No niinpä. Ja mulla kesärenkaat autossa alla, joten viikonloppu vierähtää tiukasti kotosalla. Harmi, vaan näillä mennään.
Oli lenkillä pokkari mukana. Ihan ei valo riittänyt kunnon kuviin näin aamutuimaan.
Torstaina lähdin illalla taas ajelemaan Haminan suuntaan ja ajatus oli poiketa ensin kentällä ja sitten suunnata heiniä hakemaan. Vaan toisin kävi. Tai siis, suuntasinhan minä kentälle kyllä, mutta vaikka siellä olikin meille varattu vuoro, oli siellä kuitenkin joidenkin muiden agilitytreenit täydessä käynnissä, joten ei sitten treenattu. En viitsinyt häätää porukkaa muutaman hassun minuutin tähden, kun eihän meidän treenit kestä kerrallaan kuin maksimissaan viisi minuuttia.
Muutenkin on ollut aika laiskaa tällä viikolla treenien suhteen. Kotona olen jumpannut Peikolle noutoa sekä kapulalla että esineillä. Kapulalla onnistuu jo varsin mallikkaasti jopa pihalla ja hyppynoudon alkeitakin ollaan aloiteltu eli tekniikkaa kymmensenttisellä esteellä. Jopa kilon kapula tuodaan topakasti eteen asti. Esineitä ollaan tehty sisällä naksuttamalla niin, että kun esine/lelu maasta nousee käteen asti, naks ja palkka. Käskynä esineruutukäsky tai ei käskyä lainkaan, riippuu tilanteesta. Nopsasti keksi tämänkin. Jo toisella treenikerralla alkoi tarjota itse. Fiksu kaveri.
Ei sillä oikeasti noin väärät sääret kyllä ole.
Limppu on harrastanut kosketuskeppi-treeniä ja innostui niin kovasti, että kyttää nyt jokaista liikettäni. No kun siitä saa porkkanaa, ei se muuten niin innoissaan olisi. Aidoissa on pysynyt hyvin ja uskon että taas pysyykin seuraavaan kertaan asti, joka toivottavasti on vasta ensi syksynä.
Meidän Diivan ainokaiset pennut, Eijatuun N-pennut, täyttivät torstaina jo 9 vuotta. Ainakin kuusi pennuista tietääkseni vietti synttäreitä, Norma ja Tempohan ovat jo pilven päällä. Onnea siis Aapo, Kaapo, Jaffa, Laku, Masi ja Rymy!
Käytiin tänään koirapoikien kanssa taas alaosaston treeneissä Kouvolassa, tällä kertaa vanhoilla kotikulmilla kasarmialueella. Siellä on entisessä varusmiesten koulutusrakennuksessa Suvieran halli. Tilat eivät ole isot, mutta meidän tarpeisiin tällä hetkellä ihan passelit.
Oltiin aika ajoissa paikalla, että ehdittiin käydä lenkki tuttuja paikkoja katselemassa. On siellä niin erilaista, vaikka kuitenkin samanlaista.Tämänkin rakennuksen nurkilla on penskana leikitty, kun nurkalla asuttiin.
Hallin kulmaa toiseen suuntaan, missä taustalla näkyy vanha kotitalo :)
Noah teki ensin pientä radan pätkää, mutta matto ei kovin hyvin pitänyt vauhtiveikon alla ja homma meni vähän luisteluksi. Kivaa oli kumminkin. Peikko teki omalla vuorollaan myös pientä radan pätkää, kun hyppyä ollaan nyt kotona tehty. Aiemminhan se osasi vain putken. Tehtiin myös puomilla kontaktiharjoitusta, eikä puomi taas tänään ollut ollenkaan pelottava. Päinvastoin, täysillä mentiin. Hämmästyttävän hyvin sujui ja kakara alkoi jo oikein innostumaan. Peikolle tehtiin vielä ilmaisuharjoituskin, kun kerran oli apuvoimia tarjolla. Ei sieltä kovin kummoista ääntä tule vieläkään, mutta ehkä ahkerasti harjoittelemalla. Kun se kuitenkin osaa haukkua.
Kotimatkalla pyörähdettiin äiskää moikkaamassa ja kuten aavistinkin, meidän maalaiskoiran mielestä kerrostalossa oli varsin ihmeellistä. Ensinnäkin ne raput, oudot. Peikko kiipesi kyllä ihan hyvin, kunhan ensin pääsi vauhtiin, mutta kun ne oli epäilyttävät aluksi. Eipä se ole moisia koskaan edes nähnyt. Sitten oli ne äänet. Peikko viihtyi oikein hyvin kyllä. Se löysi Viken vanhoja leluja ja touhusi niillä itsekseen. Mitä nyt piti välillä käydä toimittamassa, että tuolla on joku, kun rapusta kuului ääniä. Se on kyllä vaan niin mukava kaveri, kun osaa olla kuin kotonaan missä tahansa.
Hieman oli sumuista Kouvolassa
Torstaina ajeltiin Haminaan KPH:n vuorolle tottistelemaan. Haminassa on hiekkapohjainen aidattu kenttä, jota käyttää koiraporukoiden lisäksi myös hevoset, sekä kulmakunnan koirankusettajat niin kuin koirapuistona. Tosi reilua. Pojat teki molemmat pari kierrosta ja molemmat olivat varsin päteviä. Varsinkin Peikko yllätti jälkimmäisellä kiekalla tekemällä moninkertaisella draivilla normaaliin nähden. Silti se kuunteli hyvin ja osasi kaiken kuten pitääkin. Ekalla kierroksellahan vieras paikka ja hyvin voimakkaasti "hajustettu" kenttä hieman haittasi keskittymistä ja seisomisliike oli kokonaan kadonnut. Muuten toimi silloinkin ihan hyvin.
Hyvin väsyttää reippaan treenailun jälkeen
Limppukin on nyt pysynyt perjantaiaamun karkureissun jälkeen siellä missä kuuluukin. Eilen käytiin molempien ponien kanssa reipas lenkki ja tänään Limppu on ollutkin sitä mieltä, että parempi olla hiljaa ja huomaamatta, ettei akka raahaa taas urheilemaan. Eikä ole raahannut.
Tarina jatkuu niin, että eilen aamulla/yöllä Peikko ilmoitti ensin kahden aikaan, että ulkona tapahtuu jotain. Kävin katsomassa ja kaikki näytti olevan kunnossa. Neljän aikaan se herätti uudelleen ja silloin olikin aita matalana ja Limppu tiessään. Ei muuta kuin aita pystyyn, koirapojat matkaan ja etsimään. Ljúfur kutsui kaveriaan ja olin kuulevinani Limpun vastaavan ja sinne sitten suunnistin pilkkopimeässä. Otsalamppu toki oli apuna etenemisessä. Tunnin verran haahuiltiin ja huudeltiin, ei näkynyt eikä kuulunut herraa. Kotona sitten tarhaan tsekkaamaan, että toinen on sentään tallessa ja silloin alkoikin tieltä kuulua klipklopklip, kun Limppu tallusti rauhassa kotia kohden. Olikin sitten jo pihassa, kun sinne ehdin. Juoksuttelin sitä hetken pihalla ympyrällä, kun jos kerran liikkua haluaa, niin siinähän sitten liikkuu. Töihin oli kuitenkin lähdettävä, joten homma jäi vähän puolitiehen.
Illalla jatkettiin ja käytiin myös tiellä heittämässä pieni lenkki. Samoin toimittiin tiistaina illalla, se kun on usein auttanut karkailuun. Vaikka ei Limppu narun päässä lenkille halua, perässä sitä saa vetää. Yksin on niin paljon mukavampaa.
Heinäkuu 2013
Yö oli levoton, minulla, niin kuin on vähän joka yö tällä viikolla ollut. Tarhassa oli kuitenkin hiljaista ja vaikka heräilinkin tarkistamaan tilannetta, välit nukuin kuitenkin hyvin. Jotenkin liiankin hiljaista, mutta siellä ne molemmat tyytyväisenä olivat kun aamuruokia kiikutin. Nyt toivotaan, ettei tästä asiasta tarvi enää kirjoitella. Ei ole kauhean turvallista juoksennella tuolla tiellä, missä porukka ajaa todella kovaa ja rekkojakin liikkuu, vaikka kapea kylätie onkin.
Vaan joku syyhän tälle täytyy olla. Rakas serkkuni ehdotti, että sille täytyisi hankkia heila. Vaan mitä vanha ruuna heilalla tekisi? Tylsää sillä voi hyvinkin olla, vaikkei se heila ehkä ratkaisu olekaan. Olosuhteet kuitenkin on ihan kohtuulliset. Metsäistä tarhaa on liki hehtaarin verran. Sisälle pääsee halutessaan ja omalla aikataululla, koska pihatto. On vapaa heinä ja kaveri. Ohjattua liikuntaa on ollut liian vähän, myönnän. Mutta kun ei se siitä ole koskaan erityisemmin perustanut. Ja muutenkin olen ollut liiaksi poissa. Ja vaikka Limppu itsenäinen onkin, ehkä se silti kaipaisi enemmän huomiota. Tässä ehdottomasti yritän parantaa. Mutta jotenkin ei sekään ihan syyksi minulle kelpaa. Olisi vaan niin paljon helpompaa estää moinen käytös, kun tietäisi syyn ja sen voisi korjata. Vaan näillä mennään nyt ainakin toistaiseksi ja ainakin toivotaan parasta. Aika näyttäköön, kuinka homma etenee..
Limpulla on taas se aika vuodesta, kun ei mitenkään voi pysyä aidassa. Sillä tulee aina kerran vuodessa joku ihme hinku maailmalle ja eilen herra löytyikin illalla aidan väärältä puolelta, kun huutelin poneja syömään. Siellä se hörisi suorastaan järkyttyneenä, kun ei päässyt ruokakipolleen. Milloin lie oli sinne livahtanut, itse olin koko illan pois. Onneksi se ei koskaan lähde kauas ja Ljúfur oli taas ihan aidan oikealla puolella, vaikka aita olikin kahdesta kohtaa matalana. Siinä sitten ensin aitaa ylös ja sen jälkeen Limppu portin kautta oikealle puolelle ja kuppia eteen. Ihan ei tullut uni kunnolla koko yönä, kun kokoajan kuuntelin, josko se taas häipyy. Ei häipynyt, eikä ole häipynyt tänäänkään. Josko sitä vaikka ensi yönä nukuttaisi.
Tänään oli aika mielenkiintoinen tottistreenikin. Olin yksin kentällä ja jättänyt Noahin istumaan viedessäni palloa toiseen päähän kenttää eteenmenoa varten. Jätin pallon ja käännyin mennäkseni takaisin, niin mikäs siellä juoksentelikaan Noahin takana päättäväisenä suoraan kohti. Rusakko perkele. Sieltä se juoksenteli paikallaan olevan koiran ohi kentän poikki ja katosi pimeyteen. Noah tuijotti toki ihmeissään, mutta pysyi rauhallisena paikallaan ilman pienintäkään halua ampaista perään. Onni on riistavietitön koira. Maru ei olisi pystynyt vastustamaan kiusausta ja olisi se saattanut olla Peikollekin tekemätön paikka. Jos se siis jo osaisi pysyä paikallaan. Nythän se ei vielä osaa niin, että voisi olettaa sen kestävän yleensäkään häiriötä, saati sitten ohi juoksevaa rusakkoa.
Muuten tottistreenissä ei ollut mitään uutta. Kolme kierrosta tehtiin molempien poikien kanssa. Peikko teki seuraamista ja muita osittain osaamiaan asioita makkaralla, sekä leikkiä. Noah teki lähinnä eteenmenoa, kun sitä ei olla tehty aikoihin ja nytkin sitten juoksi ihan miten sattuu vinoon tai mutkitellen, joten pakkohan sitä sitten oli vähän jauhaa. Onneksi se sen kestää ja viimein saatiinkin suora eteenmeno aikaiseksi. RajaMarketin kautta kotiin ja lenkille, hepoille heinää ja sapuskaa ja kohta nukkumaan. Hyvässä vauhdissa on jo tämäkin viikko.
Poikakoirien kanssa pidettiin hieman treenitaukoa, mikä käytännössä tarkoitti lähinnä kentällä käymättömyyttä. Ollaan me kotona tehty kaikkea pientä, vaikkei ihan joka päivä kyllä. Vähän alkaa haitata harrastusta tuo pimeys, muttei sille nyt mitään voikaan. Sisällä on lähinnä siis Peikon kanssa puuhasteltu ja joitain kertoja kaupan parkkipaikalla, kun siinä on ihan hyvät valot ja iltasella myöhemmin ihan hiljaistakin. Noah on ollut totaalitauolla. Molemmille on tehnyt ihan hyvää.
Nyt on sitten jo tehtykin jotain eli viime viikonloppuna oltiin Kymenlaakso Sennen yhdityksen (alaosasto) hallivuorolla Homeetan hallilla Valkealassa. Noah pääsi pitkästä aikaa aksaamaan ja hitsit, että olikin kivaa. Pientä rataa juostiin muutama kerta ja erikseen tehtiin pujottelua. Ensimmäinen rata meni tosi hyvin, sitten alkoi lähteä mopo käsistä ja ohjaus hajosi ja kaikkea, mutta hauskaa oli kumminkin. Pujottelussa näkyi pitkä tauko ja se oli normaalia hitaampi, kun joutui oikein keskittymään. Saatiin tosin kehuja nopeasta pujottelusta, muttei ne olekaan nähneet miten Noah yleensä pujottelee.
Tältä näytti rata, ainakin melkein..
Peikko teki putkea ja matalaa keinua, hiukan siivekkeen kiertoa ja käveltiin läpi sekä puomi että A-este. Sillä on nimittäin nyt taas ikävaihe, jolloin korkeat paikat pelottaa. Huomasin vaan kun oltiin viime lauantaina kaverini ja kahden kultaisennoutajansa kanssa Kyminlinnan valleilla lenkillä. Siellä on paljon siltoja, mistä Peikkokin on mennyt kymmeniä kertoja. Nyt vaan ei millään meinannut uskaltaa. Kyllä se sitten aina kerran jälkeen huomaa, ettei ole kamalaa, mutta vaatii sen kerran sentti sentiltä menemisen eli aikaa kuluu. Samoin oli agiesteiden kanssa myös. Toistoja siis tarvitaan.
Hiukan Peikko teki myös tottista hyvässä häiriössä, kun samaan aikaan aksasi kovasti haukkuva berni. Hyvin keskittyi silti Pikkupeikko. Parempaa Pikkupeikkoa en voisi toivoa.
Hiukan tuli luntakin yhtenä iltana, muttei se kauaa pysynyt, mitä nyt muutaman tunnin. Peikossa se ei aiheuttanut minkäänlaista ihmetystä.
Kotona ollaan Peikon kanssa keskitytty suullisten käskyjen oppimiseen ja käsimerkkien häivyttämiseen. Sisällä ollaan siis tehty istu-maahan-seiso jumppaa. Siinä sivussa huomasin, että Peikolleppa onkin helpompi tulla sivulle suoraan, kuin kiertämällä. Nyt siis treenataan suoraan sivulletuloa käskyllä seuraa ja kiertämistä käskyllä sivulle. Kummatkin on hyödyllisiä osata jos meinaa joskus rally-tokoilla. Noutoa ollaan tehty ja edistytty, mutta yhä siis vain sisällä. Seuraamista ollaan tehty pihalla tai siellä kaupan parkkiksella. Sisällä on tilaa ainoastaan käännösten opetteluun ja sitä ollaankin tehty. Paikallaoloa pystyy myös hyvin tekemään sisällä ja ollaan samalla myös opeteltu sitä minun sivulle palaamistani, kun se on ollut Peikosta vaikeaa. Nyt sujuu jo. Kun eihän sen tarvi kuin ymmärtää, niin se tekee kyllä. Tai siis tässä tapauksessa jättää tekemättä. Se kun nousi aina mukaan tai väisti tai jotain. Perusasentoon siirtymistä paikallaolon jälkeen ollaan myös jumpattu. Noahille kun se on vieläkin kohtuullisen käsittämätöntä, niin ajattelin sitten Peikolle vääntää rautalangasta.
Pieni pätkä tältä aamulta. Hyvin pelittää, vaikka on juuri syönyt, eikä ole edes mitenkään ahne. On muuten pikkupokkarilla otettu video huomattavasti parempilaatuinen kuin isolla kameralla kuvatut. Tosin saattaa olla, että kuvaajassakin on vikansa ;)
Tänään tehtiin myös esineruutua. Noahilla meni hyvin, paitsi irrotukset ei oikein sujuneet. Kaksi ekaa löytyi hyvin ja palkkasinkin jo niistä, kun ajattelin lopettaa siihen. Päätin sitten kuitenkin ottaa vielä kolmannenkin ja se ei sitten meinannutkaan löytyä millään. Onneksi Noah kuitenkin yritti ja viimein löysikin, mutta parempi mieli olisi varmasti jäänyt molemmille, jos olisi lopetettu jo toisen jälkeen. Seuraavan kerran täytyy taas tehdä ainoastaan motivaatiotreeni eli helppoja löytöjä ja paljon.
Peikolle oli suunniteltu, että yhdessä viedään esine ja sitten se saa etsiä. No, hyvin se etsikin ja otti jopa suuhun. Sitten mietti aika kauan, mutta lähti kuitenkin tuomaan kun juoksin karkuun. Unohti tosin esineen matkalle. Sama toistui muutaman kerran, joten muutettiin suunnitelmaa ja treenattiinkin vain sitä esineen tuomista lyhyeltä matkalta perille asti. Kivaa Peikolla tuntui olevan ja alkoi se esinekin tulla perille asti. Harmi ettei viikolla enää ehdi valoisan aikaan metsään.
Tänään on vähän laiteltu jäsenanomuksia pariin uuteen koirayhdistykseen. Kun onhan se nyt kumma, että minä esimerkiksi kuulun kahteen hakuryhmään, mutten silti pääse treenaamaan, kun kaikki on jo talvitauolla. Minä en ole vielä valmis talvitaukoilemaan, kun kelitkin on vielä hyvät. Sitäpaitsi Noah on taukoillut ihan tarpeeksi tänä kesänä ja Peikolle haluaisin vielä pari juttua opettaa/esitellä metsässä. Sitten tarvitsisin apua ampumisen kanssa, mutta meillä jäi tottiksetkin talvitauolle, eikä ketään oikein kiinnosta enää raahautua kentälle, kun niitä kisojakaan ei enää ole ennen ensi kevättä, niin ei tarvi sitten treenatakaan. Aika paljon pystyy ihan yksin tekemään, muttei ihan kaikkea. Ja jos se kisoihin meno jää siksi, ettei saa apua, niin se ottaa päästä. Että tällaista tänään.
Meidän rakas teräsmummokoira Maru täyttää tänään komeat 16 vuotta. Viime vuonna tähän aikaan oltiin suunnattoman kiitollisia kun Maire Koiranen vielä täytti 15 vuotta, kesäisen vakavan sairauden jälkeen. Ikinä en olisi uskonut, että vielä 16-vuotispäivääkin vietetään. En voisi olla onnellisempi.
Maru aloitti juhlinnan jo torstaina, kun pääsi lauman mukana "pitkälle" (3km) lenkille. Lunta/räntää satoi ja hiukan sitä oli maassakin ja Marulla hirveä into päällä. Hihnaosuus mentiin narut soiden porukan etunenässä ja samalla kaavalla jatkettiin vapaajuoksuosuuskin. Kotonakaan ei vielä väsyttänyt, mutta kaamea nälkä kyllä oli tullut moisesta kaahottamisesta. Eilen illalla jo vähän herkuteltiin, kun iltaruoka oli hiukan normaalista poikkeava koko laumalla. Tänään päivä alkoi aamupalalla nautitulla maksalaatikolla ja jatkunee ulkoilun merkeissä.
Koko porukka piirinmestiksissä Kotkan Koiraystäväinseuran hallilla syyskuussa Diivan pojantyttären emännän ikuistamana. Kiitos Tarja! Vierailusta tarkemmin täällä, KLIK.
