esineruutukin. Mutta vaikka työtä onkin, niin kovasti tuntuisi EK meille sopivalta lajilta, koska Lystille vaihtelua ja minulle helpommat osa-alueet, koska vähemmän metsässä juoksemista. Sitäpaitsi, kun nykyään ilmaisulle kello pysäytetään, niin sinne maalimiehellehän ei tarvi juosta, jos koira vaan jaksaa haukkua. Paras jaksaa, kun rullaa en millään viitsisi opettaa.

Tokossa meillä oli pääsiäisen jälkeen kokeenomainen treeni. Oli jännää ja kivaa. Palkatta mentiin ja Lysti teki juuri niin hyvin kuin osasi ja palkkaantui tosi hyvin pelkällä sosiaalisella palkalla. Vähän se ihmetteli, kun kaverit oli aidan takana ja ne pystyi kuulemaan, muttei näkemään ja niitä piti vähän väliä vilkuilla, eikä keskittyminen töihin ollut ihan huippuluokkaa. Hyvin se kuitenkin suoriutui ja kivaakin sillä tuntui olevan, vaikka ainahan sillä on. Onhan meillä vielä tekemistä ennen kuin se koevalmis on, mutta oli siellä paljon hyvääkin. Ja nythän me taas tiedetään mitä treenata. Ja ollaan me edistyttykin. Sunnuntaina oli viimeinen kerta tätä "kurssia", mutta minä jatkan vielä toisen ryhmän kanssa touko-kesäkuun, koska me nyt vaan tarvitaan sitä toistaiseksi. Siitä on ollut niin paljon apua, kun tuo on niin erilainen koira kuin yksikään aiemmista, niin ihan ei aina älyä kuinka sille asiat esittäisi, jotta se toimii. 

Ponilla alkoi laidunkausi pari viikkoa sitten. Eihän siellä vielä paljoa mitään kasva ja vielä vähemmän kasvaa, kun sekin mikä kasvaa jyrsitään heti pois, mutta onhan se nyt silti ihan huippua. Eihän ne siellä vielä ole kuin hetken aina päivittäin, mutta siitä se lisääntyy aika ja ruohokin kasvaa. Ei niitä kauheasti kiinnostanut juoksennella, kun sinne ensi kertaa pääsivät, turpa maahan vaan ja ruohoa suuhun. Pari spurttia kuitenkin ottivat ja muutaman kuvan sain otettua. 

Klikkaa kuvaa nähdäksesi loput laidunkuvat

Mia kävi ponin O.T.E hoitamassa joku aika sitten ja huomasi samalla oikeassa takajalassa muutoksia. Ne tutkittiin viimeviikolla, samalla kun hoidettiin taas hampaat. Ultralla tutkittaessa ei ensin oikein mitään löytynyt, mutta sitten ihan sattumalta ja hyvällä onnella sieltä pieni vamma löytyi sisemmästä koukistajasta. Epäili, että jänne olisi saanut osumaa kaviosta tai sitten jonkun muun tällin. Epäilyksenä itselläni, että kun silloin joku aika sitten rysähti lankkuseinästä läpi kaverin puolelle tarhan kopissa, niin siinä rytäkässä jotain sattui. Sen verran näytti hurjalta kun sotkeentui takasistaan lankkuihin. Pääasia nyt kuitenkin, ettei jalassa ole mitään suuren suurta ja tämä pieni mikä on, paranee kyllä. Rauhassahan me ollaan yhä muutenkin liikuttu ja sillä tiellä jatketaan tästä eteenpäinkin.

Sitten ne hampaat, minkä vuoksi aikakin oli varattu. Ne olivat ihan kunnossa nyt ja tarkastusväliä saatiin venytettyä nyt 10 kuukauteen, kun se tähän asti on ollut vain puoli vuotta. Ei siis enää diasteemaa eikä kariestakaan. Ja muutenkin legot oli ihan oikeassa järjestyksessä, eikä piikkejäkään ollut. Kehuja sai myös hyvästä lihavuuskunnostaan, kun aiemmin ollaan saatu kuulla ylipainosta. Kamburin paino on tällä hetkellä painomittanauhalla mitattuna 432kg. On siinä vielä ylimääräistä ja laitumelta sitä tulee takuulla lisää, mutta eiköhän se taas ihan helpolla putoa, kuten viime kesän jälkeenkin.

Muuten ei mitään uutta. Lenkkeilty on koirien kanssa narussa, kärryjen kanssa kylillä ja ohjasajaenkin. Kentällä ollaan työskennelty lähinnä käynnissä ohjasajaen tai liinassa. Oikea kierros on ollut vaikea, mutta paranemaan päin. Ei me nyt toki kovin usein siellä pyöritä, max kerran viikossa, mutta ollaan nyt sentään vähän yritetty. Ratsastanutkin olen sentään pari kertaa tänä vuonna. Nyt kun metsään pääsee, täytyisi vähän senkin suhteen ryhdistäytyä, niin saataisi kadotetut lihakset takaisin. Vaikka hyvin ne on palautunut pelkällä käyntiliikunnalla. Koirat on lenkkeilleet aika paljon nyt metsässä ja sen kyllä huomaa. Tarvisivat taas enemmän sitä ihmisten ilmoilla liikkumista, mutta kun menevät niin paljon helpommin ponin kanssa, niin vähän on nyt muut jutut jääneet. Pyöräillenkin ovat lenkkeilleet toki, mutta silloin ei paljoa haistella, mikä olisi se tärkein juttu. Kuntoa ollaan yritetty kasvattaa niilläkin, jotta Lysti jaksaa paremmin harrastaa. Kestää sitten virekin paremmin ja on se jo nähtävissäkin. Vaikka ollaan me kyllä muutenkin vähän venytelty mukavuusrajoja. 

Kesää odotellessa, keväthän on vähä niin kuin peruttu. Muutamana päivänä oli lähes teepaitakeli ja nyt taas välillä ihan valkoinen maa, koska niin kylmää. Vaan kai se tulee jonkinlainen kesä tänäkin vuonna. Kärpäsistä ei niin väliä.

Kevätpuuhia ja sen sellaista

Kesää kohti sitä aina kummasti piristyy samaa tahtia kuin valo lisääntyy. Paitsi jos sataa lunta, räntää, vettä vaakatasossa ja lämpötilat on nollan huitteilla, kuten nyt taas on ollut. Johan se lämpöaalto kestikin täällä rannikolla peräti kai kaksi päivää. Ihan oli melkein +10 astetta lämmintä. Mutta kai se kesä tulee tänäkin vuonna.

Sen verran on lumet sulaneet, että löytyy jo paljastakin metsää paikoittain, joten kevätintoa pullollaan, ollaan jo hiukan käyty muistuttelemassa maastojuttuja mieliin. Tehtiin Lystin kanssa vähän esineruutua muutama päivä sitten. Vähän oli todellakin vähän, kun talloin vain pienen alueen ja vein sinne vain yhden esineen. Lysti huusi jo autossa, kun tajusi heti, että nyt on kohta kivaa puuhaa tarjolla. Ja kun sitten viimein pääsi, niin vähän oli virtaa enemmän kuin järkeä ja meni juoksenteluksi. Mutta kiitos pienen alueen, löysikin silti melko nopsasti. Ihan hyvä siis ensitreeniksi tälle vuodelle.

Jotain sellaistakin ollaan tehty, mitä Lysti ei vielä ennen ollutkaan tehnyt ja minäkin viimeksi vuosia sitten. Tehtiin nimittäin pieni jälki tässä pari päivää sitten. Tapansa mukaan oli Lystillä intoa ihan kauheasti ja ihan tarkka ei ollut, mutta kyllä se ihan jäljesti ja jäljen päässä ollut keppikin löytyi hienosti ja myös ilmaistiin häntää heiluttamalla. Tuntuisi olevan helppoa Lystille, kun vaan ohjaaja saisi itsestään kaivettua jonkinlaista intoa lajia kohtaan. Nytkin mietin kokoajan, miten kivan hakuradan siihenkin paikkaan olisi jo saanut. Vielä siis eletään toivossa, josko joskus hakumetsään pääsisi.

Kevätpuuhiin kuuluu myös lumisen talven jälkeen viimein metsälenkkeilemään pääsy. Menneenä talvenahan sitä lunta tosiaankin oli, edellisenä kun ei ollut yhtään. Nyt on kuitenkin jo sen verran sulia paikkoja, että ollaan päästy metsäilyn makuun myös lenkkeilyn muodossa. Ja kyllä sitä on kaivattukin. Ensimmäisen kerran kun käytiin pienesti metsän puolella ponin ja koirien kanssa, niin tuli varsin vahva tunne siitä, että me kaikki nautittiin ihan yhtä paljon. Ponikin tuli perässä jotenkin niin kevyesti, ettei tosikaan ja innoissaan tutki kaikkea. Koirista nyt puhumattakaan. Auringon paiste, lämmin tuulensuojaisa paikka ja kuivia heinänkorsia rouskuttava poni. Olisin voinut jäädä sinne.

En kuitenkaan jäänyt ja nyt on taas kylmää ja lunta tulee taivaan täydeltä. Takatalvea siis pukkaa. Toivotaan, ettei kestä kauaa ja päästään taas kesäharrasteiden pariin. 

Pääsiäisenä meillä ei ollut tokoa, mutta omineen olisi saanut mennä treenaamaan. Minä en kuitenkaan mennyt tällä kertaa, kun taukokin tekee ihan hyvää. Sisällä ollaan nyt tehty vähän kauko-ohjausta ja muuta pientä. Eilen oli outo juttu, kun tehtiin niitä kaukoja. Ensin sujui täydellisesti ja sen jälkeen Lysti kieltäytyi täysin tulemasta edes perusasentoon. Se vaan tuijotti, eikä ymmärtänyt yhtään. On näitä ollut ennenkin, eikä silloin auta muu kuin antaa sillä kerralla olla. Kun vaan tietäisi miksi se niin tekee. Nytkin hetken päästä kun otettiin uusiksi, kaikki oli taas ok ja sujui. Onko tämä jotain, "ei tartte jauhaa kun kerta osaan jo"- tylsistymistä vai mitä. No, toistaiseksi ollaan hyvin selvitty sillä, että jätetään sikseen. Toivoa vaan sopii, että jos joskus päästään kokeeseen asti, ei toista toimiaan siellä.

"Punnitsin" ponin eilen, kun viikolla vaihdoin lyhyemmän vyön siloihin, enkä voinut tajuta, miten se on ollut liian lyhyt vielä vuosi sitten. Nyt jäi ensimmäisissä reijissä roikkumaan ja silloin sitä ei saanut edes sinne ensimmäisiin reikiin, kun ei riittänyt se pituus. Viimeistään nyt voi huokaista ja lakata harrastamasta pakkoliikuntaa, koska poni laihtuu yhä, vaikka minun silmä kertookin muuta. Viime punnitus kertoi painon olevan 470kg ja nyt painomittanauha näytti 458kg. Lähtöpaino kun on ollut reippaasti yli 500kg. Ihan pahimmillaan en sitä punninnut, mutta jossain vaiheessa n. vuosi sitten mitta näytti n.520kg, kun oli jo hiukan hoikistunut. On siitä varmaan sellainen sata kiloa kadonnut.

Ja onhan se nyt muutenkin hiukan toisen näköinen. Yläkuva otettu hiukan ennen nykyiseen talliin muuttoa, alakuva noin kuukausi sitten. Kuvissa eroa noin vuosi ja noin sata kiloa. Ei ole ikävä entistä elämää, vaikkakin viime aikoina on ollutkin ikävä kaikkia kavereita vanhalta tallilta. Yhtä näin joku aika sitten ja se kai tämän ikävän laukaisi. Tiedä sitten. Kiva olisi nähdä muitakin. Mutta ehkä vielä joskus.

Koirakuulumisia ja kevättä

Valoisat illat ovat vihdoin täällä. Lumetkin sulaa kovaa vauhtia ja aurinkokin jaksaa välillä paistaa. Se on siis kevät. Vielä ei metsään ole mitään asiaa, lunta on yhä sen verran, mutta tiet on sulat ja nastakengät on taas saanut laittaa odottamaan ensi talvea, niin ponin kuin minunkin. Ihan huippua.

Poni on palannut normaaliin rytmiin taas ja sen kunto kasvaa kohisten. Silloin tällöin se on irrotellutkin ihan kunnolla, kun virtaa on kertynyt, mutta nyt on jo sen verran lämmintä, että rauhassa on saanut edetä. Kärryillä ja maastakäsin ollaan suurimmaksi osaksi menty, kerran olen käynyt pienen lenkin myös selästä ja jonkun kerran ollaan työskennelty kentällä ympyrällä joko liinassa tai ohjasajaen. Nyt onkin kenttä ihan huippukunnossa, kun on sulanut, eikä ole vielä rutikuiva ja pehmeä kuten kesällä oli.

Lystin kanssa käytiin tapaamassa sisaruksia pari viikkoa sitten. Oli kiva nähdä. Ihan on samat piirteet ja erot yhä kaikissa nähtävissä kuin silloin kahdeksan viikkoisenakin, ihan karvan pituutta myöten. Oltiin reilun tunnin verran Viikin pelloilla hervottomassa tuulessa kuuntelemassa sisarusten huutoa. Ääntä nimittäin lähti. Paha oli jutella, kun ei kuullut mitään. Tärkeimmät kuulumiset tuli silti vaihdettua.

Vasemmalla velipoika Lakki ja Lysti, oikealla Lysti siskonsa Caran kanssa.

Lakin emännän ottama kuva koko porukasta.

Lystin kanssa ollaan puuhattu sitä sun tätä, lähinnä tokoa ja nosea. Käytiin tammi- ja helmikuussa Porvoossa nosekoulutuksessa. Ensimmäinen kerta oli ihan katastrofi. Lysti ei tajunnut yhtään mitä oltiin tekemässä. Sillä oli muutenkin paha murkkuvaihe silloin päällä ja sitä kiinnosti vain toisten koirien hajut, mitkä ei ole aiemmin kiinnostaneet lainkaan. No, ongelmaan pääsimme käsiksi ja saatiin ohjeita kotiin. Treenattiin kotona kuusi viikkoa ahkerasti ja homma alkoikin toimia ja helmikuussa Porvoossa saatiinkin kehuja molemmat. Sillä kertaa kun koira sekä ohjaaja olivat hiukan paremmin kartalla. Nyt on ollutkin taas taukoa siitä puuhasta, kun oli ihan kunnon talvi kerrankin ja kovia pakkasia, joten ulkona treenaaminen ei ollut kovin kivaa ja kotona sisällä se ei oikein enää ole tuntunut hyödylliseltä.

Okkimdogilla

Tokossa ollaan edetty mielestäni ihan hyvin. Ollaan nyt käyty sunnuntaisin Strömforsissa ohjatuissa treeneissä ja keskiviikkoisin Kyminlinnassa Okkimdog-hallilla omatoimitreeneissä. Kotonakin ollaan toki treenattu ja kauppojen parkkiksilla, kun muuten on runsaan lumen ja pakkasen vuoksi ollut vähän haasteellista tehdä ulkona mitään. Viime sunnuntaina tehtiin kisanomainen treeni, joka meni ihan hyvin. Lysti teki juuri sen minkä osasi ja virekin kesti tosi hyvin vaikka ihan sosiaalisella palkalla mentiin. Kapulan pito meni niin hienosti, että siitä sai kyllä namiakin. Ihan ei ollut keskittyminen huipputasoa ja virekin oli normia matalampi, mutta hyvin tuli taso silti kartoitettua ja nyt on selkeät sävelet taas miten edetään. Kolme kertaa on vielä jäljellä ohjattuja, sitten ollaan taas omillaan. 

Peikko on käynyt fyssarilla yhteensä kolme kertaa ja paikkoja on auottu joka kerta. Nyt on vaikuttanut hyvältä jo jonkin aikaa. Se on ollut iloinen ja reipas oma itsensä. Ei se Lystin kanssa vieläkään leiki juurikaan, sisällä välillä vähän, mutta muuten menee lujaa. Aluksi tuntui, ettei kestä yhtään kovempaa menoa, kun on taas heti kipeä ja jouduinkin antamaan kipulääkettä aina rankemman lenkin jälkeen. Nyt ei ole tarvinut enää aikoihin, joten ehkäpä sillä vihdoin alkaisi olla paikat ojennuksessa.

Pyöräilykausikin on aloitettu viime viikonloppuna, koirien kanssa siis. Pari kertaa ollaan nyt käyty. Vielä kun hiekoitushiekat siivotaan ja pikkutietkin ovat täysin sulat ja varsinkin kuivat, pyöräilläänkin varmaan ahkerasti. Talven aikana onkin koirien kunto rapistunut, koska kylmää ja pimeää ja jalkakipuja (minulla). Mutta nyt kun on taas pyöräilykelit, ei jalkakivutkaan niin haittaa ja valoakin riittää, koska kesäaika. Vielä kun pääsisi maastotreeneihinkin, mutta sitä joutuu vielä odottelemaan hetken. Kesää kohti kuitenkin mennään ja se jos joku on ihan parasta.

Synttäreitäkin ollaan vietetty. 21.1. nimittäin Lysti täytti kokonaisen vuoden ja 29.3. Peikko seitsemän vuotta. Koronarajoitukset jatkuu, joten koira- tai hevostapahtumia ei ole. Saa nähdä, onko enää koskaan. No, ehkäpä nyt kuitenkin. Rallyryhmäänkin olisi päästy Lystin kanssa, mutta koska korona, sekin on siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Vaan näillä nyt mennään ja odotetaan aikaa parempaa.

Voihan virus!

Eipä olekaan tullut kuulumisia paljoa kirjailtua, mutta koska aika ja talvi ja kaikkea, niin ei vaan aina jaksa. Nyt on muutenkin rankka jakso takana, joten en jaksa juurikaan paineita ottaa. Joskus taas vuosien päästä, kun näitä selailee, silloin kyllä harmittaa ettei ole jaksanut päivitellä, mutta se on sitten sen ajan murhe se.

Meillä oli virus vieraisilla. Kolme viikkoa sitten lauantai-iltana puoli kymmenen maissa tuli tallilta puhelu, ettei Kamburilla ole kaikki hyvin. Ei oikein syönyt ja oli vaisu. Päivällä oltiin käyty kävelyllä, eikä siinä silloin mitään outoa ollut. Vähän näytti hengästyvän, mutta toisaalta taas se myös kahlasi paksussa hangessa jonkun verran, joten en huolestunut. Nyt kuitenkin kymmenen aikaan tallille saavuttuani oli ponilla kuumetta 40,9 astetta ja se puuskutti jo selvästi. Onneksi tallilta löytyi kipulääkettä ja sen heti lykkäsinkin suupielestä sisään. Vähän käytiin pihalla, kun ne suolistoäänetkään ei oikein kuuluneet, muttei oltu kauaa. Olihan aika selvä, ettei kyse ollut mistään ähkystä.

Tämä kuva on otettu samana päivänä lenkkeillessä. Eipä se kovin kipeältä vaikuta.

Jäin karsinan viereen istuskelemaan ja seuraamaan tilannetta. Puuskutus pahenee pahenemistaan, mutta kuume näytti laskevan. Paniikkisoitto päivystävälle eläinlääkärille. Hän oli juuri lähdössä jonnekin sairaskäynnille ja sovittiin, että soittaa kun palaa sieltä. Sanoi, että seudulla on ollut jotain virusta liikkeellä, joka nostaa kovan kuumeen. Jos kuume nyt kipulääkkeellä laskisi, jatkettaisi samalla tavalla, eikä käyntiä tarvittaisi. Kuume laskikin hyvin, mutta puuskutus oli aika hurja pahimmillaan. Sitten alkoi hervoton hikoilu, mutta puuskutus taas hellitti. Puolen yön aikaan tilanne näytti jo hyvältä ja uskalsin lähteä kotiin. Keskustelin tietty vielä eläinlääkärin kanssa. 

Parin kolmen tunnin torkkumisen jälkeen takaisin tallille aamulla kuuden aikaan. Poni oli pirteä, oli syönyt jotenkin, eikä puuskuttanut. Kuumetta kuitenkin vielä 40,4 astetta. Fleecevuorellisessa loimessa pääsi kuitenkin pihalle ja minä läksin kotiin nukkumaan. Päivällä takaisin tallille. Pari kaveria oli tulossa moikkaamaan ponia ja ihmettelemään kuvissa näkemäänsä hienoa talliamme. Poni sisälle ja kuumeen mittaus. Yhä 40 astetta. Poni oli kuitenkin yhä ihan pirteän oloinen, joskin väsynyt, joten pääsi takaisin kavereiden luokse, kunhan vaihdoin ensin sille ehjän loimen päälle. Kavereiden kanssa seurusteltiin vielä tarhan aidalla muidenkin hevosten kanssa ja ihmeteltiin tallia. Läksin sitten koirien kanssa saatille. Siinä olikin ihmettä kerrakseen pienellä Lystillä, kun neljän vieraan koiran kanssa lähdettiin lenkille. Kivaa taisi kuitenkin olla, kuten Peikollakin. Hyvää teki kaikille. Koirille kaverit ja kunnon lenkki ja itselle pään nollaus. Takaisin tallille palattuani, hepat oli jo sisällä ja Kambur taas hiukan puuskutti, mutta kuume oli laskenut alle 40 asteeseen. Annoin sille kuitenkin kipulääkkeen ennen kuin lähdin taas kotiin.

Videolta napattu kuva, jossa näkyy kaikki "isot", pienin oli narussa, eikä siis päässyt revittelemään.

Illalla vielä yksi reissu tallille. Ponin lämpö normaali ja muutenkin taas ruoka maistui. Sai kuitenkin loimen yöksi niskaansa. Hyvillä mielin taas kotiin ja nukkumaan. 

Maanantai aamuna ensi töikseni soitin eläinlääkärille ja lupasi tulla iltapäivällä ottamaan verinäytteet ponista. Tallinpitäjän kanssa juttelin sen jälkeen ja aamulla oli ponin kuume taas noussut 40,3 asteeseen ja oli jäänyt sisälle koppilepoon. Iltapäivällä tohtorisetä sitten tutki ponin läpikotaisin. Kuumetta oli himpun alle 40, muita löydöksiä ei havaittu. Keuhkoja kuunneltiin ihan antaumuksella, muttei sieltä mitään löytynyt. Verta otettiin pari putkea. Ohjeeksi sain antaa kipulääkettä, jos kuume kipuaa 40 asteeseen tai yli ja sain myös Metacam reseptin, kun kipulääke alkoi olla vähissä jo. Teemu-tohtorin lähdettyä käytiin vähän ulkoilemassa ja se ponia hiukan piristikin, koska sen jälkeen hiukan söikin, mitä ei juuri koko päivänä ollut tehnyt. Illalla taas takaisin tallille. Kuume oli taas noussut, joten kipulääkettä taas kitusiin ja pieneksi hetkeksi pihalle narun päässä, jonka jälkeen poni yöpuulle. Toinenkin tallin kuudesta hevosesta oli nyt kuumeessa, mikä varmisti virusepäilyn.

Tiistaina kävin heti töiden jälkeen hakemassa Kamburille Pikantista talliloimen. Kotona kävin vaihtamassa vaatteet ja hakemassa koirat mukaan ja hurautin tallille. Aamulla lämpö ollut 40,5 astetta, mutta iltapäivästä taas laskenut 39,6 asteeseen. Vähän käytiin taas ulkoilemassa. Verinäytteiden tuloksetkin tuli ja varmisti virallisesti virusepäilyn, kun leukkarit oli alhaalla ja SAA taivaissa, muuten arvot normaalin rajoissa, joskin rauta alarajalla. Illalla kuume taas nousi yli 40 asteen ja poni sai kipulääkkeen. Ulkoiltiin kuitenkin taas vähän.

Uusi yökkäri.

Keskiviikkona oli jo viides kuumepäivä, mutta kuume pysytteli koko päivän alle 40 asteessa, aamulla jopa alle 39 astetta. Päivä sujui kuten edellisetkin. Tallilla iltapäivästä heti töiden jälkeen ja illalla uudestaan, ulkoilua ponin kanssa ja kuumeen mittausta. Mittasin painomittanauhallakin sen ja paino laskenut hurjasti, kun ei ole syönyt. 480 kg näytti mitta. Torstaina ponin lämpö pysyi koko päivän maltillisissa lukemissa, korkeimmillaan mittasin 39,1 astetta ja heinäkin alkoi illan suussa jo maistumaan. Olin kuitenkin soittanut varmuuden vuoksi lääkäriltä sulfareseptin ja hainkin jo lääkkeet, mutta onneksi niitä ei tarvittu, eikä tarvittu enää kipulääkettäkään. 

Perjantaina oli viimein kuuden päivän kuumeilun jälkeen ensimmäinen kuumeeton päivä. Toisella sairastuneella kuume kesti vain kolme päivää, eikä muita sairastunut. Lauantaina pääsivät jo molemmat illalla tunniksi tarhailemaan kun muut olivat tulleet sisälle. Vähän riehumiseksi meni, mutta kumpikaan ei kuitenkaan hengästynyt eikä kuumekaan noussut. Kambur myös nautiskeli piehtaroinnista oikein olan takaa. Kippasi katolleen varmaan kymmenen kertaa. Sunnuntaina olivat tarhailleet aamulla "välikössä" noin 1,5 h ja illalla tarhailivat saman verran tarhassa. Maanantai sujui samoin. Tiistaina ulkoilivat jo koko päivän "välikössä", samoin keskiviikkona ja torstaina pääsivät sitten jo muiden seuraan. Aika riehumiseksi kuulemma meni eka päivä, mutta koska poni oli vielä illallakin kunnossa, niin riehukoon.

Perjantaina aloitettiin lenkkeily rauhallisesti käymällä suluilla eli matkaa tulee noin 1,5 km yhteensä. Vähän oli poni sitä mieltä, ettei ole kovin kauaksi lähdössä, mutta kun sitten päästiin ensimmäiset 300 metriä jatkuvasti pysähdellen ja kysellen, että onko pakko, piristyi ponikin ja ihan tuntui viihtyvän, kun sai hampsia evästä. 

Nyt ollaan pidennetty lenkkiä pikku hiljaa ja jos on tuntunut väsyvän, ollaan otettu seuraava päivä rauhassa, eikä olla lenkkeilty kilometriä enempää. Poni on pysynyt kunnossa, eikä näytä enää niin kuivalta kuin kipeänä ollessaan. Paino on kuitenkin pysynyt aisoissa ollen nyt 470 kg painomittanauhalla ja laskentakaavalla n.450 kg. Ei huono. Varmaan pysyykin, kun liikuntaa kuitenkin kokoajan lisätään. 

Vas. tammikuu -19, oik. helmikuu -21. Vähän on eroa mahalla ja mahalla.

Ensimmäinen kuumeeton päivä ja poni kuivimmillaan. Hoikka on. Vaikka on siinä vieläkin ylimääräistä, muttei paljoa.

Nyt olisi tarkoitus liikkua kevyesti lähinnä maasta käsin kuuden kuumepäivän mukaiset kuusi sairasloma viikkoa. Jonka jälkeen pikku hiljaa palaillaan oikeisiin töihin. Ihan ponin mukaan mennään ja jos tuntuu, että tarvitsee enemmän aikaa, niin sitten se sitä saa. Vastaavasti voidaan palailla töihin jo aiemminkin, jos siltä alkaa vaikuttaa. Nyt minä kuitenkin vain nautin terveestä ponista ilman mitään sen kummempia tavoitteita. Ihan niin kuin niitä olisi ennenkään ollut!

Vuosi vaihtui, mikään ei muuttunut

Niin se vuosi vaihtui ja elämä jatkuu tavalliseen tapaan kuten ennenkin. Viime vuonna tähän aikaan ei ollut lunta, kuten ei koko viime talvena. Nyt on lunta ja pakkastakin, mikä on parin vuoden tauon jälkeen ihan jopa piristävää. Tänään paistoi aurinkokin pitkästä pitkästä aikaa.

Viime vuonne tähän aikaan oli myös ponin tilanne aika huono. Se kipuili mahaansa ja jalkojaan, eikä oikein halunnut liikkua. Se oli hurjan turvoksissa, eikä sille mahtunut mitkään vermeet päälle, joten sekin vähä mitä liikuttiin, liikuttiin taluttaen. Pihatolla tapahtui jatkuvasti laumamuutoksia ja Korppu voi myös henkisesti tosi huonosti. Se vetäytyi, eikä sitä kiinnostanut juuri mikään. Ja kun Peikollakin oli vaikeaa ja kun minä taas imen kaikki tunnetilat itseeni kuin sieni, ei ollut kenelläkään oikein kiva olla.

Nyt on tilanne onneksi ihan toinen. Jatkuva pimeys, kura ja märkyys toki otti omansa, kuten joka vuosi, mutta nyt kun valo lisääntyy ja sitä luntakin tuli, niin jo alkaa taas elämä voittaa. Poni voi hienosti, on karistanut kaikki kesäkilonsa ja pikkuhiljaa pienentelee myös ihraniskaansa ja toivottavasti pian myös lapaläskejään. Se liikkuu mielellään ja on muutenkin ollut hyväntuulinen ja reipas.

Tuore 7-vuotias lenkillä 1.1.2021

Peikon kanssa on ollut vähän huolta ja murhetta. Se siis kävi sen kipuilunsa takia toistamiseenkin lääkärillä ja se kuvattiin lähes tulkoon päästä varpaisiin, mutta mitään vammaa tai vikaa sieltä ei löytynyt. Ihan priimaa on siis luustoltaan. Onneksi näin. Se sai sitten reilun viikon kuurin särkylääkettä ja olikin jo hiukan parempi, mutta vieläkin tosi vaisu ja vetäytyvä. Käytiin sitten viimein joulukuun lopussa fysioterapeutilla, jonka aikaa jouduttiin jo kertaalleen siirtämään. Ensin ei oikein sielläkään mitään suurta löytynyt, ennen kuin Peikko rentoutui. Sitten alkoi löytymään. Rankaa availtiin ihan urakalla ja niskoja hierottiin. Epäili että oli pyörähtänyt niskojen kautta ympäri. Käsittelyn jälkeen illalla, oli Peikko selvästi iloisempi kuin pitkään aikaan, mutta sitten pari päivää tosi kipeän oloinen. Nyt on pikkuhiljaa alkanut palautua omaksi iloiseksi itsekseen. Ei se vielä ihan entisellään ole, mutta paljon paljon parempi jo. Reilun viikon päästä on toinen fyssari käynti, niin sitten nähdään mitä siellä vielä on vai onko mitään.

Lysti on alkanut taas harrastaa eli meillä alkoi viikko sitten taas tokot Ruukissa. Tämä ryhmä on hiukan erilainen eli ei mikään varsinainen kurssi vaan ihan tokoryhmä, jossa jokainen suunnittelee itse treeninsä ja ohjaajan kanssa sitten sitä käydään läpi. Jo ensimmäisellä kerralla taas tuli ahaa-elämyksiä ja niitä ollaan sitten työstetty tällä viikolla. Noseakin ollaan tehty, lähinnä pienen hajuerottelun merkeissä sisällä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Huomenna onkin ensimmäinen ihan oikea nosekoulutus, jännää. 

Laittelin silloin syksyllä faceen treeniseurakyselyä, enkä juuri vastauksia saanut. Nyt kun laitoin taas tässä viime viikolla päivityksen, missä valittelin tilannetta, kun yhdistysten ryhmiin ei pääse ja pitää treenata jotain, mikä ei niin kiinnosta ja vielä maksaa siitä pitkä penni, niin johan alkoi pukkaamaan meseviestiä ja vaihtoehtojakin ilmaantua. Yhden hylkäsin heti yhdistyksen sivuihin tutustuttuani, toinen on harkinnassa, jos tämä kolmas ei tuota ryhmäpaikkaa. Olen siis menossa tutustumaan yhteen ryhmään ensi viikonloppuna, jos kelit antaa myöten. Tänäänkin olisi ollut mahdollisuus, mutta koska tänä viikonloppuna on muutakin, niin ei sitten vielä tänään menty.

Korpun kanssa tämä vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Sen verran stressasi uusi vuosi, että vuoden ensimmäisenä päivänä oli tulta kavioissa ja jarrut hiukan epäkunnossa. Ensimmäiset kaksi kilometriä ajolenkistä sai pidellä ihan tosissaan, että vauhti pysyi kohtuuden rajoissa, sen jälkeen alkoi ponin kuulo taas pelittää ja voitiin edetä reipasta mutta hallittua vauhtia vielä seuraavat kolme kilometriä, viimeiset kaksi käveltiin ihan rentona jo. Hiukan vajaa viikon oli pienoista stressienergiaa havaittavissa, mutta nyt on taas ihan oma rauhallinen itsensä. 

Uusi vuosi meni koirilla ihan hyvin. Lenkillä käytiin jo hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa ja pysyttiin sitten sen jälkeen tuvassa. Kerran käytiin ulkona ennen paukkeen loppumista. Ensimmäiset paukut haukuttiin, mutta niin Peikko on tehnyt joka vuosi ja siihen toki herkkähaukkuinen Lysti oitis yhtyi. Loppuilta sujui aika normaaleissa merkeissä. Peikko ajoittain hiukan kuunteli, kuten ennenkin, mutta Lystiä ei ensimmäisten jälkeen enää jaksaneet paukut kiinnostaa ja se keskittyi lähinnä puruluiden jyrsimiseen. Saattaapi siitä siis ihan PK-koirakin tulla, vaikka muuten onkin ääniherkkä, mutta totuttamalla kentällä tottiksen yhteydessä tapahtuviin koviinkin ääniin kunnolla, en usko että tulee olemaan ongelma. Eiköhän se suurin ongelma tule olemaan ihan jossain muualla.

Toivotaan tästä vuodesta hiukan parempaa kuin edellinen. Tai oma vuotenihan oli ihan hyvä, vaikka ystävämme korona yrittikin heitellä kapuloita rattaisiin. Hiukan harmittaa kaikki peruuntuneet tapahtumat, kuten näyttelyt ja kisat, mutta eipä me niitä olla ennenkään kaivattu. Nyt toki nuoren koiran kanssa olisi ollut ihan kiva päätä jonnekin osallistumaankin, mutta kun ei niin ei. Vaan toivotaan että tänä vuonna vaikka jo päästäisi. Mitään erityisiä tavoitteita ei ole, mutta ihan pieni ajatuksen poikanen, että josko jo kesällä pääsisi vaikka ihan kisaamaan tokossa tai nosessa. Tai siis minulle riittää jo se, että päästäisi jos mentäisi. Veikkaan nimittäin, ettei ihan helpolla kisapaikka taida tämän karanteenin jälkeen irrota. Elämme kuitenkin toivossa..