sunnuntai 8. elokuuta 2021

Paluu arkeen

Loma on vietetty helteisessä kelissä ja töihinpaluusta suoriuduttu onnekseni hiukan vähemmän helteisessä kelissä. Lämmintä silti on ollut, paitsi ihan nyt viime päivinä, kun on viimein satanut myös täällä kaakossa. Kyllä muuten tuntuu kylmältä +18 astetta niiden +30 lämpötilojen jälkeen. Ja kovin on kummalliselta tuntunut, kun on voinut lenkkeillä ja harrastaa ihan milloin vain vuorokauden ajasta riippumatta. Paarmatkin on kadonneet, mutta hirvikärpäset ovat tulleet tilalle, joten metsään ei ole asiaa hevosen kanssa nyt ainakaan. Harrastustahtikin on hidastunut, koska aika on niin paljon rajallisempaa nyt taas, kun töissä menee iso osa päivästä. Ollaan me jotain silti tehty, mutta varsin paljon vähemmän ja sellaista vähemmän aikaa vievää eli ollaan taas kaiveltu Lystin kanssa toko/tottis jutut esille ja työstettäväksi, kun niitä on niin helppoa tehdä pihalla vaikka joka välissä sen minuutin pari.


Tästä näkee hyvin paarmojen määrän pahimmillaan. Harvoin niitä kuvaan saa, paitsi kun niitä on niin paljon, että joku aina osuu. Taustalla oleva kiviröykkiö on rautakautinen kalmisto, joita tuolla meren muinaisen rantaviivan tienoilla on useita.

Kamburin kanssa on ajettu ja lenkkeilty narussa, kerran olen vain selässä keikkunut. Tai itseasiassa useamminkin, kun ollaan tehty myös pelkkää selkäännousutreeniä ihan huvikseen. Mutta siis ratsastanut olen vain kerran. Aika rauhallista elämää on viettänyt poni kumminkin, kun paino on pysynyt hallinnassa, vaikka toki noussut onkin nyt laidunkaudella jonkin verran. Nyt kuitenkin ollut samoissa jo pitkään. Ovat saaneet jo kuivaa heinää, kun laitumella ei paljoa mitään syötävää ole ja turvotus on heti osittain kadonnut. Haavankin se taas sai takaseensa, nyt siihen ennestään terveeseen eli vasempaan ja siitäkin löytyi myöhemmin patti, joka viittaisi jännevammaan. Ihan ok se kuitenkin liikkuu, mutta lepuuttelee aika voimakkaasti molempia takasia. Voi myös johtua ihan väsymyksestä, kun ovat nyt olleet aika paljon yötä päivää ulkona, koska paarmat ovat kadonneet. Helteellähän olivat siis päivät sisällä.


Hän jaksoi juuri ja juuri raahautua ovesta sisälle talliin, ennen kuin sammui.

Koirien kanssa on lenkkeilty ihan hävyttömän vähän, koska aika ei vaan riitä yli tunnin lenkkeihin, jos aina sitäkään. Siksi siis ollaan tehty poni koirat combolla jonkin verran enemmän lenkkejä kuin pitkään aikaan, jotta kaikki saavat edes sinne päin riittävästi liikuntaa. Lomalla tottuu niin hyvään, että nyt tuntuu kuin ei aika riittäisi mihinkään. Eikä aina vaan jaksa, kun unet jää vähille.

Peikko kävi taas fyssarilla. Ei siinä mitään suurempaa oireilua ollut, mutta tarkistusta kaipasin, jotta taas tietää missä mennään. Ja olihan siellä SI-nivelen seudulla nikamalukkoja ja niska taas tutusta paikasta kireänä. Nyt on taas paikat ojennuksessa, ainakin hetken. Lystikin oli käynnillä mukana hoitohuoneessa, koska helle, ja käyttäytyi ihan hyvin, vaikka hiukan levoton olikin. Onhan siellä toki nuorelle kovasti haisteltavaa ja kaikkea ihmeellistä, joten sallittakoon pieni uteliaisuus. Ei siitä kuitenkaan haittaa ollut ja Peikko saatiin oikein hienosti hoidettua.

Lystillä onkin sitten ollut hiukan enemmän tapahtumia. Käytiin taas näyttelyssäkin. Porvoossa elokuun alussa oli ryhmis ja siellä kolme mudia ilmoitettuna. Lysti oli ainoa uros ja sai erin muttei muuta. Kumpikaan paikalla olleista nartuista ei saanut eriä, joten tavallaan Lysti oli nytkin paras. Tiukka tuomari. Kiva reissu siinä suhteessa, että kehä oli melko aamusta ja päästiin saman tien kotiin, joten aikaa jäi muuhunkin. Tuttujakin tavattiin, joten ei ollut turha reissu. Ja kotona oltiin tosiaankin jo yhden aikaan.




Lystin kanssa ollaan myös päästy tälle vuodelle asettamiini tavoitteisiin maastolajien suhteen. Jälki ja haku on aloitettu ja molemmissa takana noin kymmenkunta treeniä. Haussa tarkalleen ottaen yhdeksän plus yksi viime kesän kokeiluluontoinen, sekä ilmaisutreenit kotona ja jäljellä 11 treeniä, lukuunottamatta keppi-ilmaisutreenejä, joita on lukuisia. Jäljellä ollaan hyvässä mallissa, kun kepit ilmaistaan ja koira jäljestää ja on tehnyt myös kulmia. Kokemusta tarvii rutkasti lisää, sekä kulma- ja janatreeniä ihan erikseen vielä paljon. Ilmaisuunkin tarvitaan kestoa, ettei ponkaise heti ylös ja kepit pystyy myös ohjaaja löytämään sitten sokkojäljiltä. Niitä katsellaan sitten ensi vuonna tarkemmin. En usko sen olevan ongelma, vaikka eihän sitä tiedä. Mutta siis siihen nähden, ettei se minua ole koskaan kiinnostanut ja aloituskin venyi, vaikka sitä olisi voinut tehdä jo viime vuonna heti pennun tulosta alkaen, homma on tällä hetkellä hyvin hanskassa. Haussa taas ollaan ehdottomasti paremmassa mallissa kuin itse olisin osannut edes kuvitella, kun Lysti etsii valmiita maalimiehiä innoissaan ja ilman mitään ongelmia, sekä myös ilmaisee tarvittaessa. Kumpiakaan ei olla vielä tehty muuta kuin kokeilumielessä, jotta nähdään missä mennään, mutta siis mitään ongelmia ei oikeastaan ole ollut juurikaan, vaan homma on edennyt joka treenikerralla, kuin oppikirjasta. Tarkkuusruutukin on varsin hieno, siihen tarvitaan vain pohjaltaan vaikeampia ruutuja ja lisää sokkoja. Pudotettukin on ihan hyvässä vaiheessa treenin vähyyteen nähden. Esineruutu on tänä kesänä vähän jäänyt, mutta hyvä pohja siinäkin on olemassa, kun viime kesänä tehtiin ahkerasti, kun muutakaan ei oikein ollut. Viimeinen ruututreeni oli ihan super. Oli vaikeaa, mutta koira ei antanut periksi ja löysi viimein. Eikä muuten kysellyt yhtään.


Ekoista hakutreeneistä otettu kuva, kun Lystillä vielä oli kiire mamman luokse maalimieheltä.

Lysti on aloittanut myös Rally-Toko treenit. Yksi kerta takana ja ohjaaja oli ihan pihalla. Hyvin on kaikki unohtunut, vaikkei viimeisistä kisoista ole aikaa kuin kuusi vuotta. Mutta kyllä sekin sieltä vielä palautuu, mutta helppoa se ei ole. Kaivelin vanhat rallytreeni välinnet esille, jos vaikka harjoittelisi vähän. Suurin ongelmahan on siis se, etten pysty keskittymään koiraan ja sen kanssa toimimiseen, kun pitää keskittyä rataan ja miten siellä toimitaan. No, oli se aloittaessakin vaikeaa ja silloinkin opin, vaikka rataa ei juuri tullutkaan treenattua kuin kisoissa, joten enköhän minä opi nytkin.

Eletään jännittäviä aikoja. Lystin mahdollisen tulevan ystävän syntyminen tapahtuu ihan näillä hetkillä. Avautumisvaihe on käynnissä ja vuorokauden sisään toivottavasti selviää, tuleeko meille vielä yksi koiraskoira joukon jatkoksi. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Kovasti on jo suunnitelmia päässä, mitä hänen kanssaan tulevaisuudessa treenataan. Jos ei nyt tule pentua, niin tulee sitten kun tulee. Kaikki on kuitenkin valmiina ja haku päällä. Jännää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti